lueskelin näitä ihmisten viestejä ja ajattelinpa kertoa oman elämänkaareni tähän 40v tappiin.
Hieman taustaa,erosin vaimostani 35 vuotiaana vuonna -99,tapasin hänet lukioaikana Ressun oppilaiden järkkäämissä bileissä,olisinko ollut jotain seitsemäntoista,ja kaikilla sama juttu ja vaatimukset tulevaisuudesta ja elämästä,menestyvä uramies/nainen,omakotitalo,koira,farmariauto,lapsia pörräämässä ympärillä.
Joo........en aina lämmennyt ajatukselle vaikka miellyttämisen halussa myötäilinkin.
Aikojen kuluessa ajatukset selkiytyivät aina vaan voimakkaammin ja voimakkaammin unelmasta olla riippumaton,kulkea ja tehdä mitä huvittaa,vaikka lähteä kesken työpäivän nopeimmalla lennolla Roomaan ja istuskella siellä katukahvilassa jo illalla.
Ja niin myös sitten asiani järjestin,mutta avioeron jälkeen olikin kaikkien asioiden uudelleenjärjestely,eli kaveripiirin perustaminen,sosiaalisen kanssakäymisen kehittäminen kansainväliselle tasolle,koko vaatevaraston uudistaminen.
Siinähän se aika sitten vierähtikin,tais mennä pari vuotta,matkustelemalla eri kulttuureissa opin paljon,bailaaminen oli tärkein oppini mitä tarvitsin,olinhan tuohon eroon asti käynyt vain hienossa herra-seurassa hienoilla päivällisillä ja illallisilla juoden hillitysti ja kuunnellen ja puhuen kuivaakin kuivempia työ-ja tai liikeasioita.............yyyyyyyyyääääääääääääkkkkkkkkkkkkkkkkkk.............inhooooooooo
Nyt olen kuitenkin todella onnellinen siis lue TODELLA ONNELLINEN,ja sitähän ei voi ostaa rahalla eikä sitä voi vaihtalamalla saada mistään,niin ja täytyy myös muistaa että meillä on vain tämä yksi elämä,mun mielestä jälkeenpäin on väärin katua tekemättä jätettyjä asioita,ja sen lisäksi se on vielä myöhäistäkin silloin.
Seuraelämä joka on varsin vauhdikas tuottaa mulle mahtavia viboja,kaupungin yössä aidot tyypit haluaa tuntea mut,baarihenkilökunta tuntee mut,karismaattinen ulkonäköni,hurmaava ja aikuisen miehen erittäin itsevarma käytös vetää puoleensa tyttöjä kaikista ikäluokista, ja kaikki tämä aiheuttaa myös kateutta,jotkut tunnustaa että kuinka he ovat syvimmästä sielustaankin kateellisia mulle ja mun elämäntyylille ja ideologialle,jotkut sitten yrittää selkäänpuukotusta,ja aina yhtä huonolla menestyksellä kiitos luotettujen ystävieni.
Ennenkaikkea kuitenkin tämä kaikki on opettanut mulle että jokaisen elämäntapa,elämänvalinnat ja parisuhdeasiat ongelmineen on heidän henkilökohtisia asioita mihinkä kenelläkään ei ole mitään lupaa eikä oikeutta puuttua.
Eli niinkuin otsikkoon kirjoitinkin olen löytänyt sen ikinuoruuden mitä jokainen ihminen haluaisi joskus löytää,ikinuoruus on ihmisen sisällä josta on ulkoisina merkkeinä ainainen hyvinvointisuus,iloinen ja huoleton elämän asenne,voimakas tunneäly eli tämän elämän menestyjä.
Hieman taustaa,erosin vaimostani 35 vuotiaana vuonna -99,tapasin hänet lukioaikana Ressun oppilaiden järkkäämissä bileissä,olisinko ollut jotain seitsemäntoista,ja kaikilla sama juttu ja vaatimukset tulevaisuudesta ja elämästä,menestyvä uramies/nainen,omakotitalo,koira,farmariauto,lapsia pörräämässä ympärillä.
Joo........en aina lämmennyt ajatukselle vaikka miellyttämisen halussa myötäilinkin.
Aikojen kuluessa ajatukset selkiytyivät aina vaan voimakkaammin ja voimakkaammin unelmasta olla riippumaton,kulkea ja tehdä mitä huvittaa,vaikka lähteä kesken työpäivän nopeimmalla lennolla Roomaan ja istuskella siellä katukahvilassa jo illalla.
Ja niin myös sitten asiani järjestin,mutta avioeron jälkeen olikin kaikkien asioiden uudelleenjärjestely,eli kaveripiirin perustaminen,sosiaalisen kanssakäymisen kehittäminen kansainväliselle tasolle,koko vaatevaraston uudistaminen.
Siinähän se aika sitten vierähtikin,tais mennä pari vuotta,matkustelemalla eri kulttuureissa opin paljon,bailaaminen oli tärkein oppini mitä tarvitsin,olinhan tuohon eroon asti käynyt vain hienossa herra-seurassa hienoilla päivällisillä ja illallisilla juoden hillitysti ja kuunnellen ja puhuen kuivaakin kuivempia työ-ja tai liikeasioita.............yyyyyyyyyääääääääääääkkkkkkkkkkkkkkkkkk.............inhooooooooo
Nyt olen kuitenkin todella onnellinen siis lue TODELLA ONNELLINEN,ja sitähän ei voi ostaa rahalla eikä sitä voi vaihtalamalla saada mistään,niin ja täytyy myös muistaa että meillä on vain tämä yksi elämä,mun mielestä jälkeenpäin on väärin katua tekemättä jätettyjä asioita,ja sen lisäksi se on vielä myöhäistäkin silloin.
Seuraelämä joka on varsin vauhdikas tuottaa mulle mahtavia viboja,kaupungin yössä aidot tyypit haluaa tuntea mut,baarihenkilökunta tuntee mut,karismaattinen ulkonäköni,hurmaava ja aikuisen miehen erittäin itsevarma käytös vetää puoleensa tyttöjä kaikista ikäluokista, ja kaikki tämä aiheuttaa myös kateutta,jotkut tunnustaa että kuinka he ovat syvimmästä sielustaankin kateellisia mulle ja mun elämäntyylille ja ideologialle,jotkut sitten yrittää selkäänpuukotusta,ja aina yhtä huonolla menestyksellä kiitos luotettujen ystävieni.
Ennenkaikkea kuitenkin tämä kaikki on opettanut mulle että jokaisen elämäntapa,elämänvalinnat ja parisuhdeasiat ongelmineen on heidän henkilökohtisia asioita mihinkä kenelläkään ei ole mitään lupaa eikä oikeutta puuttua.
Eli niinkuin otsikkoon kirjoitinkin olen löytänyt sen ikinuoruuden mitä jokainen ihminen haluaisi joskus löytää,ikinuoruus on ihmisen sisällä josta on ulkoisina merkkeinä ainainen hyvinvointisuus,iloinen ja huoleton elämän asenne,voimakas tunneäly eli tämän elämän menestyjä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
persoona kun uskalsit muuttaa elämäsi onnea vaan jatkossakin.ITse ei voi kuin haaveissa elää muilla mailla tietymättömillä.NO osansa kullakin rimpuilla tätä ELÄMÄÄ. -70- luvun nuori.
Ilmeisesti sulla ei sit oo lapsia tai ero meni kivuttomasti, koska siinä tapauksessa olis ollu vähä hankala muuttaa elämän suuntaa noin vapaasti.
Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoo. Esim. ex puolison vittuilun takia.
Hienoa että olet saavuttanut sen mitä olet halunnut.
"Nuorekkuutesi" vaikuttaa melko pinnalliselta?
no siinä joku rouva kateuksissaan jo provoilee,mun mielestä jos toi tarina on tosi?liityn kateellisten joukkoon,mut sillai hyvällä tavalla kateellisten,elikkäs olen kaverin puolesta onnellinen.
kaveri kirjoittaa ihan totta että nuoruus on sisällä,sen mäkin haluaisin mutta se pitäis löytää ja se onkin vaikeampi juttu.
rouvan kanssa, mutta arvonsa kullakin. Nuorekas voi olla, mutta ikuisuuden nuoruuden ja menestymisen tavoittelu ... huh huh.
Ei nuorekkuutta lasketa sen mukaan kuinka monen ravintolan portsari sinut tuntee!
niin että taidanpas tehdä samat kun keskustelunaloittaja,sen verran v...taa nykyinen nalkuttaja ja mihinkään tyytymätön tuleva exä,munmielestä jätkä kirjoittaa ihan asiaa,vois melkein sanoa että sain virikkeellisen idean tuosta kirjoituksesta.
Ikinuoruus / vapaus voi tosiaankin löytyä vielä miltei viisikymppisenäkin, kun uskaltaa vain luopua niistä turvallisen (tai turvattoman) tutuista kaavoihin kangistuneista kuvioista ja punnitsee, mikä nykyisessä on hyvää ja mikä huonoa. Jos huonot jutut ovat painavammat kuin hyvät, niin aina kannattaa ottaa riski ja avata aivan uusia ovia.
Minä olin 30 vuotta kiinni samassa äärimmäisen omistavassa ihmissuhteessa luullen, että teen hyvän työn itselleni ja puolisolleni kun yritän vain roikkua kiinni tutussa kuviossa.
Kun suhde oli loppumetreillä, niin 'kuningas alkoholi' ja väkivallan pelko olivat aina läsnä kodissamme.
Aluksi tuntui, että kaikki tähän astisen elämän aikana kerätty pääoma menee hukkaan, jos erotaan, mutta päinvastoin kävi. Tajusin, että minun pääomani on aina mukanani minne tahansa kuljenkin.
Sitä pääomaa ei välttämättä muut näe, mutta minulle se antaa uskallusta katsoa aina uutta päivää positiivisella mielellä ja edellisten päivien mielipahat unohtaen.
Yllätys, yllätys myös ex-puolisoni elämä parani huomattavasti kun hän löysi rinnalleen ihmisen, joka osaa katsoa asioita samalla tavalla kuin hän.
En tiedä, merkitseekö tämä uusi tilanne minun kohdallani myös ikinuoruutta, mutta iki-itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kumminkin.
Kiva että on muitakin tyytyväisiä elämäänsä. Minun elämäni meni vähän toisinpäin kuin sinun. Olen hyvin aktiivisten, kansainvälisten vanhempien lapsi ja olen asunut ja elänyt monessa eri maassa ja kaupungissa. Totuin olemaan kuin kala vedessä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, kielitaito ja tapakulttuurit erittäin hyvin hallussa. Ns. tavallista kotielämää meillä ei ollut vaan aina oli kaikenlaista ohjelmaa.
Nuorena menin naimisiin samanlaisen maailmanmiehen kanssa ja yksi lapsikin liitosta syntyi.
Onko se erilaisen elämän kaipuu, kuten ehkä sinullakin, joka ajaa eteenpäin ja tekemään valintoja jotka auttavat erilaisuuden toteutumisen. Erosin, jäimme lapsen kanssa Suomeen ja aivan kuin jonkun ohjauksessa tapahtui kaikkea hyvää ja nykyään asun hyvin pienellä paikkakunnalla maaseudulla, miehen kanssa joka vasta minun kanssani sukuloimassa on ensimmäisiä kertoja matkustellut maailmalla.
Olemme asuneet täällä maalla noin hieman yli 4 vuotta ja edelleen jaksan ihmetellä tätä hiljaisuutta ja kaiken todentuntuisuutta, käsinkosketeltavuutta. Olen aamuvirkku ja herään aikaisin koska haluan olla myös hetken yksin ja hakea rauhassa postin puolen kilometrin päästä ja ihmetellä kaikkea, samalla kiittäen siitä kaikesta mitä minulla nyt on. Se on jotain sanomattoman hyvää, tyytyväisyyttä, tunnetta oikeasta elämästä. Ja kun kirjoitit että tunnet ikinuoruutta, minusta tuntuu myös samalta, löydän joka päivä vieläkin jotain uutta tästä elämästäni ja jaksan innostua niin älyttömän pienistä asioista.
Eikö ikinuoruus tarkoita halua elää? Minusta se on juuri sitä.
nimim. maalaistunut maailmankansalainen
Onko Suomessa sentään vielä noinkin järkeviä ihmisiä,kaikkea hyvää sinulle!
myös mulla oli sama tilanne joitakin vuosia sitten,halusin vain erota kun en enää tuntenut mitään fiiliksiä vaimoon,pelotti vähän ensin 18 avioliittovuoden jälkeen mut kyllä se kaikki siitä lähti kulkeutuun hyvin,kaikkein tärkeintä on mulle nyt tässä elämässä mun sosiaalinen kanssa käyminen,teen työtä paljon mun kaikkien kaveri ja ystäväsuhteiden ylläpitoon.
voin sanoa samaa kuin keskustelun aloittaja että mulla on ihan samat fiilikset kuin nuorena,se tuo mulle energiaa joka päivä,energia tulee sisältä,ei ulkoa,mut kuitenkin olen vähän kade tolle keskustelijan aloittajalle,jätkä on nelkyt ja kerää ihmisiä ympärille,on harvinainen tapaus.
Päinvastoin pateettista,jos yhtäkkiä nelikymppisenä ilmaannut ravintolapiireihin hillumaan ja esität nuorekasta pidämme me useimmat sinua säälittävänä,tämä elämäntyyli meillä on lut jo nuoresta,eiet enää siihen sovi,sitäpaitsi olet itsekäs ihminen joka ei ajattele perhettään,meidän vaimommemkin ovat toimineet ravintola-alalla jo nuoresta jos nyt yleensä menimme naimisiin!