Piiskaa rangaistukseksi

Seppämies

Vaimoni kanssa juteltiin seksuaalisista kokemuksistamme ennen tapaamistamme. Minua kiinnosti tietää tapahtumista, joissa hänet oli joku mies nähnyt alastomana tai vähissä vaatteissa hänen tahtomattaan tai vahingossa. Niitä olikin kertynyt aika paljon. Yksi mielenkiintoisimmista meni suurin piirtein näin:

Vaimoni oli parikymppisenä sopinut tapaavansa miespuolisen ystävänsä kaupungilla. Jostain syystä hän oli kuitenkin tämän unohtanut. Hän oli kotona kaikessa rauhassa pukeutuneena t-paitaan ja "pieruverkkareihin". Ovikello soi ja hän meni avaaman oven. Ovella oli tämä ystävä, joka tuli suoraan sisään, tarttui vaimoa ranteesta kiinni ja sanoi: "Et sitten tullut, vaikka niin sovittiin, joten saat piiskaa!"

Kaveri suurin piirtein raahasi anteeksi pyytelevän vaimon keittiöön, käänsi ruokapöydän tuolin pöydän alta ja istahti siihen. Tämän jälkeen hän veti vaimon vatsalleen syliinsä. Tässä vaiheessa vaimo huomasi, että kaveri on nyt tosissaan antamassa kämmentä, eikä hän voinut isolle miehelle mitään.

Kaveri painoi vasemmalla kädellään vaimoa selästä, ja veti oikealla kädellä, yhdellä vedolla, vaimon verkkarihousut polviin saakka. Sitten hän sanoi: "Tehdäänpäs tämä homma heti kunnolla", ja veti heti perään myös alushousut samaan myttyyn vaimon polviin. Vaimo oli siis siinä täysin avuttomana pylly paljaana miehen sylissä.

Kaveri alkoi läpsiä reippaasti avokämmenellä vaimon pakaroita, vuoroin vasenta ja oikeaa. Vaimo jännitti pakaroita ja puristi reisiään yhteen, ettei intiimejä paikkoja näkyisi yhtään enempää. Parin kymmenen lyönnin jälkeen kaveri totesi: "Eiköhän tämä riitä". Vaimo hengähti syvään ja rentoutti pakaransa. Nöyryytys ei kuitenkaan loppunut siihen.

Nyt mies riuhtaisi vaimon verkkarit ja pikkuhousut yhdellä liikkeellä lattialle saakka. Kaveri otti vaimon vasemmasta reidestä kiinni ja nosti sitä. Samalla hän vei jalkaa vasemmalle. Vaimo ei tiennyt yhtään mitä nyt seurasi, mutta ei uskaltanut vastustella. Tämä kiertoliike johti tilanteeseen, jossa vaimo oli kaverinsa sylissä niin, että hänen ylävartalonsa oli kaverin säärien päällä, pää ja kädet lähes lattialla. Lantio oli yhä kaverin sylissä, mutta jalat olivat nyt kaverin vartalon eri puolilla.

Tässä asennossa kaveri nosti käsillään vaimoa lonkista ylöspäin. Ennen kuin vaimo oikein hahmotti tilannetta, oli hänen alapäänsä haarat levällään kaverin kasvojen edessä. Vaimo oli tässä asennossa täysin kaverinsa armoilla, miehen, joka tuijotti hänen salaisimipia kehon osiaan alle puolen metrin päästä. Kaveri totesi vain: "Ompa sulla nätti pillu ja peppureikä". Tätä nöyryyttävää katselua kesti kai minuutin verran, jonka jälkeen kaveri laski vaimon alas ja käveli ovesta ulos.

Tästä tapahtumasta he eivät koskaan puhuneet ja ystävyys jatkuu tänäkin päivänä.

0

1752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tykkäsin rakas

        Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
        Suhteet
        39
        2407
      2. Arvaa mitä mies

        Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
        Ikävä
        56
        1372
      3. Hyvää iltaa!

        Mikä on päivän viisaus?
        Ikävä
        84
        1313
      4. Mies mä oon ihan helppo

        Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
        Ikävä
        37
        1295
      5. Olet onnellinen sinkku

        Näin se on nähtävä.
        Ikävä
        63
        1201
      6. Mies olen aika erakko nykyään

        Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
        Tunteet
        39
        924
      7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

        Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
        Maailman menoa
        122
        808
      8. Haittaako jos

        kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
        Ikävä
        31
        751
      9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

        Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
        Yle
        23
        606
      10. Skenaario

        Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
        Sinkut
        58
        586
      Aihe