Kohta 127000 allekirjoitusta aktiivimallin vastust

Tässä,
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730
Android tietokoneeni muisti ei riitä, siksi jouduin laittamaan ihan uuden keskustelun jo aiemmin olleesta aiheesta. Siinä oli teknisesti ottaen liikaa viestejä tälle Samsung tabletille.

Työttömäksi voi joutua kuka tahansa, koska varsinkin pörssiyritykset laittavat kaiken liikenevän rahansa osinkoihin, ns. turhia työntekijöitä karsitaan.
Varsinkin valtion työpaikat, mutta enimmäkseen myös kuntien ja esim. yhdistysten työpaikat ovat suojatyöpaikkojen omaisia. Miettikää, kun tilastokeskuksessa on 800 työntekijää! Entä YLE, TRAFI ynnä muut.

Itse tein kymmeniä vuosia yhtäjaksoisesti töitä yksityisissä yrityksissä. Pari viimeistä, joissa olin töissä, olivat myös pörssissä.
Viimeisen palkkani sain noin 1,5 vuotta sitten, sattumalta ehkä samaan aikaan kun täytin 60 vuotta. Onneksi vaimo on saanut pitää työpaikkansa, mutta hän onkin töissä julkisella sektorilla.

Globalisaatio on tuhon politiikkaa, mutta en siitä kirjoita tähän enempää.
Väittäisin, että useimmat tälle palstalle kirjoittelevat ovat täysin pihalla esim. työttömien todellisesta lukumäärästä ja siitä, onko ilmoitettuja avoimia työpaikkoja aina edes olemasssa. Silti tänne vaaditaan vapaasti saada tuoda kehitysmaista työvoimaa!
Kannattaa allekirjoittaa alussa mainitsemani aktiivilain kumoaminen. Tosin vielä pahempia, järjettömän isoja rahan menetyksiä lupaa jatkaa myös seuraava vaihe, ns. aktiivimalli2. Työtön voi saada 60 maksupäivää eli lähes 3 kalenterikuukautta karenssia. Laskin, että voin tekemällä jonkin muotovirheen, saada yli 3,5 kertaa niin suuren rahallisen menetyksen mitä esim. rikoksista voi tuomiona saada, kun saa 60 päiväsakkoa! Molemmathan perustuvat työansion tai työttömyyspäivärahojen suuruuteen.

Jos joku kuvittelee, että helposti jostain löytyy 18 tuntia töitä 3 kk:n ajalta, niin kysykää työnantajilta. Juuri kukaan ei halua palkata uusia työntekijöitä lyhyiksi ajoiksi, koska se kuluttaa työnantajan aikaa opetukseen ja vaatii paperitöitäkin.
Oikeastaan ei ole paljoakaan eroa todennäköisyydellä, saako pidemmän osapäivätyön tai kokoaikatyön. Se mikä ratkaisee, on työnhakijan ikä. Se on nähty, että on lähes sula mahdottomuus saada yksityisen sektorin töitä esim. 60-vuotiaana! Jopa koulujen rehtorit syrjivät vanhoja, päteviä opettajia rekrytoinneissaan. Itse en ole opetusalalla, mutta tämä on tuttavani kokemus.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mies.yli.60v kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu