Muistatko lapsuudestasi tai teiniajoistasi ihmetystä, kauhua, pelkoa, häpeää tai suurta surullisuutta aiheuttanutta asiaa/tilannetta joka näin jälkeenpäin ajateltuna ei sitten olekaan ollut niin suuri asia miltä se on silloin tapahtumahetkellä tuntunut?
Asiat mitä ajan siis takaa voivat olla esimerkiksi ensimmäisen maitohampaan tippuminen, kuukautisten alkaminen tai ihastuksen näkeminen jonkun toisen tytön kanssa. Tai mitä ikinä mieleesi nyt juolahtikaan!
Voit halutessasi kertoa myös, miten lopulta selviydyit tilanteesta.
Lapsuutemme kauhukokemukset
5
618
Vastaukset 5
Tykkään nimimerkistäsi, kirjoituksesi sujuvuudesta sekä omalaatuisesta aloituksesta. Valitettavasti en nyt keksi mitään.
- samavikainen
Lapsuuden kauhuna muistan, kun menimme naapurin Samin (8v) Helin (10v) katsomaan hevosia kilometrin päähän hevostilalle. Itse olin 12 vuotias. Hevoslaitumen päässä oli 300 metrin etäisyydellä talleista kuusikulmainen mökki jolla leveyttä 5-7m. Mökin sivussa oli luukku josta ryömin sisään pressupohjaiseen tilaan, yht äkkiä pressu alkoi luisua pois altani, huusin muille älkää tulko tänne lattia liikkuu samalla poistuen nopeasti mutta varovasti. Pressun alta paljastui harva laudotus ja valtava virtsakaivo. Sinne kun olisi pudonnut karmean kuoleman olisi saanut. Kirosimme silloin jo paikan lukitsematonta luukkua ja tapaus pyöri unissani monta vuotta.
- Miroo122
Kiitos tämän muistan vielä pitkään ja mietin jos joku onkin tippunut sinne oikeasti...
- Niiiiiikkkkeeee
Ite olin kerran kattelemassa lehmiä naapurissa ja yht äkkiä tunnen kun joku kiskoo haalarini vyön ylimääräistä lirpukkaa samalla kun vasikka imee vyötäni sisuksiinsa kahun tunne valtaa minut ja alan vetää vyötä vasikan kurkusta. Eihän se kerenny sitä vetää ku 20cm :)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.951541Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471043- 15906
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40848Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82768- 93746
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
- 14703
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27697- 68682
- 47674
- 59672
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595- 46579
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31535Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534