Opettaja suuttui

Koululainen1

Olin koulussa noin kasiluokalla ja täysin kyllästynyt koulunkäyntiin. Touhusin tunnilla aina omiani enkä ollut luokan ystävällisin. Opettajat ei juuri pitäneet minusta, koska käytökseni vaikutti myös muiden käytökseen. Olin usein jälki-istunnossa perjantaisin.
Olin siinä iässä että katselin jo naisopettajia sillä silmällä. Tunneilla ajattelin härskejä ja riisuin opettajia katseillani.
Muistan miten kaikki alkoi, kielioppia opetti vähän pyöreä, vanhempi nainen, joka oli aina kiukkuisen oloinen. Hänellä oli runsas vartalo, sääret vahvat mutta muodokkaat ja houkuttelevat. Rinnat olivat valtavat. Hän käytti aina hametta ja sukkahousuja. Ahmin häntä aina salaa katseellani ja kullini oli aina hänen tunnillaan kivikovana ja touhutipat kastelivat alushousuni. Siis upea pakkaus kerta kaikkiaan.
Kasvot eivät olleet maailman kärkisijoilla, mutta muodot oli, näin ajattelin silloin.
Erään kerran tunnilla, hän huomasi, mitan katselin hänen muhkeita rintojaan. Ohut neule yllään ne pääsivät oikeuksiinsa. Hän katsoi suoraan silmiini, eikä se ollut ystävällinen katse. Hän sanoi kovalla äänellä, että voisinko keskittyä siihen olennaiseen mikä on tunnin antia, eikä antaa ajatusten harhailla muissa asioissa. Vastasin, että olen kyllä vahvasti kiinni siinä olennaisessa, olen hereillä.
Hänen katseensa oli tuima, mutta olin havaitsevinani pienen hymyn suupielissä.
Sen jälkeen minua ei pidätellyt mikään. Katselin rohkeasti hänen rintojaan ja sääriään välittämättä siitä, huomasiko hän vai ei. Ja hän huomasi kyllä.
Viikon verran hän oli minua kohtaan erittäin kylmä ja töykeä, mutta sitten jotain tapahtui. Hän alkoi hakeutua sellaisiin paikkoihin ja asentoihin että sain katsella häntä paremmin. Yleensä kun istuin takana, hän saattoi antaa jonkun kirjoitustehtävän luokalle ja tuli perälle istumaan viereeni.
Erään kerran hän teki juuri näin. Hän asetti tuolinsa viereeni, istui ja nosti jalkansa toisen päälle ristiin. Kullini pompahti hereille siitä paikasta. Tuo seksikäs tiukkapipo antoi minulle mahdollisuuden katsoa hänen sääriään vierestä. Hän tuoksui parfyymiltä, ja istui minuun päin. Minulla oli hyvä näkyvyys, nuo ihanat ohuet sukkahousujen verhoamat sääret ja vähän reittäkin sain jo nähdä. Olin haljeta kiimasta. Muu luokka oli keskittynyt kirjoittamiseen, joka oli koko tunnin kestävä työ. He eivät huomanneet mitään.Opettaja tiesi kyllä, hän tuli minua härnäämään, tai sitten kiihottamaan.
Hän laittoi käden polvelleen, ja alkoi silitellä sitä hiljaa. Nyt oli selvästi nähtävissä housuissani pullottava kulli, jos vain katsoi. Otin härkää sarvista, käänsin tuolia hieman, niin että rintamasuuntani oli hieman häneen päin. Levitin reisiä niin että seisokkini oli hänen havaittavissaan. Ja kyllä hän havaitsi. Hän kuiskasi hiljaa, ooh. Katsoin häneen, hän tuijotti seisovaa kulliani, ja minä katsoin hänen hameensa alle. Laitoin käteni kullin päälle ja puristelin sitä, se oli haljeta. Tämä uusi kokemus koulupojalle oli huikea. Hän katsoi kättäni, ja nosti jalkansa pois toisen päältä. Hän avasi hieman reisiään, ja nyt avautui näkyvyys hänen hameensa alle paremmin. Hän kiristi hamettaan jaloillaan, levittäen haara-asentoaan, ja niin sain näkyviini opettajan pikkuhousut. Hän antoi minulle aitiopaikan.
En voinut vastustaa, tein klassisen jutun, kynä putosi. Kumarruin sitä nostamaan , katsoin suoraan valkoisia pikkuhousuja, ja huomasin että pillun kohdalla oli märkä läiskä. Ei voi olla totta, mutta olihan se. Opettaja oli pillu märkänä vieressäni levittäen sulojaan minulle. Ajattelin että nyt on pakko lähteä purkamaan paineet ennen kuin kulli halkeaa. Sanoin , että mun pitää käydä vessassa, ja nousin niin että pullottava kullini oli hänen silmiensä edessä. Hän tuijotti sitä, ja sanoi, mene vaan jos pitää mennä.
Pääsin vessaan, menin pidemmälle sivukäytävällä olevaan pieneen vessaan , joka oli yhdelle henkilölle kerrallaan. Otin kullin esille, se oli täysin turvoksissa, pakko on nyt vetää käteen ei auta mikään. Juuri kun aloitin , kuulin koputuksen, opettajani sanoi hiljaa nimeni, oletko siellä, sinua kysytään. Olen, vastasin, ja avasin oven. Hän livahti sisään.
Seisoin siinä kulli kädessä, hän katsoi sitä kuin lumoutuneena, sanoi että tiesitkö että tulisin. Sanoin että en , mutta toivoin.
Hän laskeutui polvilleen ja otti kullini huuliensa väliin....
Jatkuu pian.

22

26982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koululainen2

      ...jatkuu
      Opettajani olikin varsinainen peto. Hän suorastaan ahmi kulliani, ahnaasti ja voimalla. Hänen kielensä oli voimakas kun se hieroi nuppia, samalla kun hän nai minua suuhunsa.
      Hän sanoi siinä välissä, että meillä ei ole paljon aikaa, pitää kohta mennä takaisin,mutta älä sinä tule enää luokkaan tänään. Katsotaan myöhemmin.
      Tuntui sellaiselta kuin ei olisi tottakaan, tuo seksikäs nutturapää antoi minulle ikimuistoisen hetken, joka ei milloinkaan unohtuisi. Tunsin kovaa kiintymystä häneen yhtäkkiä, tuo tiukkapipo olikin kuuma nainen, jolla oli rohkeutta vaikka kuinka.
      Irtauduin hänestä, laskeuduin myös polvilleni ja suutelin häntä,samalla kun vein käteni hänen pikkuhousuilleen. Kuumotus tuntui vasten kättäni, kosteus tuli läpi pikkuhousujen ja läpi nailonin.
      Sanoin hänelle, olet niin seksikäs, olen katsellut sinua aina kun olet pitämässä tuntia. Olen ollut joka kerran kovana kun olet pitänyt meille oppitunteja. Tämä on suurenmoista.
      Hän suuteli minua tulisesti ja sanoi sitten; olet sinä vaan aika poika, saat vanhan opettajan posket kuumottamaan kun riisut minua katseellasi luokassa. Olen kyllä huomannut, ja myös sen miten sinulla seisoo. Luulitko etten tiedä,senkin sonni. Hän hymyili.
      Nyt menen, odota hetki ennenkuin tulet ulos, käytävät ovat kyllä tyhjänä nyt kun on oppitunnit menossa.
      Hän lähti. Jäin kesken, joten oli pakko hoitaa homma loppuun. Se ei enää paljon tarvinnut.
      Lampsin ulos, ei ristin sielua näkyvissä. Kävelin pyörälle ja ajoin kahville läheisen marketin kahvioon. Olin aivan pyörällä päästäni. Sitten sain ajatuksen. Ostin kirjekuoren kioskilta, kirjoitin lapun jossa oli puhelinumeroni, ja suljin sen. Opettajan nimi päälle, ja takaisin koululle. Koulupäivä oli kohta päättymässä. Rappuset ylös ja opettajien huoneeseen. Siellä ei ollut ketään, ovi oli auki. Jätin kirjekuoren pöydälle sydän pamppaillen, siihen kohtaan missä yleensä olin nähnyt hänen istuvan, ja poistuin nopeasti. Viestini oli lyhyt. Soita kun ehdit, jos haluat. Kullini on yhä kovana.
      Meni päivä, meni kaksi. Hän ei pitänyt tunteja niinä päivinä. Illalla sain tekstiviestin, kuule, pääsetkö käymään koululla nyt heti, olisi puhuttavaa. Sivuovesta pääsee, kun soitan summeria, niin hän avaa opettajanhuoneesta. Kuittasin että ok, menee puolisen tuntia. Olin ihmeissäni ja jännittynyt. Ei hemmetti, nyt äkkiä suihkuun ja puhtaat päälle. 10 minuuttia ja pyörä kohti koulua.
