Sauli joutui tosi tenttiin. Tenttaaja istui pöydän takana läningin helmat kohdallaan jalat harallaan. Tentattava vastapäätä seuraa lasisen pöydänkannen läpi pöydänalus näkymiä.. ei päälikkö kuitenkaan seonnut tarinoissaan.
Tositentti
tuskissaan
8200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mikäpä se siinä, sievät säärethän toimittajalla on.
Eipä nämä poliitikkojen puudelitoimittajat muita hiillostaneetkaan kuin Huhtasaarta ja Väyrystä. Ja syy on ehdokkaiden EU- liittovaltiokriittisyys ja haittamaahanmuuton vastustaminen. Ei mikään muu. Malmökin korjaa nyt satoa, mitä Ruotsin vastuuttomat suvakkipoliitikot ovat saaneet aikaan. Meilläkin osa kansasta uskoo vain valtamedian yksipuolista uutisointia. Jos haluatte Eu:n liittovaltion, Naton ja rajat auki miljoonille Afrikan ja Lähi-idän kultamunille, niin äänestäkää toki Niinistöä, Haavistoa ja kumppaneita. Toivon, että voisin sanoa tulevaisuudessa, että olin väärässä, mutta tämän politiikan esimerkki on ihan naapurissa, vaikka Stubbi sanookin, että Ruotsi on maailman turvallisin maa, Tukholma kantaa jo maailman raiskauspääkaupungin epävirallista titteliä. Suomessakin kummasti alkaneet autot, koulut ja roskakatokset leimahdella tuleen.
Ja sinä kannat jo maailman turhimman lässyttäjän epävirallista titteliä.
Häh!Mv? Dagens Nyheter paremminkin!
Tuolla vastauksella sinä osoitit kyllä älykkyytesi. MV jutut voi jättää omaan arvoonsa, mutta Dagens Nyheter kirjoittaa kyllä ihan asiaa. Ei ole mikään Iltalehti tai Iltasanomat. Kaikista paras kun käy itse paikan päällä niin voi hieman silmät aueta.
Laura Huhtasaari pressaksi. Saadaan matut ulos ja rajat kiinni.
Maahaanmuutto tulee euroopassa tyrehtymään seuraavan 10 vuoden aikana , katotaanpa vaan ja jos Haavistosta tulee pressa, nain isääni sinä päiväna.
Prsedenttiehdokkaiden tenteistä mieleen jäi tosiaan toimittaja Kirsin sääret ja lyhyvenlyhvi hameenhelma. Samalla tavalla jännittää vilauttaako SusannaPuoliseiska etuveitikkaansa.
Susanna muuten lupasi näyttää tissit jos puoliSeitsemän saa yli 700T katsojaa. Nyt ollaan jo lähellä...