Eli minulla on vuoden ikäinen pienirex kani jolla on ollut nyt muutaman viikon pienet kulumat kantapäissä . Karva on irronnut näistä kohdista. Olen laittanut joka päivä bepantenia kulumiin mutta ei näytä paranevan. (Olen tietoinen että pienirexeillä tulee kulumia helposti tassun pohjiin) kanilla on itsetehdyssä häkissä matto kaksin kerroin ja viltyi pesäkoppien päällä on myös viltit, sekä huoneessani on kaksi mattoa jotka vievät huoneeni lattia tilasta 2/3 (kani on siis päivät huoneessa vapaana) . Paraneeko kulumat koskaan? Miten paranemista voidaan nopeuttaa?
Vastaukset 3
- Zedä
Kanilla on normaalistikin pienet karvattomat laikut kantapäissä. Oletko varma että niissä on ylimääräistä kulumaa?
- Kaninomistaja
Tätä en tiennytkään. Kysyin kaveriltani jolla myös kani että onko niillä kaljut läikät kantapäissä. Mutta hän ei ainakaan löytänyt enkä minäkään ennen huomannut
- Pipikani
Minunkin kanillani joskus useampi vuosi sitten oli kulunut kantapää ihan verille asti miltein.
Aloin sitten tutkimaan tarkemmin kaikki paikat mistä olisi voinut tulla.
Syyksi epäilin ulkohäkin (kaksikerroksinen) rampin karkeaa pintaa.
Kannattaa siis tutkia vielä kaikki kanin alueen paikat, jos päässyt vaikka hyppäämään jonnekkin ym.
Ja minulla oli ihan normaali pystykorvainen risteytys tuolloin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1841779
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo111805En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 134641
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20600Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556