Päiviesi sisältö

kunhan.kyselen

Miten kulutat päiväsi,onko sinulla ruriineja vai teetkö poikkeuksia?
Itselläni päivät koostuu näin talvisaikaan ihan vain puuhaamalla jotain.Joskus jokin mitätön voi kestää kauankin kun pompin hommasta toiseen. Ulosmeno jonnekkin,joko lenkille tai kaupungille siirtyy puoleen päivään,siellä saattaa mennä muutama tunti,illat menee tv:n seurassa tiettyjen ohjelmien parissa,muuten se on äänettömällä tai kiinni.
Jokainen päivä on kuitenkin erilainen,mutta kunhan kevät ja kesä koittaa,puhaltaa uudet tuulet mökkeilyn merkeissä.

37

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykoterapeutitar

      Yritän sisäistää edesmenneiden isovanhempieni päivänkulkua. Mitä he tekivät?

      En muista, miten aamutoimensa hoitivat ja esimerkiksi mitä näin talvella pukivat päällensä. Muistan vain, että paljon oli villahousua ja sukkaa, kun kellarista puita haettiin ja kaakeliuuniin tulta laitettiin ja siinä silakoita halstrattiin, perunoita kattilassa keitettiin. Hesaria luettiin ja radiota, varsinkin huonokuuloinen vaarini korva radiossa kiinni, kuunneltiin. Kaupassa ja kauppahallissa ja torilla käytiin ja lauantaisin saunassa. Kesäisin istui rivi mummoja ja vaareja penkeillä puistossa auringossa. Moikkaamaan, kun mentiin, niin aina sai rahaa punaiseen tikkariin.

      Sitä samaahan se on päivänkulku nyt itselläkin. Kauppaa, ruokaa, lapsenlapsia, Hesaria, radion kuuntelua ja telkkarin katsomista.

      Ei se elämä nyt niin mitään ihmeellistä sisältöä tarvitse. Riittää, jos jotenkin silmänpilkettä loppuun asti löytyy!

    • Ei.rutiinityyppi

      Onpa tuttua. Huuhailen sinne tänne, ei oikein järjestelmällisyyttä ole. Työ oli hyvinkin muotoon muokattu ja ohjeellinen. Lisänä sinun ohjelmaasi on etukäteen allakkaan lehdistä tai muista ilmoituksista poimitut tapahtumat. Osaan menen, osaan en, mutta ovat siinä valmiina. Ei hassumpaa häsläämistä.

    • totaalikatastrofi

      Haen kaivosta vettä, käsikäyttöinen pumppu on jäätynyt. heitän sangon kivipainoineen kaivoon ja lähes putoan sinne itsekin. Jää hädin tuskin rikkoutuu, kuulen suden ulvovan. Meitä ei enää ole. Öljykamina on sammunut, Tuvan ikkunat jäätyneet sisältä.

    • täsmälleennäin

      Aamulla avaan radion. Korvani on kiinni radiossa. Sieltä kuuluu surinaa. Päiväni kuluvat tuota surinaa kuunnellen. Kun olen nukahtanut, vedän töpselin irti seinästä!

    • turhaa.niinturhaa

      Seuraan tätä palstaa ja säälin heitä jotka päivänsä täällä tuhlaavat.

      • Bengalitikku

        Minä säälin sinua, jos kerran jotakuta pitää sääliä.

        Tuli vaikutelma, että olet lueskellut palstaa - joka päivä?
        Et muuten voisi noin kirjoittaa.
        Minua eniten täällä kiinnostaa juuri muidenkin kuin lähipiirin, ystävien ja tuttujen mielipiteet ja varsinkin kun ne tulevat eri puolilta Suomea.
        Enemmistö on eläkeläisiä.
        Kyllä monella on aikaa piipahtaa täällä.

        Joten, teepä aloitus. Tai vastaa kohteliaasti aloittajalle, miten oma päiväsi sujuu.


      • Ei.rutiinityyppi

        turhaa.niinturhaa, Sinäpä olet hauska. Mietipä itsekin vitsikkyyttäsi!!


      • 1eero

        Valehtelisin jos sanoisin käyväni täällä harvoin, silloin kun kurkkaan ovat tutut naamat käyneet no mitäpä siitä, jotkut vaihtelee nimimerkkiään minkä takia ? sitten kuitenkin paljastuu vai yritetäänkö olla piilosilla !


      • turhaa.niinturhaa
        Bengalitikku kirjoitti:

        Minä säälin sinua, jos kerran jotakuta pitää sääliä.

        Tuli vaikutelma, että olet lueskellut palstaa - joka päivä?
        Et muuten voisi noin kirjoittaa.
        Minua eniten täällä kiinnostaa juuri muidenkin kuin lähipiirin, ystävien ja tuttujen mielipiteet ja varsinkin kun ne tulevat eri puolilta Suomea.
        Enemmistö on eläkeläisiä.
        Kyllä monella on aikaa piipahtaa täällä.

        Joten, teepä aloitus. Tai vastaa kohteliaasti aloittajalle, miten oma päiväsi sujuu.

        Senkun säälit äläkkä komentele, en oo sun käskyläisesi eikä kiinnosta muitten tekemiset, lukea saan siinä kun muutkin ja kirjottaakkin.


      • Bengalitikku

        Tässä on jotain niin tuttua....

        Eerolle: vaihdoin nimmarin uuden vuoden kunniaksi: pidin jossain ketjussa nimiäiset, mutta kun jokin ketju on jo v 2017, niin yritän pitää siinä asiassa vanhan. Ja arvaa onnistuinko? No en. Eikä täällä piiloleikki onnistu.
        Joulun aikaan käytin jouluista nimeä.
        Periaatteessa käytän yhtä.


      • Bengalitikku
        turhaa.niinturhaa kirjoitti:

        Senkun säälit äläkkä komentele, en oo sun käskyläisesi eikä kiinnosta muitten tekemiset, lukea saan siinä kun muutkin ja kirjottaakkin.

        Lisään, ekkös sää ole pikkasen epäjohdonmukainen. Ota namia, se helpottaa.


    • Vielä muutama kuukausi on ainakin kuusi päivää viikossa töitä ja sitten alkaa rutiinien luominen. Tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut vaikeata joten kenties kuntosalilla käynti on ainoa varma harrastus ja sekin vain joka toinen päivä.

    • Joka-päivä-erinlainen

      Heh heh puuhaa kirjoitetaan pitkt litaniat. Mutta valtaosalla taitaa olla niin, että enin aika päivästä menee Somessa tavalla tai toisella: 60 , facebook jne. Illan kohokohta lie Kaunarit ja Emmerdale, joku saattaa vakoilla Salattujakin? Miehillä...niin, mitä palstan miehet mahtaa katsoa? Hunkszin kohokohta aamujen heta-leena.

      Ittelle sattui osapäivävapaa, että kurvasin tätäkin kautta, hetkeksi. Vielä on muut somet avaamatta. Mutta tärkeämpiäkin odottaa ruudun sisällä. Aamulla kävin säätämässä rappukäytävän ilmastointia ja korjaamassa rappukäytävän kattovalon. Ei ole huoltomiehiäkään näkynyt kun ei täällä kukaan soittele mistään vioista vaikka hissi olisi rikki. Itse en odottele, ryhdyn toimeen. Tai nyt odotin pari viikkoa kun ei ole ollut aikaa.

      • Bengalitikku

        Tuo on hienoa, etä käyt korjaamassa, kun osaat. Arvostan.


    • kertomatta-paras-

      Teidän pitää liittyä Facebookiin ja muihin nykyajan kotkotuksiin, jos on kova tarve kertoa mitä teette päivisin ja öin. Kel onni on, se onnen kätkeköön.

    • pikkupiruna

      Eivät siivoamiset, pyykin silitykset, puunkannit ja ruokien valmistaminen sentään ihan ajatta valmistu. Puhumattakaan lumitöistä. Aina on biojätteen ja lehtien kuskaamista, lintujen ruokintaa, tiskaamista...
      Miksi on niin tärkeää miettiä onko kenelläkin miten paljon aikaa tänne? Kai jollekkin ajankulua sekin. Mitäs pahaa sinä on jos täällä piipahtaa?
      Nimimerkeistä viis, tärkeämpää on mitä kirjoitetaan.

      • Apua-olen-toimeton

        Äiti äiti minulla ei ole mitään tekemistä kun huoltosetät tekee kaiken. Syön valmisruokaa kertakäyttö astioista ja roskat vien ehkä kerran viikossa. Minulle ei tule lehtiä ja mainoksia en ota vastaan.


      • pikkupiruna
        Apua-olen-toimeton kirjoitti:

        Äiti äiti minulla ei ole mitään tekemistä kun huoltosetät tekee kaiken. Syön valmisruokaa kertakäyttö astioista ja roskat vien ehkä kerran viikossa. Minulle ei tule lehtiä ja mainoksia en ota vastaan.