      Soitin ovisummeria, ovi avattiin , ja rappusia ylös ja opettajien huonetta kohti. Ovi oli auki. Näin miten rehtori istui pöydän ääressä, ajattelin että voi sentään, emme olisikaan kahden. Väärin arvattu. Olimme kahden , rehtori ja minä.
      Hän näki minut ja kutsui sisään. Istu,ole hyvä, hän sanoi. Pöydällä oli kirjekuoreni avattuna. No niin, nyt tuli tupenrapinat. Reksi oli avannut ja lukenut kirjeeni, tajusin että se oli reksi joka oli viestin minulle lähettänyt. Nyt oli myöhäistä.
      Rehtori vasta tiukkapipo olikin, hän oli aina vihainen, varmaan jo yli kuudenkymmenen ikäinen hapannaama, virkanainen jonka elämä o!i vain työ rehtorina. Nyt oltiin vaikeuksissa.
      Hän sanoi kiukkuisena, olen avannut kirjeesi, ja jätin sen toimittamatta hänelle jolle sen kirjoitit. Tein ehkä väärin, mutta haluan selityksen, mitä täällä oikein tapahtuu. Lähetät opettajallesi tuollaista tekstiä. Onko välillänne tapahtunut jotain mikä on koulun sääntöjen vastaista, onko teillä, tai onko ollut jonkinlainen suhde, joka olisi moraalisesti vääränlainen? Hän katsoi tiukasti silmiini.
      Kurkkuani kuristi, kun vastasin, eee ei, ei ole. Yritin keksiä siinä lennossa uskottavaa juttua, otin syyt niskoilleni koska olinhan kirjeenkin kirjoittanut. Sanoin että olen pahoillani, olin suutuksissa opettajalle joka oli sanonut ilkeästi minulle tunnilla kaikkien kuullen. Että tämä oli vain tyhmä juttu, laittaa törkyviesti hänen pöydälleen.
      En halunnut ilmiantaa tätä opettajaa, hän antoi niin hyvät imut, mutta ei reksin tarvitse sitä tietää.
      Hän kysyi, onko totta, koska kirjeesi on varsin seksuaalissävytteinen, hän tiuskaisi, mutta mitä näinkään, aavistus punaa hiipi hänen poskipäihinsä.
      Totta on, sanoin minä. Yllätin itsenikin jatkaessani näin, sanoin että olen kyllä nuori mies ja siinä iässä, että katselen kyllä opettajaakin sillä silmällä. Rehellinen ollakseni hän on mielestäni hyvin viehättävä. Ja sanon nyt jotain sellaista, mitä rehtori ei sitten saa kertoa kenellekään. Tämän opettajan tunnilla minulle on käynyt oikeasti niin, että miehuuteni on herännyt housuissani, kun katson häntä oppitunneilla, hän on hyvin tiukka opettaja, mutta viehättävä. Eihän rehtori nyt hänestä usko mitään sellaista, hän on hyvä opettaja. Syy on minun, tiedättehän nuori ja vallaton mielikuvitus.
      Rehtorin kasvot olivat jo poskipäistä melko punaiset. Hyvä on, uskon sinua. Kiitos rehellisyydestäsi. Mutta sinä olet kuitenkin kirjoittanut tämän, ja nyt pitää miettiä, mitä sen suhteen pitäisi tehdä. No, otatko kahvia keitin juuri, tuumitaanpa yhdessä. Olemme aivan kahden, kukaan ei saa tietää tästä.
      Jatkuu...

    • Koululainen3

      Kiitos, voin ottaakin kahvia. No, jos rehtori minulta kysyy, niin kyllä minulle pitäisi rangaistus antaa. Tosin ei mitään kovin raskasta, toivottavasti, sanoin hymyillen. Tilanne oli yhtäkkiä kääntynyt omituiseen suuntaan. Mitä olikaan tapahtunut.
      Olisiko kymmenen raipaniskua liikaa, kysyin, jos riisun housut ja opettaja antaa piiskaa? Minulla on vyö, sitä saa lainata. Ehkei se satu niin kovasti kun on oma vyö työssä, veistelin nauraen. Reksi koitti pysyä totisena, mutta pakko hänenkin oli hymyillä, kun tilanne oli mennyt huumoriksi.
      No jos ei nyt kuitenkaan ruoskita. Mutta sovitaanko että tällaisia kirjeitä ei sitten enää löydy mistään vastaisuudessa? No sovitaan vaan, mutta jos jätän joku päivä rehtorin pöydälle rakkauskirjeen niin saanko sitten raippoja vai kahvia? Hän katsoi omituisesti, ja sanoi vähän häkeltyneenä, no nyt mennään asiattomuuksiin, lopetetaanpa tämä keskustelu tältä päivältä. Huomenna on koulupäivä taas, ja nyt on jo myöhä.
      Sanoin, no hyvä, mutta luulen että kelloni jäi tänään jumppasaliin, voisiko rahtori avata minulle oven niin käyn katsomassa. Laskin sen muistaakseni jumppasalilla patjavaraston patjan päälle kun kävin suihkussa jumpan jälkeen. No hyvä on, mennään katsomaan, hän sanoi.
      Rappuset alakertaan ja ovi auki, sytytimme valot, ja kävelimme salin poikki patjavarastolle. Ovi oli auki. Sytytin valot ja katsoimme, ei kelloa. Sanoin että ehkä jätin sen sitten johonkin muualle ja istahdin patjapinon päälle. Siinä oli metrin korkeudelle pinottu jumppapatjoja.
      Sanoin että miten olisi pieni iltajumppa, nyt kun olemme jumppasalissa, ja hymyilin. Kukaan ei saisi tietää että rehtori ja oppilas jumppaavat illalla koululla kahdestaan.
      Rehtori näytti närkästyneeltä. Älä puhu tuollaisia. Mennään nyt sitten.
      Joku iski minuun siinä hetkessä. Sanoin. Kuule rehtori. Kuten jo kerroin , olen vähän vaikeassa iässä, aivan yllättäin sattuu että penikseni jäykistyy kun vain jossain tilanteessa ajattelen seksiä ja katson viehättävää naista, kuten nyt rehtoria. Nousin ylös ja otin hänen kätensä omaani, ja painoin sen kullini päälle. Sanoin, huomaatko, rehtori on hurjan seksikäs ja saa kullini yhtäkkiä noin vaan pystyyn. Hän koitti vetää käden pois, mutta otin häntä pyllystä kiinni kaksin käsin ja painoin itseäni vasten. Tunteeko rehtori nyt, se on kivikova, ja haluaa rehtorin pillua. Nostin rehtorin hametta, käsi sukelsi sukkahousujen sisään ja väkisin pillulle. Hän ei vastustellut. Sanoin että voi rehtori, ja kaadoin hänet patjapinon päälle. Hän vain katsoi, ja sanoi, mitä oikein meinaat, vaikka molemmat jo tiesimme eikä hän laittanut vastaan. Nostin hametta, pyysin kääntymään kontalleen. Hän teki niin, levitin jalkoja hieman, laskin sukkahousuja ja pikkarit sen verran että avautui tie pesälle. Koitin kädellä, mitä ihmettä, sanoinkin että rehtori te olette aivan märkänä. Hän ei sanonut mitään.
      Kalu oli kuin sinipunainen tatti, kova kuin mikä, kun se upposi rehtorin aah, niin tiukkaan työväliin. Hän voihkaisi, ihanaa. Se oli juhlaa, potkua antoi se että oli oikein rehtori, jota pääsin naimaan, ja se, että hän oli yllättävän kiinteä ja tiukka paikoistaan. Hänellä ei ollut lapsia, eikä miestä. Sen huomasi, paikat kuin nuorella tytöllä. Hamusin rintoja käsiini. Hänen rintansa olivat normikokoiset, nännit olivat jäykistyneet. Hän oli selvästi kiihottunut.
      Nain häntä takaapäin koko sen ajan, emme vaihtaneet asentoa. Patjapino ei ollut kovin vakaa, joten akrobatiaa emme lähteneet harjoittelemaan. Takaapäin sopi molemmille, hyvää oli. Reksillä oli muodokas pylly, suutelin sitä muutamaan otteeseen, kunnes taas jatkoimme.
      Hän oli hyvä pano, vaikkei kovin aktiivinen, mutta kiinteä ja tiukka ja tuntui tosi maukkaalta.
      En nyt lähde yksityiskohtia kirjaamaan, mitä teimme, mutta hän otti suihin ja minä tein samoin. Olin saanut rangaistukseni.
      Pariin otteeseen olin kesälomalla rehtorin kesämökillä talonmiehenä, oikeasti meille kehkeytyi seksisuhde joksikin aikaa. Ehdin joskus kieliopin opettajaakin panemaan, hän kutsui minut luokseen.
      En tiedä leviääkö asiat, vai puhuuko opettajat sittenkin toisilleen tällaisista, mutta sen jälkeen ovat naisopettajat olleet tosi höveleitä ja hymyileviä. Ennen kuin selvisin yhdeksättä luokkaa päätökseen, olin saanut jo kahdelta muultakin opettajalta.
      Niin on omituista, mutta joskus miellyttävää tämä tarpominen arjessa.

    • voihanvempula

      Nonni. Arvasin ettei olisi kannattanut jättää koulua kesken.

      • Anonyymi

        Minulla muodostui sexisuhde laulunopeen, mutta vasta kouluni päättymisen jälkeen.
        Hän veti erästä näytelmäpiiriä, johan menin juuri sen vuoksi, että ihailin häntä. Olin 18-vuotas ja muutaman kerran tyttöjen kanssa jo touhunnutkin!
        Sanoin hänelle kerran harjoitusten päätteeksi, että lähetkö kahville baariin. Hän kertoi miehensä olevan matkoilla, joten hyvin joutaa.
        Hörpimme kahvit ystävyyden merkeissä. Hän kysyi, että mennäänkö meille katsomaan televisiosta opettavaista elokuvaa. Tietenkin mentiin, elokuva oli hyvin sexikäs ja siitä ajauduimme suutetelemaan ja se oli menoa sänkyyyn! Tätä jatkui aina kun miehensä oli pois, joskus kesällä luonnossakin. Täytyy sanoa, että sain hyvät sexiopetuksen häneltä.
        Löysin tyttöystävän ja lopulta mentii naimisiinkin! Mutta ope ei unohtunut! Tapailimme silloin tällöin sexin merkeissä, hän jopa soitti minulle kun tiesi, että vaimoni on viimesillään raskaana. Kertoi, että rakastellaan me kun vaimosi ei nyt voi...
        Tapasimme vajaa kk sitten taas niissä merkeissä eli "wanha suola janotta..."
        Maijulle terkut jos luet tämän! Suukkoja myös <3


    • touhotippa

      Usein opettajan on todettu olevan teini-ikäisen oppilaan salainen ihastus, oli sitten kyse tytöstä tai pojasta.
      Erään kerran on touhutipat yllättäneet koulussa opettajaa katsellessa.

    • salaperäinenkö

      Tämä oli hyvä. Ei pelkkää mässäilyä, vaan pieni tarina.

    • Tahtookanssa

      Pitäisiköhän aloittaa opinnot uudelleen .

    • jööööööööööööööö

      Nussit sitä sillä sun 5cm pitusel tikullas ?

      • Hurinaa

        Ehei. Turska on yksin jo sen 5 cent. Varren kaa 15 5 jos pelseestä mittaa. Eli 15 sinttii. Hyvä kok. Aina mahtuu.


    • kuulinkyllä

      Hei tästäkö syttyi kankaanpään rvat??? Keskipäivän ratoksi laulaulauantaina . Sama paikka.

    • PimpparautaJaPenaali

      Seksi on yliarvostettua, mutta usein se on sitä vain puheissa. Se on rankkaa hommaa jota ei millään viitsis tehdä. Joutuu vielä peseytymäänkin saakula. Ehei.

    • Tyrkityrki

      Puhtaus on tärkeä mutta kannattaa näyttää epäpuhtaalta, se karkottaa tyrkyt pois.

    • jössesmikälemu

      Saan olla rauhassa, en peseydy enää ollenkaan.

    • Teacherska

      Tapasin opettajani vuosien jälkeen, ja tapaaminen johti toiseen tapaamiseen. Illalla menimme hänen luokseen. Puhuimme opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista koulussa. Kerroin oppilaan näkemyksiä, ja miten opettajat ovat monissa tapauksissa varhaisnuoren ensimmäisiä heräävän seksuaalisen mielenkiinnon kohteita. Kerroin myös miten opettaja oli saanut minussa aikaan monta erektiota oppitunneillaan, ja vielä yöllä märissä unissa saanut ejakuloimaan lakanoille.
      Tällainen avautuminen on vapauttavaa, ja sai lopulta aikaan sen mistä teininä ainoastaan uneksi.
      Sai opettajalta kypsää pillua, taidolla jonka vain opettaja voi antaa.

      • Anonyymi

        Voisikohan olla?


    • Nukkulääke

      Ja sitten heräsin.

      • nukkuvapuolue

        En ole herännyt vielä.


      • Anonyymi
        nukkuvapuolue kirjoitti:

        En ole herännyt vielä.

        Kouluaukoja muistelee mielellään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kouluaukoja muistelee mielellään.

        Hyvin kirjoitettu.


    • Anonyymi

      Tosi tylsä ja ennalta todella helposti arvattava jo otsikosta, eka sivun jaksoin silmäillä, seuraavaa sivua en.

    • Anonyymi

      ULIKOS WITUN TUOKSU HUUMAAVAA,,,OI KUN OISIN SINÄ----MK-,,,

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe