On katsottu että pandadiplomatia toisi voittoakin. Lainaeläimille on otettava mittavat vakuutukset. Sitä pitää kysyä, tarvitaanko myös alkuperämaanhoitaja pitämään pandapariskunnasta huolta suomen piikkiin.
https://yle.fi/uutiset/3-10031706?origin=rss
Pyry ja Lumi - kalliit poliittiset lainahenkilöt
10
96
Vastaukset
- Kaikki-maksaa
Tilikauden lopussa vasta nähdään tuliko Ähtärille jymymenestys vaiko karvas tappioinvestointi. Sitä en tiedä kuinka pandoista aiheutuvat kulut jakautuvat valtion ja ähtärin kesken, mutta ainakin ähtäri saa kaivattua näkyvyyttä turistien tulvasta ja muutenkin, veikkaan. Lehtitietojen mukaan pandojen luontaiset lisääntymisalueet ovat huonossa hapessa ja Ähtärin pandojen odotetaankin nyt lisääntyvän tarhaolosuhteissa, sekin oli yksi perustelu pandojen sijoituksesta Ähtäriin. Nyt sitten kaikki sihtailemaan sillä silmällä että koskahan tärppää ja saammeko ehkä pandavauvankin vielä nähtäväksi.
- Makriina
Emme osaa iloita enää mistään. Pandaressut, tänne ne tuotiin kaiken kansan töllisteltäviksi. Luultiin, että kävijät iloitsisivat tapaamisesta, mutta nyt ne ovatkin suuri rahanmeno, törkeästi kotimaansa luonnosta ryöstetyt, rahastukseen valjastetut syöttiläät, joiden hoiva ja ravinto vie meidät entistä syvempään rahapulaan, kaikin puolin huono asia.
Suomalainen tietää mistä narusta vedetään, että olisimme kaikki samaa mieltä. Yhteinen murhe! Kaamosmasennus, tipaton tammikuu, ylipaino, lumeton talvi, vaalit kuin körttiläisseuroissa, ja nyt vielä nämä pandat!
Olemme onnellisesti kaikki masennuksen alhossa. - kerttuleena
Kiinalainen raha levittäytyy ympäriinsä,
Suomeenkin, pandat, hotellit, tunneli hki-tallinna.
Pikkupoika haastattelussa sanoi viisaasti, että pandat tulevat kalliiksi,
ei vain Ähtärille, muutenkin persaukiselle kunnalle,
mutta myös valtiolle, pandoista maksetaan tulevina vuosian kymmeniä miljoonia Kiinalle.
Ei suomi niitä ilmaiseksi lahjana saanut, lainaksi vain, ja lainasta joutuu jotain maksamaan.
Panda on olemukseltaan kuin Kiina hitaastai ja pyörähtäen liikkuva iso otus.
Todelliset silmät kätkeytyvät mustiin läntteihin.
Tykkään pandoista, somat nimet niille annettiin Lumi ja Pyry. - Viatonsivullinen
Käsittämätöntä typeryyttä, en voi ymmärtää mitä ne eläimet tekee täällä.
Suomi astui 100vuoden taka-askeleen jollain tasolla. 😮- olisinpapanda
Käsittämätöntä typeryyttä jos ei tiedä että panda vain syö bambua ja nukkuu. Sitten se syö lisää bambua ja nukkuu taas.
- onlaskettujuttu
Ähtärin eläinpuisto on ainakin pohjoismaiden suurin. Kun vähän vielä keväämmäks ilimat kääntyvät niin porukkaa lappaa Ähtäriin. Aletahan tienaamaan.
Jos Lumi vielä pienokaisen pyöräyttää niin siitä ihmiset riehaantuu ulukomaita myöten. - erkkiMn
"...pitämään pandapariskunnasta huolta suomen piikkiin."
Ei kai niillä karamellimainoksilla ole mitään tekemistä Suomen valtion kanssa;) - rauhallinenmietiskelijä
Ruokakin on tuotava Kiinasta ei Suomessa kasva niiden ruokaa bambua.
Ovathan ne vain vuokralla Suomessa.- KaisaMä
Juuri aioin kirjoittaa samasta. Aloittaja puhuu lainasta. Kovaa vuokraa niistä maksetaan. Joku muistikuva takaraivossa, että miljoona euroa vuodessa. Korjatkaa.
- valuutan_jumalat
KaisaMä kirjoitti:
Juuri aioin kirjoittaa samasta. Aloittaja puhuu lainasta. Kovaa vuokraa niistä maksetaan. Joku muistikuva takaraivossa, että miljoona euroa vuodessa. Korjatkaa.
Maailmalla maksetaan miljoona yhdestä lainapandakarhusta. Kaksi meillä = on vähintään 2milj.€urova. Varmaan laskettu että kokonaisuutena kannattaa.
Kiina on jättimäinen kauppakumppani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807