Laatupuun kasvattajia?

todenpuhuja

Löytyykö vielä laadukkaan sahatavaran kasvattajia? Sitähän ei kasvatetaa hätäilemällä kiertoajaksi 90 vuotta, vaan vähä-ja pienioksainen tiukkasyinen sahapuu kasvaa sakeassa metsässä, luonnon itse suorittaman karsinnan avulla ja ajan kanssa. Tälläistä puutavaraa kaipaavat erityisesti erikoispuusepät ja veneenrakentajat, esimerkkinä. Ihan parasta se on tietysti kaikkeen puusta tekemiseen. Nykyisin tahdotaan olla vaan siinä mielessä, tekee mieli sanoa ihan että, kuspäitä, kun kaikki pitää saada tehokkaasti ja mielellään heti, Ei silloin tule sahapuuksi kuin hötöistä ja oksikasta bulkkia.

58

1048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epähaihattelija

      Tiukkasyisellä puutavaralla ei tee mitään sen ollessa erittäin työlästä käsitellä, hankaloittaen kaiken siitä tehtävän materiaalin jatkojalostamista. Kuluttaa työkalut, on raskaampaa ja hitaampaa käsitellä laskien siten työtehoa ja tuottavuutta ja siis saavutettavaa tulosta.

      Parasta raaka-ainetta puutuoteteollisuuden tarpeisiin tuotetaan siistissä tukkipuun kasvattamiseen harvennetussa valoisassa tukkimetsässä. Metsä niinkuin viljapeltokin tuottaa vain kun sitä oikein ja huolella hoidetaan.

      • mössöäriittääJaLaulusoi

        Pullamössön puhetta. Aloittaja on kyllä enemmän oikeassa. Metsän ei tarvitse olla siisti, ja jos tosiaan sahapuuta verrataan nykyaikaiseen viljapeltoon, niin sahatavarasta tulee huonoa korppua syötäväksi. Rakentamiseen se on homealtista ja altis nurjahduksille vaikkapa kattorakenteissa. Niin kauan puupellot on muodissa, kuin teitä mössöjä on suuri enemmistö , joten ei huolta sinulla sen puoleen.


      • SitäSaaMistäMaksaa
        mössöäriittääJaLaulusoi kirjoitti:

        Pullamössön puhetta. Aloittaja on kyllä enemmän oikeassa. Metsän ei tarvitse olla siisti, ja jos tosiaan sahapuuta verrataan nykyaikaiseen viljapeltoon, niin sahatavarasta tulee huonoa korppua syötäväksi. Rakentamiseen se on homealtista ja altis nurjahduksille vaikkapa kattorakenteissa. Niin kauan puupellot on muodissa, kuin teitä mössöjä on suuri enemmistö , joten ei huolta sinulla sen puoleen.

        Turha tuosta on syytä pistää puuntuottajien niskaan. Jos huonommasta tukkipuusta saa saman hinnan kuin hyvästä, niin sitä saa mitä tilaa.
        Hoitamattomasta metsästä saa sitä tiukkasyistä valiotukkipuuta selvästi vähemmän, hitaammin ja kallimmilla korjauskustannuksilka, joten hinta luonnollisesti pitäisi olla korkeampia.
        Näinhän se on, kun puuntuotto on ammattina ja toimeentulolähteenä.

        Sitten toinen juttu on nämä aloittajan ihailemat, joilla on varaa jättää metsänsä oman onnensa varaan ja hakata sieltä sitten ne harvat valioyksilöt myytäväksi. Tuollaisella ei kyllä metsän tila pidemmässä juoksussa parane. Ei edes luonnonsuojelunäkökulmasta katsottuna.


    • MetsastaSaaPollia

      Omasta kokemuksesta voin sanoa, että en kyllä kasvattaisi yli 90-vuotiaita kuusikoita, riskit ovat liian suuria. Joitakin vuosia sitten tein päätehakkuun hoitamattomassa 90-100 -vuotiaassa kuusikossa. Aivan viime tipassa, sillä lahovikaa alkoi jo olla. Tukkia ja kuitua tuli 390 m3/ha (tukkiprosentti 45%). Viime vuonna tein päätehakkuun hoidetussa 70-vuotiaassa kuusikossa. Ei lahovikaa lainkaan, tukkia ja kuitua oli yht. 365 m3/ha (tukkiprosentti 71%).

    • bushwoman3

      Hoitamattomista metsiköistä sitä löytyy,laatupuuta.Antaa pusikoiden olla vaan.

      • TärkeäKysymys

        Annatko itse pusikon kasvaa vapaasti?


    • sesiitä

      Löytyykö vielä hitaasti kasvaneelle tiheäsyiselle puulle ostajia, ja minkälaista hintaa ne maksavat tukkipuusta?
      Tukkipuulle on monenlaista laatuhinnoittelua, mutta vuosiluston paksuuteen liittyvää en ole vielä missään nähnyt.

    • todenpuhuja

      Tarvitseeko kaikella olla aina hinta/tehokkuus/taloushyöty??? Minä ainakin haluan kasvattaa omissa metsissäni priimaa. Itse en metsäni puita tule enää hyödyntämään, mutta pelkkä ajatus siitä että (jos kova ja aito tarve jollekulle jälkeläiselleni tulee) metsästä on saatavissa valioluokan puutavaraa tuo tyytyväisyyttä. Silmäni taasen sairastavat nähdessäni jonkun "hyötymetsässä" "kura"luokkaan kuuluvia puita. Erityisesti hätäilemällä kasvatetut hötöpuiset ja paksuoksaiset männyt ovat kamalia. Ihan täyttä paskaa sahatavarana: juurikin heikkoa mekaanisesti, kieroutumis- ja homehtumisalttiita. Minä kasvatan punahonkia!

    • ireaparakki

      Hätäilemällä kasvatettu, nii mitä siinä on hätäilty?

    • helenaz2

      Pystykarsintaa on tullut tehtyä, sieltä täältä joku runko.Ihan riukumetsistä alkaen, ensin 2 metriin, sitten pikkuhiljaa ylemmäksi. Jokunen metsikkö n.4 metriin.Samalla apuharvennusta laatupuille.

      Ihan hobby hommaa.

    • todenpuhuja

      Hätäilty kasvamaan pian: liho, liho, turpoa, turpoa! Menetelminä mm. perkaus, taimikonhoito, lannoitus ja harvennus. Pystykarsinnalla ei pääse eroon kuin tyvitukin oksaisuudesta pintapuussa: puuaines sinällään samaa pehmyttä hötöä.

      Jos ns. "hoito"metsien puut olisivat ihmisiä, metsämme olisivat täynnään huutokauppakeisareita, juteja, sami hedbergejä, annika saarikkoja ymym.. Kansa, rahvas on kuin metsämme puut: pulleroita, palleroita ja mössöjä. Kun luonnonmetsän ihminen olsi jäntevä, lihaksikas, suonikas, ahavoitunut luukoura.

    • josedesmaksettaisiin

      Olen myynnyt puuta omistamistani metsistä lähes 30 vuotta ja käytännössä puun hintaan ei ole ollut mitään vaikutusta, vaikka myymäni puu on ollut todella hyvälaatuistakin. On jopa ollut niin, että suurilla hyvälaatuisilla kuusilla on ollut vaikeaa saada kunnon kauppaa.
      Sahasin myös erään EU-projektin yhteydessä kenttäsirkkelillä melkoisen määrän erikoispuuta; haapaa, leppää, koivua, pihlajaa, raitaa ja tuomea tuppeen puuseppiä varten. Käytännössä kaikki sahaamani puutavara meni lopulta polttopuuksi, kun se olisi pitänyt lahjoittaa näille puusepille ilmaiseksi. Aikani jaksoin kuunnella kitinää ja odotella rahojani tai ylipäätään, että ostaja tulee lupaamiensa rahojen kanssa takaisin hakemaan ostamansa puutavarat. Oli hieman samanlainen tunne, kun olen kasvattanut heinää ja myynnyt sitä hevosille rehuksi...
      Nyt on ikää tullut jo sen verran ja elämän kokemusta, että sorvaan hirsiksi haapaa ja kuusta ja siihen ei todellakaan tarvitse olla mitään hyvää laatua edes, kun ne kelpaa. Sahatavaraa sahaan vain omaan käyttöön rakentamiseen.
      Juuri hiljan myin todella hyvää mäntytukkia leimikkona, hinnat ei siitä muutu, vaikka samaan myin todella nopeasti kasvanutta puuta.
      Toki voisin myydä ne tiheäsyiset männyt erikseen kalliimmalla, jos niistä todella maksettaisiin kunnolla. Vaan, kun ei makseta. Joten keväällä lannoitan taas metsiäni ja tuotan vaan kuutioita mahdollisimman nopeasti tukiksi.

    • todenpuhuja

      Kertomasi voi pitää paikkaansa tai sitten ei. Fakta kuitenkin on, että jos oikeaa kunnon puutavaraa ( se on välttämättä 200 vuotta vanhasta ns. hoitamattomasta metsästä) haluaa, se on haettava Venäjän puolelta, Suomessa ei sellaista ole enää saatavana oikein mistään. Ja näinhän jo toimitaankin.

      Itse kärsisin jo pelkästä siitä tiedosta, että metsäni puut ovat "huttua", pehmyttä hötöä puuainekseltaan. Olen hankkinut ne osin 20-30 vuotta sitten, melko puhtaina (ja ns.hoitamattomina) taimikkotiloina, Nyt siellä punkee "läpitunkematon ryteikkö", joka todellisuudessa on tulevaisuuden laatumetsän lähtöaines ja -edellytys.

      Joillain on myös sellainen outo ja väärä käsitys, että ns. hoitamattoman metsän rakenne olisi: siellä täällä harvakseltaan joku iso/ylikokoinen puu ja valtava määrä riukupuuta. Todellisuudessa jos vanhaa metsää katsottaisiin 25-30m tasolta, se on täysin vihreän peitossa ts. koko kasvuala taivaalle on käytössä. On ylikasvos ja alikasvos, niin paljon kuin suinkin vain mahtuu kasvamaan!

      • josedesmaksettaisiin

        On ne nähty Venäjän puutkin! Täyttä paskaa, mistä ovat tehneet täällä Suomessa ikkunoita, että oksia ei voi edes proputtaa, kun ovat niin isoja. Kaverit hakkasi motoketjulla Venäjän Karjalassa puuta 7 vuotta! Itse olen omin silmin nähnyt ne metsät ja puut lukuisilla matkoillani.
        Ostin täältä Suomesta metsää, jotka oli hoitamatta, niistä hakattiin sitä kitukasvuista kieroon ja ristiin kasvanutta kuusta tuhansia kuutioita, osa on vieläkin käsittelemättä. Ja myin juuri hiljan tosiaan mäntytukkia jotka on kasvaneet kituliaasti, ei mitään hinnan eroa.


    • kannatusyhdistys

      josedesmaksettaisiin,hyvä kommentti. Puulle saa lisähintaa jalostamalla.joopa joo.

      pieniä määriä polttopuuna,sahatavarana.siinä se. itse jos osaa jalostaa ja saa myytyä niin toimii jotenkin.sahatavaraa saa omaan käyttöön.puuseppiä,siis ammattitaitoisia, ei oikein löydy enää.ovat linjatuotannossa.ulkomaille myynti onkin jo kovan työn takana.

      oman talon,pienen tai ison saa omista puista sekä huonekalutkin.ammattitaito pitää olla.pitää hallita metsänhoito ja puusepäntaito.

      Lahdessa toimi 1954-1960 erikoisammattikoulu puusepille.Pitkä ja vaativa koulutus.Asko-Avenius oli koulun tukija.Hän tietenkin toivoi ammattitaitoisia puuseppiä tehtaalleen.Koulun toiminta loppui alusta asti vaivenneisiin talousongelmiin.Idean takana oli puuseppäkoulun kannatusyhdistys, perustettu jo 1943.

      puutarhanhoito on tullut metsäänkin,lannoitukset,pystykarsinnat ja jne. Laadusta ei niin tietoa.

      paras laatu tulee tiheiköistä, susipuut, osa lehtipuista,ja selkeästi alle jäävät tottakai vex.pientä ala/laatuharvennusta koko ajan.

      hiljaa metsä huokaa...

    • Kohtuullisuutta

      Eiköhän puuntuottajat kasvata sellaista puuta, jolle on kysyntää. Ja tarkoitan ammattimaista metsänkasvatusta, jolla hankitaan elanto. Idioottimaista on vaatia metsänomistajia omalla kustannuksellaan toimimaan markkinoita vastaan. Lisäksi puunkasvatus on niin pitkäjänteistä, että jokainen sukupolvi voi korjata sadon vain korkeintaan kerran, joten harvalla on varaa riskeerata taloudellisesti toimimalla markkinoita vastaan.

      Harrastelijat, ideologisista syistä metsää omistavat ja muut, joilla on varaa leikitellä metsänsä kanssa kun toimeentulo on turvattu muilla tuloilla jatkakoon pelleilyjään. Ja sitten nämä ikuiset pappabetalarviherhipit sieltä pääkaupungin puistojen piknikkentiltä valkoviinilasiensa kilistelyiden lomassa ’asiantuntijalausuntoineen’ jätän oman arvoonsa.

      • metsänhoito

        Tässä virallisessa metsänhoidossa ne uudistukset vasta hitaasti ovat tulleet käytäntöön.
        Tähän asti on eletty 1950 -luvun lopun täytäntöönpanossa. Uudempien uudistusten kohdalla olen saanut paikallisilta toimeenpanijoilta kommenttia kuten "ei uskalla", kun olen virallisten tilaisuuksien liepeillä kertonut mm. Metsäkeskuksien kiertokirjeiden sisältöä, joissa asiat on aiemmin jaettu toteutettaviksi.
        Hakkuutähteen keräys siellä on ainoa toteutunut asia.

