Kihloihin meno kannattaa.

Jos ei naimisiin ole kiire, niin ehkäpä ei kannata vielä avioliitosta sopia. Kannattaa kosia vasta sitten, kun on todellakin aikeissa mennä naimisiin. Ensimmäinen seurusteluvuosi on vielä alkuhuumaa, joten siinä vaiheessa ei kannata vielä kiirehtiä naimisiin. Vasta parin vuoden yhdessä asumisen jälkeen tietää varmasti, sovitaanko todellakin yhteen parisuhteen eri alueilla ja haluaako jatkossakin jakaa arkensa toisen kanssa.

Niak kirjoitti:

Jos ei naimisiin ole kiire, niin ehkäpä ei kannata vielä avioliitosta sopia. Kannattaa kosia vasta sitten, kun on todellakin aikeissa mennä naimisiin. Ensimmäinen seurusteluvuosi on vielä alkuhuumaa, joten siinä vaiheessa ei kannata vielä kiirehtiä naimisiin. Vasta parin vuoden yhdessä asumisen jälkeen tietää varmasti, sovitaanko todellakin yhteen parisuhteen eri alueilla ja haluaako jatkossakin jakaa arkensa toisen kanssa.

Kyllä ensimmäiset kaksi vuotta on usein parisuhteessa sitä alkuhuumaa, jotan saahan sitä toki hieman miettiä ennen kuin alttarille ryntää.

Monille pariskunnille tuo kahden vuoden yhdessä asuminen on myöskin hyvä ratkaisu. Mutta se johtuu siitä, että ihmiset nykyään tuntuvat etsivän jotain täydellistä vastakappaletta, joita sit vaan "sovitellaan" niin kauan kunnes joku sopii.

Minä ja mieheni emme varmastikaan jollain kyselyn/mittarin tms. mukaan sopisi toisillemme ollenkaan, mutta rakkaus voitti =) Tässä on nyt viis vuotta harjoiteltu ja harjoiteltu ja tulos alkaa olla jo melko hyvä.

Ei se parisuhteen toimivuus ole palapelin palojen loksauttelua paikalleen, se vaatii hieman aikaa ja vaivaa!

Emme mieheni kanssa ole kihloissa tai naimisissa, mutta voisimme olla. On se ollut jo 3-4 vuotta selvää että tässä ollaan ja tähän jäädään =) Eipä tarvinnut yhdessä asumista kokeilla, kun tiesimme, että se on järjestelykysymys. Nykyään vaan monet tuntuu odottavan valmista ilman omaa joustamista.

kuittailija kirjoitti:

Kyllä ensimmäiset kaksi vuotta on usein parisuhteessa sitä alkuhuumaa, jotan saahan sitä toki hieman miettiä ennen kuin alttarille ryntää.

Monille pariskunnille tuo kahden vuoden yhdessä asuminen on myöskin hyvä ratkaisu. Mutta se johtuu siitä, että ihmiset nykyään tuntuvat etsivän jotain täydellistä vastakappaletta, joita sit vaan "sovitellaan" niin kauan kunnes joku sopii.

Minä ja mieheni emme varmastikaan jollain kyselyn/mittarin tms. mukaan sopisi toisillemme ollenkaan, mutta rakkaus voitti =) Tässä on nyt viis vuotta harjoiteltu ja harjoiteltu ja tulos alkaa olla jo melko hyvä.

Ei se parisuhteen toimivuus ole palapelin palojen loksauttelua paikalleen, se vaatii hieman aikaa ja vaivaa!

Emme mieheni kanssa ole kihloissa tai naimisissa, mutta voisimme olla. On se ollut jo 3-4 vuotta selvää että tässä ollaan ja tähän jäädään =) Eipä tarvinnut yhdessä asumista kokeilla, kun tiesimme, että se on järjestelykysymys. Nykyään vaan monet tuntuu odottavan valmista ilman omaa joustamista.

Samaa mieltä. En tarkoittanut, että yhdessä pitäisi asua "kokeilumielellä". Minusta avoliitto on ihan yhtä suuri sitoumus kuin avioliittokin. Mutta jotkut parit huomaavat yhdessä asuessaan, että suhde ei yksinkertaisesti toimi. Toisesta voi paljastua yllättäviä piirteitä (ikävänä esimerkkinä väkivaltaisuus). Siksi odottaisin riittävän kauan ennen kuin hankkisin sen virallisen paperin suhteesta.

Avoliitossa eläminenhän ei tosiaan tarkoita sitä, ettei olisi sitoutunut. Sitoutuahan voi (ja pitääkin, minun mielestäni) ilman mitään ulkoisia merkkejä. Samoilla linjoilla olen siis "kuittailijan" kanssa: avoliitossa on hyvä elää, kun molemmat ovat sitoutuneita ja tietävät, että tarkoitus on olla yhdessä jatkossakin. Voihan sen suhteen sitten joskus virallistaakin, mutta rakkauteen ja sitoutumiseen se ei enää vaikuta mitään, koska ne ovat jo olemassa.

Me mentiin kihloihin kun seurustelua oli takana neljä kuukautta.. Toiset seurustelee kymmenen vuotta, toiset ne neljäkuukautta.. Kyllä sen sitten tietää.. :)

Miksi kyselet sitä muilta? Itse sen parhaiten tiedätte.
Ei täällä taida olla kukaan oikea teille siihen vastaamaan, kun ei teitä sen enemmän tunne, eikä juuri mitään suhteestanne tai sen taustoista.

ESIM. Itse olin ollut tulevan mieheni kanssa vain 9kk:tta yhdessä, kun menimme kihloihin, MUTTA se ei tarkoita sitä ettemme olisi tunteneet toisiamme hyvin koska sulhaseni on veljeni paras ystävä, joten olin tuntenut hänet ja ajat! Ja olimme itsekin jonkinlaiset kaverit.

Itse parhaiten tiedätte.

mariiqa kirjoitti:

Me mentiin kihloihin kun seurustelua oli takana neljä kuukautta.. Toiset seurustelee kymmenen vuotta, toiset ne neljäkuukautta.. Kyllä sen sitten tietää.. :)

sinä olit laittanu että menitte kihloihin 4 kuukaudden jälkeen niin minä ja mun tyttöystävä ollaan oltu 5kk yhesä ja minä ainaki haluasin olla jo kihloissa mutta tarviiko kihloihin mitään rippileiri juttuja että jos en käy riparia ollenkaan niin voinko mennä kihloihin ? tuo mua on vaivannu koko ajan mutta TOSI iso kiitos jos vastaat minulle:) kiitos jo etu käteen! :)

Eihän se nyt sentään sitä tarkoita, että päivämäärä pitäis olla päätettynä. Kunhan luvataan että JOSKUS mennään naimisiin niin se on kihlaus.