Rikesakko on kokkareiden keksintöä, rikkailla ei tunnu missään, mutta köyhillä menee ruokarahat. Nyt meinaavat muuttaa lakia, ettei korttikaan lähde, niin rikkaat voi ottaa rauhassa kuinka monta tahansa. Köyhiltä eivät oikeita sakkoja edes saisi paljon mitään, siksi rajoja korotetaan, että rankaisee vain köyhiä ja kummasti se tutka ilmoittaa aina 1 km/h yli, että saavat kirjoittaa isomman.
Uskomatonta kun lehdissä juttuja miten kytät eivät ehdi tutkimaan mitään rikoksia enää, valvontakameroita eivät tutki enää ollenkaan vakavissakaan rikoksissa ellei tapaus saa paljon julkisuutta, jos sittenkään. Liikennekameroita sen sijaan alkaa olla joka puolella ja lisäksi tyhmimmät laitetaan kököttämään siirrettäviin koirankoppeihin tiepuoleen ja sakottavat autoilijoita täysin mielivaltaisesti, mitään todisteita ylinopeudesta ei edes ole, pelkkä väite ja kuva, mihin sitten voivat minkä nopeuden tahansa.
Kokkareilla tuo rahankeruu tärkein tehtävä kytille, tyhjällä tiellä jos vähänkin "ylinpeutta" ilman minkäänlaista vaaraa kenellekään, heti tulee sakkoja, mutta rikkaat saa kiertää veroja aivan vapaasti. Jos tavis pyytää selvittämään omaisuusrikosta tai tulee hakatuksi niin eivät tee yhtään mitään, mutta kun kokkareelta rikotaan ikkuna, niin se on tärkein asia selvittää. Kytät saa myös tappaa taviksia aivan vapaasti, eikä niitä kokkareiden ss-joukkoja tuomita ikinä. Toivottavasti alkaa Suomessakin pian kansannousu sortajia vastaan tai musut ottaisi kusipäät kohteekseen.
Kytät rahastaa liikenteessä
sasmaanläjään
2
89
Vastaukset
- 3585838
Taidat olla itse kokkari, kun on varaa autolla ajella. Veronkierto ottaa luultavasti pannuun, kun et ole oppinut vielä itse sitä mielestäsi tarpeeksi tekemään.
- kokkareälähti
Jotkut on olleet töissäkin, eikä vanhat autot paljon maksa, eihän tavallisilla työläisillä uuteen ole enää varaakaan.
Mutta mitäs tykkäät kokkare kun maa on kohta täynnä musuja jotka alkaa listiä kyttiä ja kokkareita, eikö olekin kivaa? Menee siinä samalla suvakkejakin, hah hah.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815