        Oikeassa metsänhoidossa olisi varmasti jo lajivalikoima pitänyt muuttaa jo tyystin ilmastomuutoksen haasteet huomioiden kuten ottaa huomioon monia muitakin tulevien vuosien haasteita.


    • todenpuhuja

      Jos nyt taas väliin olisi totuuden aika: ihan ylivoimainen enemmistä yksityismetsänomistajista saa varsinaisen leipäelantonsa vallan muualta kuin omasta metsästään: nuoremmat palkkatöistä ja varttuneet työeläkkeestä. (Metsänomistajat eivät siis lähtökohtaisesti ole maan köyhiä!) Heitän osapuilleen oikean arvion 90%. Metsällä otetaan sitten elämän "herkutus" esim se uusi Skoda Kodiag ois aika kiva! :) Reisuunkin voisi taas lähtä ...on niitä metänmyyntirahojakin vielä.

      Raukkaparat, epäitsenäiset ihmiset menneet metsäfirmojen lankaan, ja myyvät höpelöt ihanaa metsäänsä jonkin uuden peltilotiskon tautta, sitä kun mainoksessa kovin kehuttiin! Oikea itsenäinen ja isänmaallinen ihminen ei myy koskaan metsänsä puita turhaan. Ainostaan todella harkitusti ja todelliseen tarpeeseen, joka voisi olla esim omien jälkeläisten itsenäisen elämän saattaminen alkuun eli pesämuna omaan asuntoon. Olisi se myös pieni myönnytys markkinatalouden tarpeisiin.koska aina puuta joskus johonkin tarvitaan. Valtaosa nykyhakkuista kuitenkin täysin turhia.

      Lähtekää ihmiset pitkälle kävelylenkille luontoon, aina kun päässä alkaa pyöriä pakkoajatuksia oman metän myönnistä!

      • EiToistuTilaisuus

        Niinnoh, tottahan tuo tietty.. mutku siihen kotteroon saanyt nahkapenkit samaan hintaan. Pakko se on. Varmaan meikäläiselle ainutkertainen tilaisuus tässä maalimasa laittaa mettä sileeks nahkapenkkien vuoksi.


      • LopetaHöpöjulistamisesi

        Sulla on uskomattoman naiivi käsitys metsänomistajista ja metsätaloudesta ja metsistä yleensäkin. Tuollainen syntyy, kun mitää käytännön kokemusta ei niistä ole. Ei riitä, että joskus on kaupunkipuistossa kauniilla ilmalla kävellyt hyvin hoidettua polkua pitkin.

        Ei sinun kannattaisi olla noin kateellinen jostain metsänomistajien auton hankinnasta. Hankkiihan autoja muutkin ja perusteet uuden auton hankinnasta tuskin eroavat kummoisesti. Metsänomistajien autot tuskin ovat sen kummempia kuin muidenkaan.
        Olen lähes 100% varma, että metsänomistajien kävelyretket luonnossa, siis ei vain siistien kaupunkipuistometsien hoidetuilla poluilla, ovat yleisiä verrattuna muihin kansanosiin. Harva metsänomistaja on sellainen, joka ei koskaan olisi omissa metsissään kulkenut. Varmasti ikääntyneillä metsänomistajilla käynnit ovat vähentyneet luonnollisista syistä, mutta muihin ikääntyneisiin verrattuna kestää varmasti vertailun.

        Ihan sama mistä kukin tulonsa saa, kunhan se on rehellistä, niin eipä luulisi muiden kannattavan ohjeita antaa tulojen käytöstä. Kyllä metsänomistajat osaavat huolehtia metsäsyä saamiensa rahojensa järkevästä käytöstä ihan ilman kaltaistesi wannabe-’metsäasiantuntijoiden’ ohjeistusta.
        Ja jos ei osaisi, niin eipä nuo sinun ohjeesi parantaisi tilannetta tältä osin yhtään. Päinvastoin.


      • t.metsänomistaja.3.polv

        Erilaisuuden sietäminen on viisautta, vaikka oman nihilistisen elämäntavan ylivertaisuudesta olisi kuinka täydellisen vakuuttunut. Kaikkien luonteenlaadulle ei sovi samanlaiset asiat kuin esim. sinulle sopii, sehän on ilmiselvää paasaamattakin.

        Kannattaa hyväksyä muiden tekemät valinnat koska niihin ei voi vaikuttaa ja elää omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi näkee. Turhanaikaisesta saarnaamisesta ja "besserwisseröinnistä" ei pidä kukaan.


    • todenpuhuja

      Äläs ole niin varma, ettenkö voisi kirjoituksillani vaikuttaa. Lähinnä nuoremmat metsänomistajat ja naiset ovat tähtäimessäni. Vanhemmat vänkyräukot ovat niin junttautuneet yhteen ja ainoaan toimintatapaan metsän suhteen, että menevät se muassaan maakuoppaan,

      Minulle riittää jos yksikin näiden perusteella lakkaa pitämästä metsää raaka-ainevarastona. Se kun ei ole sitä varten olemassa. Metsällä on itseisarvo, se on kasvien ja puiden ja lintujen ja kaikkien eläinten koti. Ihmisellä ei ole moraalista oikeutta käyttää sitä vain omaksi hyväkseen.

      Siedän ihan kohtuuhyvin ihmisten (usein sinänsä naurettavia ja lapsellisia) valintoja arkielämässä: täällä netissä voi hyvin lasetella mitä huvittaa, siksi hyvä kanava.

      Kateutta en tunnista kenenkään auto-ostoksista, lähinnä sääliä siitä että ihminen tarvitsee egonsa pönkäksi jonkin uuden auton. Vähän ajattelen myös miehistä, jotka ajelevat kalliilla ja kiiltävillä autoillaan, että hintahtavia ja koreilunhaluisia. Ihan sama vaikka olisi Toyota Hilux 4WD, piilevää hintteyttä.

    • ewarydfg

      Besserwisseröinti saa aikaan vastareaktion eikä edistä asiaasi.

      Toisten mielipiteitä ja valintoja ylimielisesti lapselliseksi tai naurettavaksi pilkkaaminen ja mikä vielä erikoisempaa, "hintteydestä" niinkin epäseksuaalisen asian kuin auton kohdalla vihjailu osoittaa täydellistä vieraantumista nykyajasta.

    • todenpuhuja

      Noo, maininta hintteydestä saattoi olla pieni provokatorinen ulostulo. Mutta onhan auto seksuaalinen fallossymbol ja statuksen näyttämisen väline monelle. Autolla myös koreillaan naaraksille. Harvalle auto on VAIN auto. Sellainen ihminen tekee järkevän sijoituspäätöksen eli hakee mahdollisimman hyvän mahdollisimman halvalla esim. Renault Megane -07 aj. 145tkm 1500e

      Aina kuluttaessaan ihminen kokee mielessään olevansa jotain vailla. Tämä "vaillaolo" voi tulla ihmisen sisältä tai sitten mainomiesten kertomana. Mitä enemmän kuluttaa sitä "vajaampi" ihminen on.

      Minun silmissäni miehekkäin mies (=vähiten hintti) on sellainen, joka elää ulkonaisesti vaatimattomasti, pienellä henkilökohtaisella hiilijalanjäljellä siis. Ymmärtää laajempia kokonaisuuksia: ihminen versus luonto, ei siis yritä ottaa kokoaan isompaa sijaa maapallolla, jotta toisetkin lajit mahtuisivat elämään. Suojelee luontoa ja METSÄÄ - sehän on itsestään selvää.

      • kyllästyttää

        Eikö mode voisi poistaa tämän ituhippihintin täältä paasaamasta aivoituksiaan, jotka ei liity mitenkään metsänhoitoon!!
        Ei metsien hoitamattomuus ole metsien hoitoa!!!


      • Upeaamahtavaa
        kyllästyttää kirjoitti:

        Eikö mode voisi poistaa tämän ituhippihintin täältä paasaamasta aivoituksiaan, jotka ei liity mitenkään metsänhoitoon!!
        Ei metsien hoitamattomuus ole metsien hoitoa!!!

        Varmaan voisi poistaa. Toinen mahdollisuus, että itse pyydät itsesi poistettavaksi. Miksi lukea sellaista mikä ei innosta. Sinun pitäisi ottaa tämä ketju kasvun paikkana. Olihan tuo hintti-ilmaisu hieman ... mutta sen voi ajatella kuvaannollisemmin. Aika hyvin tässä ketjussa on porukka kestänyt mukana. Harvinaisen mielenkiintoista vetoa eri suuntiin riittänyt.


    • todenpuhuja

      Parasta metsänHOITOA , metsän itsensä kannalta, on kun ihminen ei mitenkään puutu metsään. Näin myös ihmisen itsensä kannalta. Lopulta. Jos metsä voi huonosti ihminen voi myös huonosti. Suoraan verrannollisesti. Ihminen on osa luontoa. Ja tehometsän"hoidon" seuraukset näkee jokainen jolla silmää katsoa ja järkeä ymmärtää.

      Olen pahoillani, jos mielenrauhasi on järkkynyt nyt. Huomaat ristiriidan hedonististen arvojesi ja luonnon suhteen. Mutta: mieti, kasva, kehity ihmisenä.

      • PorskuttavaKepu

        Olen tullut siihen käsitykseen kirjoituksistasi, että ihminen nimenomaan ei ole osa luontoa, varsinkaan metsää.
        Tuollaiset ikimänniköt ne vasta ovatkin varsin. fallos symbooleja ja hinttisellaasia vielä. Ikimännyt vaan jöpöttää, mutta tuhkamunia ovat 200- 300v. vanhat männiköt, ei ne enää siitettä pöllyytä, eikä käpyä tee, vaan odottavat lopullista lerpahdusta, mikä vapauttaa ne taas luonnon iki- kiertoon.


      • fokuksentarkennusta

        Kaupungit, maantiet, teollisuusalueet, viljelyasmaat ovat aikanaan olleet metsää, mutta ne on julmasti riistetty luonnontilasta hedonisten ihmisten kyltymättömiin tarpeisiin. Siitä ajasta kun ihminen eli sopusoinnussa luonnon kanssa, popula on kasvanut kestämättömiin mittasuhteisiin luonnon kestokyvyn kannalta. Talousmetsä on sentään lähellä luonnontilaista, ja kohtuullisen lyhyessä ajassa palautuisi luonnontilaan, mutta rakennettu ympäristö on totaalisesti tuhottua luonnon kannalta. Siten on lähes irvokasta, että metsänhoitoa soimataan luonnonsuojelun näkökulmasta, kun ongelmat ovat aivan jossain muualla.


      • todenpuhuja

        Ee-eii, eih... mikä lienee ikäsi, mutta puheet ainakin kuin pahaisella ja ymmärtämättömällä nöösipojalla. Mänty elää 350-500-vuotiaaksi, onpa Lapista löydetty yli tuhatvuotiaskin. Ihminen, mikäli ei ole täysi tollo, paljastaa päänsä, nöyrtyy kilpikaarnaisen ikihongan jättiläisen edessä. Puuvanhuksen, joka on nähnyt maamme historian suuret nälkävuodet 1800-luvulla, Suomen sodan jnejne.,. ajan jolloin isoisoisoisäsi päästi pahan porun tullessaan mustassa savupirtissä tähän matoiseen maailmaan.
        En tiedä tuottaako vanhus vielä käpyjä ja siemeniä...uskoisin itse että kyllä, mutta se on täysin toisarvoista: joka tapauksessa niitä on vuosisatojen saatossa lennätetty tuuleen miljoonia itämään uuden metsäpolven alkuun. Siemen lentää (?) tieten sinultakin.. vaan itääkö??https://yle.fi/uutiset/3-7206891


      • MetsastaSaaPollia
        todenpuhuja kirjoitti:

        Ee-eii, eih... mikä lienee ikäsi, mutta puheet ainakin kuin pahaisella ja ymmärtämättömällä nöösipojalla. Mänty elää 350-500-vuotiaaksi, onpa Lapista löydetty yli tuhatvuotiaskin. Ihminen, mikäli ei ole täysi tollo, paljastaa päänsä, nöyrtyy kilpikaarnaisen ikihongan jättiläisen edessä. Puuvanhuksen, joka on nähnyt maamme historian suuret nälkävuodet 1800-luvulla, Suomen sodan jnejne.,. ajan jolloin isoisoisoisäsi päästi pahan porun tullessaan mustassa savupirtissä tähän matoiseen maailmaan.
        En tiedä tuottaako vanhus vielä käpyjä ja siemeniä...uskoisin itse että kyllä, mutta se on täysin toisarvoista: joka tapauksessa niitä on vuosisatojen saatossa lennätetty tuuleen miljoonia itämään uuden metsäpolven alkuun. Siemen lentää (?) tieten sinultakin.. vaan itääkö??https://yle.fi/uutiset/3-7206891

        Tiedoksesi, että Suomessa ei ole tuhatvuotiasta mäntyä. Kymmenisen vuotta sitten Lapista löytyi 780-vuotias mänty.


    • wanhametsänhoito

      P.W.Hannikaisen ohjeet on hyviä, lieviä apuharvennuksia unohtamatta laaturunkoja metsikössä.

    • elämäliianlyhyt

      Sitten kun ihmisen elää 200 vuotiaaksi niin voi miettiä tuollaista 90 vuoden kiertoaikaa.

    • Puupää122

      Ennen oltiin sopusoinnussa luonnon kanssa...ilman teollistumista ja hieman säännösteltyä metsän käyttöä Suomen kaikki metsät olisi hakattu polttopuiksi ja tehty pelloiksi. Tällä hetkellä Suomessa kasvaa eniten metsää satoihin vuosiin. Enemmän kuin koskaan mitä metsiä on mittailtu.

    • todenpuhuja

      Ei pie paekkoosa. No, paitsi ehkä kpl määräisesti voi pitää, kun siis lasketaan jokikinen taimikin. Sata vuotta takaperin oli asutuilla alueilla aika vähän metsiä, on totta. Syy oli julmettu kaskeaminen ja metsien hävitys sitä kautta. Mutta "satoja vuosia" ja siitä kauemmas Suomessa oli varsinaisia METSIÄ: eli semmoinen keskimäärin 600-800 kiintoa/ha. Nyt räpiköidään jossain keskimäärin vähän yli 100 kiintoa/ha. Häpeällistä. Metsäturkki on pahasti vajaa, "kapinen". Asian voi tarkistaa Googlen ilmakuvasta, koko Suomen alalta. Ja nimenomaan ennen oli PUITA, kuten Linkola on oikein määritellyt: kyseessä on PUU mikäli aikamiehen kädet ei yllä sen ympäri toisiinsa, muuten taimi vielä. Jokaisen metsänomistajan tulisi pitää kunnia-asianaan saada palauttaa maallemme ehjä metsäturkki takaisin!

      • anna.nyt.jo.vihdoin.olla

        Lopeta. Jankuttaminen.
        Kirjoita sitten kun on jotakin uutta - tai paremminkin jotakin perusteltua faktaa.


      • AloitaItsestäsi

        Miksi typeryyttäsi jatkuvasti jankkaat metsänomistajien vastuuta noihin aatteisiisi?

        Mitä olet itse tehnyt puuperäisten tuotteiden vähentämiseksi? Ja millä olet niitä korvannut? Näitä sinulta on täällä moni kysellyt, mutta vastausta et ole kyennyt muotoilemaan. Josko nyt kertoisit?

        Puunkäyttö kyllä vähenee, jos sillä ei ole kysyntää. Tässä on ratkaisu ahdollisesti ja ihan luonnollisesti ilman mitään vain puuntuottajiin kohdistuvia vaatimuksia


    • todenpuhuja

      Onko miulta sellaista kyselty? On sitten männynnä ohi, pahoittelut. No. siinä mielessä olen neiti että persseni pyyhin vessapaperilla, vaikka kuivattu sammaltukku olisi parempi tahi lehtiroskiksesta noudettu sanomalehden pala. (Pyhkimättömyys ei ole tässä asiassa kohdallani vaihtoehto.) Ja kaupasta tuon maidon pahvipurkissa kotiin. Satunnaista nikkarointia sahatavarasta. Muuta puutuotetta en tunnista esim. huonekalut jne. kaiken saa käytettynä, eli jonkun kertaalleen hyväksi jo toteamina.

      Puunkäyttö vähenee myös tarjonnan supistumisen kautta, eli metsänomistajat sanovat NOUP omille himoituksilleen sekä puunostajien viekoitteluille. Avainasemassa ovat ihmisten kulutustottumukset. Eli millaisia herkuttelijoita ja kermapersejiä siinä suhteessa olemme. Melkomoisia nykyisin.

      • AloitaItsestäsi

        Kovinpa vaatimattomasti väität käyttäväsi puupohjaisia tuotteita. Vaikea uskoa, ettet koskaan kirjouta mitään paperille, lue lehtiä. Se onnistuu korvaamaan kyllä nykyisin melkoisen usein usein sähköllä toimivilla muovista ja arvometalleista kootuilla apuvälineillä.
        Ja mitenkähän asuntosi laita! Onko puutalo tai rakenteissa puuta käytetty? Vai onko kokonaan luontoystävällistä teräsbetonia? Puusta tehty lattia onkin jo kauhistus, joten muovipohjaisia varmasti suosit, tai luontoystävällisesti louhittua kivilaattaa. No ehkä et takkaa käytä tai puulämmitteistä saunaa, vaan lämmität asuntosikin sähköllä (tuotetaan ydinvoimalla, koskiin rakennetuilla vesivoimaloilla, kivihiilellä, öljyllä pääosin, vielä harvoilla aurinkopaneeleilla ja muutamalla maisemankoristeena olevalla tuulimyllylläkin) tai ehkä öljyllä, tms.

        Vessapaperia kuluu paljon, sitä ei nykyasuntojen vessoissa voi korvat sammaleella( olisiko muuten luontoystävällisempää, jos sitä kerättäisiin metsistä riittävästi vessapaperin korvikkeeksi?) tai varsinkaan sanomalehtipaperilla (puustahan tehty sekin). Talouspyyhkeet ja nenäliinat toki voi korvata puuvillatuotteilla tai muilla keinotekoisilla tuotteilla. Niitä voi pestä käytön jälkeen useitakin kertoja luontoystävällisillä pesuaineilla sähköllä käyvillä pesukoneilla muun pyykin joukossa.

        Puistonpenkitkin on usein luontoystävällisesti metallista taottuja/väännettyjä, puisiinhan et tietenkään istu. Kaiteistakin luotat vain luontoystävällisiin metallikaiteisiin. Usein puistoteitä ja puistometsiin tehtyjä polkuja kutsutaankin toisinaan pururadoiksi.

        Toki kotimaista puuta voi korvat ulkomailta tuotavalla ja näin tietysti tehdäänkin jos kotimaasta ei sitä tarpeeksi saada tai ostajan mielestä hinta ei ole tarpeeksi alhainen. Näinhän tapahtuu koko ajan jo nytkin.

        Puunkäyttö tuskin vähenee, jos metsänomistajat Suomessa jättäisivät puunsa lahoamaa metsiin.
        Muovi ja muut keinotekoiset aineet tai kaivoksista louhittavat kiviainekset, jne eivät vielä pysty korvaamaan uusiutuvaa puuraaka-ainetta läheskään kokonaan. Jo energiankin osalta se on käytönnössä vähintäänkin jäjetöntä.
        Ja varsinkaan luontoystävällisemmin.

        Ainoa realistinen keino vähentää puunkäyttöä on kuluttajien, yksityishenkilöt, yritykset, ostokäyttäytyminen. Järkeähän sellaisessa ei tietysti olisi, luopua uusiutuvasta raaka-aineesta ja korvata sitä uusiutumattomalla, mutta sinunhan lähtökohtasi julistuksiusi onkin ärsytys ja ilmeinen kateus nimenomaan metsänomistaien saamiin tuloihin ja niiden käyttöön. Ei niinkään luontoystävällisyys tai luonto ylernsäkään.


    • todenpuhuja

      Kiitos pitkästä ja erittelevästä kirjoituksestasi, täytyy jatkaa töitä pian, mutta sen vaan haluan nyt sanoa, että se mihin kirjoituksisillani olen tähdännyt, ihmiset miettisivät lähinnä kulutuskäyttäytymistään: onko kaikki nykyinen kulutus todella tarpeellista? En ole ajamassa porukoita maakuoppiin asumaan ja jääyneitä pottuja järsimään, mutta voitaisiinko ihan oikeasti luopua jostain. Salekin äsken virkaanastujaispuheessaan lässytti olevinaan huolissaan ilmastonmuutoksesta, minun korviini se on kuin Salen aamuisin ähkien toimittamaa pörinää pönttöön, niin kauan arvon predenttiä huvittaa lennellä kaukoidän lämpöön itseään lilluttamaan.

      • asiaa.ja.sen.vierestä

        Kaikki eikä edes valtaosa nykyisestä kulutuksesta ole tarpeellista, saatikka välttämätöntä.
        Ilmeisen tärkeäksi katsomasi tarve kiinnittää huomio asiaan on - anteeksi nyt - edennyt melko savolaisittain ja mutkien kautta suhteellisen epäoleellisen kautta.

        Metsäluonnon monimuotoisuus ja metsätalouden nykyisin harjoitetun mallin kiivaskin kritisointi eivät ole erityisesti selkiyttäneet varsinaisen asiasi esiintuomista, varsinkin kun juuri niistä on syntynyt enemmänkin sitä keskustelua - tai kinastelua.

        Mutta olen kyllä täysin samaa mieltä krääsän hamstraamisen järjettömyydestä.
        Ilokseni olen huomannut nykytekniikan ts. tämän netin suovan erinomaisen mahdollisuuden kierrättämiseen. Tavara kiertää kuluttajalta toiselle nykyisin jo puolen miljardin euron arvoisesti vuositasolla, joka kaikki on kotiinpäin ja suurelta osin myös pois ulkotuonnista. Toivoa on siis turha heittää, vaikka halpahallit rojua pursuilevatkin - pojasta polvi paranee ja nuoriso on jo vanhempiaan valveutuneempina kriittisempi kuluttamiselle. Pahimpia hamstereitahan taitavat nyt olla suuret ikäluokat ja heitä vanhemmat; pulaakin nähneinä heillä tavarakiimaa näyttäisi riittävän.
        Autoilukaan ei ole enää nuorisolle mikään pakko, ajokorttikin jää jo usein ajamatta.

        Eli kyllä kuluttaminen muuttuu vähitellen kun aineellisesta siirrytään aineettomiin nautintoihin. Hyvä niin.


      • AloitaItsestäsi

        Kun kirjoituksiasi lukee, niin niistä kyllä saa selkeästi vaikutelman, että kohteesi ovat vain metsänomistajat ja heidän elinkeinonsa. Vain heidän pitäisi kirjoitustesi mukaan tehdä jotain kulutuskäyttäytymiselleen.

        Ei se noin mene, jos tavoitteesi on kulutuskäyttäytymisen järkevöittäminen ja kohtuullistaminen yleisemminkin. Jo pelkästään kohderyhmäsi kokokin on niin pieni, ettei vain sen kulutustottumusten muuttaminen riitä tai muuta mitään. Ja olen jopa varma, että metsänomistajien kulutustottumukset eivät varmasti ole sieltä pahimmasta päästä, ei lähellekään.

        Tavoitteesi, jonka nyt toit esiin, on ihan hyvä. Se vain ei ole tullut aiemmin esille kirjoituksissasi, joissa olet keskittynyt ihan muihin asioihin ja erityisesti yhden elinkeinon ja elinkeinonharjoittajien, päätoimisten tai sivutoimisten, kimppuun hyökkäämällä.
        Turha krääsä ja kuluttaminen muuten on harvemmin puuvalmisteista.


    • todenpuhuja

      Toisaalta metsänomistajat ovat yksi avainryhma, koska niin kauan kuin meillä on vallalla näinkin vapaa yksityismetsänomistus, heillä on valta pitää metsän puut pystyssä tai lyödä ne nurin. Metsillä hiilinieluina on OIKEASTI iso merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa. Eikä koko "biotaloutta" oikeasti ole, se on vain er,äänlaista metsäteollisuuden ja poliitikkojen luomaa "unelmahöttöä"..."i have a dream!" : valko- tahi viherpesua, jotta puuta tulisi isosti makkinoille. Ylen verkkosivuilla on tänään juttu, jossa toimittaja on laatinut seitsemän erilaista kuluttajaprofiilia. Metsänomistajat menevät pääosin kategorioihin 1 ja 4, vanhat pula-ajan eläneet viitoseen. Oli laadittu jokaiselle myös "kehityskohteet", toimittajalta puuttui vain rohkeus mainita kaikkein olennaisin, eli lentomatkailun lopettaminen. Minusta kaikenlainen selittely, oman väärän toimintansa perusteluina, on akkamaista, voisi sen sijan miehekkäästi vana todeta: tälläinen surkimus olen; en pysty olemaan kuluttamatta; mieli tekee niin kovasti, vaikka tiedänkin sen olevan turmiollista; ja minulla on moraalinen vastuu tulevia polvia kohtaan jättää heille elinkelpoinen pallo elettäväksi. Vähintä mitä metsänomistaj voisi mielestäni tehdä hakkuupäätöksensä jälkeen, on käydä polvilleen (hetken vielä)
      pystyssä olevan metsänsä eteen ja pyytää itkien siltä anteeksi.

      • AloitaItsestäsi

        Voi voi sinua...


      • Kirveelletöitämetsässä

        Nyt puhut täyttä jaskaa.


      • turhavenkoilla

        Jos metsiä halutaan käyttää hiilen sidontaan, tehokas metsätalous on siihen tehokkain keino. Eli kasvatetaan metsää tehokkaasti, korjataan täysikäistä puustoa, sidotaan korjattu puutavara pysyviin kohteisiin, uudistetaan hakkuualueet nopeasti. Tämä olisi todella tehokasta hiilen sidontaa. Eli aletaan suosimaan puun käyttöä rakennusmateriaaleissa ja vastaavissa kohteissa. Sivutuotteet käytetään energiantuotantoon, paperi- ja selluteollisuudelle, korvaamaan muoveja ja keinokuituja ym. Hiiltä tulee sidottua pysyviin kohteisiin, ja fossiilista energiaa poltetaan vähemmän. Tämä on vaan liian karvas totuus viherpiipertäjille.


    • todenpuhuja

      Hyvä yritys, mutta olet väärässä. Hakatusta puusta ainoastaan 15 % jää mihinkään pidempiaikaiseen sitoutuneeksi, 85% pölähtää melko pian taivaalle. Tästä on pätevät tutkimukset. Paras hiilinielu on ihmisenkoskematonmetsä: koko kasvuala ylöspäin sekä maaperään on tehokkaimmassa mahdollisessa käytössä, eli vihreän massan määrä on maksimaalinen, ihmisen harvomassa on aina vähempi sitä massaa joka puuta kasvattaa ja hiilidioksidia siis imee.

      Jos pääsisin päättämään, tähän maahan tulisi uudet säännöt, esim. lihavillle vuosi aikaa laihtua, sen jälkeen tavattaessa ihminen lihavana, hänet pidätetään viranomaisten toimesta ja lähetetään suljetulle leirille laihtumaan. Pois pääsee kun on normaalipainoinen. Tämä toimenpide siksi, että meillä valtaisat terveydenhuoltomenot, eikä tälle kansalle auta kuin keppi. Valtion metsät voidaan rauhoittaa pelkän tämän toimenpiteen johdosta. Säästö tästä vuositasolla arviolta 5 miljardia. Voittona myös terveitä, hoikkia ja hyvinvoivia ihmisiä. Lihava ei voi voida koskaan hyvin, lopulta.

      • tod.c8

        Ei ole todellista: Aivan Kummelin tasoista asiaa, Kahilainen ja Silvennoinen vaan laittamaan pätkää purkkiin - s24-horinoitsijan keskitys- tai läskitysleirivisiot ennen ja nyt xD


      • PorskuttavaKepu

        Sitten kun sun ikihonkas myrsky kaataa tai salama polttaa, niin vain tuprahtaa sinitaivaalle iloinen hiilikaasu . Mutta ei siinä mittää, tästä fossiilien tupruttamisesta eroon pitääs päästä, ei mettän hoirosta ja hyödyntämisestä.


      • onksjärkeevaiei

        Ei ole montaakaan vuotta kun biomassa katsottiin kestäväksi ja täysin hiilineutraaliksi energiaksi, koska jatkuvuustilassa biomassan kasvu sitoo tasan tarkkaan saman määrän hiiltä kuin biomassan poltossa vapautuu. Tämä katsottiin hyväksi menetelmäksi estää fossiilisen energain aiheuttaman kasvihuoneilmiön tapahtumista.

        Nyt homma on vinksahtanut ihan outoon valoon. Biomassan energiakäyttö halutaan estää. No tietenkin sitten biomassan sijasta käytetään vastaava määrä fossiilista energiaa. Mitä ihmeen järkeä tässä on jos se tavoite on vähentää hiilidioksidin päästöjä ilmakehään?

        Oikeasti olisi järkevintä tuottaa metsissäkin mahdollisimman paljon puuta, ja käyttää siitä soveltuva osa pysyviin kohteisiin, ja loput bioenergiaksi sekä massan tuotantoon joka sekin lopulta päätyy suurelta osin energiakäyttöön.

        Jos sitten ehdottomasti halutaan sitoa enemmän puuta pysyviin kohteisiin, niin sitten vaan edistämään puun käyttöä näissä kohteissa. Kyllä se onnistuu jos tahtoa on ja asia katsotaan tärkeäksi.


    • todenpuhuja

      Siinäpähän se juuri-ja alkusyy onkin: tahtoa puuttuu! Ja sitä että asia katsottaisiin tärkeäksi. Eihän meillä olisi koko ilmasto-ongelmaa, jos tahto sen torjumiseen olisi riittävä. Silloin se ulottuisi myös käytännön tekoihin jokaisen omalla kohdalla. Nyt vaan ihmisten ylivoimainen enmmistö on niin henkisesti heikoa ja laiskaa mielihyvähakuista ja huonoille vaikutteille altista, tavalla kuin isoja lapsia jotka: tahdon, tahdon, tahdon. Ei kyetä järkiperäisesti kieltäytymään juuei mistään millä voi itseään viihdyttää. Mitä järkeä on nussia itselleen jälkeläisiä, uusia pentuja tähän maailmaan, jos ei halua antaa heille muuta kuin kärsimystä tulevaan elämäänsä?

      • saarnausfetissi

        No onneksi on yksi ylivertainen tietäjä, joka väsymättä jaksaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen julistaa vähäisemmilleen totuuttaan.


    • todenpuhuja

      Tärkeäksi tietämänsä edessa sitä jaksaa painaa. Minulle paras korvaus on mikäli yksikin metsälö säästyy koskemattomana kirjoitustyöni johdosta.

      Sinulle sanoisin, jos sielu on noin herkkä, kannattaa olla kurkkimatta ketjuun. Toinen (parempi) vaihtoehto on kuulostella omaa herännyttä syyllisyydentuntoaan: mikä sen sanoma on? Kuuntele rauhassa ja tutkaile, kyllä se kertoo kuinka on oikein toimia. Toimiessaan sisimmässään oikeaksi tietämällään tavalla, on elämä paljon helpompaa.

      Lapsuus on mielitekoja ja -haluja. Aikuisuus vastuullisuutta.

      • Vähän-realismia-järkeä

        Heh. Sinun kirjoitustesi vuoksi ei yksikään metsälö säästy.

        Metsälöjä voi säästyä ja säästyykin ihan muista syistä. Ja ne syyt ei löheskään aina ole järkeviä.
        Mitään järkeä ei ole olla käyttämättä uusiutuvaa raaka-ainetta ja korvata sitä öljyllä ja muilla käytännössä uusiutumattomille raaka-aineilla. Puu kasvaa käytännössä käyttökelpoiseksi ihmisiässä tai laadukas sahatavara vähän pidemmässäkin ajassa, muovin raaka-aine öljy vuosimiljoonissa. Kaivostuotteissa suurin osa ei koskaan.
        Kasvaessaan puu puhdistaa ilmaa ja on hyödyllinen monella muullakin tavalla.

        Järkevää on vähentää turhaa kulutusta ilman muuta. Ja silloin nimenomaan vähentämisen on järkevintä kohdistaa juuri noihin uusiutumattomien raaka-aineiden jatkojalosteisiin niin paljon kuin mahdollista. Kyllä turhaa kulutusta on tietysti myös puusta jalostettujen tuotteiden osalta, mutta jos tuon vähentäminen korvautuu noilla huonommilla jutuilla, niin tilannehan pahenee.

        Tämä kulutuksen vähentäminen on ensisijaisesti niitä käyttävien käsissä. Ja helpointa on tietysti aloittaa omasta itsestään. Sen lisäksi valitsemamme poliitikot voivat ohjailla kulutusta monin eri keinoin, mm verotuksella.

        Se, että yksin Suomessa uusiutuvien raaka-aineiden tuottajista aloitettaisiin, on täysin järjetöntä touhua.
        Miksikö? Ei kai tätä edes tarvitse selittää....


    • todenpuhuja

      Suomenhan ei kuiten todellisuudessa tarvitsisi hyödyntää metsiään. Koko metsäsektori vastaa alle 20% maamme viennistä. Kai tämä kansa nyt sen verran voi tiputtaa menojaan? Vastanneisiko käytännössä paluuta 90-, ihan maksimissaan 80-luvun elintasoon. Kiduttiinko silloin jossain puutteessa, häh? Ihan pelkästään sillä, että punkeroilta sulateltaisiin ylimääräiset silavasiivut kyljistä, päästäisiiin jo todella pitkälle. Pientä lisäveroa joutavan autoilun kitkemiseksi, matkustusvero ym. Kasvava metsä on kuitenkin paras mahdollinen hiilinielu, tästä ei kahta kysymystä.

      Hyvinkin voin saada metsänomistajia viitottua oikeaan suuntaan metsämafian nyt osoittamilta harhapoluilta. Heidän mukaansahan metsä menee pilaan, jollei sitä jatkuvastee "hoida": heinittäen, peraten, raivaten, harventaen, lannoittaen, päätehakaten. Mafia pitää dogminaan tuottaa puupelloilla heikkolaatusta hötöpuuta, mahdollisimman paljon kuutioita markkinoille. Sitten on ihana metsä harvottu, motoilla syviä uria metsänpohjaan tuottaen kamalan näköiseksi. Lisääntyvät lumituhot katkoo rungot, uutta aukkoa pukkaa.

      Kun metsä voisi olla oikea, ihana, villi ja vapaa tiheä, alkuvaiheissaa lähes läpitunkematon viidakko, josta sitten vuosien kuluessa jalostuisi mosaiikkimainen, monimuotoinen luonnon oma taideteos, jossa puut keskenään katsoisivat kenestä kasvaa valtapuu, muita päätä pidempi jättiläinen, ja kuka jää vähän vähäisemmäksi, pieniä puunlapsia kasvaisi jatkuvasti lisää. Mukana olsivat myös jo edesmenneet kelot,konkelot, maapuut kertomassa nyt eläville metsän historiasta, Peikot, menninkäiset, ehkä keijutkin voisivat jossain vaiheessa kelpuuttaa metsän omakseen...kodittomina nyt raukat pitkälti,maailmalta kotiin paluuta toivoen ja odottaen.

      Kaupunkilaiset metsänomistat ovat toivomani muutoslinjan suunnannäyttäjien kärkirintamassa, koska heillä ryhmänä laajin ymmärrys ilmastonmuutoksen vakavuudesta, ehkä myös kiinnostus taide, kulttuuri ym. arvoihin aineellisen tavaranhimon sijaan. Naismetsänomistajista muutos ajatteluun voisi todennäköisemmin alkaa, koska nainenhan on yleensä miestä viisaampi.

      • 1234561234567

        Paljolti samoilla linjoilla, mutta vedät vaan 5 viimeisellä rivillä pohjaa pois muuten järkevältä ajattelulta nuo lisäverohöpinät. Ilmastonmuutosta on ollut miljardeja vuosia maapallolla jatkuvana, tuhannet jääkaudet ja sulamiset vuorotelleet, typerä ajatus, että se olisi yhtäkkiä vakiintunut ja ihminen alkanut sitä hallitsemaan.

        Metsää todellakin raiskataan turhan takia, jälki on erityisen rumaa kesähakkuiden jäljiltä, kun kannotkin pitää repiä järeällä koneella irti ja kuljettaa kasoihin. Tätä jälkeä kun joskus käynyt katsomassa, niin kaikki isot yli metrin korkeat muurahaispesätkin on jyrätty maantasalle, siis joka ainut. Usein juurikin kaupunkilainen nais-maanomistaja saatu houkuteltua tähän, toinen ryhmä on persaukiset maalaiset, joiden kuitenkin pitää hankkia kaikenlaista, jottei näytä köyhältä. Puusta saatava tulo on niin vähäistä, ettei kannata aukkohakkuilla pilata maisemaa, ostaakseen jonkun typerän Audin.

        Metsällä on paljon arvoja, joita ei kannata luopua muutamien eurojen takia. Tämän ymmärtää yhä useampi ja voi sitä toteuttaa, kun ei ole taloudellisesti riippuvainen metsätulosta.
        Tee sinäkin jotakin oikeasti, kirjoittelun sijaan osta metsää ja anna metsän näyttää metsältä. Metsä ei oikeastaan ole edes kallista ja vähävaraisemmat voisivat ostaa kimpassa isompia palstoja.


      • siitäselähtee

        Nythän on tulossa työehtosopimusneuvottelut, ay-liikket voisivat näyttää mallia ja ehdottaa 20 % palkanalennuksia. Tällä tavalla ostovoima tippuisi kivasti eikä ihmisillä olisi varaa ostaa mitään turhuuksia.


    • todenpuhuja

      Omistan metsää, tosin varsin nuorta vielä. Ei ole varoja oikeaan vanhaan metsään, eikähän niitä Suomesta oikein enää mistään löydykään. Linkolan perustama Luonnonperintösäätiö tekee hyvää työtä vanhojen metsien pelastamiseksi, silläkin on ongelma, että rahavaroja olsi hyvin, muttei ole enää vanhoja metsiä.

      Kaikki vakavasti otettavat tutkijat, yleensä asioista perillä olevat ihmiset varoittavat edessä olevasta ilmastokatastrofista. Joka poikkeaa siis täysin luontaisesta vuosituhantisesta ilmastonvaihtelusta - tämä on ihmisen viimeisen 200 vuoden aikana tehtailema muutos. Nykyisellään hallitsematon sellainen.

      Kyllähän kaupunkilais(nais)metsänomistajia usein vedetään höplästä, esim. toistamalla automaattisesti ja ilmaiseksi kotiin tulevissa metsäalan lehdissä kerrasta toiseen samat jorinat, kuinka metsälle PITÄÄ tehdä toimenpiteitä muuten se menee PILALLE, ja metsäomistaja joutuu MAKSAMAAN tästä (taloudellisina menetyksinä). Kukaan ei kerro vaihtoehtoa näissä lehdissä - no, ei tietenkään, koska näiden lehtien maksaja on metsäteollisuus taustaorganisaatioineen.

      Verotus on demokratioissa niitä melkein ainoita OIKEASTI toimivia keinoja ohjata ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Lentäminen on nyt halvempaa kuin koskaan --> ihmiset lentävät enemmän kuin koskaan. Autoilu/autojen reaalihinnat halvemmat kuin koskaan --> ihmiset ajavat ja ostavat uusia autoja ihan höpelönä. Kansaa tulisi suojella siltä itseltään. Aikuinenkaan ihminen ei usein ymmärrä/ jaksa välittää muusta kuin omasta välittömästä tai lyhyen aikavälin mielihyvästä. Sitten johtavat poliitikot, joilla nyt valtaa esim. pääministeri Sipilä, voisi olla oikeasti kuin mies ja alkaa voimakkaasti ajaa asioita ilmastonmuutoksen torjumiseksi , omaa (todellista) esimerkkiä näyttäen puhua ja kertoa julkisuudessa mitä KONKREETTISTA hän tekee ja mistä haluaa luopua vapaaehtoisesti. Ja luopuisi siis myös. Kansa tietysti alussa raivona, ja poliittinen ura mennyttä, mutta mitä sitten? Tekipähän kerran oikein. Ehkä joku myöhemmin kiittäisikin. Minusta ihan helevetin noloa, mitä vaikka Sale mussuttaa huolta ilmastonmuutoksesta, ja kun kysytään mitä tehnyt torjumiseksi, niin laittanut kotiin maalammön, eikä muuta! Ja sitten pyrähdetään Thaimaahan itseään lilluttelemaan. Voi häpeällisyyttä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      976
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe