SOLin abiturientti-ikäisiin työnohjaajiin, että pistänpä vielä tämänkin.
Oli siis työhöntutustujalla (joka on siivoustyötä tehnyt joskus aiemmin iltatöinä - ilman koulutusta, vain perehdytys paikan päällä ammattilaiselta) ohjaajan jakson loppuosalla abiturienttilikka. Likka kuten jo aikaisemmissa viesteissä olen kertonut rupesi omien hommiensa (siis mitä vähemmällä pääsee sen parempi, ja ilman todistajaa tietenkin ja mahdollisesti syytökset tutustujan niskaan valmiiksi jo kaataen) helpottamiseksi säätämään työjärjestyksiä uusiksi kun hänestä tuli niin sanotusti pomo vakituisen jäädessä lomalle. Tässä muuten SOL rikkoi tutustujan kanssa tehtyä sopimusta, sillä sopimuksessa sanottiin (ja tutustujan kurssin vetäjän suullinen ilmaisu oli) että tutustujan ohjaajan on oltava pätevä ja kokenut alan työntekijä. No, yksi näistä tämän abiturientin työtavoista oli peilien pesu siten, että hän pisti vettä valumaan pitkin peilin pintaa ylhäältä alas. Kas näin putsataan peilit.
No, tuota en ollut koskaan aiemmin kuullut enkä nähnyt - tosin niistä aikaisemmista siivoustöistä oli jo aikaa ja niitä oli tehty ihan siis päivätyön ohessa tai päivätyökeikkoja odotellessa - enkä myöskään tuota tapaa kyllä itse vielä ole omakseni ottanut. Mutta nyt ihan kun niin vituttaa tämä SOL kaikkine..... niin pistinpä ihan tarkistuksen vuoksi nettiin haun peilin pesusta. Ja esim. tämän linkin takana ei kyllä tuollaista veden valutusta mitenkään mainita. Huomatkaa likka ei edes kuivannut sitä peiliä, se putsautuu kun vesi valuu..... kaakeleille. http://www.siivous.info/kotityot-siivousohjeet/peilien-puhdistus
Sitä en kyllä nähnyt miten se likka pesi tai putsasi mahdolliset aulatiloissa olevat suuret peilipinnat,,, ehkä niitä ei tuossa toimistossa ollutkaan.
Hyvä SOL!
Olen niin v-ttuuntunut
ei_välii
1
228
Vastaukset 1
- Solli
Tuosta peilin puhdistuksesta tuli mieleen, eräs pikkupomo SOL:lla, joka neuvoi minua käyttämään Dove-suihkusaippuaa ikkunanpesussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041065
- 661010
- 67502
- 47473
Taiteiden yö
Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...8436Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?
Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/112431- 13420
- 42412
Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?
Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön83391- 15386