Kansalaisaloiteeseen vauhtia

123-321

Eilen kirjoitti nimensä tuhon kansanedustajien sopeutumiseläkkeeneläkkeen poistoadressiin noin 1425 ihmistä. Huippupäivänä 5.1.2018 nimensä kirjoitti 5632 kirjoittiTuossa näyttää olevan 11.2. asti kerättynä siis 50000 - 29364 eli 20636. Aikaa ei valitettavasti ole paljon, vaan tämä päivä ja 11.2 päivä mukaan lukien tasan 35 päivää. Se on nyt 20636/35. Ääniä tulee saada siis 589,6/päivä eli käytännössä 600, jotta 50000 tulee täyteen.

Aikaisemmassa kirjoituksessani näkyy olleen kirjoitusvirhe, kun mainitsin "44 päivää aikaa". Pahoittelen syvästi virhettäni!

Joka tapauksessa Nyt tuosta eilisen 1425 äänestä tahti ei saisi laskea juuri ollenkaan. Alle tuhannen menevät puhumattakaan alle 600 päivävaudit saattaisivat merkitä hyvän kansalaisaloitteen tyssäämistä vaikkapa 49847 ääneen. Itku ja parku kuuluisi silloin takuulla Ranskaan asti. Välttäkää tällaisen tilanteen syntymistä. Itse olen aktivoinut 16 kyläreissulla 16 ääntä. Soittaminen on epävarmaa, koska soitettu ei koskaan ala heti soiton jälkeen avaamaan tietokonetta ja sitten se unohtuu, vaikka henkilö olisikin aloitteelle myönteinen. Pitää mennä kylään ja pakottaa aukaisemaan tietokone tai kännykkä.

Tämä proseduuri on nyt mietittävä etukäteen jo valmiiksi kansalaisaloitteen saamiseksi eduskunnan käsittelyyn..

Ehdottaisin, että kaikki äänestäneet aktivoisivat YHDEN ÄÄNESTÄJÄN. Se ei ole paljoa vaadittu. Jokaisella on joku ystävä, jolla on tietotekniikka kotona ja tämän aktiivilain suhteen järki päässä. Tällä menettelyllä ja vielä uusilla äänestämättömillä tavoite täytyisi leikiten.

TE-keskuksen papereihinkin voi kirjoittaa johonkin soveltuvaan kohtaan , että kaikki aika menee rakentavaan vapaaehtoistyöhön, kun ääniä kerätään kansalaisaloitteeseen. Eikö kansalaisaaloitteeseen patisteleminen voisi olla 1. työtä 2. työharjoittelua tai 3. työkokeilua? Tuli mieleeni Suomen gallup, joiden haastattelijat toisinaan tulisivat sisälle haastattelemaan lähinnä kaupallisiin tarkoituksiin. Ainakin ensisaikaan heitä oli, mutta onko vielä? Se on provisiotyötä kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti. Nimien keruu olisi työharjoittelua ko. ammattiin, koska pitää olla hyvät sosiaaliset taidot, että pääsee asuntoihin edes sisälle ja osaa esittää ajatuksensa niin, että asunnossa todella tietokone aukeaa ja äänestetään. Tämähän ei voi tapahtua muuta kuin harjoittelemalla. Ystävät ja tutut on eri asia.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1665
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        90
        1576
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        96
        1488
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1394
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1362
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        892
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        880
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        414
        853
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        290
        824
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        809
      Aihe