Hallitus ajaa työttömien asemaa siihen suuntaan, että työttämiltä lähtee tuet pois.
Ei kukaan työnantaja palkkaa työtöntä palkkatöihin 18 h kuukaudessa.
Koska ei muutenkaan ole halukkuutta palkata työvoimaa kokoaikaiseen työhän.
Kukaan työnantaja ei lähde palkkaamaan työtöntä noin lyhyelle työsuhteelle, koska siitä koituu työnantajalle huomattavat kustannukset.
Aktivointi mallihan edellyttää palkallista 18 h/kk työjaksoa työttömältä.
Se on tarkoituksella laadittu tällainen ehto, koska päättäjät tietävät, ettei kukaan työllistä työyöntä 18h/ kuukausi ja tuet voidaan leikata.
Odottakaapa, niin kohta kansanedustajat taas nostavat omia palkkojaan ja samalla kehuvat, että ovat toimillaan saaneet työttömuuden laskuun suomessa.
Tällaisiako lupauksia ehdokkaat lupasivat ennen vaaleja, kun nyt tällaisia heikennyksiä tekevät.
Ketähän kansanedustajat oikein edustavat, taitavat ajaa omia etujaan.
Helppohan se on kansanedustajien tällaisia päätöksiä esittää, kun eivät millään tavoin koske heitä. Heillä on turvattu tulo ja pääsevät heti eläkkeelle viran loputtua, eivät tarvise mennä kortistoon, kuten tavallisen kansan.
Hallituksen tavoite työttömiltä tuet pois
TarkoituksellaLaadittu
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818