Rikosepäily Kauhajoella:: Halal-teurastus ei kuulu

Suomen-ruokakulttuuriin

: Halal-teurastus ei kuulu suomalaiseen ruokakulttuuriin!

"Susanna Koski ottaa kantaa rikosepäilyyn Kauhajoella: Halal-teurastus ei kuulu suomalaiseen ruokakulttuuriin
Arkistokuva: Jarno Pellinen
Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Susanna Koski tuomitsee eläinten kärsimystä aiheuttavan halal-teurastuksen Suomessa. Vaasalaiskansanedustaja viittaa Ilkan ja Pohjalaisen maanantaiseen uutiseen, jossa kerrottiin rikosepäilystä Kauhajoella.

Pohjanmaan poliisilaitos epäilee, että Kauhajoella toimi viime kesänä teurastamo, jossa eläimiä tapettiin halal-menetelmällä.

Halal-teurastuksessa leikataan eläimen kaulavaltimo auki terävällä veitsellä niin, että eläin on vielä tajuissaan. Jotta liha olisi halal, tulee teurastajan olla muslimi. Menetelmä on laiton Suomessa.

Komisario Jari-Matti Marttala kertoi maanantaina Ilkan ja Pohjalaisen toimitukselle, että tutkinta on päättynyt ja paperit ovat nyt syyttäjällä.

– Suomalaisen ruokakulttuurin ja -perinteiden keskeinen kivijalka rakentuu vastuuseen eläinten hyvinvoinnista. Meillä kunnioitetaan elämää, ruokaa ja ravintoa. Tarpeettoman kivun tuottaminen ei ole tätä päivää, eikä halal-teurastus yksiselitteisesti kuulu suomalaiseen ruokakulttuuriin, jonka kehittäminen on omalla vastuullamme, sanoo Koski.

Kosken mukaan keväällä eduskunnassa käsiteltävän uuden eläinsuojelulain lähtökohtina ovat eläinten kärsimysten vähentäminen ja tarpeettoman kivun aiheuttamisen kielto. Muun muassa kivunlievitys tulee pakolliseksi useissa kipua aiheuttavissa toimenpiteissä. Hänen mukaansa uudessa tehdään pakolliseksi eläimen tainnuttaminen myös uskonnollisessa teurastamisessa.

– On kestämätöntä, että nyt samalla kun eläinsuojelulakia vihdoin uudistetaan, eettisesti kyseenalainen toimintatapa on Suomessa olemassa. Ammattitaitoiset lihantuottajat ja -jalostajat arvostavat sekä kunnioittavat eläimiään, Koski kirjoittaa tiistaina lähettämässään tiedotteessa."

0

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1688
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        1649
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        101
        1562
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1408
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1366
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        906
      7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        451
        898
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        889
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        293
        842
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        819
      Aihe