Azorit - uusi aktiivikohde

Torsti

Huomasin marras-joulukuussa Azoreita käsittelevän keskustelun tällä samalla palstalla ja ajattelin kertoa oman mielipiteeni ko. kohteesta. Olen itse viettänyt viikon Azoreiden saariryhmän Sao Miguelin saarella, ruotsalaisen Solresorin matkalla viime syksynä. Aion lähteä saarelle uudestaan, nyt kun Hispania aloittaa sinne matkat suorilla lennoilla Suomesta.

Azorit ei todellakaan ole vaihtoehto Kanarialle tai muulle ns. aurinkolomakohteelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Azoreilla paistaisi aurinko tai etteikö siellä olisi hiekkarantoja. Molempia kyllä riittää ja varsinkin toukokuusta syyskuun loppuun asti. Ranta ja aurinko eivät vain ole Azoreiden "se juttu", vaan saaren ihmellinen ja erittäin monimuotoinen luonto yhdistettynä erittäin mukavaan ja toimivaan pääkaupunkiin Ponta Delgadaan. Tulivuorijärvet, kuumat lähteet, viidakkokävelyt ja patikointi huikeissa maisemissa sekä mahdollisuus bongata linja-auton kokoisia valaita niiden omassa luonnollisessa elinympäristössään, tekevät Azoreista kohteen, jollaista ei hevin muualta maailmasta löydy. Sadekuuroja tulee aika ajoin, mutta ne ovat erittäin kevyitä, jotka aurinko kuivaa hetkessä. Toisaalta juuri ne tekävät saaresta niin vehreän ja kukkaisan. Lämpötila on lempeän lämmin läpi vuoden.

Azorit on rauhallinen ja rentouttava lomakohde aktiiviselle aikuiselle. Ravintolassa syöminen ja juominen sekä muu eläminen on edullista, eikä turisteja kiusaavia kaupustelijoita tai varkaita ole. Shoppailuakin voi harrastaa upouudessa ostoskeskuksessa, josta löytyy n. 50 erikoisliikettä, kuten Zara, Mango jne. Azoreille tehdään seuramatkoja vain pohjoismaista eli örveltävät britit ja ahneet sakut saavat mennä Kanarialle. Suosittelen Azoreita kaikille, jotka arvostavat aitoa elämänmenoa, jota ei ole tuotettu vain turisteille.

3

3009

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • @zorit

      Kiitos kirjoituksestasi! Se vahvisti vaan odotuksiani matkaa kohtaan. En malta enää odottaa.. Missä hotellissa muuten olit siellä? Toi oli minulle uutta, että siellä on uusi ostoskeskus, jossa jopa Zara! En ollut shoppailemaan menossa...

    • azor

      Hei ja kiitos sinulle tästä artikkelistasi. Olemme menossa sinne huhtikuun lopussa ja odotamme reissua todella innokkaasti. Tiedämme sen, että se ei ole varsinainen aurinkolomakohde, menemmekin sinne juuri tuon ihmeellisen ihanan luonnon takia. En malttaisi millään odottaa, että pääsemme ensimmäisen kerran pulahtamaan kuumaan lähteeseen tai että pääsemme kokemaan "viidakkomaista" tunnelmaa. Tämä kirjoituksesi vain vahvisti omaa mielikuvaani siitä, mitä tuolla saarella on tarjottavanaan - kiitos siis siitä.

    • rakastuneet

      Ihana lukea aitoja kokemuksia Azoreista. Olemme monen vuoden haaveilun jälkeen varanneet matkan kesäkuulle kun nuo suorat lennotkin "helpottavat" matkustamista.
      Olemme varautuneet hyvillä vaelluskengillä ja pieneen tilaan menevillä sadetakeilla. Aurinkovoidekin on kohta jo hankittu :)
      Laitamme kokemuksia kun palaamme taas kotiin - mikäli maltamme palata.
      Hyvää matkaa kaikille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      156
      1441
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      668
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      41
      617
    7. 48
      613
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe