Kuukausien lomarahat laskettu jatkuvaksi tuloksi

Kikkailua

Kävi niin, että monen kuukauden lomarahat sattuivat tulemaan kerralla samaan palkkalaskelmaan, josta Kela laski välitarkistuksessa jatkuvaksi tuloksi. Ensimmäinen sopimus loppui ennen vuositarkistusta ja toinen alkoi viikon päästä tarkistuksesta, joten siksi lomarahat ensimmäisestä sopimuksesta tulivat toisen sopimuksen ensimmäiseen palkkalaskelmaan ja välitarkistukseen piti se toimittaa.

Harmillista on myös se, että toinen sopimukseni jatkuu kolme viikkoa yli sen 3kk rajan, jossa määritellään keskiarvotulo tai jatkuva tulo. Noiden kolmen viikon takia menetin yli 600 euroa asumistukea, jonka olisi muussa tapauksessa saanut. Sen lisäksi en voi tehdä uutta välitarkistusta tulojen tippumisen takia, koska tuloni tippuvat vain noin 130 euroa kuukaudessa heti seuraavana kuukautena tarkistuksesta. Laskin, että noin tonni menee yhteensä taivaan tuuliin tukia siksi koska lomarahat sattuivat tulemaan väärään aikaan ja työsopimus kestää kolme viikkoa liian pitkään Kelan näkökulmasta. Viiden kuukauden työsopimus osa-aikaisena ja noin paljon tukia paloi pois. Olisi kannattanut olla työttömänä näillä tunneilla, koska käteen jää muutama huntti plussaa viiden kuukauden työstä.

Mietin nyt, että pystyykö välitarkistuksen pakottamaan niin, että en hae soviteltua työmarkkinatukea yhdeltä kuukaudelta ollenkaan, joten tuloni tippuisivat yli 200 euroa? Näin voisin päästä plussalle muutaman satasen enemmän?

11

1600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 87to8

      Lomarahat ei ole jatkuvaa tuloa. Voisiko siitä toimittaa Kelaan jonkun selvityksen, niin oikasevat sen?

      • Eikoskaankohdalleen

        Entäs jos kävisi niin, että olisit hakenut vaikka sairauspäivärahaa, eikä noita lomarahoja huomioitaisi päivärahasi määrää laskettaessa palkkasi perusteella? Sairauspäivähahan määrä voidaan laskea / arvioida viime sten 6 kuukauden ansioiden mukaan. Jos lomarahaa ei huomioitaisi päivärahan määrän laskennassa, vaan se vähennettäisiin arviosta, ja päiväraha olisi pienempi sen vuoksi valittaisitko siitäkin?


      • Kylläpä

        Kyllä ne vaan ovat verotettavia palkkatuloja, vaikka niitä sanotaan lomarahaksi, eli luetaan palkaksi. Saan vuosittain työnantajalta laskelman vuoden ajalta maksetuista palkoista ja kyllä lomaraha ja korvaus on huomioitu palkkatuloksi samoin, kuin tavallinen kuukausipalkkakin..


      • 876kj

        Asumistuki lasketaan eri tavalla. Jatkuva tulo tarkoittaa asumistuen laskennassa jatkuvaa, säännöllistä, kuukausittaista tuloa. Lomaraha voidaan kyllä laskea keskiarvotuloon (koko vuoden tulot : 12) mukaan. Se on ihan eri asia.


    • Kikkailua

      Kiitoksia tiedoista. Soitin kyllä Kelaan asiasta ja siellä vain sanottiin, että ohjeen mukaan lomarahat lasketaan tuloiksi ja jos mielestäni päätös on virheellinen, siitä voi tehdä valituksen. Olin kyllä lähettänyt palkkaeritellyn, mistä näkyy lomarahat erikseen, mutta eivät kai tajunneet.

      Nyt pitäisi keksiä joku konsti, miten voisin pakottaa uuden välitarkistuksen mahdollisimman pian, jotta tuloja ei enää lasketa jatkuvina vaan keskiarvona. Työ jatkuu toukokuun vähän yli puolen välin ja esim. 1.3. alkaen välitarkistuksessa työtä olisikin vajaa 3kk jäljellä. Aivan järjetöntä, että kolmen viikon ylityksen takia leikataan yhteensä useampi satanen asumistukea. Kuitenkin pitää välitarkistus sitten tehdä toukokuun lopulla uudestaan ja siinä menee pienen ansiosidonnaisen hyötykin hukkaan kun laskevat joka euron mukaan.

    • Kikkailua-

      Ilmeisesti asumistukeni käsittelijä oli joku keltanokka, koska valitus meni läpi ja saan asumistuen täysimääräisenä kuten se pitääkin saada tilanteessani. Nyt pätkätöissä on taas kivempi olla, jotta ei ihan pelkäksi hyväntekeväisyydeksi mene.

    • niilo80v

      Asumistuki pitäisi lopettaa tyystin. Se vääristää yhteiskuntaa ja eri alueiden tasa-arvoisuutta.
      Työssäkäyvien tulojen on oltava sillä tasolla että sillä kykenee elämään ja puolet voi säästää.
      Näinhän oli kultaisena Kekkosen presidenttiysaikanakin.
      Jos kehityksestä kerran puhutaan niin pitäisihän sen näkyä kukkarossakin.

      • 7687eff

        Missäs ne asumistukea saavat 860 000 suomalaista sitten asuu? :) Toki jos ensin palkat nousisi tai vuokrat laskisi merkittävästi!


    • thätshitspoisss

      JOs menisi töihin ei olisi lainkaan tällaisia ongelmia

      kjäh kjäh kjäh
      näin se vain on

    • aina_käsi_pitkällä

      Ei asumis- tai sossutuki ole sinun palkkaasi, eikä itsestään selvyys, eli et ole menettänyt yhtikäs mitään, vaan olet kerjännyt ja saanut valtiolta ja kunnalta sossutukea, eli köyhäinapua, eli almuja.

      Jos sait kesälomarahoja, niin rahasi riittävät silloin paremmin kattamaan kustannuksiasi, etkä tarvitse veronmaksajien rahoja. Mihinkään lomamatkaan ne lomarahat eivät ole korvamerkittyjä, joten kiva kun pystyt edes lyhyen hetken elättämään onnettoman itsesi.

    • daagfasdasd

      Näin on. Asumistuki pitäisi tyystin lakata. Outoa että jos on saanut töitä ja palkkaa ja kesälomarahaa ja pitäisi vielä valtion masseja kerjätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe