Katastrofi ...

Kirjoitanpa nyt tänne, vaikka taidan elellä viimeisiä hetkiä uusperheessä.

Olen ollut mieheni lasten äitipuoli. Lapset asuvat meillä vuoroviikkosysteemillä. Arjen pyörittämisestä on päävastuu minulla, koska mieheni on paljon mm. työmatkoilla. Hoidan siis huomattavan osan hänen ja exänsä lapsia. Alusta alkaen mieheni teki selväksi, että hän hoitaa nämä komennus- ja kurinpitohommat. Minä en saisi asioihin puuttua.

Ne kerrat kun olen joutunut puuttumaan esim. lasten epäasialliseen käytökseen (kirjoilua, haistattelua jne), on mieheni tullut väliin hyssyttelemän ja hyvittelemään lapsia.

Olen sitten vetäytynyt taka-alalle niin, etten juuri kieltele enkä käske. Jos tulee ongelmia, niin isä saa komentaa.

Eilen olimme lasten kanssa pulkkamäessä ja poika alkoi pelleilemään kesken mäenlaskun. Mieheni oli hieman kauempana, joten jouduin komentamaan monta kertaa poikaa, kun meinasi laskea toisten, pikkulasten päälle ja niiden vanhemmat mulkoilivat minua äkäisesti. Lopulta hermot meni ja karjaisin pojalle, että nyt tulet sieltä mäestä pois, kun et osaa olla kunnolla.

Mieheni kuuli tuon ja tuli paikalle ja alkoi heti hyvittelemään poikaa ja alkoi tiuskimaan minulle, että minulla on lyhyt pinna lasten kanssa, eikä tarvitse huutaa, vaikka poika meinasi aiheuttaa jo monta tapaturmatilannetta pelleilyllään toisille lapsille.

Poika lähti takaisin mäkeen ja mies meni pienemmän pojan kanssa kauemmaksi mäen laitaan taas hiihtoa harjoittelemaan. Vanhempi poika alkoi taas pelleilemään ja monta kertaa nätisti pyysin, että lopettaisi.

Poika ei kuitenkaan uskonut ja meno vaan kävi villimmäksi. En kuitenkaan enää sanonut mitään. Sitten poika nousi täydessä vauhdissa seisomaan pulkkaan ja lensi suoraan yhden pienen tytön päälle, joltä meni vaatteita rikki ja kauhea haava tuli päähän. Ja pojalta murtui hammas edestä ja verta tietysti tuli mäki täyteen ...

Mies sitten tuli siihen paikalle ja alkoi huutamaan MINULLE, että MINKÄ VUOKSI EN VALVONUT TILANNETTA!!!!!!!!

Poika vietiin lääkäriin ja mies hyvitteli koko illan poikaa ja huuti ja haukkui minua, etten osaa yhtään olla lasten kanssa. Kun yritin selittää että hänhän kielsi minua huutamasta pojalle ja että kaunis puhe ei auttanut, se meni kuin kuuroille korville. Nyt minua syytetään, että tuo tapaturma ja sen pienen tytönkin loukkaantuminen oli minun vikani.

Tämä uusperhe taitaa vedellä viimeisiään mutta minulla nyt kauhea syyllisyys siitä, miten olisin voinut sitten toimia toisin? En kerta kaikkiaan ymmärrä ja on kauhean paha olo myös sen pikkutytön puolestan :-(
304045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

sinun syysi! Sanopa miehellesi suorat sanat, äläkä ota syitä niskoillesi. Kysy häneltä,mitä olisi pitänyt tehdä,jos komentaa ei saa,ja kaunis puhe ei auta.. Itsekin olen huomannut,että miestäni sieppaa kovin, jos komennan hänen lapsiaan. Jos taas komennan yhteistä lastamme, ei hän ota kantaa.

Äänestä
  • Selitin tätä asiaa miehelleni, mutta ei siitä tullut tolkkua mitenkään. Melkein samassa lauseessa hän haukkui etten vahtinut ja sitten kun sanoin, että kiellettiin komentamasta, niin tämä huutaa, että "joo kun sä et muuta osaakkaan kun raivota lapselle!"

    Eikä hän itse kiinnittänyt mitään huomiota siihen että puhui ristiin ihan samassa lauseessa ja kun siitä huomautin hän meni ihan punaiseksi ja huusi vain että turpa kiinni.

    :-(

    Ja sen pikkutytönkin äiti oli jumalattoman kiukkuinen, mutta sen ymmärrän, enkä tietenkään alkanut selittämään että mies on käskenyt olla komentamatta. Että siinähän mielessä se oli minun vikani, mutta kauhealta tuntuu, että on vahingoittanut jotain ulkopuolista lasta.

    Äänestä

  • Diana kirjoitti:

    Selitin tätä asiaa miehelleni, mutta ei siitä tullut tolkkua mitenkään. Melkein samassa lauseessa hän haukkui etten vahtinut ja sitten kun sanoin, että kiellettiin komentamasta, niin tämä huutaa, että "joo kun sä et muuta osaakkaan kun raivota lapselle!"

    Eikä hän itse kiinnittänyt mitään huomiota siihen että puhui ristiin ihan samassa lauseessa ja kun siitä huomautin hän meni ihan punaiseksi ja huusi vain että turpa kiinni.

    :-(

    Ja sen pikkutytönkin äiti oli jumalattoman kiukkuinen, mutta sen ymmärrän, enkä tietenkään alkanut selittämään että mies on käskenyt olla komentamatta. Että siinähän mielessä se oli minun vikani, mutta kauhealta tuntuu, että on vahingoittanut jotain ulkopuolista lasta.

    Olen pahoillani puolestasi! Minäkin olen äitipuoli! Kyllä on rankkaa, kun tuntee olonsa huonoksi, kun joutuu kieltämään lasta toisen puolesta joka on ihan liian lepsu! Kokemusta on!
    Joka kerta, kun kieltää, lapsi kokee, tuo on se paha äitipuoli ja isä antaa periksi. Hitsi, että se ärsyttää.

    Toissapäivänä olin onnellinen kun isä kerrankin, huom. kerrankin, antoi tytölle palautetta ja pisti sen omaan huoneeseensa miettimään tekosiaan. Tyttö sai KERRANKIN omalta isältään näpäytyksen. Ai, että olin onnellinen sohvalla, että se on taas ollut minä ja olisin kokenut hemmetinmoisia omatunnontuskia, että minun piti taas kieltää...ääh.

    Äänestä

  • Kaikkea viitsitkin sietää. Sinuna lähtisin lätkimään moisesta huushollista.

    Äänestä

Eihän tommonen vetele. Kyllä sillä aikuisella pitää olla valta komentaa, joka paikalla on. Lapset käyttää tilannetta hyväksi, jos huomaa, ettei joku sano vastaan. Ymmärrän, että miehesi haluaa päättää kasvatuksen isoista linjoista /yhdessä lasten äidin kanssa mielellään), mutta kyllä tuollainen arkisen hyvän käytöksen opettaminen on sinunkin oikeutesi. Jos miehesi on tota mieltä, niin vahtikoon sitten aina itse lapsiaan, itseasiassa hän ei saisi ikinä jättää sinua lasten kanssa yksin, jos sinulla ei kerran ole valtuuksia toimia aikuisena. Äidiksi sinun ei pidä ruveta, arvovaltainen aikuinen saat olla.

Äänestä
  • En minä ole miksikään yleiseksi kasvattajaksi tuppaantunutkaan. Kysymys on enemmän siitä, että koska näiden lasten kanssa niin paljon arkea vietän, niin miten sitten pärjätä kun mihinkään ei saa puuttua. Ei minua edes kiinnosta päättää mistään isoista asioista mutta en minä ymmärrä enää miten päin minun pitää olla.

    Äänestä

Lupasin sen pikkutytön äidille, että lääkärilasku ja revennyt toppapuku tietysti maksetaan. Mies sanoi, että joudun maksamaan omasta pussistani, koska en sen vertaa viitsinyt valvoa tilannetta. :-( Siihen tämän kuun loput rahani sitten menevätkin. :-(

Äänestä
  • Älä nyt ihmeessä maksa. Isä on isä ja velvollinen maksamaan lapsensa kulut. Tuskin muutenkaan saat palkkaa siitä, että hoidat lapsia, jotka eivät ole omiasi. Huhhuh, älä anna tilanteen enää mennä pidemmälle! Ja jos keskustelu ei auta, vaihtoehtoja ei ole moni.

    Äänestä

  • Ärsyttää lukea kirjoituksiasi. Et tietenkään maksa mitään. Ukko saa itse maksaa lapsensa edesottamuksista ja kieltäydyt tästä lähtien ottamasta minkäänlaista vastuuta hänen lapsestaan. Jos lapsi on sinun kanssasi hänen on tietenkin toteltava sinua tai hoitakoot ukko itse muksunsa. Vähän jämäkämpi saisit olla.

    Äänestä

  • Älä maksa, miehesi vaan haluaa syyllistää sinua sattuneesta tilanteesta. Hän kyllä tietää itse toimineensa väärin. Teidän on kyllä selvitettävä se mikä kuuluu kenellekin ja yhteinen linja on oltava lasten kasvatuksessa oli lapset sitten kumman vanhemman tahansa. Uusioperheet ovat kyllä sellainen yhdistelmä, että tutkitunkin tiedon mukaan suurin osa niistä päätyy lopulta eroon. Lukiessani tämänkin kirjoituksen se tieto varmasti pitää paikkansa.

    Äänestä

minkä ikäsiä itse olette?toi vaikuttaa pahasti siltä että teillä ei todellakaan ole mitään mahdollisuuksia jatkaa perheenä.onhan se selvä että aikuinen on aikuinen eikä mikään kaveri.että rupee sieppaan tommoset jotka ei ymmärrä elämän perusasiota ja sitten ollaankin jo tossa tilanteessa.
seuraavan kerran kun olette saaneet lapset nukkumaan istutte keittiön pöydän ääreen ja sovitte yhteiset pelisäännöt. jos ei herralle kelpaa niin sitten soitat kuntaan seuraavana päivänä ja ilmoitat tarvitsevasi asunnon. siinä saa sitten hoitaa kummatkin lapsensa.eihän tommonen peli vetele.teette lapselle paljon hallaa ja siitä tulee vaikka mikä häirikkö vanhempana.
ei tolla tavalla eläen kenenkään elämä tunnu kivalta.MEILLÄ KAIKILLA ON VAAN YKSI ELÄMÄ kannattaa tosiaan miettiä tuhlaako sen huonon kaverin kanssa vai yrittääkö yksin.ainakin teillä olisi tuosta asiasta vähemmän riitaa.

Äänestä

Penskoille kuria. Huutaminen pää punaisena ei auta mitään. Liian hellä lörpöttely ei auta mitään. Lapset on opetettava uskomaan tiukkaa puhetta.

Tuossakin tilanteessa poika toimii kuten pienet pojat toimivat. Isän tai sinun olisi pitänyt ottaa poika jäähylle jo ensimmäisten temppuilujen jälkeen. Siis poika pois mäestä.

Isät eivät ole tarpeeksi tiukkoja ja määrätietoisia, puhuvat itse yhtä ja tekevät toista. Lasten kasvatus on MOLEMPIEN asia.

Olkoon isä tai puoli-isä, äiti tai puoli-äiti. Kummankin pitää pitää kuria ja toimia, eikä antaa lapsille valtaa tehdä mitä ne haluavat. Ovatko vanhemmat itse liian lapsellisia tajutakseen tämän?

Äiti-puoli tai isä-puoli - pitäkää kuria ja antakaa läheisyyttä, muuten ei homma onnistu!

Äänestä

Voi vitsi! Ihme hiiri se sun miehes. Jos toi tarina oli totta, niin mä ihmettelen miten sä viitsit tollasessa suhteessa rämpiä. Aika erikoista et sä et voi komentaa miehes lapsia jos tarve ja turvallisuus niin vaativat! Miehes ei tiedä, et voi olla naisia jotka ei edes halua viettää aikaansa "toisten" lasten kanssa lainkaan, vähiten jossain pulkkamäessä! Sähän oot kivasti mukana yhteisissä juttuissa ja kuitenkin mies ei jaa kanssasi yhteisiä kokemuksia, tuesta puhumattakaan. Paha juttu. Tuntuu varmaan kivalta kun penska hyppii silmille kun tajuaa mistä on kysymys. Loppupeleissä se lapsiraukka onkin suurin kärsijä kun ei ymmärrä tuollaista ristiriitaisuutta.

Meillä miehet lapset saa kyytiä jos tarve vaatii ja se oli selvä alusta asti. Tuntevat olonsa turvalliseksi kun tietävät että aikuinen on se joka määrää. Eikä meillä mitään armeijankuria edes pidetä. Mä en olis todellakaan sallinut mitään muuta vaihtoehtoa! Sano sille äijälles et irtisanoudut kaikesta yhteisistä jutuista jos ei sävel muutu.

Äänestä

Kirjoita hänelle kirje tai sähköposti. Kerro siinä yhtä selkeäsanaisesti kuin tässä kirjoitit näkemyksesi siitä, mitä tapahtui. Kerro myös tunteesi tapahtuneen johdosta. Kerro, että et tiedä totellako häntä vai uhmatako hänen käskyjään, koska molempi on paha. Yritä kirjoittaa rakentavasti.

Miehesi mielessä kuohuu tapahtuma, ja hän ei pysty kuuntelemaan sinua. Hänen on "löydettävä" syyllinen tapahtuneeseen. Itseään hän ei ainakaan vielä osaa syyllistää.

Kun hän saa rauhassa käsitellä tapahtunutta sinun näkökulmastasi (älä ole paikalla, kun hän lukee kirjoituksesi), hän voi ymmärtää tilannetta paremmin. Ellei, kysy itseltäsi miksi haaskaat aikaasi ihmiseen, joka ei joko ymmärrä sinua tai halua ymmärtää.

Äänestä

ne on just tollasia ! Ja eiku kenkää äijälle. Se la vii.

Äänestä

Maksakoon lapsen isä lapsestaan aiheutuneet kulut! Teit parhaasi ja sait vain paskaa niskaasi. Sano miehellesi, että Hänen kuuluu maksaa KAIKKI lapsestaan aiheutuneet kulut. Varsinkin, kun sinä olet jo ilmainen lapsenvahti hänen lapsilleen. Sanopa hänelle, että hommatkoon jonkun muun lapsenvahdin ja lähde lätkimään. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi. Ei sinun tarvitse tuollaista ukkoa katsella!

Äänestä
  • Seuraavan kerran kun lähdette mäkeen, ota lapsenvahti mukaan, Mll välittää. Lyö lasku ukon kouraan.
    Sen toppatakin ym joutuu kyllä ukkos pulittamaan, ei oo sun tekemä lapsi-ei vahinkokaan. Olisi ottanut kakaransa pois kun ei kerran tottele. Se lapsi on huomannut isänsä temput ja yrittää nyt ottaa SULTA luulot pois. samaan tapaan kuin päivähoidossa kun sinne tulee uusi hoitaja, lapset yrittävät kus#"¤#%aa uutta hoitajaa.
    Lähde kiitään tosta porukasta, et saa kuin harmia koko hommasta, ukkoja tulee uusia kuin raitiovaunuja, etti seuraava ilman kersoja.

    Äänestä

olen saanut komentaessani miehen lasta,mutta ei kertaakaan suoraan mitään pahaa sanonut. pelkät katseetkin ovat saaneet minut kiehumaan.
nykyään jos mieheni lapsi tekee jotain sopimatonta,en sano lapselle yhtään mitään vaan menen huomauttamaan asiasta miehelleni,hän saa itse hoitaa tilanteen.nykyään en ole enää lapsen silmissä paha äitipuoli vaan lapsi juoksee minun syliin itkemään kun isä kieltää. kannattaa kokeilla!paitsi nyt mieheni sanoo että minä en välitä hänen lapsestaan,koska en puhu lapselle omasta aloittesta enää mitään.

Äänestä

Luettuani tekstisi.
Mieleeni tuli, myös sekin ettei kukaan muu mäessä ollut aikuinen puuttunut pojan käytökseen.
Tuon tytön jonka päälle tämä poikapuolesi "kaatui", olisin hänen äitinään laittanut ojennukseen sekä pojan että ohimennen pojan vanhemman eli isän. Toisaalta tuo poika ei olisi kyllä laskenut mäkeä edes alas paria kertaa useammin, kunnes olisin puuttunut käytökseen ulkopuolisena. Ihmettelen kyllä suuresti, että lapsia ei saa ohjata yleensäkään muut kuin biologiset vanhemmat, mitä nämä lapsukaiset oppivat siitä?

Äänestä

Mitähän miehes kuvittelee - hoidat joka toinen viikko lapsia kuin omiasi, ja sitten et muka saisi komentaa. Pakkohan se on kuria pitää, jos kerran lapset on vastuullasi. Nyt kuule keskustele miehesi kanssa, ja sano, että tässä tulee kohta ero, jos et saa komentaa, ja pitää kuria lapsille, kun ovat kanssasi. Kyllähän päiväkodeissa, kouluissa ja iltapäiväkerhoissakin työskentelevät ammattikasvattajat pitää järjestystä yllä ihan vieraille lapsille. Kaikkihan on pelkkää kaaosta, jos lasten annetaan tehdä mitä huvittaa.
Ja kotoahan kaikki lähtee, että kyllä miehesi pitää hyväksyä sinut tasavertaisena kasvattajana, jos kerran saman katon alla asutte, ja vielä jättää lapset enimmäkseen sinun hoiviisi. Nyt nostat kissan pöydälle ja puhut miehesi kanssa näistä kasvatusasioista kahden kesken.

Äänestä

Olet puun ja kuoren välissä. Teetpä niin tai näin, teet tosipaikan tullen aina väärin.

Joudut kantamaan vastuuta miehesi lapsista. Et kuitenkaan saa suuttua heille, etkä saa komentaa heitä. Kaunis puhe ei auta. Eipä tuo huutaminen/komentaminenkaan. Eikä ihme. EIhän sinua tarvitse totella. Miehesi on omalla käytöksellään tehnyt lapsille selväksi, ettei sinua tarvitse totella.

Minkä ikäinen poika on? Luultavasti sen ikäinen, että hän tajuaa tekevänsä pulkkamäessä hölmösti, ja tekee sen tahallaan, koska mitään rangaistusta ei seuraa.
Nyt sitten tuli vahinko, mutta sekään ei ole pojan oman hölmölilyn syy, vaan sinun vikasi ???!!!!

Myös lapsille pitää opettaa ottamaan vastuu omista teoistaan ja tekojen seurauksista.

Miehesi ei kuuntele sinua. Kirjoitapa hänelle kirje. Sulla on tietokone, kirjoita siis koneella, niin voit muokata. Kirjotia vaikka sähköpostiin.

Näin me olemme setvineet riitojamme, kun toisen pohjimmainen tarkoitus ei puhumalla mene perille.
Kirjoittaessa sinulla on aikaa ajatella myös mitä sanot.
Kerro seikkaperäisesti arjesta, miten se sinun mielestäsi menee tai ei mene.
Kerro myös tilanne siellä pulkkamäessä.

Mies ei tilannetta nähnyt, eikä ilmeisesti ole pojalta edes kysynyt, että mitä teit, mitä tapahtui.

Älä turhaan pode syyllisyyttä. Ja muutenkin kuulostaa että otat niskoillesi semmoisia asioita, joista et ole vastuussa itse ollenkaan.

Missäsä on lapsen isän vastuu?? Miten on lapsi kasvatettu, kun nousee kesken mäenlaskun pulkassa seisomaan eikä ota huomioon muita mäenlaskijoita??
Sinun "kasvattama" lapsi ei ole, koska et saa komentaa häntä. Ja isä taas ei komenna, vaan sallii kaiken. Sinä vaan huolehdit kuin kodinhoitaja arjen sujumisesta, sapuskat ja pyykit ja lastenhoidon. Kiitosta et saa, vaan haukut, vaikka teet juuri kuten mies on käskenyt...

Mitä se mies sinusta ja sinulta siinä parisuhteessa haluaa? Lastenhoitajan? kodinhoitajan? piian? - koska itse on paljon poissa?

Äänestä
  • .. ja myös sinun kommenttisi. Olet aika alistuneen kuuloinen ja ihan miehesi pyöriteltävissä.

    TOTTAKAI sen toisen lapsen lääkäri- yms. kulut kuuluu korvata, mutta EI SINUN vaan lapsen isän ! !
    Sinähän et saanut valvoa, et komentaa. Ja isä ei myöskään sitä tehnyt.
    Ja lapset ovat aina vanhempiensa vastuulla !!

    Nouse ylös sieltä alistamisen ikeen alta, älä suostu kaikkeen paskaan mitä se mies sinun päällesi syytää - lastensa varojlla. Tosi upea mies.

    Ja huomaatko: täällä sympatiat on sinun puolellasi. Tiedät itsekin että miehesi kohtelee sinua huonosti, et vain uskalla nousta häntä vastaan.
    Tuolla tavallako, kynnysmattona, aiot elää lopun ikääsi? Vai kuinka monta vuotta vielä?

  • Tuo mäessä temppuillut poika on 8-vuotias ja nuorempi 6. Sitten on vielä tyttö 12-vuotta.

    isän mielestä kaikki lapset ovat vielä niin "pieniä" tai sen verran lapsia, ettei heiltä voi edellyttää mitään kummempaa. Yleisin kommentti on, että "lapsethan nyt on tommosii ja saa silloin tällöin päähänsä kaikenlaista tyhmää".

    Miehen mielestä on tärkeintä, ettei lapsille suutu ja ettei suuttumisella pahoita lapsen mieltä.

    Onhan näistä yritetty puhua, mutta ilman mitään vaikutusta. Tuntuu vain niin raskaalta kun kaikki yhteinen tekeminen on aina sellaista, että lapset alkavat aina jossain kohtaa pelleilemään ja temppuilemaan ja sitä myötä asiat menevät sitten täysin lasten ehdoilla eikä siitä mitä alunperin sovittiin, tulekaan mitään. Mutta ei miehelläni ole näissäkään tilanteissa kanttia komentaa.

    Kerran oltiin tivolissa koko porukka ja nämä vanhemmat lapset tyttö ja poika alkoivat pelleilemään niin että koko reissu meni ihan mönkään. Mies ei tehnyt mitään vaan naurahteli jopa lasten touhuille ja ainoastaan muutaman kerran sanoi, että "älkääs nyt viittikö". Eihän ne uskonu joten sitten meidän tivolireissu oli sitä, että penskat piti omaa tivolia. Ehdotin miehelle että lähdetään pois, koska eivät usko kun sanotaan, niin mies suuttui siitä ja haukkui että minä olen lapsellinen, enkä näköjään kestä lasten iloa.

    Ehkä olisi parempi pakata kamppeet.

    Äänestä

  • Diana kirjoitti:

    Tuo mäessä temppuillut poika on 8-vuotias ja nuorempi 6. Sitten on vielä tyttö 12-vuotta.

    ..kun vielä voit!Ei tuo ainakaan tuosta paremmaksi
    tule muuttumaan!Itse elin melkein 2 vuotta vastaavanlaisessa tilanteessa jossa miehen lapsi oli kuin pikkuprinsessa jota ei saanut komentaa ja oma tyttöni oli jatkuvan huudon ja vihaisen mulkoilun kohteena,useimmiten ihan syyttä.
    Viimeinen niitti oli miehen lyöminen,silloin näytin sille ovea ja pistin suhteen jäihin.
    Nyttemmin seurustelen lapsirakkaan miehen kanssa joka pitää lapsista ja haluaa tulevaisuudessa myös yhteisiä lapsia.Eli on myös olemassa hyviäkin miehiä.
    Tuon esimerkkikertomuksen tarkoitus olisi saada sinut ajattelemaan,että jokaisella meillä on yksi elämä ja sinä olet ansainnut todella paljon parempaa kuin Nannyn roolin suhteessanne.
    Olet tällä hetkellä kuin piika haukkumapalkalla,
    joten tee tilanteelle jotain,jos kerran miehen kanssa ei pääse yhteisymmärrykseen.
    Avaa silmäsi ja näe,että elämää on ihan muualla kuin siellä,missä sitä nyt elät.
    Olen pahoillani sen pikkutytön puolesta,joka teloi itseään pojan uhkarohkeuden takia mäessä.
    Mielestäni sinä voit olla tässä asiassa fiksumpi kuin miehesi ja korvata tytön äidille vahingon.
    Sanot,että se painaa mieltäsi,joten ehkä se helpottaisi,jos tapaisit tämän tytön ja äidin ja pahoittelisit tilannetta ja kertoisit,millainen miehesi on.Siinä näyttäisit,että sinusta tapaus oli väärin ja ainakin sinä välität siitä,mitä tapahtui.Tekisit varmasti äidin ja pienen tytön iloiseksi olemalla aidosti tapahtuneesta pahoillasi.Voimia sinulle ja muista,että elämäsi voisi todellakin olla toisin.Ole rohkea ja ota se puuttuva askel eteenpäin.Olen tukenasi ja toivon sinulle hyvää jatkoa elämässäsi!

    Äänestä

  • roudan_neito kirjoitti:

    Viikonloppuna sanoinkin miehelleni, että ehkä meidän olisi parempi erota, koska näitä erimielisyyksiä lasten suhteen on niin paljon, ja että minä väsyn kun tunnen olevani vain ulkojäsen jolla ei ole mitään oikeuksia.

    Yritin, että olisimmeko voineet keskustella aivan kaikessa rauhassa.

    No, eihän siitä mitään tullut. Kuten aina ennenkin, mieheni suuttui silmittömästi ja alkoi vain huutamaan oikein keuhkojensa pohjasta, että "no lähe vittuun sitten kun ei kelpaa. Lähe vittuun. Äläkä tuu takaisin, saatana!"

    Aina kun jostain asiasta haluaisin puhua, aloittaa mieheni tuon silmittömän raivoamisen, "painu sit helvettiin, älä painua jo!"

    Erosta hän ei halua kuulla puhuttavankaan.

    >että "no lähe vittuun sitten kun ei kelpaa. Lähe vittuun. Äläkä tuu takaisin, saatana!"

    >Aina kun jostain asiasta haluaisin puhua, aloittaa mieheni tuon silmittömän raivoamisen, "painu sit helvettiin, älä painua jo!"

    No, jos mies todella sinusta ja sinun mielipiteistäsi niin vähän piittaa, että huutaen käskee sinua lähtemään, niin lähde sitten. Kun on sellaisessa parisuhteessa, jossa molemmat aidosti rakastavat ja erityisesti KUNNIOITTAVAT toisiaan, niin siinä ei huudeta toista lähtemään vaikka olisi vaikeampikin hetki. Jos mies on niin tyhmä, ettei onneansa tajua, niin sellaisen miehen vuoksi ei kannata itseään uhrata.

    Äänestä

  • Diana kirjoitti:

    Viikonloppuna sanoinkin miehelleni, että ehkä meidän olisi parempi erota, koska näitä erimielisyyksiä lasten suhteen on niin paljon, ja että minä väsyn kun tunnen olevani vain ulkojäsen jolla ei ole mitään oikeuksia.

    Yritin, että olisimmeko voineet keskustella aivan kaikessa rauhassa.

    No, eihän siitä mitään tullut. Kuten aina ennenkin, mieheni suuttui silmittömästi ja alkoi vain huutamaan oikein keuhkojensa pohjasta, että "no lähe vittuun sitten kun ei kelpaa. Lähe vittuun. Äläkä tuu takaisin, saatana!"

    Aina kun jostain asiasta haluaisin puhua, aloittaa mieheni tuon silmittömän raivoamisen, "painu sit helvettiin, älä painua jo!"

    Erosta hän ei halua kuulla puhuttavankaan.

    Taidetaan olla kohtalotovereita!
    Minun mieheni on niin samanlainen.

    Mistään asioista, mitkä liittyvät hänen lapseensa, ei pysty puhumaan järkevästi.
    Itse sitä yrittää keskustella rakentavasti ja olla huomioimatta kaikki loukkaukset...ihan turhaan.
    Kauanko tätä ihminen oikeasti jaksaa?

    Minäkin olen viime aikoina alkanut miettiä eroa jo sillä asenteella, että se voi olla meille kaikille ainoa hyvä vaihtoehto?!

    Itse sitä ei haluaisi antaa periksi, ennenkuin kaikki rakkaus on hävinnyt...silloinhan ei ole enää mitään minkä eteen tehdä töitä.

    Mutta näyttää siltä, että tässä liitossa rakastan vain minä?
    Mieheni puheesta ei välity mikään muu tunne, kuin inho...päätellen niistä vastaavista kommenteista, joita Dianan mieskin huutaa!

    Ei kai suhde voi perustua sille, että vain toinen rakastaa?

    Minun miehelläni on tapana uhkailla erolla.
    Tämän vuoden puolella jo viitisen kertaa.

    Minä en uhkaile! (olen kyllä miehelleni kertonut tämän...ei vain taida uskoa todeksi?)
    Sinä päivänä, kun minä puhun hänelle erosta, olen jo vuokrannut asunnon jostain muualta!

    Miksi minä sitten vielä rakastan?

    Koska meidän suhteemme on täysin normaali siihen saakka, kun miehen lapsesta ei puhuta mitään...tai kun lapsi ei ole meillä käymässä.

    Äänestä

  • jgh kirjoitti:

    ..pitää vaan uskaltaa ottaa..
    Hyvä jos olette eroa miettineet ja tulleet itsekin siihen tulokseen,että se voisi olla oikea ratkaisu.Minulla ainakin oli,vaikka jouduinkin vielä puolitoista kuukautta katselemaan miestä saman katon alla irtisanomisajan takia..
    Ja avaimen palauttamatta jättämisen takia jouduin uudelleensarjoittamaan lukot.Tavaransa mies sai haettua vasta nyt helmikuulla,vedoten milloin mihinkin..Mutta nyt,kun olen lopullisesti päässyt eroon hänestä,voin sanoa,että oli kyllä oikea ratkaisu.Vaikka vaikeaa oli viellä eron jälkeenkin,niin nyt helpottaa.
    Lyhyesti:Vaikeuksien kautta voittoon. :)
    Voimia kaikille,joilla on ero edessä ja muistakaa:
    Pysykää vahvoina ja ennenkaikkea päätöksessänne!

    Äänestä

No hei!

Kuullosti tutulta!

Sinä olet näköjään perheessä se, joka asettaa lapsille rajoja, kuten pitääkin.

Eihän nyt tuollaista pulkkamäkeilyä saa sallia. Oli ihan oikein, että yritit puuttua siihen.

Minä sain vaikutelman, että jotenkin teidän perhe elää siten, että sinä olet yksin ja mies on liittoutunut lastensa kautta sinua vastaan. Ihan kuin hän purkaisi sinuun jotain ylimääräistä niissä tilanteissa, kun torut lapsia (kuten pitääkin lasten tehdessä järjettömyyksiä...). Aivan kuin hän ei muuten saisi purettua mieltään.

Tai sitten hän yksinkertaisesti on kade, että osaat kasvattaa HÄNEN lapsiaan paremmin kuin hän itse... Lapset ovat HÄNEN (omistushaluisuutta?).

Mies ei varmaan jostain syystä kykene ottamaan vastuuta lapsistaan, ei osaa asettaa rajoja, ei uskalla. Ja lapset sitä takuulla kaipaavat, sillä se luo turvallisuutta. Sen verran fiksuja lapset ovat, että takuulla käyttävät tuota hyväkseen.

Miehen täytyisi ymmärtää, että sinä koet tuollaiset 'yksi komentaa, toinen hyvittää´ -tilanteet ongelmana ja yrittää yhdessä keksiä niihin ratkaisu. Perheneuvolasta saa keskusteluapua ja vinkkejä. Edellyttää, että mies kokee tilanteet myös ongelmana ja haluaa ratkaisun hiihin. Muutenhan edessä on pattitilanne.

Tällaista tuli minun mieleeni. Herää vain kysymys, että jos sinua ei olisi niin saavatko lapset ollenkaan kasvatusta... Elävät kuin pellossa?

Tsemppiä sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Diana kirjoitti:

Kirjoitanpa nyt tänne, vaikka taidan elellä viimeisiä hetkiä uusperheessä.

Olen ollut mieheni lasten äitipuoli. Lapset asuvat meillä vuoroviikkosysteemillä. Arjen pyörittämisestä on päävastuu minulla, koska mieheni on paljon mm. työmatkoilla. Hoidan siis huomattavan osan hänen ja exänsä lapsia. Alusta alkaen mieheni teki selväksi, että hän hoitaa nämä komennus- ja kurinpitohommat. Minä en saisi asioihin puuttua.

Ne kerrat kun olen joutunut puuttumaan esim. lasten epäasialliseen käytökseen (kirjoilua, haistattelua jne), on mieheni tullut väliin hyssyttelemän ja hyvittelemään lapsia.

Olen sitten vetäytynyt taka-alalle niin, etten juuri kieltele enkä käske. Jos tulee ongelmia, niin isä saa komentaa.

Eilen olimme lasten kanssa pulkkamäessä ja poika alkoi pelleilemään kesken mäenlaskun. Mieheni oli hieman kauempana, joten jouduin komentamaan monta kertaa poikaa, kun meinasi laskea toisten, pikkulasten päälle ja niiden vanhemmat mulkoilivat minua äkäisesti. Lopulta hermot meni ja karjaisin pojalle, että nyt tulet sieltä mäestä pois, kun et osaa olla kunnolla.

Mieheni kuuli tuon ja tuli paikalle ja alkoi heti hyvittelemään poikaa ja alkoi tiuskimaan minulle, että minulla on lyhyt pinna lasten kanssa, eikä tarvitse huutaa, vaikka poika meinasi aiheuttaa jo monta tapaturmatilannetta pelleilyllään toisille lapsille.

Poika lähti takaisin mäkeen ja mies meni pienemmän pojan kanssa kauemmaksi mäen laitaan taas hiihtoa harjoittelemaan. Vanhempi poika alkoi taas pelleilemään ja monta kertaa nätisti pyysin, että lopettaisi.

Poika ei kuitenkaan uskonut ja meno vaan kävi villimmäksi. En kuitenkaan enää sanonut mitään. Sitten poika nousi täydessä vauhdissa seisomaan pulkkaan ja lensi suoraan yhden pienen tytön päälle, joltä meni vaatteita rikki ja kauhea haava tuli päähän. Ja pojalta murtui hammas edestä ja verta tietysti tuli mäki täyteen ...

Mies sitten tuli siihen paikalle ja alkoi huutamaan MINULLE, että MINKÄ VUOKSI EN VALVONUT TILANNETTA!!!!!!!!

Poika vietiin lääkäriin ja mies hyvitteli koko illan poikaa ja huuti ja haukkui minua, etten osaa yhtään olla lasten kanssa. Kun yritin selittää että hänhän kielsi minua huutamasta pojalle ja että kaunis puhe ei auttanut, se meni kuin kuuroille korville. Nyt minua syytetään, että tuo tapaturma ja sen pienen tytönkin loukkaantuminen oli minun vikani.

Tämä uusperhe taitaa vedellä viimeisiään mutta minulla nyt kauhea syyllisyys siitä, miten olisin voinut sitten toimia toisin? En kerta kaikkiaan ymmärrä ja on kauhean paha olo myös sen pikkutytön puolestan :-(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu