Haatainen sitten vastustaa
Oli juu perusteita, synnytykset ja fysiikka. Sitäpaitsi, kauan jo ollut mahdollista naistenkin käydä intti, siis vapaaehtoisesti.
Yks näkökohta. Liekö maalla varaa jättää puolet jengistä ulkopuolelle? Meinaan vaan, aika vähän nykyaikana käyttöä kiväärimiehille, sen sijaan huutava pula koodareista, kyberihmisistä, yleensäkin nykyteknologiaa osaavista. Myös, puolustusvoimissa.
Ei kaikkien tarvi olla kapiaisia, on siviilivirkoja. Itellä tuttu kaveri inssinä pv.ssä, ei ole käynyt inttiä. Ja onhan meillä ollut kaks puolustusministeriäkin, jotka ei olleet käyneet sitä, Mutta intin käymisestä ois hyötyä, ihan omanlaisensa systeemin käsittämisen takia.
Ihan työvoimapulankin takia, myös muista syistä, mun mielestä jonkinlainen intti pitäis olla naisillekin. Kun kyseessähän on oikeastaan sukupuolinen syrjintäkin. Pelkkä vapaaehtoisuus ei riitä enää.
Kumpaahan haatainen sitten nyt teki, kalasteli feministiääniä, vaiko koitti välttää niitä? Kovin kokonaisvaltaisesti ajateltu komentti kun ei ollut.
=DW=
Mimmi-intti
24
171
Vastaukset
- bessie-
"Kumpaahan haatainen sitten nyt teki, kalasteli feministiääniä, vaiko koitti välttää niitä? Kovin kokonaisvaltaisesti ajateltu komentti kun ei ollut."
?!
Jospa hän vain vastasi kysymykseen? Rehellisesti ja "kokonaisvaltaisesti"...
Kaikki ehdokkaat ovat "kalastelemassa" ääniä ja kukaan ei varmasti "koita vältellä" niitä?!
"Yks näkökohta. Liekö maalla varaa jättää puolet jengistä ulkopuolelle? Meinaan vaan, aika vähän nykyaikana käyttöä kiväärimiehille, sen sijaan huutava pula koodareista, kyberihmisistä, yleensäkin nykyteknologiaa osaavista. Myös, puolustusvoimissa."
??!!
Aivan varmasti maalla ei ole varaa pakolliseen, molempia (tai kaikkia) sukupuolia koskevaan asevelvollisuuteen jota EMME TARVITSE. Typeryyksiin asti menevän tasa-arvosaivartelun takia rakennettu kallis ja tarpeeton ratkaisu ei edes lisäisi tasa-arvoa eikä siitä kovin paljon plussapuolelle laskettavaa vastinetta rahalle saataisi muutenkaan. Jokunen yksikö tottakai hyötyisi.- ö-Öö
Mnaah
Kyse huutavasta työvoimapulasta. Jas, jos hommiin ei löydy suomalaisia, pian kaikki duunit tekeekin sitten venäjäläiset tms. Sitä kandeis miettiä. Kalustoon kyllä satsataan, lentskareita, laivoja jne. Vaan, on tarve nimenomaan asiantuntijoista, ei metsäsotasisseistä.
Poliisilla muuten ihan samaa puutetta, jengiä pitäis saada just kybrpuolelle, talousrikoksiin, tutkijpita atk- itc osaajia, ohjelmoijia. Toki pula järjestyspoliisinkin puolella, niittenkään hommat nyt ei ole pelkästään mopopoikien ja rattijuoppojen kyttäämistä nykyisin. Intti aina ollut hyvä alusta poliisikouluun.
Samaa kaikkialla, tulli, rajavartiosto,... just name it.
Poliisi muuten valitteli, ei voi enää laskea poliisikoulun pääsyvaatimuksia, päinvastoin pitäis nostaa. Loppuu poliisit. Intisä muuten sama. Vaikka vapautuksia tulee enenevässä määrin, jengi ei ole kaikkein parasta laatua.
Intin valintakriteeereitä voi muuttaa. Kaikki kutsuntoihin, vain parhaat päältä. Ottaen huomioon, nykyisin ei tarvita kovin paljon 4000 metriä cooperissa hölkkäävää jengiä, sopiva korkeakoulutukinto tärkeempi.
Hox. Saa niitä lapsia miehetkin, eikä miesten fysiikka ole kovin hyvää nykyisin. Ei intiin ole pakko mennä paksuna ja kuntoa voi nostaa. Kyse kuitenkin lyhyestä ajasta ihmisen elämässä. Siinä ei menetä mitään, mutta siitä voi saada hyvinkin paljon, just työelämänkin kannalta, mutta paljon muutakin. Sosiaalisia taitoja, johtamiskoulutusta, elämänkokemuksia. Johtamiskoulutukset muuten maksaa aika paljon rahaa siviilissä.
Mun mielestä edelleen tosi typerä kommentti pressaehdokkaalta. Oliko kyseessä jonkinlainen käänteinen sukupuolirasismiko?
=DW= - taakse_poistu
ö-Öö kirjoitti:

=DW=Joo, ei ole työvoima pulaa, on pula halvasta työvoimasta;)
"Puolustusvoimilla ei ole prikaatikenraali Heiskasen mukaan ”varaa tai halua” lähteä palkkakilpailuun yksityisen puolen yritysten kanssa. Siksi kovimmat kyberosaajat lähtevät puolustusvoimista. Lahjakkuuksien rekrytointi on vaikeaa, sillä haastaviin tehtäviin hyviä hakemuksia tulee vähän." - Lataajavarmista
ö-Öö kirjoitti:
Mnaah
Kyse huutavasta työvoimapulasta. Jas, jos hommiin ei löydy suomalaisia, pian kaikki duunit tekeekin sitten venäjäläiset tms. Sitä kandeis miettiä. Kalustoon kyllä satsataan, lentskareita, laivoja jne. Vaan, on tarve nimenomaan asiantuntijoista, ei metsäsotasisseistä.
Poliisilla muuten ihan samaa puutetta, jengiä pitäis saada just kybrpuolelle, talousrikoksiin, tutkijpita atk- itc osaajia, ohjelmoijia. Toki pula järjestyspoliisinkin puolella, niittenkään hommat nyt ei ole pelkästään mopopoikien ja rattijuoppojen kyttäämistä nykyisin. Intti aina ollut hyvä alusta poliisikouluun.
Samaa kaikkialla, tulli, rajavartiosto,... just name it.
Poliisi muuten valitteli, ei voi enää laskea poliisikoulun pääsyvaatimuksia, päinvastoin pitäis nostaa. Loppuu poliisit. Intisä muuten sama. Vaikka vapautuksia tulee enenevässä määrin, jengi ei ole kaikkein parasta laatua.
Intin valintakriteeereitä voi muuttaa. Kaikki kutsuntoihin, vain parhaat päältä. Ottaen huomioon, nykyisin ei tarvita kovin paljon 4000 metriä cooperissa hölkkäävää jengiä, sopiva korkeakoulutukinto tärkeempi.
Hox. Saa niitä lapsia miehetkin, eikä miesten fysiikka ole kovin hyvää nykyisin. Ei intiin ole pakko mennä paksuna ja kuntoa voi nostaa. Kyse kuitenkin lyhyestä ajasta ihmisen elämässä. Siinä ei menetä mitään, mutta siitä voi saada hyvinkin paljon, just työelämänkin kannalta, mutta paljon muutakin. Sosiaalisia taitoja, johtamiskoulutusta, elämänkokemuksia. Johtamiskoulutukset muuten maksaa aika paljon rahaa siviilissä.
Mun mielestä edelleen tosi typerä kommentti pressaehdokkaalta. Oliko kyseessä jonkinlainen käänteinen sukupuolirasismiko?
=DW=Rahastahan tämä kiikastaa. Jos riittävästi maksetaan, niitä osaajia ja osaajiksi kouluttautuvia ja koulutukseen halukkaita varmaan löytyy. Joku sanoo, tälläkin sivulla, ettei meillä ole varaa pitää puolta kansasta poissa maanpuolustuksesta. Mutta niinhän nimen omaan ei ole koskaan tapahtunutkaan, naiset olivat sotien aikaan se kantava voima heti rintamalla olevien miesten selkien takana. En nyt tarkoita pelkästään lottina toimineita, vaan kaikkia kotirintamalla arjen välttämättömiä askareita hoitaneita naisia. Eivät miehet siellä rintamalla esim. ruokaansa tuottaneet, ei siellä juuri satoa nostettu pelloista, kotirintamalta miltei kaikki toimitettiin. Ilman sitä toista "rintamaa", kotirintamaa ja siellä työskennelleitä naisia ei sotimisesta olisi tullut sitäkään vähää kuin mitä tuli. Naiset työskentelivät myös runsaslukuisina esim. tehtaissa missä valmistettiin aseita ja erityisesti ammuksia jne. Kuka tuon kaiken olisi tehnyt jos vaikka 70 % naisista olisi työnnetty etulinjoille? Kuka olisi vastannut vaikkapa pienistä lapsista, olisiko heidätkin raahattu etulinjoille kärvistelemään ja usein kuolemaankin?
Meillä taitaa olla nuorissa miehissä eri syistä varusmiespalveluksesta vapautettuja niin paljon, että toistaiseksi palvelukseen haluavat ja otetut tytöt eivät edes korvaa tuota vajausta, siis asia ei tässä mittakaavassa voi olla kovin huolestuttava. Eli minusta näiltä osin asiat saisivat mennä suunnilleen kuten nyt menevät. Vaikka mahdollisessa kriisitilanteessa intin käyneet naiset eivät välittömästi rintamalle lähtisikään, he voisivat toimia tukena ja turvanakin siviilipuolella. Kyllä tuo koulutus heille joka tapauksessa valmiuksia antaa, saavat jämäkkyyttä, päättäväisyyttä ja aseenkäsittelytaitojakin. Ja tietysti aivan ääritilanteessa kykenisivät vaikka ihan tosipaikkoihinkin paremmin kuin monet nykyiset vellipojat. Vaikka samalla kunnioitan monia nykyajan nuorukaisia, monissa on onneksi paljon ainesta ihan miehiksikin!
- de-meter
Miten niin puolet jengistä jäisi ulkopuolelle, jos sota syttyisi ? Luuletko DW, ettei kotirintamalla löytyisi tehtäviä naisille jos miehet lähtevät sotimaan ?
Hiukan sovinistista ajattelua, että vain maanpuolustus rintamalla, aseisiin turvautuen olisi arvokasta. Muu sodanaikainen työ olisi vähäarvoisempaa, "itsestään selvää"...- ö-Öö
Mnaah
Et sitten tajunnut koko asiasta yhtään mitään. Kannatti varmaan kommentoida.
=DW= - de-meter
ö-Öö kirjoitti:
Mnaah
Et sitten tajunnut koko asiasta yhtään mitään. Kannatti varmaan kommentoida.
=DW=No ei kannattanut näköjään, mutta yritystä täytyy aina olla..))
Ellei asiasta niin asian vierestä... - ksber
Nykyaikanen sota ei ole rintamasotaa.
Mutta, tulipa vihulainen mistä päin itää hyvänsä, me olemme valmiina;) - kaikki-muuttuu-
Nykyaikana soditaan kotoa, niin kuin työtäkin tehdään. Niin ne tekevät tuota sotivissa maissakin, ne heräävät aamulla kotoa, ja lähtevät sotimaan. Siksi naisten pitäisi ottaa osaa koulutukseen, että olisi enemmän valinnanvaraa ammattilaisista. Intti on vain vielä perinne, joka sekin muuttuu melkoisesti vielä nykyisestä muodosta.
- ö-Öö
Muistaakseni
Sveitsi on näennäisesti äärimmäisen puolueeton maa. Ei siellä ole massiivisia puolustusvoimia. Siellä tosin on helkkaristi fyrkkaa. muittenkin, kuin oman maan. Sen takia maa lilluskelee sotien ulkopuoleena suvereenina valtiona.
Siis muistelen, on sielläkin jonkinlaiset "kodinturvajoukot". Rynkky ja muuta sotimiskrääsää vaatekaapin nurkassa. Siis, se maa pärjännyt aikalailla hyvin, ilman suurempaa sotatoimintaa pitkään. Milloin muuten sveitsi ollut sotatilassa, en muista.
Otin noin verauksena, sotia voi monella tavalla. Suomi jatkuvassa informaatio, vakoilu, kyber, ies mitä sotaa, mutta ei ole juoksuhaudoissa jengiä pystykorvat kädessä.
Näin pitääkin olla. Noh, mieluiten ei mitään sotia, mutta sodat ei nykyisinkään ole asesotia, kyse aivan muista asioista. Kuin muuten oli myös maailmnsodissa, suomen sisällissodassa jne. Niissä vaan käytettiin asevoimaa, kun muuta ei ollut oikein olemassa. Paitsi oli, ilman diplomatiaa, erikoisosaamista kv-suhteissa luovimisesta, sellaista oli paljon. Tekniikka jo näytteli paljoa. Kun kaikilla ei ollut äkkiä parin kakssiipisen lentskarin sijasta saksalaisia mersuja, ei ruoka-apua jenkeistä, ei naapurimaata, minne tunkea omia pakolaisiaan. Politiikkaa, diplomatiaa. Etenkin kv-politiikkaa.
Suomella toki pitää olla uskottavat puolustusvoimat. Se nyt nykyisin tarkoita asevoimaa, se tarkoittaa muita asioita. Ja sen takia, pitäis saada aktivoiduksi se toinenkin puoli jengistä käytettäväksi. eikä kasata koko vastuuta vain puolen kansanosan kontolle.
Noh, meitsi sitten ottanut kantaa maanpuolustukseen. Hö, nostomies. Vaan, jos sattuis, kai mä menisin jonnekin sairaalaan laastaroimaan näppiksen näpyttelemisestä verille menneitä sormenpäitä koodareilta, jos niin pitäis tehdä. Kun jokaisen pitää olla valmis tekeen ees jotain. Mulla koulutus riittää juu siihen, moneen muuhunkin, mutta intti osa , oleellinen osa maanpuolustusta. Se menee haataiselta pahasti ohi.
=DW= - bessie-
"Suomella toki pitää olla uskottavat puolustusvoimat. Se nyt nykyisin tarkoita asevoimaa, se tarkoittaa muita asioita. Ja sen takia, pitäis saada aktivoiduksi se toinenkin puoli jengistä käytettäväksi. eikä kasata koko vastuuta vain puolen kansanosan kontolle."
No mutta, onhan meillä kympin tyttöjä jo alakoulussa ja taitaapi yliopistoissakin olla muutama NAISopiskelija.
Jos tässä nyt joltain menee pahasti ohi ja yli ymmärryksen niin sinulta, tunnut olevan ihan pihalla koko asiasta. - ö-Öö
bessie- kirjoitti:
"Suomella toki pitää olla uskottavat puolustusvoimat. Se nyt nykyisin tarkoita asevoimaa, se tarkoittaa muita asioita. Ja sen takia, pitäis saada aktivoiduksi se toinenkin puoli jengistä käytettäväksi. eikä kasata koko vastuuta vain puolen kansanosan kontolle."
No mutta, onhan meillä kympin tyttöjä jo alakoulussa ja taitaapi yliopistoissakin olla muutama NAISopiskelija.
Jos tässä nyt joltain menee pahasti ohi ja yli ymmärryksen niin sinulta, tunnut olevan ihan pihalla koko asiasta.Hmmm.
Jos tulee liikekannallepano, meinaatko siten virkata himassa kuukautissuojia naisille?
VVarmastikin niille on käyttöä. mutta mitä hittoa des pystyisit tekemään k0tirinamalla, dumppaisitko netti auhuten spämmiä vastapuolen infraan, tahi vääntäisit koodinpurkua, tai laatisit strategioita kyberhyökkäyksiin, tai avaisit koodatuja viestejäkö? Vaiko koittaisit muuttaa hyökkäävien ohjusten ja ydinpommien lentoratojako?
Koita nyt stana saada persseeseesi, ei nykysota ole mitääm tuntematonta sotilasta, aivan eri juttua. Ollut jo pitkään.
Siitä kyse,, ei riviurpoista tai miinanpolkijoista. Niitä kyllä piiaa, tarvitaan erikoisammattilaisia. ei puoli kansaa voi olla ulkopuolella sukupuolensa vuoksi. Osaa muuten miehetkin virkata. Ja naiset koodata.
=DW= - bessie-
"Koita nyt stana saada persseeseesi, ei nykysota ole mitääm tuntematonta sotilasta, aivan eri juttua. Ollut jo pitkään.
Siitä kyse,, ei riviurpoista tai miinanpolkijoista. Niitä kyllä piiaa, tarvitaan erikoisammattilaisia. ei puoli kansaa voi olla ulkopuolella sukupuolensa vuoksi. Osaa muuten miehetkin virkata. Ja naiset koodata."
Mistä olet saanut päähäsi, että sinä tiedät tästä(kin) asiasta enemmän kuin minä tai muut tähän ketjuun osallistuneet. Saatan ihan hyvin olla näistä jopa enemmän ajan tasalla kuin sinä? Aika huono lähtökohta keskustelulle tuollainen asenne ja suhtautuminen kanssakirjoittajiin.
Ja mistä olet saanut päähäsi, että puoli kansaa olisi "ulkopuolella sukupuolensa vuoksi"? Se, ettei meillä ole pakollista asevelvollisuutta naisille (ei oikeastaan ole miehillekään, käytännössä) ei kai tarkoita ulkopuolelle jättämistä edes teoriassa saati käytännössä.
Juu, minä en osaa virkata, mutta osaisin kyllä terveys- ja muitakin siteitä hankkia. Hankinta- huoltovarmuus- dokumentointi- väestönsuojelu- , tiedotus- koordinointi- esmes, ja jos ei niihin tarvita niin ei minun 'ulkopuolelle' tarvitse silti jäädä, enkä ole jäänytkään ei sen puoleen.
Mitä tulee "koodaamiseen", eikös se ole, tai ole ainakin tulossa jo esikoulun(peruskoulun oppiaineeksi? Ja oppivelvollisuushan meillä siis koskee kaikkia sukupuolia... - Bengalitikku
Minusta absurdeinta on käynnistetty aktiivimalli, eikä ole työvoimvirkamiehiä riittävästi. Ensin yritetään säästää valtion hallintokuluja, siis niitä julkisia varoja. Kuten olen sanonut, työvoimavirastot ruokkivat itseään.
Mikä kehä! - ö-Öö
bessie- kirjoitti:
"Koita nyt stana saada persseeseesi, ei nykysota ole mitääm tuntematonta sotilasta, aivan eri juttua. Ollut jo pitkään.
Siitä kyse,, ei riviurpoista tai miinanpolkijoista. Niitä kyllä piiaa, tarvitaan erikoisammattilaisia. ei puoli kansaa voi olla ulkopuolella sukupuolensa vuoksi. Osaa muuten miehetkin virkata. Ja naiset koodata."
Mistä olet saanut päähäsi, että sinä tiedät tästä(kin) asiasta enemmän kuin minä tai muut tähän ketjuun osallistuneet. Saatan ihan hyvin olla näistä jopa enemmän ajan tasalla kuin sinä? Aika huono lähtökohta keskustelulle tuollainen asenne ja suhtautuminen kanssakirjoittajiin.
Ja mistä olet saanut päähäsi, että puoli kansaa olisi "ulkopuolella sukupuolensa vuoksi"? Se, ettei meillä ole pakollista asevelvollisuutta naisille (ei oikeastaan ole miehillekään, käytännössä) ei kai tarkoita ulkopuolelle jättämistä edes teoriassa saati käytännössä.
Juu, minä en osaa virkata, mutta osaisin kyllä terveys- ja muitakin siteitä hankkia. Hankinta- huoltovarmuus- dokumentointi- väestönsuojelu- , tiedotus- koordinointi- esmes, ja jos ei niihin tarvita niin ei minun 'ulkopuolelle' tarvitse silti jäädä, enkä ole jäänytkään ei sen puoleen.
Mitä tulee "koodaamiseen", eikös se ole, tai ole ainakin tulossa jo esikoulun(peruskoulun oppiaineeksi? Ja oppivelvollisuushan meillä siis koskee kaikkia sukupuolia...Vaihda tekniikkaa
Uskiksilla, sullakin, tapa koitta kääntää selkeä aisa just väärinpäin riitelykseksi. Sä varmaan takerrut tuuohin "seksi" osaan sanasta.
Koita idiootti uskoa, myös naiset on osa suomen maanpuolustusta. eikä se ole lotta-hommaa enää nykyisin, se on kovaa asioitten tekemistä ja erikoisosaamista. Ei puolta valtakunnasta soi mitenkään jäåttäää sen asian ulkopuolelle. Ei millään maalla ole sllaiseen varaa, ei etenkään pienellä suomella.
Tais kommmunisteillkin äänimääråt notkahtaa alaspåin, haataisen lausunnon vuoksi.
=DW= - de-meter
kaikki-muuttuu- kirjoitti:
Nykyaikana soditaan kotoa, niin kuin työtäkin tehdään. Niin ne tekevät tuota sotivissa maissakin, ne heräävät aamulla kotoa, ja lähtevät sotimaan. Siksi naisten pitäisi ottaa osaa koulutukseen, että olisi enemmän valinnanvaraa ammattilaisista. Intti on vain vielä perinne, joka sekin muuttuu melkoisesti vielä nykyisestä muodosta.
Kiitos valistuksesta "kaikki-muuttuu" ja "ksber". Minä tosiaan perustan mielikuvani sodankäynnistä Tuntemattomaan sotilaaseen..))
Toisaalta kai olosuhteet sotaa käyvissä maissa ovat sellaiset, että "kotirintamallakin" riittää tehtäviä: muonitusta, huoltotöitä, hoitotyötä. Ja jos perheenisät, jotka nykyisin tekevät vähintäinkin puolet kodinhoitotöistä irrotetaan sodankäyntiin, niin siinähän sitä naisille askaretta riittää..))
No. Toivottavasti emme joudu tositoimiin, vaikka sanotaankin, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan...
Toinen kirjoittaja mainitsi rahan. Juuri luin, että jos kutsunnat laajennettaisiin naisiin hinta kaksinkertaistuisi, 7,4 miljoonaan euroon. Onko meillä varaa tällaiseen "investointiin" ? - ö-Öö
de-meter kirjoitti:
Kiitos valistuksesta "kaikki-muuttuu" ja "ksber". Minä tosiaan perustan mielikuvani sodankäynnistä Tuntemattomaan sotilaaseen..))
Toisaalta kai olosuhteet sotaa käyvissä maissa ovat sellaiset, että "kotirintamallakin" riittää tehtäviä: muonitusta, huoltotöitä, hoitotyötä. Ja jos perheenisät, jotka nykyisin tekevät vähintäinkin puolet kodinhoitotöistä irrotetaan sodankäyntiin, niin siinähän sitä naisille askaretta riittää..))
No. Toivottavasti emme joudu tositoimiin, vaikka sanotaankin, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan...
Toinen kirjoittaja mainitsi rahan. Juuri luin, että jos kutsunnat laajennettaisiin naisiin hinta kaksinkertaistuisi, 7,4 miljoonaan euroon. Onko meillä varaa tällaiseen "investointiin" ?On
Pelkätään nykyHornrttien uusiminen kaksaa etukäiteislaskelmissa yli kaks miljardia. Ja se vaan osa kuluista, mikä menee pelkkään tekniikkaan. Ja oletusbudjetti on ehdottomasti liian pieni näin alussa.
=DW= - de-meter
ö-Öö kirjoitti:
"Lisää kommentti"
Lisään yhden linkin:
https://yle.fi/uutiset/3-8138978
=DW=Kiitos tuosta linkistä. Alan tajuta mistä maanpuolustuksessa on kyse. Tietysti noiden asioiden tietäminen kuuluisi yleissivistykseen, mutta kai sitä tahtoo suojella itseään tietämisen tuskalta siinä missä voi.
Kalliiksi tulee turvallisuus, mutta siitä tuskin mikään valtio voi tinkiä. Ja jos rahaa sijoitetaan hävittäjiin niin onpahan sekin raha "tallessa", jäädytettynä, ja toivottavasti pois vaikka turhasta kulutuksesta, luonnonvarojen hukkaamisesta... - 43deesd
ö-Öö kirjoitti:
"Lisää kommentti"
Lisään yhden linkin:
https://yle.fi/uutiset/3-8138978
=DW=Noista lentokoneista.
Hävittäjäkoneita pitäisi hankkia vain 10-15 lähinnä tunnistukseen ja tulenjohtooon.
Pääpaino pitäisi siirtää suurimpien kaupunkien, voimaloiden, lentokenttien ja sähkösolmukohtien ympärille ohjustentorjuntajärjestelmiin.
Israelissa on pitkällä aikavälillä päästy jopa n. 90%:n onnistumiseen.
Jokin syy ettei Ylen artikkeli ottanut kantaa ohjuksiin?
Kriisitilanteessa Suomi on käytännössä lentokieltoaluetta. Rajan takaa pystytään valvomaan käsivartta lukuunottamatta kaikkea lentoliikennettä, nousu ja laskupaikkoja ja ohjaaman tuli näihin kohteisiin. Koneita on pian läjäpäin tuhottuna tai eivät pääse lentoon.
- mimmimum-..mi
En minä ainaskaan ole mitään inttänyt.....nyt tammikuussa taisi lähteä 400 naista armeijaan....jos oikein muistan... se on aika paljon...vapaaehtoisesti.
- mimmimum-..mi
Ja heitä kutsutaan varusmiehiksi.....
- Yllätys.oli.tyttärelle
Naiselle luetaan hyväksi joissakin opiskeluissa muutama opintopiste, jos on käynyt armeijan.
- vfihimsf
- ei elo pelkkää juhlahumua liene - arkikin aina vastassa
- jotenkin vähän säälittävän huvittavaa oli jollain huomautus vammaisten elosta pelkkinä kissanpäivinä palveluiden parissa- ihmisiä y leensä syynätään virheiden osalta ihan suurennuslasien kera - täydellisyys jäänee kaukaiseksi haavekuvaksi - mitäs virkaa työeläkeläismummuilla olis armeijan palveluksessa
- paljon on voimassa voitettua ja matkassa menetettyä - ainakin invalideilla - sukkien kutominen ja kahvinkeitto, leipominen jotenkin onnistuu - vähäistä laulu- ja soittotaitoakin jäljellä - onko semmoista instanssia kun mummu-inttiä olemassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820