Teillä on velvolliisuus puolustaa työttömiä, koska he eivät voi mennä lakkoon.
Loimaankassaan kuuluvilla te nautitte ammattiliittojen tekemistä sopimuksista, teille voisi maksaa minimi palkkaa eihän teillä ole omaa sopimusta vaan nautitte toisten tekemisistä sopimuksista.
Marisette työntekijä järjestöjen pomojen palkoista, kuitenkin olette aina valmiina tulemaan syömään siitä pöydästä joka teille on valmiiksi katettu.
Työssä olevat missä ne puolustus työkalut ovat piilossa, ottakaa ne esiin ja vaatikaa heikompiosaisille sitä mikä heille lain mukaan kuuluu.
Työssä olevat
55
599
Vastaukset
- Mene_töihin
Blaa blaa blaa.
Minä en ehdi puolustelemaan juuri ketään.
Eikä työttömien puolustelu muutenkaan minulle kuulu. Enkä kuulu mihinkään Loimaan kassaan,. Kuulun oman liittoni kassaan, vaikka en mikään vasemmistolainen ay aktivisti olekaan.
Työttömien kuuluisi hakea aktiivisesti töitä ja lopettaa kaikenlainen turha marina. Vai onko se vain niin paljon mukavampaa velttoilla päivärahoilla?- pro-testina
Eiks työttömät vois ruveta syömälakkoon ellei aktiivimalli kiinnosta häh?
- taidat_skoijata
Oletko edes töissä tarkoitan tuota kellonaikaa, kun maleksit täällä?
- Mene_töihin
Nimimerkkisi oli "sortovalta".
Taidat olla tyypillinen vasuri ja ehkä jopa töiden välttelijä. Ainakaan minulta ei heru sympatiaa sellaisille.
Töitä kyllä riittää, jos vain on työhaluja. Kokeilisit edes joskus sitä työpaikan aktiivista etsimistä. Vai pelkäätkö sitä, että ne työttömän kisssn päivät loppuvat jos se työpaikka sattuisi löytymään.- Työnhakijaahkerana
Kissanpäiviksikö sanotaan kun saa Kelan työttömyystukea n.560e, eikä mitään muita tukia? Vaihda sinäkin tähän herkkuun niin ei tarvi olla katkera.
- sortovalta
Minulle tulee kalliiksi työttömyys, siihenhän käytetään myös minun "rahoja".
Valtiovalta on se jonka pitää työllistää, he voisivat nostaa suurituloisten verotusta niin paljon, ettei sitä tarvitsisi köyhiltä kerätä.
Mene-töihin, sinä olet surkimus ottaisit mitä vaan mutta et antaisi mitään.
Älyttömyytesi ei näytä riittävän siihen, että työpaikat eivät lisäänny, vaikka työttömät ravaisivat jo ravattuja työpakkoja joka päivä.
Mitä minuun tulee niin sijoitusalkkuni nousi eilisestä 5500 euroa. - tekeegutaakin
Työn perässä juoksemisen voi ottaa ihan harrastuksen pohjalta samalla rahalla.
- Mene_töihin
Tuo ei ole minun ongelmani.
Yleensä ihmisessä on itsessäänkin ollut jotain syytä, jos on tippunut ansiosidonnaiselta kelan päiville, tai ei ansiosidonnaista ole koskaan ansainnutkaan.
Mutta niinhän se aina menee, ettei työtöntä saa ikinä syyllistää mistään. Ne työtä vieroksuvatkin ovat aina syyttömiä kaikkeen ja kaikki on yhteiskunnan syytä. Peruslaiskoille koko elämänsä työtä vailla olleille vätyksillekin pitäisi maksaa kohtuullinen summa verottomana käteen. Noinhan vasemmistolaiset ovat aina ajatelleet.- Edestälöytyy
Työtä vieroksuviakin on, mutta älä niputa kaikkia samaan kastiin.
Sinäkin voit jäädä työttömäksi. Kenenkään työpaikka ei ole satavarma. Nyk.työttömät laitetaan pian puoli-ilmaiseksi sinunkin työtäsi tekemään. - Mene_töihin
Edestälöytyy kirjoitti:
Työtä vieroksuviakin on, mutta älä niputa kaikkia samaan kastiin.
Sinäkin voit jäädä työttömäksi. Kenenkään työpaikka ei ole satavarma. Nyk.työttömät laitetaan pian puoli-ilmaiseksi sinunkin työtäsi tekemään.Tuskinpa vain laitetaan.
Eipä taida Yxpilan, Koivuhaan tai edes Halkokarin perusduunista työttömäksi jääneellä rasvanahalla olla tarvittavaa koulutusta, työkokemusta ja osaamista.
Kaikilla kun ei ole koulutus jäänyt pelkkään perus- tai ammattikouluun - kaikkeasattuu
Niin luulin minäkin, että olisi työpaikka loppuelämäksi vaan lähtipä se työ alta kuitenkin. Iso shokki se oli, josta toipuminen kesti pitkään. Mikään ei ole kirkossa kuulutettua, ei sinunkaan työpaikkasi.
- myötämieltä
kaikkeasattuu kirjoitti:
Niin luulin minäkin, että olisi työpaikka loppuelämäksi vaan lähtipä se työ alta kuitenkin. Iso shokki se oli, josta toipuminen kesti pitkään. Mikään ei ole kirkossa kuulutettua, ei sinunkaan työpaikkasi.
Voimia ja jaksamista sinulle kamppailussa työttömyytesi kanssa.
- Mene_töihin
Nimimerkki "sortovalta" on näköjään kommunisti ja vieläpä varsin tyhmä sellainen.
Vain harva enää hokee tuota valtiovallan pitäisi työllistää mantraa.
Kuinka kävikään kommunistien onnelassa eli itärajamme takaisessa kehitysmaassa?
Kaatuiko siellä järjestelmä omaan mahdottomuuteensa?
Valitettavasti ainakin Kokkolan Yxpilassa niitä ymmärtämöttömiä kommunisteja näkyy vieläkin olevan. Siellä se on ilmeisesti sukuvika- Oletkos_oppimaton
Kuulehan, voisitko opetella ainakin 2 asiaa?
1. Opettele kirjoittamaan virheetöntä suomea
2. Opettele käyttämään sivistyssanoja oikein. Älä käytä niitä ellet ymmärrä niiden merkitystä. - huojuva-metsä
Oletkos_oppimaton kirjoitti:
Kuulehan, voisitko opetella ainakin 2 asiaa?
1. Opettele kirjoittamaan virheetöntä suomea
2. Opettele käyttämään sivistyssanoja oikein. Älä käytä niitä ellet ymmärrä niiden merkitystä.Kuulehan, voisitko opetella ainakin, että asioiden ymmärtäminen ei oikeinkirjoitusella totuutta muuta.
Opettele tekemään virheetöntä työtä heikompiosaisten puolesta.
Opettele käyttäytymään sivistyneesti ymmärtämättömiäkin kohtaan.
Älä kirjoittele "lähimmäisistäsi" paskaa ellet ymmärrä niiden merkitystä.
- Sosialismi_on_syvältä
Tuo oli tyypillinen punaisen vasemmistolaisen näkemys Ettekö te koskaan pääse eroon tuosta luokkavihastanne ja katkeruudestanne?
Sosialismi on yhteiskunnan syöpä ja siitä pitäisi päästä eroon.- Pikkuvauvankasvoinen
Kokoomuksen pikkuvauvan kasvoinen kansaedustaja/omastamielestään talousasiantuntija kehui televisiossa työttömien aktivointimallia hyväksi.
- Takaisin_kouluun_mars
Noh, ehkä se kokoomuslainen kuitenkin hallitsi Suomen kieliopin.
Sinäkin voisit opetella esimerkiksi yhdyssanat ja niiden kirjoittamisen
Esimerkiksi "omastamielestään" ei ole yhdyssana - pääsitlööppiin
Takaisin_kouluun_mars kirjoitti:
Noh, ehkä se kokoomuslainen kuitenkin hallitsi Suomen kieliopin.
Sinäkin voisit opetella esimerkiksi yhdyssanat ja niiden kirjoittamisen
Esimerkiksi "omastamielestään" ei ole yhdyssanaUutisissa kerrottiin, että sellainen henkilö joka huomauttelee toisten kirjoitusvirheistä on erityisen tyhmä yksilö.
- Takaisin_kouluun_mars
Mutta kuitenkaan he eivät ole tyhmempiä kuin tuollaisia kirjoitusvirheitä tekevät kommentoijat.
Niin se vain on, että eniten noita typeriä virheitä tekevät he, jotka ovat kunnostautuneet koulussa lähinnä oppitunneilla nukkumisessa.
- sortovalta
Hallituksella on vastuu kansalaisistaan ja "oikeisto"enemmistöinen eduskuntaa päättää kaikista laki asioista.
Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen tarvitaan rahaa ja sitä kerätään verottamalla.
Oikeudenmukainen verotus tarkoittaa, että samasta tulosta on sama vero ja tulojen noustessa verotus nousee progressiivisesti.
Tätä ei suomessa ole toteutettu, jakovarat on jaettu suurituloisille ja yhteiskunta ottaa lisää velka joista hyötyvät suurituloiset.
Lehdissä kerrotaan, että talous kasvaa ja seuraavalla sivulla, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Verotuksella ei ole ohjattu rahaa sinne missä siitä on tarvetta, vaan rahavirrat myös lainarahat virtaavat rikaitten katiskoihin.
Meillä toteutetaan kansantaloutta jossa iso raha syö pientä rahaa.
Sama on tapahtunut maailman laajuisesti.
Maailman 62 rikkainta omistaa saman verran kuin köyhin puolikas maapallon väestöstä.
Suomalaisena vastustan asiaa koska kohta meidätkin on syöty pilkkahinnalla ulkomaiselle isolle rahalle.
Kieliopin hallitseminen ei tarkoita että puolustaisi oikedenmukaisuutta vaan, että sillä voidaan kyykyttää heikompiosaisia.
"Kommunismia" toteutetaan rikkaissa maissa jakamalla työntekijöiden tulosta yhä enemmän varakkaille.
Kommunismilla pelotellaan ihmisiä, suomessa ei ole koskaan ollut rikasta kommaria.
Se joka ei ymmärrä katsokoon peilin taakse. - Sosialismi_on_syöpä
Suomen kommunistit ja sosialistit ovat aina olleet sitä kaikkein ahneinta sakkia. Ahtaajat esimerkiksi Pietarsaaren ja Kokkolan satamissa, sahaduunarit Upm:n sahalla ja Outokummun rasvanahka duunarit tekevät töitään käytännössä peruskoulu tasoisella koulutuksella, mutta heidän palkkansa on samaa tasoa kuin erikoislääkärillä.
Siltikin mainitut yksinkertaiset ja kouluttamattomat perusduunari itkevät aina matalia palkkojaan ja ovat ensimmäisinä lakkoiilemassa ellei työnantaja muka hoida velvoitteitaan.
Mainitsemani satamien, Upm:n ja Outokummun rupusakki pitäisi vaihtaa osaavampaan, halvempaan ja ahkerampaan ulkomaiseen työvoimaan niin maan talous ehkä vetäisi paremmin. Koko maanlaajuisesti vastaavilla työpaikoilla on paljon samanlaista alikoulutettua mutta ylipalkattua rupusakkia.- Älämoitiahkeria
Tehtailla porukka työssä 30-40v. Eiköhän ole hyvän palkkansa ansainneet. Koulutusta ei ehkä, mutta vuosien ammattitaito.
- Sosialismi_on_syöpä
Eivät he todellakaan ole ansainneet erikoislääkäri tason palkkaa.
Monet paljon koulutetummat ja huomattavasti vaativammissa, vastuullisemmissa sekä stressaavammissa tehtävissä toimivat ihmiset voivat vain haaveilla samasta palkkatasosta ja yhtä hyvistä eduista kuin noilla kouluttamattomilla rasvanahoilla on.
Tämä palkkojen, työn vaativuuden ja koulutuksen välinen syvä epäsuhta aiheuttaa tulevaisuudessa vielä isoja ongelmia. - DI-EKONOMI
Koulutukseen viittaaminen on tunareitten hommia, osaaminen ja ahkeruus sillä tehdään tulosta josta koko yhteiskunta saa osansa.
Paperipätevät ovat juuri niitä joiden takia, niin kokkolassa kuin koko sumessakin kaikki "kusee".
Työnvaativuus ei tarkoita, että tehdään hyvää tulosta.
Paperilääkäreitten jälkeen kuolee enemmän ihmisä keskimäärin kuin sen valelääkäri laihon jonka tekemisä tutkittiin kymmenien miljoonien edestä ja hyvin oli työnsä hoitanut tosin ilman papereita. - valvoilen
Mä teen töitä öisin se on virkistävää ja kamut hoitaa aamuvuorot.
- PaskanVärinenTyötakki
Töitä pois niiltä jotka tekee työtä työttömille. Työpäivä kuuteen tuntiin. Työelämä on yliarvostettua vai miksi täälläkin vihataan työttömiä muuten. Jos työnteko ei maistu niin vittuako sitä tiettyä työtä sitten tekee. Onko se niin raskasta että viikonloppuna pitää vetää rännit ja lomia odotellaan kieli poskella.
- DI-EKONOMI
Eihän työnteko ole raskasta siitän voi nautti, mutta kyllä töitä voidaan jakaa tasaisemmin, eli kannatan kuudentunnin työpäiviä joita käytänössä julkisella sektorilla tahdään.
Monelle työnteko on liian suurta herkkua eihän siitä raski luopua.
Kuudentunnin työnteolla myös verotus pienenee, kun useammat tekevät parempaa tulosta virkeänä ja terveempänä. - Kissankultaa_ja_ekonomi
Sinäkö muka olet ekonomi, hahhah.
Kaikenlaisia vale ekonomeja sitä onkin.
Olisit ehkä hiukan uskottavampi, jos sinulla olisi oikeinkirjoitus paremmin hallussa.
- sosialismi_on_syöpä
Vasemmistolaiset ovat tunnettuja itkupillejä. He esimerkiksi ovat niin yksinkertaista sakkia etteivät ymmärrä sitä, että se joka kantaa suurimman vastuun ja ottaa suurimman riskin on ilman muuta oikeutettu parempaan korvaukseen työstään kuin se, joka on vain töissä ja jonka hanskat putoavat käsistä aina kun kello tulee merkkiin, tai mieluusti jo hiukan aikaisemmin..
Esimerkiksi firman kovalla riskillä ja omalla sekä velkapääomalla perustanut yrityksen omistaja on aivan varmasti oikeutettu paljon suurempaan korvaukseen yrityksen tuotosta kuin joku mutteria lattiatasolla väänntävä palkollinen.
Samoin vaikkapa vuosia yliopistossa opiskelleelle huippuosaajalle kuuluu parempi korvaus kuin jollekin toiselle, joka on juuri ja juuri rimaa hipoen selvinnyt ammattikoulusta.
Vastaavasti vasemmistolaiset pösilöt haluaisivat rangaista korkeammalla verotuksella heitä, jotka ovat halunneet jotakin tehdä ja saada aikaan elämässään.
Kommarit ja sosialistit eivät ymmärrä, että korkeammin koulutetut ovat nähneet paljon enemmän vaivaa ja käyttäneet paljon enemmän rahaa hankkiakseen hyvän koulutuksen ja sitä kautta hyvän ammatin sekä hyvät tulot. Nämä punaisen aatteen sokaisemat dorkat sensijaan pitävät oikeana sitä, että lähes kouluttamattoman rasvanahalla duunarin veroprosentti on huomattavasti matalampi, ja mainittu rasvanahka saa kaikki mahdolliset yhteiskunnan tuet, mutta koulutettua verotetaan raskaamman jälkeen ja hän ei ilmaisista eduista pääse nauttimaan.
Mielestäni on aivan oikein, että yhteiskunnassa on tuloeroja ja niitä pitääkin olla. Paremmin koulutettujen ja osaavien yrittäjien sekä sijoittajien kovemmat tulot eivät todellakaan ole keneltäkään pois, vaikka tyhmimmät kommunistit ja sosialistit niin luulevat. Ellei mitään yritä ja ellei näe vaivaa tulevaisuutensa eteen, niin ei silloin tarvitse odottaa sitä, että kyllä valtio kustantaa kaiken.
Näin asioiden kuuluu olla. - Totuuson
Taloussanomien uutisen valtion lainan otosta. Jutusta kävi ilmi että hulvattoman huolettomasti on velkaa otetaan, että on halpaa lainaa tarjolla. Kukaan ei pysty kuvittelemaan että hulvaton velanotto päättyy siihen kun valtionvelan korkomenot nousevat. Tätä maata ajetaan nousukaudesta huolimatta kohti perikatoa, kun reippaan nousunkaan aikana emme pääse velanotosta irti. 20- vuodessa ikääntymisen aiheuttamat kustannukset tuplaantuvat. Joka kolmas eurooppalainen on yli 65 vuotias silloin. -Kukaan ei pysty kuvittelemaan seuraamuksia, että 25- vuotta on eletty velaksi, eikä velkaantuminen pääty 3% talouskasvussakaan. ?! -- Me näimme monta konkurssivaltiota. Kokonaiseen maan vararikko on mahdollinen. Valtion velan korko alkaa nousta. Valtion velan korko voi mennä yli 20%. --- Järkevä velanotto on ottaa velkaa niin että tietyllä ajalla tulevaisuudessa on realistin odotuksin odotettavissa nousukausi, jonka aikana velka maksetaan takaisin.
Meillä ei ole yhteisöllisyyttä ollut vuosikymmeniin kun oikeistohallitukset ovat saaneet ajaa tämän maan markkinatalouden syliin, nyt se on kadonnut tyystin - Sosialismi_on_syöpä
Olet huonomuistinen tai vaihtoehtoisesti valehtelija. Edellisten eduskuntavaalien alla vain kommunistien Arhinmäki olisi jatkanut reilua lisävelkaantumista Hänen perustelunsa oli, otetaan nyt kun rahaa halvalla saa. Maksetaan sitten joskus jos kyetään. Se oli todella vastuutonta populistien punahipparien mölinää. Kaikkien keskustalais- ja oikeistopoliitikkojen kanta sensijaan oli järkevä, eli se että velkaantuminen täytyy pysäyttää muutoin käy huonosti.
Muistettakoon vielä että esimerkiksi Kreikan ajautuminen velkakriisiin johtui maata hallinneiden vasemmistopuolueiden holtittomasta taloudenhoidosta - tutkittua-tietoa
Wahlroos kävi aikoinaan Sirolanopiston ja taisi olla melkein kommari, mutta koska rikkaita kommareita ei siellä ollut, niin hän oppi ja huomasi kuinka helppoa on tehdä rahaa toisten kustannuksella, ensin hän perusti pankin jonka osakeitten arvot menivät miinukselle, no eihän sitä kukaan ymmärtänyt Sailaksen kanssa tehtiin vaihtosopimus postipankista ja siitä tuli sitten monen vaiheen jälkeen raha SAMPO.
Kaikki jotka sosialismia moittivat, palauttakaa lapsilisät ja muut sosiaalliset etuudet.
Erilaiset tue ja edut niitä maksetaan miljardeja ja kaikkein eniten niistä hyötyvä varakkaat ja suurituloiset.
Arhinmäki ei ole ollut kommunisti isä oli johtotehtävissä opetusministeriössä ja isoisä oli pappi.
Tunteeko joku suomalaisen joka on kommunisti, viimeinen jonka tunnen oli kalevi joka loikkii puoluesta toiseen.
Kokkolassa on paljon maanilveilijöitten lapsia, vieläkin he käyvät kantatiloitaan hakemassa avustusta hyvinhän se sosialimi heidän joukossaan toimii.
Yksi naurismaa esittää että velkaantuminen tätyy lopettaa, mutta mitä tekee hallitus aina vaan lisää velkaa, voisihan ne lainamiljardit antaa heti köyhille, eikä pyörittää rulettia jossa iso raha syö pinet rahat.
Typeryys on kasvain joka kasvaa paskaa puhumalla ja muuttuu lopuksi syöväksi joka vie suomessa olevat köyhyysrajan alapuolella olevat yli miljoona ihmistä ennenaikaiseen hautaan. - Sosialismi_on_syöpä
"maanilveilijöitten lapsia"?????
Ahaa, olet siis sittenkin sosialisti etkä kommunisti. Pieni osa pienviljelijöistä on perinteisesti ollut kommunisteja, mutta sosialisteja ei maanviljelijöiden joukossa ole varmasti edes yhtä promillea. Siksipä en usko, että kommunistit käyttäisivät maanviljelijöistä noin typerää haukkumanimeä. Teistä sosialisteista sen kyllä uskoo. Tehän olette aina olleet viljelijöille todella kateellisia ja katkeria. Muutenkin olette ihmisinä monessakin mielessä vielä kommunistejakin ikävämpiä.
En ole itse maanviljelijä perheestä lähtöisin, mutta vanha äitini on samoin kuin vaimoni. Itse asiassa eräs tärkeä kriteeri silloista tyttöystävääni, eli nykyistä vaimoani valitessani oli se, että hänen tuli olla maalta lähtöisin ja ei saanut olla vasemmistolaisesta perheestä. Olisi ollut todella ikävää, jos hänen arvonsa olisivat olleet niin pahoin erilaiset kuin omani.
Tästä voi ehkä päätellä, etten todellakaan ole vasemmistolainen, minusta ei koskaan sellaista tule ja arvostan myös maanviljelijöitä. Sensijaan en ole varma siitä arvostanko sosialisteja samalla lailla.- sortovalta
Maa- ja metsätalous saa monin kertaisesti enemmän tukea kuin työttömät.
Suotakoon se heillle, mutta suodaan myös työttömille sen verran tukea, että tulevat toimeen.
Maailman laajuisesti on tehty tutkimus mikä maa on sosialistisin siloin se oli naapurimaa ruotsi.
Minä valitsin oman vaimoni kauneuden ja sopetuvuuden perusteella ja hyvin on mennyt yli 57 vuotta naimisissa.
Mitään kriteeriä en etukäteen asettanut, koska eihän sitä voi arvuutella mihin pippelinsä lopujenlopuksi laittaa. - maksu_mies
Joku paljasti pelikorttinsa? Ai ai, ottiko kipeää? Katsotaan, kun raha alkaa oikeasti menemään rahan luo. Kyllä sulta itku silloin pääsee.
- Goiggalainenkoivuhaasta
Kokoomus on Helsinki keskeinen.....valtaanpääsyn jälkeen ei täällä enää edes aurata teitä kunnolla, saatikka tehtäisiin moottoriteitä tälle alueelle. On myös viemässä loputkin työn tekemisen kannattavuudesta.
- jyvä-jemmari
"sosialismin" aikaan suomea rakennettiin ja "kapitalismin" aikana suomea on ajettu alas.
50 luvulla oli hätäapu töitä joilla rakennettiin kruunubyyn lentokenttää ja kokkolasta-pietarsaaren tie vesistöjen yli.
"sosialismin" vastustajat täällä paskantavat ja kusevat omiin sänkyhinsä, eivätkä osaa pestä jälkipyykkiä suomen alasajosta. - hurlum-henkka
Kyl meidän tiet on auratty hyvin oon erittäin tyytyväinen Kokkolassa.
- Otsopoika
Höpön höpö....kuin kynnöspeltoa....ei oo meseä. Vt13 huonosti aurattu.....maaseudun pikkutiet perkeleestä......ei oo tiekarhut käytössä....aura auton keskiterät tehottomia....prk.....
- leviämpi_lana
Otsopoika kirjoitti:
Höpön höpö....kuin kynnöspeltoa....ei oo meseä. Vt13 huonosti aurattu.....maaseudun pikkutiet perkeleestä......ei oo tiekarhut käytössä....aura auton keskiterät tehottomia....prk.....
Täällä Rödsössä on polanteita kanssa kukahan näitä teitä auraa?
- nuorille.työmaa
Hyviää uutisia nuorisolle kesätyön -haku alkaa maanantaina katsokaas.
https://kp24.fi/uutiset/525646/haku-alkaa-kokkolasta-kesaduuni-250-nuorelle- haravaheppu
Hieno homma juuri nuoria työssä olevien tuleekin tukea näinä vaikeina aikoina.
- työkyky
Mitä paskaa nuorilla on mahdollisuus syödä vanhempiensa pöydissä.
Tuki asiat ovat eria asiaa kuin kaikkien työllistäminen.
Veronmaksajana esitän, että nuorille töitä kielilisillä.
Kaikkille kaupungin työntekijöille suoritepalkka.
Kaupungilla pitää olla hinnoiteltu työlista töistä ja se tekee jolla on halut ja kalut tallella.- kaitsusetä
Tätä potaskaahan sinä halusit, jotta tyydy kurjaan kohtaloosi äläkä raaku.
- maksaja
kaitsusetä kirjoitti:
Tätä potaskaahan sinä halusit, jotta tyydy kurjaan kohtaloosi äläkä raaku.
Mitä paskaa sinä yövuorolla taas kirjoittelet, tee töitäsi niin kuin muutkin vuorolaiset.
- ärräpurra
maksaja kirjoitti:
Mitä paskaa sinä yövuorolla taas kirjoittelet, tee töitäsi niin kuin muutkin vuorolaiset.
Jurppiiko sua joku asia?
- Voi.voi.voi
Kaikilla on velvollisuus puolustaa oikeudenmukaisuutta. Vaikka et ole koskaan ollut työtön. Voi Juha Sipilän hallitus, minkä teit työttömille.
- Elämässätärkeää
Olkaa tyytyväisiä että yritetään kehittää malleja, että kaikille löytyisi töitä vai onko parempi istua kotona esim. nuorten joiden pitäisi pystyä perustamaan perhe ja elättämään itsensä. Eikö demarit olekaan ” työläistenpuolue.” Ei täällä Suomessa sentään kuka nälkään kuole. Minukin pappa oli 5-vuotta sodassa ja haavoittui siellä. Pappa ja mummo muuttivat karjalanevakkoina tänne Pohjanmaalle ja heillä oli kahdeksan lasta. He raivasivat pellot hallanaroilla pelloilla ja pappa kulki pokasahan kanssa metsätöissä. Ei ollut ”subjektiivista päivähoitoa” että olisi vienyt lapset hoitoon” Tai istuttu katsomassa TV;tä tai kännykkää.
- parasta--ennen
Työlle on malleja jo vuosituhansien takaa, meillä puuttuu päättäjiltä vastuu järjestää työtä sitähän löytyy joka paikasta.
Eletään tätä päivää, kyllä entiset tiedetään eihän töitä tule vanhoja muistellen.
- Voi.voi.voi
Se aktiivimalli on työttömyysturvan leikkaus. Ei sovi kansan oikeustajuun. Voi, voi Juha Sipilä minkä teit.
- Tähän_on_tultu
Aktiivimalli on vain työttömyyslukujen laskemiseksi tehty malli. Jo päivän työllistyminen viikossa tekee työttömästä työllistetyn. Näin pakotetaan työttömiä päiväksi töihin tai kursseille ja hups heistä on tullut työllistettyjä.
- hallitus-neuvos
zzzzzzzzz
Aktiivimallissa pitäisi olla korotetut palkat, koska se on pätkätyötä.
Kolme tuntia viikossa siitä tulee kuluja enempi kuin oikeaa palkkaa ja päiväkin on pilalla jos kolmeksi tunniksi joutuu järjestämään muita asioita "kalenteriin".
Aktiivimalli ei lisää työllisyyttä, vaan ainoastaan tressin kautta sairastamista.
Menkää nuijat itseenne töitä pitää olla eikä almuja jaella.
zzzzzzzzzzzzzz - Anonyymi
voi työttömät mennä lakkoon , eivät vain nosta ilmaista työttömyys korvausta ,vaan hommaavat tulonsa muualta. ja loimaan kassa on mainio ,itse kuulun siihen joten en ole minimipalkan sitoma vaan voin neuvotella itse kunnon palkan ja lisät , on muuten paljon yli liittojen minimitason. eikä tarvitse mennä lakkoon , lakko vasta tyhmä tapa on silloin koko suomen talous kärsii ja palkatkin" pienenee" kun jaettavaa on vähempi
- Anonyymi
No jopas on kaksi todella "pihalla" olevaa kirjoittelijaa ilmestynyt tähän ketjuun! Lienevät trolleja? Ei kukaan oikeasti voi olla noin typerä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818