eli kevättä kohti kuljetaan. Ikkunastani näkyy naapurin halli, jonka seinät ovat metallia. Aurinko paistaa siihen ja seinä kiiltää härmän sulaessa. Myös auton takaikkunan jää sulaa etelän auringon paistaessa siihen. Pakkasta oli hieman alle 10 astetta, jokohan syntyisi jäälyhty yöllä?
Aurinko lämmittää jo,
9
174
Vastaukset
- Laitoin
Laitoin illalla keittämäni kananmunat kylmään veteen ja nostin parvekkeelle kylmänä pysymään.
Aamiaisellani tarvitsen aina yhden, hain ja huomasin ohuen jääpeitteen veden pinnalla.
Yksi pöydälle munakuppiin, muut kuivasin ja laitoin ovitelineeseensä jääkaappiin.
Sitten aamiaisen kaikki muut osat mukaan aamiaisen koostamiseksi.
Nyt alkaakin olla lounaan aika.
Oikein iloista päivänjatkoa!- Aamiaiseni
on niin monipuolinen avocadoineen ja kaikkine osineen, - sehän on päivän paras ja mnulla myös runsain ateria, en luettele, vaan sanon : aamiainen on vastakohta sanalle 'kaiketon'. Mikä mahtaa olla se sana?
- Ramoona-
Aurinko kipuaa päivä päivältä yhä korkeammalle ja viipyy hetkisen pitempään, valohoitoa saadaan ja välillä 🌞 sädehoitoakin. Huurremaisema hohtaa, merenlahti on vetäytynyt jäähän, askel ja mieli on keveä.
Jäädytys onnistui jo yön aikana ulkona, joskus jäädytän pieniä pakastimessakin. En tehnyt nyt kynttilälyhtyjä, vaan laitoin jo nuukahtamassa olevia tulppaaneja muovikulhoihin, vettä 3-5 litraa ja annoin jäätyä umpijäähän. Tulipa kauniita, vein varjon puoleiselle kuistille, ettei aurinko sulata. 🌷💧❄️🌷
Kaunista talvipäivää ❄️- tolovoko
Yritin viime yönä ämpäriin tehdä lyhdyn, mutta pitänee jatkaa, koska pakkasta on vain muutama aste. Olkoon ämpäri ulkona.
- tolovoko
Tällä viikolla onnistuin. Alkuviikosta oli muutama aste pakkasta ja pidin vesiämpäriä ainakin kaksi tai jopa kolme vrk ulkona ja lyhty onnistui. Viime yönä oli 9 astetta pakkasta ja pidin vuorokauden ja taas onnistuin. Lumilyhtyä täällä ei vieä tänä talvena ole pystynyt tekemään.
Korkeintaan mieltä lämmittää jos sattuu olee näkyvissä, aika kylmältä näyttää 10 pakkasta ja puut heiluu vimmatusti ni meeppä nauttimaan kevät auringosta.
Onneksi saap olla sisällä, ruokaa ostin eilen ettei tarvihe välttämättä kahteen viikkoon ostella, en ole vielä urennu hiihtämään mut pienillä happihypyillä kuitenkin joten ootellaan muutama kuukausi niin kyllä tämä tästä.- pikkupiruna
Säätiedot lupailivat tälle päivää aurinkoakin, mutta lunta tupruaa. Nyt en oikein jaksaisi lumitöitä kun vielä flunssan rippeitä. Positiivinen asia piti löytää, olkoon se ettei ole isoja hommia tälle päivälle. Voi kupsottaa lämpimässä pirtissään.
- soppa.kauha
Meikä taas istui tavaratalos puoliympyräsä penkisä, kun viereen ponnahti ukko villahuivijaan riisuen.Voi mikä rätinä kuului, kun meikän villahuivini pää otti kiinni ukon varusteisiin.
Hah kun säikähettiin sähköiskua, niskasa se tuntu ihan.Oisko ollut jottain keinokuituu jommassakummassa, mutta melekoinen ork hm. meitä yhisti.Naurettii molemmat, vaikken kestänyt katella, kun ukon nenäkin valu, nii lähin jo meneen. - Ramoona_
soppa.kauha kirjoitti:
Meikä taas istui tavaratalos puoliympyräsä penkisä, kun viereen ponnahti ukko villahuivijaan riisuen.Voi mikä rätinä kuului, kun meikän villahuivini pää otti kiinni ukon varusteisiin.
Hah kun säikähettiin sähköiskua, niskasa se tuntu ihan.Oisko ollut jottain keinokuituu jommassakummassa, mutta melekoinen ork hm. meitä yhisti.Naurettii molemmat, vaikken kestänyt katella, kun ukon nenäkin valu, nii lähin jo meneen.Pakkasella ilmankosteus on pieni, joten näitä staattisen sähkön purkauksia syntyy helposti, varsinkin kun on keinokuituisia vaatteita tai villaa yllä. Joku sähköoppia tunteva voisi kertoa, miten itsensä voisi maadoittaa, ettei esimerkiksi autosta noustessa saisi ilkeitä sähköiskuja näpeilleen. Hauskaahan tuo, että kipinöi ihmisten välillä ...toki nuhanenistä kannattaa pysyä loitolla.
Olen kantapään kautta ja saamieni niksien kautta oppinut näitä sähkäreitä välttelemäänkin. Töihin pakkasaikaan tullessa oli kiusallista, kun riisui päällysvaatteet ja rätisi, hiukset nousivat pystyyn ja hame liimautui sukkahousuihin. Hiuksiin kannattaa pesun jälkeen suihkuttaa lapsille tarkoitettua hoitosuihketta. Meillä sitä on aina ollut varalla, kun lasten ja lastenlasten hiuksia suihkun ja uimisen jälkeen on selvitelty . Varmaan on aineita kalliissa hiustuotteissakin siihen tarjkoitukseen, mutta lastentuotteet ovat edullisia ja hellävaraisia, ja löytyy tavallisen marketin hyllystä. Joidenkin mielestä hiuskiinne auttaa myös, jopa vaatteisiin suihkutettuna, mutta ainakaan minä en halua vaatteisiini ylimääräisiä kemikaaleja. Hätäapuna irrottamaan imeytyneen hameen voi myös sivellä sukkiksia kostutuilla käsillä. Sekin auttaa, että käyttää varsinkin jalkoihin paljon kosteusvoidetta , ihohan kuivuukin pakkasella. Käsivoidetta joka käsien pesun jälkeen, ei niin ovenkahvatkaan anna näpäytyksiä.
Etelärannikolla oli aamulla -7, ja navakka tuuli lisää purevuutta. Muutama lumihiutale leijui aamupäiväkävelyllä, lämpimänä pysyi sopivassa vauhdissa ja untuvatakissa tarkeni. Nyt alkoi tätä kirjoittaessa aurinko paistaa haaleasinisellä taivaalla, matalalla se on vielä, mutta saattoi valot sammuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471