Uudeen kaupunkiin rakennetaan autsvitsinpiirrustuksilla oleva pakkotyökeskus pohjoissuomen joutilaille.
Keskuksen asukkaat rakentavat mersuja kepumafialle nälkäpalkalla kertoo stttttt.
Keskuksen asukkaat rakentavat mersuja kepumafialle nälkäpalkalla kertoo stttttt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Missä on Uudi kaupunki?
kysäseppä sipulilta
Joko alka pelottaa että sinutkin kelpuutettaisiin oikeisiin töihin? Siinäpä syy vastustaa nykyhallitusta. Älä pelkää, kyllä työnantajat pitää jotain vaatimustasoa yllä.
Olen työnantaja ja pien yrittäjä, en jaksa lukea työhakemuksia enää.
Sipilän puheiden mukaan olet siis LAMMAS siis täysi . Sinun tulee ottaa aktiivimallilaisia töihin. Kaikki puolankalaiset työttömät kiireesti hakemaan toitä. Eikö sitä uskota, kepulaiset töihin ja heti.
Sipilän maahan kutsumat nuoret muslimit elävät pääosin tulonsiirtojen varassa.
Kävin uudenkaupungin autötehtaalla pyrkimässä töihin, en päässyt, olin liian kankea. Paluumatkalla menin Turussa kuntokouluun, siellä oli ohjaajana perussuomalaisten kansanedustaja Elomaa. Hän komensi KYYKYYN, YLÖS, KYYKYYN VAIHTOASKEL. YLOS, KYYKYYN. Ensi perjantaina on Puolangan torilla klo10.30 Vanhasen kuntopiiri ; KYYKYYN, KYYKYYN, KYYKKYYN,
Ei tarvitse ihmetellä, jos et ole päässyt töihin! Jo kirjoitustaitosi osoittaa sen, että töitä on varmaan vaikeaa saada!
Tämä se työstä käöpi kun tarppoo yli metrisessä kinoksessa melekkeen kesäsä talavesa.