        Miks ostat valmisruokaa? Itse tekemällä saa paljon maukkaampaa ja tuleehan siitä kodikas tuoksu.
        Tällä hetkellä itsestäni kaikki puuha tuntuu pakkopullalle kun on se paljon puhuttu kulkutauti edelleen. Se ei hellitä.
        Iltapäivällä on uusintana eilinen Elossa24h. Se on hyvä ohjelma. Leikattu tosin aika pätkäiseksi.
        Enpä valita pienistä kun katson tuota.


    • maissiiii

      Kiva kun kyselet, mielelläni kerron.
      Elämä menee välillä kellontarkan rutiinin kanssa, sitten välillä väljemmin.

      Nytmenee väljästi, ainoa rutiini on aamulla hapettunut vesi ja kupillinen kahvia ja pilleri. Siinä se.
      Sitten haahuilen miten sattuu, syön jos muistan ja kaapissa sattuu jotain olemaan, nyt pitäisi piipahtaa kaupassakin, allakka sanoo, että viikonloppu tulossa.

      Yleensä teen useampia asioita yhtä aikaa, toinen on jokin homma käsillä ja toinen silmillä, onneksi vielä vähän näen.
      Nautin hiljaisista yön tunneista, vaikka ei täällä nyt mitään ääniä ole päivälläkään jos en kuuntele radioita yms
      Viime yö meni, Donnaa katsoen ja virkaten kalevalalappusia ja hyvin menikin. Nyt vasta aamukahviani nautin. teen sen yleensä tämän koneen seurassa.
      Kaikki kymmenen jaksoa katsoin etukäteen areenasta Donnaa, siinä on niin elämäniloinen pääosan esittäjä, se on komediaksi määritelty, niin usein itsensä löysi myös töppöilemässä siellä. Joku yö katson uudelleen kaikki kymmenen jaksoa peräkanaa.
      Taas meni juttu ohi aiheesta, ei kait haittaa.

      Vähän kantelen puita, kokeilen jos voisin ajaa kottikärryillä eteiseen asti, ei tarvitsisi hilata niitä pökkelöitä terassilta, saas nähdä onnistuuko moinen.

      Sitten vain olen ja elän ilman rutiinia, silloin usein iskee jokin siivouspuuska, onneksi osaan senkin hillitä helposti.

      Kait sitä pitää pikkuhiljaaa ruveta kehittelemään rutiinottomaan aikaa omaa rutiinia, kun tämä työrutiini katoaa elämästä.
      Rutiinia pitää olla.

    • flegmaatti

      Ikälopun ukon viikon perusrunko.
      Ma > perjantaihin.
      Aamutoimet, salille, sa likahvit ja seurustelua.
      Kotiin usein marketin kautta.
      Kotoista ajanvietettä. Tv tallenteita, lueskelua, sapuskan valmistus ja pöydän kattaminen.
      Keskiviikkoisin herkkulounaan jälkeen perusteelliset huomionosoitukset vaimolle.
      Lauantai on huilipäivä salilta ja säästyneen energian uhraan vaimon viihdyttämiseen.
      Sunnuntai kuten arkipäivät paitsi ilman markettimutkaa,

      Tänään poikkeuksen muodostaa parturikeikka johon lähden pian.
      Vaimoni painosti ja varasi ajan vaikka kävin parturissa vasta syyskuun puolivälissä. Maksoi 6€.

    • Osa päivästä menee ihan oman arkensa pyörittämiseen.
      Sitten, radion kuuntelua, TV:n katselua, ristikoiden tekoa, lukemista, ulkoilua.
      Jotain pientä näpräilyä toisinaan. Eilen ompelin vanhasta pöytäliinasta tyynynliinan, kun pukki toi sellaisen putkimallisen tyynyn.
      Kissan kanssa leikin.
      Eilen aamulla se hyppäsi minun yöpöydälleni ja osui vesimukiin ja vedet lensi sänkyyn päälleni.
      Tämän palstan avaan iltapäivällä johonkin aikaan. Sähköpostin katsoin ja laskuja maksoin, iltalehtä kurkkasin, enpä kovin innokas koneihminen ole.
      Jotain asiatietoa toisinaan googlailen.
      No, se on tätä talvielämää, vaan kun koittaa huhtikuun puoliväli, silloin kaikki on toisin.

      • Lisään vielä, että käyn muutaman kerran talvella myös omaisia moikaamassa viipyen muutaman päivän.


    • teretule

      Oma arki tv bloomberg sitten uutiset, tv... radiota en koskaan kuuntele lapsena kuuntelin ei olllut tv:tä.

      Olen yksinäinen susi täällä ei ole suomalaisia ja he yleensä nollia en halua tavata.

      Olen tyytyväinen elämääni ja sen tasoon. En ole yksin.

    • Jos teille jää luppoaikaa tulkaa jelppimään minua. Sain juuri kolmenpäivän urakan nojatuolin uudelleen päällystämisen loppuun. Huomenna pitänee aloitella maalausprojekti.

      Pakkausta, tavaroiden siirtoja mökille, ei käy aika pitkäksi
      Illalla saatan avata telkkarin uutisten aikaan.
      Pressahaastatteluja olen myös katsonut.

      Nyt taidan lakaista lattioilta pahimmat lankojen roippeet ja sitten syödä hirvisoppaa.

      • Jos olisin lähempänä voisin tullakin. Tiedän miten rankkaa muutto on, mutta nyt muutot on ohi...


      • On sitä luppoaikaa näin talviaikaan on. Sanon niinkuin Liinapii, että jos lähempänä olisin, niin joutaisin hyvin.
        Itsellä on 8 vuotta edellisestä muutosta, että kyllä se rulijanssi vielä hyvin muistissa on.
        Tuota hirvisoppa keitin uutena vuotena, sitä sitten velipojan kanssa söimme, hyvää oli.
        Hirvijauhelihaa on vielä vähän pakkasessa.


      • Bengalitikku

        Minusta on aina mukava olo, kun on siivonnut aamupäivällä, järjestellyt kotia, ulkoillut vähän ja illalla käynyt saunassa. Tuossa tuli uusi Tastula & Flinkkilä ja haastateltavana oli kirjailija Sirpa Kähkönen. Mielenkiintoinen ohjelma.
        Mutta, mutta. Haastateltavan ääni oli sellainen, että vaivuin vartin uneen.
        Ääni. Joillakin on sellainen levollistava ääni. Uusinta tullennee, joten voi paikata. Oletteko kokeneet samaa?
        Luin eilen loppuun Westön viimeisimmän. Kun viimeiset sata sivua on jäljellä ja tiedostaa, että kohta tarina päättyy, tulee haikea olo. Sitä rupeaa säästelemään ja jarruttelemaan. Sitten loppu. Minä niin pidän tämän kirjailijan kirjoista.


    • Saga.Kabinetti

      Rauhallisten aamuaskareiden ja pesukoneen täytön jälkeen mun päivän "sisältö" saapui ennen yhtätoista paikalle. Yli tunnin kiipeilyä jäävuorella ja arkkitehtoonista rakentelua. Sitten lounas ja pyykit narulle. Iltapäivän alkutunnit tutkien eläinfilosofiaa. Myöhäisiltapäivällä reilun tunnin ulkoilu ja maastotutkimuksia. "Sisällön" palauttaminen ennen klo viittä. Tiskien tiskaaminen, mikrouunin putsaus. Saunominen, syöminen. Tv-ohjelmien tsekkaus, Venla-gaalan alkua jaksoin katsoa. Nyt näppäilen läppistä. Kieltäydyin illanviettokutsusta, kun on niin mukavaa vaan möhkiä sohvalla ja kaivautua varhain pehkuihin.
      Jokainen päiväni on erilainen, tämä oli tällainen.

      • Saga.Kabinetti

        Nukuin 11 tuntia. Joulun ajan muuttostressi on hävinnyt, siitä olen kiitollinen.
        Kohta lähden ostamaan uuden kaukosäätimen, entinen on kiukutellut pitkään. Sain elokuvakanavalle katseluaikaa joululahjaksi. Tämän illan katson elokuvia ja napostelen hedelmiä. Kauppareissun teen mutkien kautta saadakseni jokapäiväisen ulkoilun samalla.

        Mukavaa viikonloppua kaikille!


    • reppuriika

      Jäin vapaaehtoisesti pois aktiivityöelämästä täyttäessäni 60 vuotta. Päivät täyttää vapaaehtoistyö, roikkuminen netillä, ystävät, seurakuntaelämä, ym. Ei ole ongelmia, sillä jokainen päivä on suuri seikkailu ja erilainen.

    • Aamu alkoi sillä kun irroittelin vanhasta siliyslaudasta metalliosia kierrätykseen, itse laudan poltan mökin uunissa. Ruuvit piti vääntää auki veitsenkärjellä kun ei ollut ristipäämeisseliä.
      Sitten silitin pyykkiä ja korjailin muutamia vaatteita ja pyyheliinojen irronneita renksuja.
      Seuraavaksi imuroin ja pyyhin pölyt. Välillä avasin netinkin tai lueskelin.
      Nyt illalla alkoi tehdä mieli korvapuusteja, en voi syödä vehnää joten se ei ole ihan yksinkertaista. Taikina onnistui hyvin, nyt vasta ovat nousemassa, saa nähdä mitä tulee. Gluteenittomien leipominen on vähän arpapeliä, ainakin minulta. Psylliumjauhe on hyvä apu siitä saa sitkoa taikinaan.

    • pirremiinapa

      Sisältö koostuu pienistä asioista kuten, kodin hoitoa, pyykkiä, ruokailua, kahvia, nettiä, telkkua, asioiden hoitamista, tänään kävin miehen hoitopaikassa ja meillä oli vuoro hoviparturille - hän tulee pyydettäessä ja leikkaa molempien päät, ja apteekissa kävin ja naapurissa iltapäivä rupattelemassa ja kahvilla, siellä seurasin heidän lastenlastensa touhuja, heille lapset tulivat yökylään.

      Semmoinen päivä tänään, en tiedä huomisesta, pitää kysellä josko meidän muksut tulisi mummin luo yökylään...näkyypähän

    • Per-kel

      Kun herään keitän kaurapuurot meille, syön, heitän verenpainelääkkeet helttaan ,käyn vessassa ja sitten lenkille, satoi tai paistoi.- Sorsia syöttelen kotimatkalla, haen auton tallista ja kyselen vaimolta nöyrästi oliskos menoa jonnekin.- Aina jotain pientä näpertelyä, vaimo kyllä muistaa mitkä asiat on multa jäänyt tekemättä, olen sitä kuunnellut jo 40 vuotta.- Ens viikolla kuiteski Suomeen Äitivainaan hautajaisiin :´-( Etta silleen.-

    • kunhan.kyselin

      Kiitokset vastauksista,kovimpa on samanlaisia asioita kuin itselläni.Tällaista se on eläkeläisen elämä,jokaisella omanlaisensa.Ei valittamista niinkauan kuin pysyy suht koht terveenä ja voi liikkua vapaasti.
      terv.viestin aloittaja

      • de-meter

        Saa kai vielä vastata ? Niin. Kiitos kysymästä. Samantapaisia rutiineja minullakin. Tämä vanha omakotitalo, jota lämmitän puilla, tuo tietysti oman rutiininsa: nelisen tuntia lämmitykseen menee, mutta tykkään puulämmöstä.
        Tutut ihmettelevät aina hyvinvoivia ruukkukasvejani kun tietävät, etten ole mikään viherpeukalo. Olen tullut siihen, että puulämmitys ja paineilma (ei siis mikään nykyaikainen ilmastointi) tekevät sen, että kasvit viihtyvät.
        Rutiineihin täytyy myös laskea se, että kokkaan säännöllisesti nuorille perheille.
        Minulla on neljä - tai viisi, jos puolisonkin lapsenlapsi lasketaan - alle kouluikäistä lastenlasta, joista kaksi on vauvaikäistä. Nuoret perheet tykkäävät kotiruuasta ja ruuanlaitto on se apu, joka minun on helpointa heille antaa. Rutiinia siihen on..))

        Teen myös jonkinverran vapaaehtoistyötä kierrätyksen parissa, olen löyhästi mukana kahdessa yhdistyksessä ja kerran kuukaudessa kokoontuvassa kirjapiirissä.
        Kun minulla lisäksi on suuri suku ja laaja tuttavapiiri, niin kiirettä pitää välillä - kuten kunnon eläkeläisellä kuuluukin pitää..))
        Kirjoittelu tänne edustaa minulle vapaa-aikaa, sääli vain sinä, joka tätä joutavana pidit..)) Työmies on palkkansa ansainnut..))


    • Minä kait en käy täällä palijoa ikkään. Joskus harvoin piipahan ja samat naamat täällä :).Päivätmenee niin äkiäettä aamulla kun heräät. huomaat kohta olevan jo iltapäivä. Samaa kaavaa suunnilleen päivät menee. Toistuvia rutiineja on paljon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe