Uusperheessä, kuinka koette etäisä -tytär -suhteen tai etäisä -poika -suhteen? Onko eroja?
Olisiko perhe-elämä helpompaa jomman kumman kanssa? Oletteko huomanneet oidipaalivaiheessa ongelmia?
Olisiko perhe-elämä helpompaa jomman kumman kanssa? Oletteko huomanneet oidipaalivaiheessa ongelmia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miehelläni on 8 vuotias poika. En nyt ole ihan varma, miltä kantilta halusit tietoa. Itse voin kertoa sitä isän uuden tyytöystävän näkökulmasta.
Mieheni ja poikansa tekevät poikien juttuja. Mieheni opettaa pojalle asioita, joita osaa ja jotka selvästi kiinnostavat poikaa. Epäilen, että tyttöä eivät niinkään kiinnostaisi. Epäilen myös, että tyttö olisi miehelleni juuri tällainen pikku prinsesa - yhteisiä harrastuksia voisi kuitenkin olla vaikeampi keksiä.
Minun kannaltani olisi helpompaa, jos lapsi olisi tyttö. Ainakin siinä mielessä, että minäkin olen ollut pikkutyttö ja tytön kanssa voisi tehdä kaikkia kivoja tyttöjen juttuja. Poikien leikkeihin minulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. Näin ollen olen ihan ulkona kaikista leikeistä...
Minun miehelläni on myös poika ed. liitostaan.
Isällä ja pojalla todellakin on näitä "miesten"-juttuja ja leikkejä, johon minulla ei ole mielenkiintoa osallistua.
Toivoisinpa, että meidän yhteinen lapsemme olisi tyttö!
miehelläni on edellisestä avioliitosta kaksi tytärtä.Minä kyllä kieltämättä ajattelin alussa kun kaikki tuntui niin vaikealta,että olisi helpompaa jos miehelläni olisikin poikia..niin,tuntuu että isät ja pojat ovat ikäänkuin "kavereita",tehdään sellaisia poikien juttuja ja sellaista .ja tyttäret on juuri niitä pikku prinsessoja.täytyy myöntää että olen ollut mustasukkainen näille tyttärille.Jotenkin tuntuu että mieheni pitää tyttöjä aina ihan pikkuisina.tytöt voi heittäytyä aina halutessaan ihan avuttomiksi ja isi auttaa aina :D tytöille puhutaan aina kun ihan pikkuisille.En sitten tiedä olisiko poikien kanssa näin? Minun on tosin helppo tehdä sitten sellaisia "tyttöjen juttuja" heidän kanssa. Ollaan leikitty kotia :D ja meikkailtu,leivottu ja sellasta.Jotenkin minulla on sellanen kuva että tytöt saa isältään helpommin sen mitä ne haluaa kun pojat. Voin olla väärässäkin.Muistan kyllä itsekkin miten osasin aina pyytää isältä juttuja mitä halusin :)
Itse koen myös mustasukkaisuutta mieheni etätytärtä kohtaan. Kun tytär on meillä, hän roikkuu isässään jatkuvasti. Huutaa koko ajan iskä, iskä, iskä, iskä, missä sä oot (meillä ei edes ole niin iso asunto). Isä ei voi olla hetkeäkään esim. tietokoneella tai tehdä muutakaan, kun tyttö on heti änkeämässä syliin tai pyytämässä isää omaan huoneeseensa. Jos minä ja mieheni juttelemme esim. keittiössä, tyttö kuulee sen, se tulee heti keskeyttämään ja pyytää isää omaan huoneeseensa. Kyllä raivostuttaa. Siis mä toivoisin niin, että tyttö olisi poika! Tyttö ei leiki itsekseen pätkääkään vaan isän koko ilta menee tytön kanssa kunnes se menee nukkumaan, huoh. Pitää varmasti hommata sille leikkikaveri illoiksi, että saisimme hetken olla rauhassa siltä iskä-huudoilta. Toisaalta näen kyllä, että isä on asiasta innoissaan!
meilläkin on samanlaista.vanhempi tyttö on paljon yksikseen eikä ole koskaan oikeastaan sylissä tai muuta mutta nuorempi on ihan toista maata! aina jos minä ja mies vaikka halataan,tulee tyttö meidän väliin ja yrittää työntää mua pois..nyt se on jo hieman tottunut siihen eikä koko ajan ole isästä mustasukkainen ja tule aina syliin jos istutaan miehen kans vaikka vierekkäin.Meillä menee aina hyvin kun ollaan tyttöjen kanssa keskenään.välillä ovat jopa sanonut että haluavat mennä kolmistaan johonkin ja jätetään iskä kotiin :) mutta heti kun ollaan nelistään alkaa tämä nuorimman huomionhaku iskältä.Onneksi ollaan puhuttu näistä ja olen tunnustanut olevani musti,iskä ottaa lapset syliin ja mut kainaloon :)
Etkö nyt tajua, että lapsi huutaa: rakasta minua, älä hylkää minua.
Ei pieni osaa ajatella, että kyllä isä rakastaa vaikka onkin koko ajan toisen kanssa.
Ota kalkulaattori käteen ja laske montako tuntia lapsi saa isän aikaa kuukaudessa ja montako sinä, aikuinen ihminen.
Pistä nyt asia vielä niin, että sinä olisit pienenä saanut tavata äitiäsi muutaman tunnin (isä on yhtä tärkeä lapselle), olisitkohan vain leikkinyt omissa oloissasi.
Pitäähän täällä taas tietysti olla joku joka tollasesta jutusta vetää herneet nenään!
Mainitsinko jutussani kuinka paljon lapset on meillä? en.Ei ole kyse muutamasta tunnista jonka ne saa olla isän kanssa.kyllä ne viettää paljon aikaa yhdessä ja ilman muakin. "Eikä iskä kokoajan todellakaan ole vaan ton toisen kanssa"
Ja lapset saa huomiota ja rakkautta.Sinä nyt olet varmaan sitä mieltä että minä en saisi olla mieheni kanssa missään tekemisissä kun lapset on täällä.Enkä tarkoittanut sitäkään että lasten pitäisi olla omissa oloissaan,kerroin vaan että vanhempi lapsi viihtyy omissa oloissaan ja haluaa usein leikkiä yksin vaikka me muut ollaan pyydetty mukaan peleihin tai muihin tai vaikka nuorempi tyttö haluisikin leikkiä hänen kanssaan.isä touhuaa lasten kanssa vaikka mitä,kyse oli vaan siitä että lapsi haluaa sitä huomiota aina silloin kun vaikka minä ja mies puhutaan jotain tai istutaan vaikka ihan vaan sohvalla.Äläkä nyt väitä että "puhukaa asianne muina päivinä,ei silloin kun lapset on siellä,tai halailla ei saa silloin kun lapset on siellä,huomio joka sekunti lapsille!" Eihän ydinperheissäkään näin ole.Ja lapset on kyllä meillä niin paljon että kyllä niinä päivinä mieheltä liikenee muutama minuutti mullekkin.eikä sinä aikana ketään hylätä!
Vastaus ei ollut sinulle, minusta teillä menee ihan normaalist.
Vastaus oli siihen ylempään, KUN lapsi on meillä (sen kyllä oletin, että joka toinen vkl) niin pitää hankkia kaveri/laspenhoitaja illaksi, että saadaan olla rauhassa. Onko sinusta normaalia, jos lapsi on 2-4v.
juu hups.sori.Kyllä pitäis ihan itse vanhemman olla lastensa kanssa sillon kun ne on heidän luona.
Niin, lapsi on 5v ja on meillä puolet kuukaudesta! Ei siis pelkkiä viikonloppuja. Toisaalta jos olisikin vain viikonloput, saisi olla koko ajan vaikka isänsä kanssaan. Nyt vain on siis pikkaisen pidemmästä ajasta kyse! Haluaisitko sinä, että sinun suhteessasi miehesi olisi kaksi viikkoa kuukaudessa poissa viereltäsi jonkun toisen takia (joka ei ole sinun vertasi)?
Miehelläni on täysi-ikäinen tytär.
Kai se normaaleissa perheissä on luonnollista pitää vanhemmistaan huolta: vaikka vanhemmat eivät olisi kuin 50 vee ja vaikka, tässä tapauksessa isä, on uusissa naimisissa--siis minun kanssa.
Miehelläni oli synttärit: tytär onnitteli ja kysyi ilmeisesti "Miltäs tuntuu". Mieheni sanoi leikillään, että tosi vanhalta. Tämän tytär otti tosissaan ja kävi kyselemään kaikenlaista--johon mieheni piti sanoa, että se oli vain leikkiä, eihän tämä olo ole kummempi eilen kuin tänäänkään. Tytär on, kaiken sen ajan kun olemme mieheni kanssa olleet yhdessä, huolehtinut isästään kuin vaimo miehestään. Mutta jotenkin samalla nakerretaan minun itsetuntoa, että miten minä en nyt yhtä miestä osaisi pitää ja huolehtia siitä. Muiden kuuleman mukaan ent. vaimo ei suinkaan ostanut miehelleen vaatteita, kuten minä teen. No jokainen taaplaa tyylillään, mutta en sitten tiedä, minkälaista lurppakorva naamaa ja surkeeta oliota mieheni esitää silloin kun käy tytärtään tapaamassa (huom! aikuista tytärtä).
Mietin tuossa aamulla pääni puhki, että miksi ja mistä johtuu, että en tule mieheni suvun kanssa toimeen, oli kyse tyttärestä, mieheni siskosta tai mieheni serkusta. No joo vika on minussa-tiedän, tiedän. Ja toisaalta vika on kasvatuksessani: en väitä että mieheni olisi huonosti kasvatettu, päinvastoin. Mutta heillä on sellaista häpeilemätöntä "röyhkeyttä". Ja kun mieheni sukulaisia:sisko perheineen, tytär, serkku perheineen tulee kylään he eivät tunnu tajuavan että se koti missä mieheni asuu on myös minun kotini: tytär arvostelee kotiamme, sekkupoika nostaa jalkansa pöydälle, sisko vinkuu ensimmäisellä käynnillään kattokruunua itselleen ja sellaiset lapset kuin äiti: muksut vinkuvat milloin mitäkin itselleen. Meidän perheessä olisi kuullut kotona kunniansa jos olisimme kylässä käydessämme jotain tavaraa koskeneet tai sitten saati vinkuneet omaksemme.
Ehkä se on tämä ja tämänhetkinen tyyli kasvattaa. Onhan nämä tämän kasvatustyylin nuoret reippaampia, rohkeampia. Mutta samalla röyhkeämpiä. Mistään ei piitata, mitään ei pelätä. Kaikki on saatavissa jos vaan ilkeää pyytää.
Eksyin aiheesta. Mutta...olen aivan kipsissä:
Tunnen olevani sukulaisissa käydessäni kuin jossain päättymättömässä trivalpursuitissa ja tyttären vierailun yhteydessä kuin ruuvipenkissä jonkun adhd tapauksen kanssa:kyselyitä, tarkkaavia katseita, asiasta toiseen pomppimista ja kotimme arvostelua.
Mitä he haluavat. Ehkä he haluavat, että minä katoaisin jonnekin ja he saisivat serkkunsa/isänsä/veljensä takaisin. Ei mieheni heiltä kadonnut kyllä ole tähänkään asti ollut, mutta miten rakentaisi kommunikaatiota siten, että aina kun näiltä "elementeiltä" tulee puhelu/viesti niin aina meiltä ollaan vaatimassa aikaa, omien suunnitelmiemme muuttamista, rahaa, koiran hoitoa, mummon perään katsomista, tai tietokilpailu vastauksia. Miksi ei voida seurustella rennosti: miksi se tytär ei voi soittaa ja kysyä, että olisin nyt piakkoin tulossa käymään (asuu kaukana meistä), että sovitaanko aikataulu. Mutta ei--hän on tullut sukuunsa=hyppää autoon heti kun joku on tännepäin tulossa ja sitten ilmoittaa, siis ilmoittaa meille, että TULOSSA OLLAAN ! Kai te ootte kotona. Ja totta helvetissä isäpappa käy muuttamaan suunnitelmiamme. En halua avioliittoamme romuuttaa näin pienten asioiden takia--mutta kun nämä asiat ovat just niitä joiden takia meillä tapellaan:2 kertaa kuussa vähintään. Ei jaksa.
Miten saisin itseni muutettua? siitähän tästä on kyse. Että en välittäisi. Antaisin ympäripyöreitä vastauksia ja antaisin taas heidän puhua samat asiat kymmenennen kerran. Mutta tuntuu että mieheni muuttuu kuin eri mieheksi--riippuen siitä ketä on paikalla. Kun tytär tulee-hän jännittää ja pakenee keittiöön siirtelemään vaikka perunoita. Sisko kun tulee, niin hymistellään uuden avioliiton onnea. Kun ollaan isommassa porukassa, missä on tämä serkku, niin siellä on sitten taas hänellä oma, erilainen roolinsa.
oho! taisin todella erehtyä sivupoluille, mutta kiitos jos jaksoitte lukea.