Vähän kohtuulisuutta toivotaan sosiaalietuuksien

JAKOON_

elintaso turismista puheenollen Suomessakin! SVEITSISSÄ rehdään näin:
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
"Sosiaaliturvalla elävät eivät voi enää päästä Sveitsin kansalaisiksi

SAMI METELINEN | 11.01.2018 | 10:19- päivitetty 11.01.2018 | 10:24

"Kansalaisuus on mahdollista saada maksamalla kaikki saadut sosiaalietuudet takaisin.
Sveitsin kansalaisuuslaki tiukkeni entisestään vuoden alusta alkaen. Jo aiemmin Sveitsin laki on estänyt sellaista henkilöä saamasta Sveitsin kansalaisuutta, joka on elänyt sosiaaliturvalla. Kansalaisuuden saadakseen on pitänyt voida osoittaa, että kykenee itse elättämään itsensä.

Nyt tuota kriteeriä tiukennettiin. Vuoden alusta alkaen ei riitä, että kykenee hakemuksen jättämisen hetkellä elättämään itse itsensä. On kyettävä myös osoittamaan, ettei ole edellisten kolmen vuoden aikana ollut sosiaaliturvan varassa.

Kansalaisuutta hakeva henkilöllä on kuitenkin vielä yksi oljenkorsi käytettävänään kansalaisuuden saamiseksi. Jos henkilö maksaa takaisin kaikki edellisten kolmen vuoden aikana saamansa sosiaaliavustukset, hänellä on mahdollisuus kansalaisuuteen.

Aiemmin oleskeluluvan turvin riittävän pitkään Sveitsissä asuneella oli mahdollisuus päästä Sveitsin kansalaiseksi. Nyt tuo mahdollisuus poistui kokonaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että Sveitsin kansalaisuutta hakevalla pitää olla niin sanottu C-lupa eli sijoittautumislupa, minkä voi saada sen jälkeen, kun maassa on asunut tauotta 10 vuotta tai EU- ja EFTA-alueen kansalaisten kohdalla viisi vuotta. Pelkkä oleskelu esimerkiksi työn perusteella ei riitä kansalaisuuden saamiseen, vaan ensin on pitänyt hakea C-lupaa.

F-todistuksella eli väliaikaisella oleskeluluvalla (toissijainen suojelu) maassa olevien oleskeluvuodet lasketaan kuitenkin vain puolikkaina. Jos siis turvapaikanhakija oleskelee Sveitsissä koko ajan F-todistuksella, hänen on asuttava maassa 20 vuotta saadakseen mahdollisuuden kansalaisuuteen.

Kuntalaiset päättävät kansalaisuudesta
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Laki edellyttää, että kansalaisuutta hakevan on oltava integroitunut Sveitsiin. Se tarkoittaa, että henkilön pitää olla tottunut sveitsiläiseen tapoihin, noudattaa Sveitsin lakia eikä vaaranna Sveitsin sisäistä tai ulkoista turvallisuutta.

Hakijan pitää esimerkiksi kyetä osoittamaan, että hänellä on tiiviitä yhteyksiä sveitsiläisiin. Kansalaisuuden saaminen ei ole mahdollista, jos henkilö on tuomittu vähintään kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Kantonien kohdalla saatetaan asettaa lisäedellytyksiä kansalaisuuden saamiseksi, esimerkiksi paikallisen murteen osaamista tai ”hyvämaineisuutta”.

Jotta pääsee Sveitsin kansalaiseksi, asuinkunnan on hyväksyttävä hakija kansalaiseksi. Tätä varten kunnan toimikunta saattaa järjestää kuulustelun, jossa selvitetään hakijan paikallistuntemusta ja sitä, miten hyvin hän on integroitunut paikkakunnalle. Joissakin kunnissa asukkaat äänestävät hakijoiden hyväksymisestä kansalaisiksi.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

0

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1676
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        1606
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        97
        1520
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1398
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1363
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        897
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        883
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        437
        870
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        291
        830
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        815
      Aihe