kiinnittää huomiota toisen ihmisen ULKONÄKÖÖN ja VARTALOTYYPPIIN vaan kohteliasta, ystävällistä ja asiallista on kunnioittaa ja arvostaa toisen ihmisen ulkonäköä ja vartalotyyppiä sellaisena, kuin se on, koska asioiden sisältö on jokaisella ihmisellä yksityisyyteen, koskemattomuuteen ja henkilökohtaisiin piirteisiin omaksuttavia. Minä en ole ikinä kertaakaan kiinnittänyt toiseen ihmiseen mitään huomiota vaan kehittänyt omaa elämääni itsenäisesti ja, kun käyttäytyy tällä tavoin niin kenelläkään ei ole mitään oikeutta antaa mitään palautteita takaisin, kun ihminen EI itse ole sellainen, joka hakisi tyytyväisyyttä omalle elämälleen toisesta ihmisestä jollakin tavalla tai toisella. Silloin, kun minulla oli Jarmorobot1974 nimimerkki niin silloin kirjoitettiin, että minulla on paljon ihailijoita ja tämä robotti juttu jossain siellä 1970-luvun alussa niin ne asiat eivät ole minun elämästä vaan jonkun toisen ihmisen elämästä. Ei ole oikein, että nähdään toisen ihmisen elämän asioita toisen ihmisen elämässä. Olen kokenut elämässäni paljon sellaista, että minun pitäisi ottaa vastuuta toisen ihmisen sanomisista Esim. Pitäisi tappaa kaikki lapset ja hoitajat, joka liittyy Esim. Osto&Myynti liikkeessä käyttämiseen vuonna 1979, josta vietiin NAAMIO, jota ollaan käytetty Jukka S.Lahden murhassa sittemmin. Suomessa ollaan myös ihmetelty lähinnä Kajaanissa, kun en ole antanut vastausta vuonna 1989, kun kysyttiin siitä miehestä, joka oli käyttänyt siellä Lehtikankaan päivähoitopaikassa vuonna 1979 ja tämä kysyttiin Leimasin yrityksessä Kajaanissa. Psykiatri on sanonut minulle vuoden 1995 jälkeen, että olen jossain saanut SÄHKÖISKUN, kun puuttui kognitiivinen ajattelu, joka sisältää Esim.Muistin ja selvitän tämän asian nyt, koska asia liittyy siihen MURHAAN, jota olen muistellut. VÄLIHUOMAUTUS: Kaikkien ihmisten AIVOT toimivat samalla tavalla eli siten, että, kun ihmiselle tehdään kysymyksiä niin hän siis tulee vastaan kysymyksissä parhaansa mukaisesti, rehellisesti ja asiallisesti, mutta entäpä, jos ihmiseltä on TUHOUTUNUT kognitiivinen ajattelu SÄHKÖISKUN johdosta ja ihmiset ihmettevät, että onko Jarmo Säisällä SISÄPIIRIJUTTUJA vai mikä sillä on?...onko sillä jotain salattavaa johonkin asiaan liittyen?..., vai onko sillä joku PAHA tauti salaamiseen liittyen vai onko joku HÄMÄRÄ juttu...,no EI ole vaan pallot ja palikat ovat laitettu sekaisin siis aivojen työkalut!! Sinä, joka kirjoitit, että Mitä sinä muita ihmisiä syytät niin ajatteleppa, että SINÄ saat SÄHKÖISKUT jonkun toisen järjestämänä ja sinulta tuhoutuu se kognitiivinen ajattelu ja jälkeenpäin eri vuosikymmenten aikana ihmiset kyselevät sinulta vaikka mitä ja Esim. Minä sitten alkaisin epäilemään POLIISIN kanssa yhteisesti, että onko sinulla niitä SISÄPIIRIJUTTUJA johonkin murhaan liittyen? Onneksi on LÄÄKÄRI ja vielä PSYKIATRI, joka on ihmismielen asiantuntija, jolla on olemassa olevat edellytykset määritellä ihmisen terveyttä eikä POLIISILLA. POLIISILLA ei ole edellytyksiä määritellä ihmisen terveyttä vaan Esim. Alemmalla kynnyksellä on syytä epäillä rikoksesta ja suuremmalla kynnyksellä todennäköisin perustein...niin ihmisen AIVOT toimivat siten, että, kun on ensinnäkin saanut SÄHKÖISKUN aivoihin ja muualle elimistöön ja SYDÄN on pysähtynyt ja kognitiivinen ajattelu on tuhoutunut ja ihminen joutuu erilaisten kysymysten eteen eri vuosikymmenten ajaksi ja sittemmin ihmisestä ajatellaan jo niin, että se on tainnut tehdä sen tapon, murhan, raiskauksen ja nussinut sitä pikkutyttöä ja sitten tod.näk. ajatellaan, että se on täyshullu..se pitää laittaa Niuvanniemelle Jammu sedän koppiin loppuiäksi j.n.e. Minulle tuli kerran IISALMESTA kirje eräältä naiselta, jossa luki, että Saat tulla käymään kylässä, jos et ole mikään tappaja, murhaaja, pedofiili ja raiskaaja. Minä teen parhaani mukaan videon siitä vuoden 1979 tapahtumista ja vuodesta 1994 ja JULKISTAN sen FACEBOOKISSA ja sitten vaikka TWITTERISSÄ ja YOU TUBESSA perustuen sananvapauslakiin. Joku oli kirjoittanut, että minulla ei olisi mitään oikeutta antaa mitään takaisin niin asia on kylläkin niin, että teillä EI ole mitään oikeutta puuttua SANANVAPAUSLAKIIN, joka sisältää myös sen, että POLIISILLAKAAN ei ole mitään oikeutta puuttua SANANVAPAUSLAKIIN. Ja, koska olette antaneet jatkuvasti huonoa palautetta niin teille ne SÄHKÖISKUT pitäisi antaa niin tietäisitte miltä tuntuu ja järjestellä teidän selkänne takana rikollisuuteen liittyen SISÄPIIRIJUTTUJA, kuten minulle ollaan tehty. En lue vastauksia!!
On erittäin epäkohteliasta
8
595
Vastaukset
- Palstavahti_
Ja erittäin epäkohteliasta on suoltaa silkkaa sontaa nettipalstalle.
- aloitetaankohta
Tervetuloa bingoon...
- TohtoriSykerö82
Jo on perhana jollain vahva lääkitys, olihan tuo sellainen teksti lukea. Nyt tästä lähdenkin tarkistamaan oman mielenterveyden kaksille...mitähän tässä tuli juuri luettua...
- syöenemmän
pullero mikä pullero ja ajatusmaailma sen mukainen
- Avohoito
Poliisille ilmoitettu. Kohta on jampe taas lataamossa ja kone takavarikossa.
- sähköISKUTJATULI
Sääntö ON TÄMÄNNÄKÖINEN,,ETTÄ IHMIISSET OLEVAT KAUNIITA TULLEE POLIISIN PERÄAUKOSTAA.
...,,,,,MITÄ PAKSUMPI KERROS PAKKELIA NAAMASSASITÄ PAKSUMPI ERITE kerros haaroissa..... Psykiatri on sanonut minulle vuoden 1995 jälkeen, että olen jossain saanut SÄHKÖISKUN, kun puuttui kognitiivinen ajattelu, joka sisältää Esim.Muistin ja selvitän tämän asian nyt, koska asia liittyy siihen MURHAAN, jota olen muistellut. VÄLIHUOMAUTUS: Kaikkien ihmisten AIVOT toimivat samalla tavalla eli siten, että, kun ihmiselle tehdään kysymyksiä niin hän siis tulee vastaan kysymyksissä parhaansa mukaisesti, rehellisesti ja asiallisesti, mutta entäpä, jos ihmiseltä on TUHOUTUNUT kognitiivinen ajattelu - MukavampiLukea
On erittäin epäkohteliasta jättää kappalejako pois kirjoituksesta.
.."kiinnittää huomiota toisen ihmisen ULKONÄKÖÖN ja VARTALOTYYPPIIN vaan kohteliasta, ystävällistä ja asiallista on kunnioittaa ja arvostaa toisen ihmisen ulkonäköä ja vartalotyyppiä sellaisena, kuin se on, koska asioiden sisältö on jokaisella ihmisellä yksityisyyteen, koskemattomuuteen ja henkilökohtaisiin piirteisiin omaksuttavia.
Minä en ole ikinä kertaakaan kiinnittänyt toiseen ihmiseen mitään huomiota vaan kehittänyt omaa elämääni itsenäisesti ja, kun käyttäytyy tällä tavoin niin kenelläkään ei ole mitään oikeutta antaa mitään palautteita takaisin, kun ihminen EI itse ole sellainen, joka hakisi tyytyväisyyttä omalle elämälleen toisesta ihmisestä jollakin tavalla tai toisella.
Silloin, kun minulla oli Jarmorobot1974 nimimerkki niin silloin kirjoitettiin, että minulla on paljon ihailijoita ja tämä robotti juttu jossain siellä 1970-luvun alussa niin ne asiat eivät ole minun elämästä vaan jonkun toisen ihmisen elämästä. Ei ole oikein, että nähdään toisen ihmisen elämän asioita toisen ihmisen elämässä.
Olen kokenut elämässäni paljon sellaista, että minun pitäisi ottaa vastuuta toisen ihmisen sanomisista Esim. Pitäisi tappaa kaikki lapset ja hoitajat, joka liittyy Esim. Osto&Myynti liikkeessä käyttämiseen vuonna 1979, josta vietiin NAAMIO, jota ollaan käytetty Jukka S.Lahden murhassa sittemmin. Suomessa ollaan myös ihmetelty lähinnä Kajaanissa, kun en ole antanut vastausta vuonna 1989, kun kysyttiin siitä miehestä, joka oli käyttänyt siellä Lehtikankaan päivähoitopaikassa vuonna 1979 ja tämä kysyttiin Leimasin yrityksessä Kajaanissa.
Psykiatri on sanonut minulle vuoden 1995 jälkeen, että olen jossain saanut SÄHKÖISKUN, kun puuttui kognitiivinen ajattelu, joka sisältää Esim.Muistin ja selvitän tämän asian nyt, koska asia liittyy siihen MURHAAN, jota olen muistellut. VÄLIHUOMAUTUS: Kaikkien ihmisten AIVOT toimivat samalla tavalla eli siten, että, kun ihmiselle tehdään kysymyksiä niin hän siis tulee vastaan kysymyksissä parhaansa mukaisesti, rehellisesti ja asiallisesti,
mutta entäpä, jos ihmiseltä on TUHOUTUNUT kognitiivinen ajattelu SÄHKÖISKUN johdosta ja ihmiset ihmettevät, että onko Jarmo Säisällä SISÄPIIRIJUTTUJA vai mikä sillä on?...onko sillä jotain salattavaa johonkin asiaan liittyen?..., vai onko sillä joku PAHA tauti salaamiseen liittyen vai onko joku HÄMÄRÄ juttu...,no EI ole vaan pallot ja palikat ovat laitettu sekaisin siis aivojen työkalut!!
Sinä, joka kirjoitit, että Mitä sinä muita ihmisiä syytät niin ajatteleppa, että SINÄ saat SÄHKÖISKUT jonkun toisen järjestämänä ja sinulta tuhoutuu se kognitiivinen ajattelu ja jälkeenpäin eri vuosikymmenten aikana ihmiset kyselevät sinulta vaikka mitä ja Esim. Minä sitten alkaisin epäilemään POLIISIN kanssa yhteisesti, että onko sinulla niitä SISÄPIIRIJUTTUJA johonkin murhaan liittyen? Onneksi on LÄÄKÄRI ja vielä PSYKIATRI, joka on ihmismielen asiantuntija, jolla on olemassa olevat edellytykset määritellä ihmisen terveyttä eikä POLIISILLA.
POLIISILLA ei ole edellytyksiä määritellä ihmisen terveyttä vaan Esim. Alemmalla kynnyksellä on syytä epäillä rikoksesta ja suuremmalla kynnyksellä todennäköisin perustein...niin ihmisen AIVOT toimivat siten, että, kun on ensinnäkin saanut SÄHKÖISKUN aivoihin ja muualle elimistöön ja SYDÄN on pysähtynyt ja kognitiivinen ajattelu on tuhoutunut ja ihminen joutuu erilaisten kysymysten eteen eri vuosikymmenten ajaksi ja sittemmin ihmisestä ajatellaan jo niin, että se on tainnut tehdä sen tapon, murhan, raiskauksen ja nussinut sitä pikkutyttöä ja sitten tod.näk. ajatellaan, että se on täyshullu..se pitää laittaa Niuvanniemelle Jammu sedän koppiin loppuiäksi j.n.e.
Minulle tuli kerran IISALMESTA kirje eräältä naiselta, jossa luki, että Saat tulla käymään kylässä, jos et ole mikään tappaja, murhaaja, pedofiili ja raiskaaja. Minä teen parhaani mukaan videon siitä vuoden 1979 tapahtumista ja vuodesta 1994 ja JULKISTAN sen FACEBOOKISSA ja sitten vaikka TWITTERISSÄ ja YOU TUBESSA perustuen sananvapauslakiin.
Joku oli kirjoittanut, että minulla ei olisi mitään oikeutta antaa mitään takaisin niin asia on kylläkin niin, että teillä EI ole mitään oikeutta puuttua SANANVAPAUSLAKIIN, joka sisältää myös sen, että POLIISILLAKAAN ei ole mitään oikeutta puuttua SANANVAPAUSLAKIIN.
Ja, koska olette antaneet jatkuvasti huonoa palautetta niin teille ne SÄHKÖISKUT pitäisi antaa niin tietäisitte miltä tuntuu ja järjestellä teidän selkänne takana rikollisuuteen liittyen SISÄPIIRIJUTTUJA, kuten minulle ollaan tehty. En lue vastauksia!!" - Huolestunumies
Voi hyvää päivää! Onko se laajankankaan akka taas ihan sekaisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821