HuaHininHauskismies.

slippnok

Eläkkeellä oleva raketti insinööri, ilmavoimien koelentäjä, ja muutenkin taustaltaan menestyvä paapparainen HuaHinistä. Puhuu mielellään, että turret banee Pattayan baarityttöjä seksin halusta ja maksaa tästä palvelusta..... Ja baaritytöt banee turreja, koska heillä ei ole vaihtoehtoa???
Täten haluaisinkin kysyä papparaiselta...

Miksi erittäin suuri osa näistä baaritytöistä, jotka onnistuvat pääsemään pois kurjista oloistaan, jonkun esimerkiksi suomalaisen miehen? Taluttaessa nämä Suomen sosiaaliturvan piiriin, miksi nämä jatkavat palvelujensa myyntiä vielä Suomessakin? Osa eroaa heti oleskeluluvan saatuaan ja etsii mukavamman näköisen elättäjän, joka ymmärtää tytön liiketoimet, osa myy "sitä" salaa vanhalta ukkokullaltaan. Osa pysyvän oleskeluluvan saaneista, ehkä jo kansalaisuudenkin saaneista, pysyvät sinkkuina ja kiertävät ympäri suomea harjoittamassa TÄTÄ HOMMAANSA, MISSÄ HEILLÄ kotimaassaan EI OLlut VAIHTOEHTOA??.

Aika suuri osa suomalaisista 20-40v naisista joutuu elämään ja pärjäämään, niillä sinullekkin rakkailla "tulonsiirroilla", Eli työttömyyskorvauksilla, toimeentulotuilla ja asumistuilla? Näihin tukiin on oikeutettu kaikki Suomessa pysyvästi ( luvallisesti) oleskelevat THAIMAALAISETKIN NAISET, käsittääkseni???

Eli kyssärini kuuluukin.... ONKO SUOMEEN MUUTTANEELLA THAI NAISELLE MAHDOTONTA... TULLA TOIMEEN SAMALLA RAHALLA, MILLÄ HÄNEN SUOMALAISEN IKÄTOVERINSA ON TULTAVA TOIMEEN??? Näin ollen heidän on pakko jatkaa toimintaansa, koska VAIHTOEHTOA EI OLE ? Vai ovatko vain ahneita ja haluavat paljon rahaa, noilla verottomilla hommillaan?

Kaikki jotka asiaa vähänkin tuntevat, niin sosiaalisessa mediassa thai naisten tarjonta ei ole mitään vähäistä,kun vertaa kuinka vähän heitä loppujen lopuksi maassamme pysyvästi asuu??

Hauskin kuulemani juttu oli tytöstä, joka ei kehdannut myydä marjoja torilla, meni mielummin myymään palvelujaan kivijalkaputiikkiin. Kuulin tämän vaimoltani (Thai) Kyseessä oli hänen ystänsä suomenkielen kurssilta.

76

1158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 35NumBall

      Mitens jos kysyisit moista vaimoltasi, ja vastaukseni kysymykseesi on etta miksi thaikut eivat parjaa samalla rahalla kun suomalaiset akat, johtuu varmaan siita etta thaimaassa ei akan vanhemilla ole sosiaaliturvaa, kuten suomalaisen akan vanhemmilla... yhtaan rikastunutta huoraa ei ole viela vastaan tullut, aidisiin kuolleita kyllakin, paskapuheita... myy pattayalla persetta pari vuotta ja osta sen jalkeen velaton talo kotikaupungistasi, akka joka myy persetta on 45 vuotiaana kusessa, ei osaa mitaan, nuoremmat akat ajavat ohi, kauppa ei kay... eli kay huonosti... taman takia en hyvaksy prostituutiota missaan muodossa.\

      Edelleenkaan hua hinissä ei ole sosiaalitoimistoa, ei kelaa eikä muitakaan käyttämiäsi sosiaalipalveluita, joten pysy pois täällä, tarvitset elämiseesi vähintään miljoona baht vuodessa eikä fatta lainaa sellaisia.. joten osakaslaina peliin...

      • slippnok

        Pitkään siellä asuneena varmasti tiedätkin, että yhä useampi aikuistuva thai nuori pitää ja käyttää itse KAIKKI ansaitsemansa rahat?? Länsimainen elämäntyyli ottaa NÄÄS jalansijaa enenevässä määrin myös Thaimaassakin.

        " myy pattayalla persetta pari vuotta ja osta sen jalkeen velaton talo kotikaupungistasi"

        Tämä on juuri sitä sinun tapaasi kääntää juttua haluamaasi suuntaan. YMMÄRRÄTHÄN KUITENKIN TEXTINI SISÄLLÖN?

        Myydä persettä 27e/vrk Pattayalla on hippasen eriasia kun myydä persettä Suomessa 130e/ 30min???? vain7tuntia viikossa ? (monet päivystävät päivittäin aamusta iltaan) niinkuin "harrastuksena"Jos ei tuolla rahalla rakenneta Isaaniin taloa...... Niin on vaatimukset talon tasosta, aikas mittavat, etten sanoisi???

        Nämä ovat siis sitä "omaa rahaa", vuokrasta ja elämisestä huolehtivat veronmaksajat.

        P.S Vaimoni on yhtä huora kun sinunkin vaimosi. Vaimoni tosin saa patukkaa kotona, tiedän, että yli neljäkymppisetkin sairaseläkkeellä olevat lähihoitajat, tarvitsevat sillointällöin seksiä. Miten sinä hoidat asian?

      • exrikas

        Ei se lerppa ole osaamisista kiinni. Se on siitä kiinni että ennen 800 tuhatta bahtia tienannut tyttö ei tyydy enää riisinviljelijän liksaan 50 tuhatta bahtia vuodessa. Heidän aktiivikautensa varsinkin Pattayalla on yhtä juhlaa. Siitä voi olla henkisesti vaikea luopua siitä juhlasta ja mammonasta. Sama homma kuin vaikka ammattikiekkoilijoilla. Nelivitonen teemuselänne ei tiedä mistään mitään ja on jäänyt lapsen tasolle. Mutta hän on tehnyt massia siinä harrasteensa parissa. Molemmat ovat myyneet vartalonsa lahjat, tehneet kuten maksaja haluaa, mutta vain toinen on rikastunut. Minun näkökulmassani he eivät ole mitenkään eri viivalla tai eriarvoisia ammateissaan.

        Kaikki ammattikiekkoilijatkaan eivät uransa jälkeen kieri masseissa. Suurin osa on ihan yhtä perse auki kuin se thaiprostukin. Eron jälkeen suomalaiselle matalapalkkaiselle duunarimiehelle ei jää yleensä mitään.

        Hyväksytkö siis kenenkään mitään ammattia missään muodossa, jonka aktiivinen työura ei ole kerryttänyt hänelle maallista omaisuutta? Hautaan et saa lerppa mitään mukaasi. Arvostat mammonaa ihan liikaa. Suorastaan sairaalloisesti. Siksi olet onneton reppana.

        Kaikkea ei mitata rahalla.

      • Vuodesta2010
        slippnok kirjoitti:

        Pitkään siellä asuneena varmasti tiedätkin, että yhä useampi aikuistuva thai nuori pitää ja käyttää itse KAIKKI ansaitsemansa rahat?? Länsimainen elämäntyyli ottaa NÄÄS jalansijaa enenevässä määrin myös Thaimaassakin.

        " myy pattayalla persetta pari vuotta ja osta sen jalkeen velaton talo kotikaupungistasi"

        Tämä on juuri sitä sinun tapaasi kääntää juttua haluamaasi suuntaan. YMMÄRRÄTHÄN KUITENKIN TEXTINI SISÄLLÖN?

        Myydä persettä 27e/vrk Pattayalla on hippasen eriasia kun myydä persettä Suomessa 130e/ 30min???? vain7tuntia viikossa ? (monet päivystävät päivittäin aamusta iltaan) niinkuin "harrastuksena"Jos ei tuolla rahalla rakenneta Isaaniin taloa...... Niin on vaatimukset talon tasosta, aikas mittavat, etten sanoisi???

        Nämä ovat siis sitä "omaa rahaa", vuokrasta ja elämisestä huolehtivat veronmaksajat.

        P.S Vaimoni on yhtä huora kun sinunkin vaimosi. Vaimoni tosin saa patukkaa kotona, tiedän, että yli neljäkymppisetkin sairaseläkkeellä olevat lähihoitajat, tarvitsevat sillointällöin seksiä. Miten sinä hoidat asian?

        Hyviä kysymyksiä.

        Tiedäthän kuitenkin, että kaikki Slerbanderin jutut perustuvat suomalaisten köyhien ja katkerien eläkeläismiesten välisiin keskusteluihin ja Thaimaasta kerrottuihin muinaisiin tarinoihin ja urbaaneihin legendoihin?

        Mitään omaan kokemukseen tai nykythaimaahan perustuvaa kertomusta tai mielipidettä et tule Lerpalta kuulemaan. Seniori on niin jäärä, kuin kelopölkystä veistetty patsas paskapökäleestä. Sama älykkyyosamääräkin.

      • PaskapökäleVain
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Kullakin mielipiteensä mutta minä pidän osakaslainapummia joka hehkuttaa Selänteen jääneen lapsen tasolle, idioottina.

        Myös jo sanavalinta osoitta, että kaikki ei ole taspainossa elämän osa-alueilla.

      • 35Numball
        slippnok kirjoitti:

        Pitkään siellä asuneena varmasti tiedätkin, että yhä useampi aikuistuva thai nuori pitää ja käyttää itse KAIKKI ansaitsemansa rahat?? Länsimainen elämäntyyli ottaa NÄÄS jalansijaa enenevässä määrin myös Thaimaassakin.

        " myy pattayalla persetta pari vuotta ja osta sen jalkeen velaton talo kotikaupungistasi"

        Tämä on juuri sitä sinun tapaasi kääntää juttua haluamaasi suuntaan. YMMÄRRÄTHÄN KUITENKIN TEXTINI SISÄLLÖN?

        Myydä persettä 27e/vrk Pattayalla on hippasen eriasia kun myydä persettä Suomessa 130e/ 30min???? vain7tuntia viikossa ? (monet päivystävät päivittäin aamusta iltaan) niinkuin "harrastuksena"Jos ei tuolla rahalla rakenneta Isaaniin taloa...... Niin on vaatimukset talon tasosta, aikas mittavat, etten sanoisi???

        Nämä ovat siis sitä "omaa rahaa", vuokrasta ja elämisestä huolehtivat veronmaksajat.

        P.S Vaimoni on yhtä huora kun sinunkin vaimosi. Vaimoni tosin saa patukkaa kotona, tiedän, että yli neljäkymppisetkin sairaseläkkeellä olevat lähihoitajat, tarvitsevat sillointällöin seksiä. Miten sinä hoidat asian?

        Thaimaa seuraa monessa asiassa eurooppalaisia, tai amerikkalaisia...

        Periaatteessa Thaikku ei ymmärrä eikä välitä onko hinta 10, 27 euroa vai 130 euroa... markkinatilanne ratkaisee... ei ole osaamista muuhun, ei voi valita, tilanne on varsin sama kuin virossa venäjästä irtaantumisen aikaan... ei ollut mahdollisuuksia rahoittaa muuten opintojaan, tai yleensä elämistään...

        Täällä on tullut vuoden alusta minimipalkkoihin 30b päivä korotus, eli 25 päivää kuukaudessa 8250b on varsin vähän, eikä sillä pysty elättämään lastaan saatikka vanhempiaan, lapsen isä on kadonnut muille kalavesille ja siellä pysyy, lapsen elättäminen jää puhtaasti äidin tehtäväksi...

        Thaimaalainen yhteiskunta on erittäin kova ihmisille jotka tulevat köyhistä oloista, suomessa jokaisella on ainakin vielä suhteellinen tasavertainen, tulevaisuus voi muuttaa asian, koulutustaso on surkea, kouluttamattomalle ei ole työmarkkinoilla kysyntää, vain hanttihommia löytyy surkealla palkalla...

        Ongelmat johtuvat yksikertaisesti siitä että ihmisiä on liikaa, ei ole koulutusta eikä työpaikkoja kaikille, jos täällä viettää aikaansa huomaa miten vaikeaa thaimaalaisen on tienata vaikka 10.000b muutama sata euroa, silloin tulee houkutus helppoon rahaan... ja sen tienaamiseen... niin kauan kun se on mahdollista, eikä se ole kovin montaa vuotta.

        On erittäin idioottimaista kuvitella auttavansa huoria, käyttämällä heidän palveluitaan, se vaan johtaa myyjän vakaviin vaikeuksiin kun ikää alkaa olla plakkarissa, ainoa vaihtoehto on löytää joku hölmö farangi elättämään, eikä niitä kasva joka oksalla... lisäksi prosut on henkisesti hyvin huonossa kunnossa, ainoa lohtu on jaba ym. kama... jota he paljon käyttävät...

        Resuperseelle 2010 laita akkasi siis se baariruusu vuodeksi töihin, sano että fyrkat on loppu, eikä ole osakaslainoja tulossa... katso onko akka vielä viikon päästä samassa korteerissa, jos on kannattaa jatkaa... lyön vetoa että raha on rakkautta voimakkaampaa... eli sinut voi korvata kuka tahansa mies kunhan akkasi kuvittelee sen olevan sinua rikkaampi... hieman kylmää resu... mutta baaritytöt on sellaisia...

        äläkä resu ala huorittelemaan mun akkaa, olemme menneet naimisiin vuonna1998 juhannuksena ja olemme naimissa edelleen, lyön vetoa että noin pitkä yhdessä olo vaatii muutakin kuin rahaa... En tidä rakkaudestakaan mutta turvallisuuden olen hänelle voinut tarjota, joka on heille loppujen lopuksi tärkeämpää kuin raha...

      • transithenkilö

        " akka joka myy persetta on 45 vuotiaana kusessa, ei osaa mitaan, nuoremmat akat ajavat ohi, kauppa ei kay... eli kay huonosti... ""

        Voi pappa poloa 45-50v thainainen on ihan yleinen palvelun tarjoaja noissa suomalaisissa kivijalka putiikeissa. Jonkinnäköinen hintakartellikin näkyy olevan kun 45 mummu kinuaa samaa rahaa kun 20 v ja samanverran kiloja kevyempi kolleega.

      • päivänselväasia
        35Numball kirjoitti:

        Thaimaa seuraa monessa asiassa eurooppalaisia, tai amerikkalaisia...

        Periaatteessa Thaikku ei ymmärrä eikä välitä onko hinta 10, 27 euroa vai 130 euroa... markkinatilanne ratkaisee... ei ole osaamista muuhun, ei voi valita, tilanne on varsin sama kuin virossa venäjästä irtaantumisen aikaan... ei ollut mahdollisuuksia rahoittaa muuten opintojaan, tai yleensä elämistään...

        Täällä on tullut vuoden alusta minimipalkkoihin 30b päivä korotus, eli 25 päivää kuukaudessa 8250b on varsin vähän, eikä sillä pysty elättämään lastaan saatikka vanhempiaan, lapsen isä on kadonnut muille kalavesille ja siellä pysyy, lapsen elättäminen jää puhtaasti äidin tehtäväksi...

        Thaimaalainen yhteiskunta on erittäin kova ihmisille jotka tulevat köyhistä oloista, suomessa jokaisella on ainakin vielä suhteellinen tasavertainen, tulevaisuus voi muuttaa asian, koulutustaso on surkea, kouluttamattomalle ei ole työmarkkinoilla kysyntää, vain hanttihommia löytyy surkealla palkalla...

        Ongelmat johtuvat yksikertaisesti siitä että ihmisiä on liikaa, ei ole koulutusta eikä työpaikkoja kaikille, jos täällä viettää aikaansa huomaa miten vaikeaa thaimaalaisen on tienata vaikka 10.000b muutama sata euroa, silloin tulee houkutus helppoon rahaan... ja sen tienaamiseen... niin kauan kun se on mahdollista, eikä se ole kovin montaa vuotta.

        On erittäin idioottimaista kuvitella auttavansa huoria, käyttämällä heidän palveluitaan, se vaan johtaa myyjän vakaviin vaikeuksiin kun ikää alkaa olla plakkarissa, ainoa vaihtoehto on löytää joku hölmö farangi elättämään, eikä niitä kasva joka oksalla... lisäksi prosut on henkisesti hyvin huonossa kunnossa, ainoa lohtu on jaba ym. kama... jota he paljon käyttävät...

        Resuperseelle 2010 laita akkasi siis se baariruusu vuodeksi töihin, sano että fyrkat on loppu, eikä ole osakaslainoja tulossa... katso onko akka vielä viikon päästä samassa korteerissa, jos on kannattaa jatkaa... lyön vetoa että raha on rakkautta voimakkaampaa... eli sinut voi korvata kuka tahansa mies kunhan akkasi kuvittelee sen olevan sinua rikkaampi... hieman kylmää resu... mutta baaritytöt on sellaisia...

        äläkä resu ala huorittelemaan mun akkaa, olemme menneet naimisiin vuonna1998 juhannuksena ja olemme naimissa edelleen, lyön vetoa että noin pitkä yhdessä olo vaatii muutakin kuin rahaa... En tidä rakkaudestakaan mutta turvallisuuden olen hänelle voinut tarjota, joka on heille loppujen lopuksi tärkeämpää kuin raha...

        " En tidä rakkaudestakaan mutta turvallisuuden olen hänelle voinut tarjota, joka on heille loppujen lopuksi tärkeämpää kuin raha... "

        Hienosti sanottu, mutta unohdit, että juuri RAHA tuo sen turvallisuuden jonka olet voinut tarjota?

        Rikas länsimainen mies tarjoaa kehitysmaalaiselle naiselle turvallisen elämän, avioliittoa vastaan??
        On muuten sellainen tarjous, että siihen tarttuu aika moni thaikkunainen tänäkin päivänä. Siinä ei tarjoajan ulkoinen olemus eikä mikään muu paitti raha vaikuta tytön päätökseen. OTA HUOMIOON, että monet thaitytöt menevät naimisiin farangi miehen kanssa jonka ovat nähneet livenä kerran tai 2... Eivät tiedä tulevasta miehestään yhtään mitään, eikä mies vaimostaan. ei ole edes kunnollista yhteistä kieltä?

        Enkä nyt tarkoita, että sinun vaimosi olisi valinnut väärin. Moni kuitenkin ajautuu juuri näiltä naisilta "helpohkosti" tulleiden "TAHDON" sanan jälkeen mielivaltaiselle alistamiselle, rumimmat ukot pitävät piilossa kotona, ja käyttäytyvät dominoivasti. Thaimaalainen nainen kun on jo valmiiksi ( muuttaessaan vieraaseen kulttuuriin) alistunut henkisesti ja taloudellisesti miehen otteeseen. Ei voi vaan lähteä esim väkivaltaa pakoon, kun ei tiedä mihin voisi mennä?

        Varmaan vastaat, että löytävät kyllä tuttuja jotka neuvovat. Mistä ne niitä löytävät, jos mies ei päästä kielikouluun eikä tapaamaan maamiehiään? "Meirän ranchin ulkopuolelle ei sitte oo mittään asiaa, ettäs tyttö tiärät" muuton tuloo selekään.

        En ala huorittelemaan vaimoasi enkä ketään muutakaan, Mutta postauksestasihan käy selkeästi ilmi, että vaimosi on kanssasi vain rahan takia? En väitä sinun maksavan seksipalveluista, mutta seuralaisestasi eli vaimostasi maksat tai käyt vaihtokauppaa ihmisellä, Hän siivoo ja tekee ruuan. sinä huolehdit turvallisuuden tunteesta?? Kerroit ettet tiedä onko suhteessanne rakkautta?

        Minä tiedän onko omassa suhteessani rakkautta vai ei.

      • 35NumBall

        En oikein usko vaimo on taloudellisesti riippumaton minusta, saa suomesta pienen eläkkeen,.. ja kasvattaa kukkia myyntiin, joita saan välillä kastella... kotona on niitä kanssa kiitettävästi... toki vaimo perii minun eläkkeen kun minusta aikajättää... jolloin han saa noin 1200 euroa käteen loppu elämänsä, nyt on suunnilleen puolet tuosta...

        Käytännössä maksan kuitenkin asumiskulut ja elämisen... minun eläkkeestä, vaimo käyttää kaikki rahansa kukkiin ja muutenkin busneksiinsä... että pystyy kasvattamaan tuotantoa tarpeen mukaan, hänellä on noin 28.000b eläke ja saman verran kukat tuottavat nettona huonona kuukautena... joten hän pärjää mainosti ilman minuakin... asunto on oma, autoja ja prätkiä pari... ei velkaa mihinkään...

      • sinuhe-suursuomi
        35Numball kirjoitti:

        Thaimaa seuraa monessa asiassa eurooppalaisia, tai amerikkalaisia...

        Periaatteessa Thaikku ei ymmärrä eikä välitä onko hinta 10, 27 euroa vai 130 euroa... markkinatilanne ratkaisee... ei ole osaamista muuhun, ei voi valita, tilanne on varsin sama kuin virossa venäjästä irtaantumisen aikaan... ei ollut mahdollisuuksia rahoittaa muuten opintojaan, tai yleensä elämistään...

        Täällä on tullut vuoden alusta minimipalkkoihin 30b päivä korotus, eli 25 päivää kuukaudessa 8250b on varsin vähän, eikä sillä pysty elättämään lastaan saatikka vanhempiaan, lapsen isä on kadonnut muille kalavesille ja siellä pysyy, lapsen elättäminen jää puhtaasti äidin tehtäväksi...

        Thaimaalainen yhteiskunta on erittäin kova ihmisille jotka tulevat köyhistä oloista, suomessa jokaisella on ainakin vielä suhteellinen tasavertainen, tulevaisuus voi muuttaa asian, koulutustaso on surkea, kouluttamattomalle ei ole työmarkkinoilla kysyntää, vain hanttihommia löytyy surkealla palkalla...

        Ongelmat johtuvat yksikertaisesti siitä että ihmisiä on liikaa, ei ole koulutusta eikä työpaikkoja kaikille, jos täällä viettää aikaansa huomaa miten vaikeaa thaimaalaisen on tienata vaikka 10.000b muutama sata euroa, silloin tulee houkutus helppoon rahaan... ja sen tienaamiseen... niin kauan kun se on mahdollista, eikä se ole kovin montaa vuotta.

        On erittäin idioottimaista kuvitella auttavansa huoria, käyttämällä heidän palveluitaan, se vaan johtaa myyjän vakaviin vaikeuksiin kun ikää alkaa olla plakkarissa, ainoa vaihtoehto on löytää joku hölmö farangi elättämään, eikä niitä kasva joka oksalla... lisäksi prosut on henkisesti hyvin huonossa kunnossa, ainoa lohtu on jaba ym. kama... jota he paljon käyttävät...

        Resuperseelle 2010 laita akkasi siis se baariruusu vuodeksi töihin, sano että fyrkat on loppu, eikä ole osakaslainoja tulossa... katso onko akka vielä viikon päästä samassa korteerissa, jos on kannattaa jatkaa... lyön vetoa että raha on rakkautta voimakkaampaa... eli sinut voi korvata kuka tahansa mies kunhan akkasi kuvittelee sen olevan sinua rikkaampi... hieman kylmää resu... mutta baaritytöt on sellaisia...

        äläkä resu ala huorittelemaan mun akkaa, olemme menneet naimisiin vuonna1998 juhannuksena ja olemme naimissa edelleen, lyön vetoa että noin pitkä yhdessä olo vaatii muutakin kuin rahaa... En tidä rakkaudestakaan mutta turvallisuuden olen hänelle voinut tarjota, joka on heille loppujen lopuksi tärkeämpää kuin raha...

        " Täällä on tullut vuoden alusta minimipalkkoihin 30b päivä korotus, eli 25 päivää kuukaudessa 8250b on varsin vähän, eikä sillä pysty elättämään lastaan saatikka vanhempiaan, lapsen isä on kadonnut muille kalavesille ja siellä pysyy, lapsen elättäminen jää puhtaasti äidin tehtäväksi"

        Kertoo maasta, ei vain Pattayasta aika paljon? Thaikku Isät vähät välittävät kersoistaan. Annas olla kun joku länkkäri pukkaa ilman gummia? Saat pelätä 18 vuotta, että joku tulee hakeen isyystestiin...? Jonka jälkeen maksat kertakorvauksena tai osissa lapsesi elatusmaksut, asuinmaasi, esim Suomi lakien mukaan. Jos olet rehellinen mutta sen näköinen työmies, että suomes ei palo piparii heru, maksat 151e/kk kesälomaraha panostasi Pattayalla 18 vuotta. Mieti onko se pipari halbaa Thaimaassa?

        Lähipiirissäni 2 tapausta, jotka nyt kerron lyhyesti.

        Tapaus 1. Jenkki pojasta tuli Orpo, perintö samaa luokkaa kun ONNELLISEN AVIOMIEHEN SALDO, mutta dollareina, ei THB, niinkun onnellisella. Kaverin ei tarvi ikinä tehdä töitä. Osti Pattayan lähistöltä talon uima-altaineen päivineen. Supliikki miehenä onnistui myös löytämään itselleen Thai tyttöystävän??

        En tiedä miten sen teki, mutta onnistui kuitenkin, tuossa vaikeassa projektissa?
        Tuli sitten tyttövauva suhteessa. Thaimaassa sun ohi kävelee päivittäin sun tyttöystävääsi paremman näköisiä henkilöitä. Rahaa jos on, vaihto tapahtuu 5 minuutissa. Vanha tyttis ulos ja parempi sisään, menttaliteetillä. Rahaa oli ja nahkatissi joutui lähtemään lapsensa kanssa, nuorempi prostituoitu otti hänen asemonsa. Nahkatissi löysäsi vähän alushousujensa kuminauhaa, että housu putosi halvemmalla ja jatkoi baarityttönä.

        Tuli SUOMALAINEN MIES baariin ja onnistui puhumaan tytön mukaansa 300Thb. Avioliitto ja muutto Suomeen, tyttö raskaana??? Onnellinen liitto hyvinvointivaltiossa?

        Runkkarina tunnettu yksityisyrittäjä? oli 2 viikossa muuttunut perheelliseksi 1 lapsen isäksi ja vaimo odotti toista lasta? Oli pakko ostaa mersu? Kulissit olivat kunnossa ,mutta firma perseauki.

        jo 12v vanhasta jenkin tekemästä tytöstä, äiti halusi elatusmaksut takautuvasti. Kuten tiedätte, elatusmaksu määrätään isän todellisesta tulosta tai omaisuudesta, ei ChiangMain "onnellisen aviomiehen" netissä anonyyminä kertomasta saldosta. Jenkki maksoi mitä pyydettiin, saatteena viesti " en halua nähdä sinua enkä tyttöä ikinä"

        Tapaus 2. 8 vanha poika isä Tanskalainen... Ilman gummia paneskellut vanhapoika... Jos vielä elää, niin ikä nyt 78v tunnustanut isyytensä, vaimo nyt 40v ja yhteinen lapsi 8 vuotta. Soitto Tanskan suurlähetystöön ja elatusmaksut alko rullaamaan.... Tytön polkupyörän korjaaja isä ei enään joudu asumaan puussa, Takautuvasti Tanskan valtion maksamilla elatusmaksuilla rakentivat uuden talon ja isälle verstaan talon alle, nykyaikaisin vehkein.

      • hellevi
        35NumBall kirjoitti:

        En oikein usko vaimo on taloudellisesti riippumaton minusta, saa suomesta pienen eläkkeen,.. ja kasvattaa kukkia myyntiin, joita saan välillä kastella... kotona on niitä kanssa kiitettävästi... toki vaimo perii minun eläkkeen kun minusta aikajättää... jolloin han saa noin 1200 euroa käteen loppu elämänsä, nyt on suunnilleen puolet tuosta...

        Käytännössä maksan kuitenkin asumiskulut ja elämisen... minun eläkkeestä, vaimo käyttää kaikki rahansa kukkiin ja muutenkin busneksiinsä... että pystyy kasvattamaan tuotantoa tarpeen mukaan, hänellä on noin 28.000b eläke ja saman verran kukat tuottavat nettona huonona kuukautena... joten hän pärjää mainosti ilman minuakin... asunto on oma, autoja ja prätkiä pari... ei velkaa mihinkään...

        Anteeksi kun kysyn, mutta myykö ChiangMain lerpan vaimon veljien puutarhayritys Huan lerpan vaimon kasvattamia kukkia ? Jos ei myy, niin miksei?

        Phuketin huvila, tatuointi studio, spa kylpylä vuoristossa ollut aika hiljaisella viime aikoina? OVATKO KÄYTTÖKIELLOSSA?

      • kujanjuoksu

        Kerroppa mulle Huan ukki. Jos vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole, miten ihmeessä ne miljoonat kouluttamattomat ihmiset, jotka eivät myy persettään pystyvät pysymään hengissä ja ruokkimaan lapsensa? Kai siellä kersoja muillakin on kun huorilla? Vai onko.

    • kukajamissä

      Ei ole tuollaisista tapauksista ensimmäistäkään kokemusta, joten epäilen sinun puhuvan jaskaa tai sitten tunnetaan vähän erilaisia ihmisiä. Thaimaasta on 6000 vaimoa tullut Suomeen niin porukkaan mahtuu varmasti kyllä kuvailemiasikin henkilöitä.
      Ne ketä minä tunnen, tarvitsevat x-määrän rahaa kuukaudessa kotiin lähetettäväksi. Yleensä summa on 200-500 euroa kuukaudessa. Se joko tulee mieheltä, töistä tai tukina. Jos ei ole sitä rahaa mitä lähettää, niin sitten tulee ero. Thainaiset kokevat tulleensa petetyksi silloin ja se on ihan ymmärrettävää. Petoshan se on jos lupaat elättää etkä elätäkään.
      Sponssasin kuukausittain entistä baariplikkaa. Lopetin sponssin kun omille lapsilleni sattui tulemaan samaan aikaan suuria rahantarpeita. Thai tulkitsi sen rakkauden loppumisen merkiksi ja otti plan b:n toisesta maasta. Ei sillä suhteella olisi ollut muutenkaan tulevaisuutta.
      Kulttuuriero on siinä että Thaille suhde on ensisijaisesti vaihtokauppaa. Nainen saa elannon ja mies saa naisen joka tietää mikä on naisen rooli. Rakkaus tulee sitten tai ei tule. Miten sen kukin tulkitsee.
      Kaikki Suomessa tuntemani thainaiset tekee tavallisia duuneja. Pari opiskelevaa kotirouvaa. Stadissa olen tavannut yökerhoissa eronneita nättejä thaityttöjä, mutta en tunne heistä yhtäkään.

      Sivukommenttina totean että on se niin huikea raha se 100-200 euroa laaki, varsinkin köyhemmästä maasta tulijalle, että veikkaisin miltei jokaisen suomalaisen duunarimiehenkin ja työttömän ryhtyvän myymään persettään, jos sillä euroja kymppitonnin tekisi kuussa. Kaikilla ei ole siihen edellytyksiä tai halua syystä tai toisesta. Homoilla ei taida olla sellaisia markkinoita kuin heteroilla. En ole asiantuntija niin en tiedä.

      • slippnok

        "Ne ketä minä tunnen, tarvitsevat x-määrän rahaa kuukaudessa kotiin lähetettäväksi. Yleensä summa on 200-500 euroa kuukaudessa. Se joko tulee mieheltä, töistä tai tukina. Jos ei ole sitä rahaa mitä lähettää, niin sitten tulee ero.

        HMMMMMMM....... Ja kotonahan oltaisiin erittäin pettyneitä?? jos se kuukausittainen rahalähetys olisi 1000-2000e, siksi että tyttö tekee työtä mitä on tehnyt Thaimaassa siitä lähtien kun täytti 18v??? HMMMMMM... mitä olet mieltä, pettyisivätkö vaatimattomat thai vanhemmat? Vai kävisivätkö ostamassa kylän hienoimman auton? Itse veikkaan jälkimmäistä, koska thait eivät ole vaatimattomia luonteeltaan, vaikka keltanokka 2 viikkoset kerran vuodessa kävijät sellaisen käsityksen helposti saavatkin.

      • missäkukin

        Ei varmaan pettyisi mutta ei ne lähetä. Itsekin totesit että käyttävät nykyään rahaa myös itse. Tosiharvan suomalaisen miehen luonne antaa periksi siinä että laittaisi puolisonsa huoraamaan. Siksi sellaisesta ei ole ollut julkisuudessakaan eikä mediassa puhetta.
        Ei landella asuvat thaikkuvanhukset ole ahneita. Ei ne mitään nousukkaita enää ole. Jokapäiväinen leipä riittää suurimmalle osalle.
        Yhdellä entisellä thaimorsiolla on kultaa pelkästään parillakymmenellätuhannella eurolla. Pahan päivän ja eläkkeen varalle. Vanhemmilleen ei laita enää mitään. Siskonsa, joka pyörittää perintötilaa, elättää vanhemmat.

        Mainitsemallani tytöllä on ainoa tuhlaamistapa järjestää juhlia isoille tyttöporukoille. Tarjoaa iltoja 20 hengelle, jossa viina virtaa ja musiikki soi.

    • SeläntakanaSuomijuntti

      Esitänpä sinulle Slippnok vastakysymyksen.

      Mitä arvelet, tahtoisivatko nämä sinun tuntemasi tuntea sinut ja olla kanssasi missään tekemisissä, jos tietäisivät esimerkiksi tuon kirjoituksesi ja ajatuksesi heidän avioliiton kestävyydestä.

      Minä en ainakaan tahtoisi olla kanssasi missään tekemisissä.

      • Vuodesta2010

        Lerpalle tiedoksi, että juurikin se turvallisuudentunne saa naisen rakastumaan. Siksi naiset rakastuvat lähes poikkeuksetta alfauroksiin, jotka tarjoavat sekä fyysistä että taloudellista turvaa olemuksellaan. Reppanoihin ei naiset rakastu kovinkaan helposti ja se suhde ei ole kestävää sorttia, vaikka niin kävisikin.

        Toisekseen kysyisin, että mikä siitä huoran ammatista tekee halveksuttavan silmissäsi? Raamattuko?

        Kyllä minä olen paljon enemmän huolissani maailman lapsityövoimasta, orjuuttamisesta ja ihmiskaupasta, kuin siitä että joku myy omasta tahdosta ja tarpeestaan seksuaalisia palveluksia hyvällä rahalla valitsemilleen asiakkaille.

        Hieno ammatti. Monet ovat kutsumusammatissa ja nauttivat hommastaan paljon enemmän kuin joku tehdastyöläinen tai kaupan kassa. Seksi on hyvin pieni osa thaimaalaisen seuralaisen ammatissa. Nyt en puhu Bangkokin kujilla taksikuskeja tyydyttävistä vanhemmista ammattilaisista, jotka myy vain sen aktin.

        On täyttä rasismia puhua "kehitysmaalaisista". Kaikki maat on kehitysmaita ikuisesti.

        Suomessa joka viides elää köyhyysrajan alla. Osa heistä kerää pulloja, osa rahoittaa lapsiaan tai opintojaan myymällä seksipalveluita. Joillakin on rikas mies, joillakin sugardaddy, joillakin ei mitään muuta kuin nälkä.

        Lerppa. Kuka Jeesus sinä olet tuomitsemaan seksipalveluja myyvät naiset tai heidän asiakkaat? Et tiedä koko hommasta mitään. Olet impotenssi yksinäinen piru, joka kuvittelee määrittelevänsä ihmiskunnan moraalin jonkun saatanan katekismuksen perusteella ja siksi, kun itsessä ei ole testosteronia enää edes oravan verran.

        Heikommista pidetään huolta. Monin tavoin. Olet niin saatanan pihi runkkari ja sitten vielä kuvittelet että joku rakastaisi tuollaista narsistirunkkaria, joka veltolla vemputtaa.

      • 35NumBall

        Resu resu, sinä olet viimeinen ihminen tällä palstalla antamaan minulle ihmissuhdeneuvoja, luulen että pesen siinä sinut 4-0, mistä resu kuvittelet että minä pidä huoran ammattia halveksuttavana, en pidä mutta yhteiskunta joka ajaa sellaiseen halveksin, samoin kuin niiden käyttäjiä... , ja varsinkin niitä jotka pitävät rottakaupunkia paratiisina, näkemättä totuutta joka, vain tuhoaa ihmiselämiä...

        Nuo sinun selitykset olisit voinut jättää kirjoittamatta ethän sinä kuseta siinä kuin itseäsi,,, siis todella vai vielä hieno ammatti... Haluatko sen tyttäresi ammatinvalinnaksi.... luuletko resuperse että vakaumukseni on uskonnollista perua, ei ole olen ateisti tai oikeammin aknostikko...

        Sinä resuperse tuet prostituutiota ostamalla palveluita mitä et muuten saa muutamalla kympillä ihmiseltä jolla ei ole muuta vaihtoehtoa, minä tuen aids työtä noin 5000 eurolla joka vuosi, tiedätkö että 5000 eurolla saadaan vuoden aids lääkkeet noin 100 ihmiselle...

        Nuo oksennuksesi kaksi viimeistä kappaletta voinen jättää kommentoimatta, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä... jopa sinulla...

      • slippnok

        " Esitänpä sinulle Slippnok vastakysymyksen.

        Mitä arvelet, tahtoisivatko nämä sinun tuntemasi tuntea sinut ja olla kanssasi missään tekemisissä, jos tietäisivät esimerkiksi tuon kirjoituksesi ja ajatuksesi heidän avioliiton kestävyydestä.

        Minä en ainakaan tahtoisi olla kanssasi missään tekemisissä."

        Hmmmm.... Sepä se, Totuuden kuuleminen vaatii vahvaa selkärankaa ja paksua nahkaa.... KOSKA TOTUUS satuttaa paljon enemmän kun ajatuksiasi myötäillen kerrottu valhe.

      • slippnok
        35NumBall kirjoitti:

        Resu resu, sinä olet viimeinen ihminen tällä palstalla antamaan minulle ihmissuhdeneuvoja, luulen että pesen siinä sinut 4-0, mistä resu kuvittelet että minä pidä huoran ammattia halveksuttavana, en pidä mutta yhteiskunta joka ajaa sellaiseen halveksin, samoin kuin niiden käyttäjiä... , ja varsinkin niitä jotka pitävät rottakaupunkia paratiisina, näkemättä totuutta joka, vain tuhoaa ihmiselämiä...

        Nuo sinun selitykset olisit voinut jättää kirjoittamatta ethän sinä kuseta siinä kuin itseäsi,,, siis todella vai vielä hieno ammatti... Haluatko sen tyttäresi ammatinvalinnaksi.... luuletko resuperse että vakaumukseni on uskonnollista perua, ei ole olen ateisti tai oikeammin aknostikko...

        Sinä resuperse tuet prostituutiota ostamalla palveluita mitä et muuten saa muutamalla kympillä ihmiseltä jolla ei ole muuta vaihtoehtoa, minä tuen aids työtä noin 5000 eurolla joka vuosi, tiedätkö että 5000 eurolla saadaan vuoden aids lääkkeet noin 100 ihmiselle...

        Nuo oksennuksesi kaksi viimeistä kappaletta voinen jättää kommentoimatta, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä... jopa sinulla...

        Asut yhteiskunnassa jota halveksit? Yksinkertaisesti... MIKSI?

      • 35Numball

        Varmaan siksi että yhteiskunta ei pysty tarjoamaan kohtuu hintaista koulutusta, ja palkkatasoa jolla normaali ihminen pärjää, en minä rakasta Suomeakaan... mutta en samoista syistä... siksi että yhteiskunta tarjoaa jo liikaa kuten resuille joilla on varaa roikkua täällä 24/7 jauhamassa paskaa, ja elää tulosiirroilla ... hallituksen toimenpiteet on aivan oikeita, työttömät työhön...
        Tai jos olet sairas eläkkeelle... Suomi kolahtaa vielä kiville ja kunnolla... ja silloin on suomalaisilla peiliin katsomisen paikka... minä olen elättänyt aina itseni, ja elätän edelleenkin... täällä ei ole sosiaali eikä kelan toimistoja... täällä köyhät myy persettä... pakosta.

        Työttömyysturvaa ei ole tarkoitettu vuosien toimentulon turvaamiseen, vaan väliaikaiseen...

      • 6655443377

        Onpa lerpalla vanha vaimo, kun eläkettä saa Suomesta...

      • hyvinhämärää
        35NumBall kirjoitti:

        Resu resu, sinä olet viimeinen ihminen tällä palstalla antamaan minulle ihmissuhdeneuvoja, luulen että pesen siinä sinut 4-0, mistä resu kuvittelet että minä pidä huoran ammattia halveksuttavana, en pidä mutta yhteiskunta joka ajaa sellaiseen halveksin, samoin kuin niiden käyttäjiä... , ja varsinkin niitä jotka pitävät rottakaupunkia paratiisina, näkemättä totuutta joka, vain tuhoaa ihmiselämiä...

        Nuo sinun selitykset olisit voinut jättää kirjoittamatta ethän sinä kuseta siinä kuin itseäsi,,, siis todella vai vielä hieno ammatti... Haluatko sen tyttäresi ammatinvalinnaksi.... luuletko resuperse että vakaumukseni on uskonnollista perua, ei ole olen ateisti tai oikeammin aknostikko...

        Sinä resuperse tuet prostituutiota ostamalla palveluita mitä et muuten saa muutamalla kympillä ihmiseltä jolla ei ole muuta vaihtoehtoa, minä tuen aids työtä noin 5000 eurolla joka vuosi, tiedätkö että 5000 eurolla saadaan vuoden aids lääkkeet noin 100 ihmiselle...

        Nuo oksennuksesi kaksi viimeistä kappaletta voinen jättää kommentoimatta, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä... jopa sinulla...

        Miksi tuet AIDS työtä joka vuosi n 5000 eurolla? Eikö tuo tauti ole resuperseiden itse itselleen aiheuttamaa?? Takaat lääkityksen vuodeksi n 100 ihmiselle, että ne voi jatkaa perseen myyntiään? Vai mikä on pointtisi?

      • thiiliathaaliall
        6655443377 kirjoitti:

        Onpa lerpalla vanha vaimo, kun eläkettä saa Suomesta...

        Lerpan mukaan hänen vaimonsa työskenteli suomessa lähihoitajana, jäi sittemmin sairaseläkkeelle ja saa sairaseläkettä suomesta. Vittu mitä verorahojen hyväksikäyttöä harrastaa? Asuu kehitysmaassa ja nostaa hyvinvointivaltion sairaseläkettä?? Thaimaan kansalaisena?? Tämä on oikein, koska hyöty tulee lerpan perheelle? muilta voitaisiin eläkkeet EVÄTÄ. Lerppa tukee sairaita ja on muutenkin HYVÄ JÄTKÄ ;-) Lerpan kuoltua hänen vaimonsa perii lerpan eläkkeen..... Niinhän se aina on mennyt? Lerpan eläke PAMAHTELEE hänen kuoltuaankin hänen muijalle? Ymmärrän, että eläkeyhtiöt ovat huolissaan rahojen riittämisestä...... JOS MUIDENKIN KUN LERPAN KUOLTUA ELÄKKEEN MAKSU AINA VAIN JATKUU ?? SITÄ NOSTELEE LERPANKIN POIKA SITTEN 80 vuotiaana..... ISOVANHEMPIENSA, OMIEN VANHEMPIENSA, SIJAISVANHEMPIENSA, THAIMAALAISEN ÄITIPUOLENSA SEKÄ OMAA ELÄKETTÄÄN???? LUULISI NOILLA ELÄKKEILLÄ NYT JO KULOSAARESTA TALO IRTOAVAN?? ja joka vuosi n 5000e Aids työhön?

      • kuminkansonly

        Eikä eläkkeen tarvi olla kun 1000e/kk Lerpan poika saa mummun ja papan 1000e eli 2000e omien vanhempiensa 1000e eli 2000e sijaisperheen vanhempien 1000e eli 2000e oman eläkkeensä eli 1000e.......Lerppa nukkuu pois hyvillä mielillä.. Hänen narkkari poikansa kyllä pärjää. Kun eläkettä putoilee tilille 7000e/kk ja päälle lerpan perintö+ tilille vuosittain putoilevat Royaltit. niillä pitää pitää pari narkomaani kaveriakin aineissa, joten ole Lerppa huoletta, poikasi kyllä pärjää, vaikkei joka joulu sinua Pattayalla tapaakkaan. Kertoi saavansa rahalla pillua lähempääkin. Mutta tue sinä AIDS työtä. on vain ajan kysymys, koska tuki menee pojallesi. Poikasi tykkää paneskelusta, on varmaan tullut äitiinsä?

      • sonrahajokaratkasee
        35NumBall kirjoitti:

        Resu resu, sinä olet viimeinen ihminen tällä palstalla antamaan minulle ihmissuhdeneuvoja, luulen että pesen siinä sinut 4-0, mistä resu kuvittelet että minä pidä huoran ammattia halveksuttavana, en pidä mutta yhteiskunta joka ajaa sellaiseen halveksin, samoin kuin niiden käyttäjiä... , ja varsinkin niitä jotka pitävät rottakaupunkia paratiisina, näkemättä totuutta joka, vain tuhoaa ihmiselämiä...

        Nuo sinun selitykset olisit voinut jättää kirjoittamatta ethän sinä kuseta siinä kuin itseäsi,,, siis todella vai vielä hieno ammatti... Haluatko sen tyttäresi ammatinvalinnaksi.... luuletko resuperse että vakaumukseni on uskonnollista perua, ei ole olen ateisti tai oikeammin aknostikko...

        Sinä resuperse tuet prostituutiota ostamalla palveluita mitä et muuten saa muutamalla kympillä ihmiseltä jolla ei ole muuta vaihtoehtoa, minä tuen aids työtä noin 5000 eurolla joka vuosi, tiedätkö että 5000 eurolla saadaan vuoden aids lääkkeet noin 100 ihmiselle...

        Nuo oksennuksesi kaksi viimeistä kappaletta voinen jättää kommentoimatta, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä... jopa sinulla...

        Papparainen näköjään jaksaa länkyttää tosta " ei ole muuta vaihtoehtoa" mantrastaan...

        Elämä on täynnä omia valintoja. Jos kaikki pärjäisivät ja saisivat tehdä mitä haluavat ja kaikilla olisi siihen taloudellinen mahdollisuus....... Sinulla ei olisi thaimaalaista vaimoa.

        Miksi joku ottaisi puolison, ulkomailta? Normaali suhde, yhteinen kulttuuri ja kieli? on puolison valinnassa kuitenkin aika oleellista? Alter egosi ChiangMaista jutut on pelkkää tuubaa hammaslääkäri vaimoineen. tarinat on hänen kirjoittamia, anonyymisti, ninkuin kaikkien muidenkin nimettömien vouhotukset tällä palstalla.

      • YövartijaThainKumppani
        sonrahajokaratkasee kirjoitti:

        Puolisoa ei oteta.
        Eri kulttuuri on rikkautta kun sen oikein oivaltaa.
        Muu kuin suomenkieli kotikielenä on myös rikkaus mm. lapsille.

        Alter ego sanankäyttö kuuluu kaikkien tuntemalle paniikkihäiriöiselle, eikä se muuksi muutu nimimerkkiä vaihtamalla.

        Oletko itse anonyymi nimetön vouhottaja, vai koetko olevasi jotenkin parempi ihminen kuin muut?

      • hanuriritariLerppa
        YövartijaThainKumppani kirjoitti:

        Pitkä päivystys tänään lerpalla ja riemuloma jatku 02.20. thaimaan aikaa.
        Maija löytynyt taas melko monesta paikasta ja Lerpalle esitettyihin kysymyksiin vastaat Lerppana ja sitten kerrot ettet ole Lerppa. Muista kurkkaa sängyn alle. Kaikki on parempia ihmisiä kuin sinä ja vain Lerpalla on tuollainen luolamiehen logiikka ja kuvitelma siitä että keskustelet yhden ja saman henkilön kanssa. Tuota alter ego termiä käytetään puhekielessä ainakin meilläpäin Suomessa tosi paljon. Se on lähtöisin elokuvien supersankareista, joilla on se sankaripersoonan lisäksi se siviilipersoona. Aivan kuten sinä esität täällä välillä sankaria ja välillä tavallista. Useimmiten esität kateellista luuseria, joka on todellinen minäsi.
        Kehtaat kielistä puhua kun suomikin on sinulle haasteellista. Kulttuurihuttusi johtuu siitä kun himoitset mustaa miestä, muttet saa sitäkään.

      • tirkistelij
        YövartijaThainKumppani kirjoitti:

        Puolisoa ei oteta.
        Eri kulttuuri on rikkautta kun sen oikein oivaltaa.
        Muu kuin suomenkieli kotikielenä on myös rikkaus mm. lapsille.

        Alter ego sanankäyttö kuuluu kaikkien tuntemalle paniikkihäiriöiselle, eikä se muuksi muutu nimimerkkiä vaihtamalla.

        Oletko itse anonyymi nimetön vouhottaja, vai koetko olevasi jotenkin parempi ihminen kuin muut?

        " Puolisoa ei oteta."

        Rankka väite idiootilta, jonka pitäisi tietää pelin henki, maassa missä tarinoidensa mukaan oleskelee ilman oleskelulupia.

        Suomessa PUOLISOA EI OTETA.. Thaimaassa vaan otetaan. Kylmää... Mutta totta.

        Otetaan tosta pari 55v masennuslääkityksellä olevaa omenavatsaa, pannaan niille 4000e tilille. Lykätään mun kilpailija pariks viikoks Thaimaahan, Huaan, CM:ään Phukettiin tai Bangkokkiin. Lykätään sun kilpailija Uudellemaalle.

        Tavoitteena... Omenavatsan pitää olla ukkomies juhannuksena, ja puolison pitää olla vähintään 10 vuotta miestä nuorempi. Uudenmaan ukolla saa olla itseään 10 vanhempikin, annetaan vähän tasoitusta.

        Mitä luulet kumpi onnistuu?

        Tätä kirjoittaessani tuli mieleeni.. Vaikka aika hassulta kuulostaakin? En tiedä yhtään suomalaista "normaalia" miestä joka on halunnut thaivaimon, mutta ei ole saanut?? Suomalaisia, jotka haluavat suomalaisen tyttöystävän, mutta eivät ole saaneet, tiedän lukuisia. MITÄ TÄMÄ KERTOO SINULLE?

      • tirkistelij

        Todistaakseni, ETTÄ VAIMO TOSIAANKIN "VAAN OTETAAN" Thaimaassa. Maksa mun ja kenet tahansa valitsemasi suomalaisen miehen 1kk kulut Thaimaassa oleskeluun, niin valitsemasi ukko on ukkomies Suomeen palatessa. Oli valintasi ihan kuka tahansa. NÄIN SE VAAN MENEE.

    • 365x

      Mielisairasta, jota koskien olisi toki toinen aloituskin.

      Kaikkien alojen Ex-Pertti OsakaslainaPummi 2010 Perskärpäsineen joilla jokaisella parisuhde- ja käytösongelma, joista myös jokainen harrastaa vuokraihmissuhteita, hehkuttaa yhteen ääneen ja erikseen huoraamisen olevan ok ammatti.

      Jepjep sanon minä ja tuprautan sikarin koska meidän sikarinpolttajien mielestä se kohentaa terveyttä.

      • Pitihänsearvata

        Kas, kas tuplalerpan toinen osapuoli kommentoi välillä...

      • 365x
        Pitihänsearvata kirjoitti:

        Kas, kas tuplalerpan toinen osapuoli kommentoi välillä...

        Voitin juuri härän sisäfilepiffin kun löin vetoa seureeni kanssa, että alle tunnin tulee juuri tuon kaltainen kommentti.

        Kiitos.

      • Köyhätkaipaavetovoittoja
        365x kirjoitti:

        Voitin juuri härän sisäfilepiffin kun löin vetoa seureeni kanssa, että alle tunnin tulee juuri tuon kaltainen kommentti.

        Kiitos.

        Nyt kai on molemmilla tauon paikka.

      • rakkauttaveliseni

        Laitathan sitten fotoja jostain muustakin kun kaveriesi kämpistä ja omasta kädestäsi? Tunnistin sormesi ja paitasi, erään ystäväni thai vaimon facebook kuvista. Tiedän, että sinulla on Pattayalla kavereita ja olet aktiivi. Henkilöllisyytesi selviäisi minulle yhdellä soitolla, jos sitä haluaisin.

      • 35NUmBall
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Resuperse ja nyt olet oikea eläkeasiantuntijakin, ainoa vaan että tapasi mukaan kerrot taas paskaa, on olemassa käsite tulevat vuodet jotka huomioidaan kahden vuoden työssäolon jälkeen, hän saa hieman vajaa 700 euroa joka kuukausi verottomana käteen...

        Olet sinä aika veijari, pitää päteä joka asiassa hyvin heikoilla tiedoilla...

        ja miljardöörin eläkekertymä taitaa olla heikompi kun vaimon eläke...

      • hulluseon
        35NUmBall kirjoitti:

        Ole sinä trolli paskan puhumisesta ihan hiljaa.Sinä olet täys huijari koko numero ja muut nimimerkit.
        Hanki elämä ja lopeta mielikuvitus elämä netissä vai onko jo liian myöhäistä.

      • 365x
        rakkauttaveliseni kirjoitti:

        Laitathan sitten fotoja jostain muustakin kun kaveriesi kämpistä ja omasta kädestäsi? Tunnistin sormesi ja paitasi, erään ystäväni thai vaimon facebook kuvista. Tiedän, että sinulla on Pattayalla kavereita ja olet aktiivi. Henkilöllisyytesi selviäisi minulle yhdellä soitolla, jos sitä haluaisin.

        Moikka.
        Ota se puhelinsoitto ja lataa Pojun nimi palstalle, on jo riittävästi uhkailuja ja herjaa sen tekemiseksi.
        Jos et laita, niin voin avata itselleni sähköpostin tuon tiedon vastaanottamiseksi.
        Mulla on ryhtiä napata kaverin nimi palstalle niin katsotaan minne puskaan sitten menee luimimaan marinoitujaan nauttimaan, Pulkkamäkeen..........

      • lipposenpave

        PAA OMA NUMEROS NI SE VOI SOITTAA SULLE NI MEIDÄN WI TARVITSE LUKEA TEIDÄN LAPSELLISIA JUTTUJA.

      • 365x
        lipposenpave kirjoitti:

        PAA OMA NUMEROS NI SE VOI SOITTAA SULLE NI MEIDÄN WI TARVITSE LUKEA TEIDÄN LAPSELLISIA JUTTUJA.

        Maijukka siinä pavena pisti huutaen, meetkö taas pulkkamäkeen?????

      • Vuodesta2010
        35NUmBall kirjoitti:

        Resuperse ja nyt olet oikea eläkeasiantuntijakin, ainoa vaan että tapasi mukaan kerrot taas paskaa, on olemassa käsite tulevat vuodet jotka huomioidaan kahden vuoden työssäolon jälkeen, hän saa hieman vajaa 700 euroa joka kuukausi verottomana käteen...

        Olet sinä aika veijari, pitää päteä joka asiassa hyvin heikoilla tiedoilla...

        ja miljardöörin eläkekertymä taitaa olla heikompi kun vaimon eläke...

        Jos vaimosi saa tuollaisen sairaseläkkeen Thaimaahan, niin sinun tulosi täytyy olla aivan mitättömät. Miten niin nuori thainainen voi olla niin huonossa kunnossa, että pääsee kolmekymppisenä sairaseläkkeelle?

        Skolioosit on suomalaisten kansanvaiva, eikä thaiden. Enpä tunne yhtään selkävaivaista thaita. Siksi ne on hyviä marjanpoimijoitakin kun selkäruoto skulaa paremmin kuin suomalaisten. Skolioosi on laiskojen sohvaperunoiden vaiva. Oletpas itsellesi vaimon valkannut?

        Nyt taitaa todellisuudessa olla niin, että olet sepittänyt itsellesi mielikuvitusvaimon (jos olet edes mies) ja laittanut hänelle suomiexäsi selkävaivat somisteeksi yksinäisyytesi keskellä. Ei tuollaisella ukkelilla ole vaimoa. Ei kukaan katselisi tuollaista sairaalloisen pihiä nettihöperöä kiukuttelijaa, joka esittää.

        PS: Käyttäkää omia nimimerkkejänne. Minä en ole ollut missään pulkkamäessä, kun on vähänlaisesti tuota lunta taas täällä Pattayalla.

        Kerroppa sairauksien spesialisti minkälainen ihmisryhmä sairastuu paniikkihäiriöön?

        Kyllä sinä ihan omalla siniselläs olit eilen pulkkamäessä !!!!

        Ai niin. Unohdin näköjään nauraa Lerpan hyväntekeväisyystyölle ja 5000 euron lahjoituksille AIDS- tutkimukseen. Viimeksi ne oli dollareita, kun lerpsukka oli amerikka- tuulella.
        Olipa tullut jo hotellejakin, ostoskeskus ja uusi jahti omaisuuslistalleen. :D

        Iphoneni sormenjälkitunniste ei aina tunnista peukaloani, mutta Lerppa on tunnistanut siitä henkilöllisyyteni. Siitä sitten vaan! Annan luvan julkistaa sen täällä palstalla ihan vapaasti.

      • Vuodesta2010
        365x kirjoitti:

        Kerroppa sairauksien spesialisti minkälainen ihmisryhmä sairastuu paniikkihäiriöön?

        Kyllä sinä ihan omalla siniselläs olit eilen pulkkamäessä !!!!

        Eiköhän se Lerppa ollut ihan se sinun 2O1O nimimerkkisi. Sitä vaan ihmettelen että miksi hyökkäsit omaa alter egoasi vastaan minun nimimerkillä? Onko sulla menossa pään sisällä sisällissota?

      • 365x
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Eiköhän se Lerppa ollut ihan se sinun 2O1O nimimerkkisi. Sitä vaan ihmettelen että miksi hyökkäsit omaa alter egoasi vastaan minun nimimerkillä? Onko sulla menossa pään sisällä sisällissota?

        Rauhoitu ny Piri ja lähetä terkkuja kummilapsilles että ens kuussa meet ( tuut ) thaimaata kiertään etelästä pohjoiseen ja saarillekin, sekä vesisodan jälkeen taas palaat pulkkamäkeen.

      • Vuodesta2010
        365x kirjoitti:

        Kerroppa sairauksien spesialisti minkälainen ihmisryhmä sairastuu paniikkihäiriöön?

        Kyllä sinä ihan omalla siniselläs olit eilen pulkkamäessä !!!!

        Lerppa. Paniikkihäiriö tunnettiin ennen eri nimillä. Yksi muoto oli hyperventilaatio. Sitä on montaa sorttia kuten myös fibromyalgiaa. Minulla ei kuitenkaan ikinä ole ollut paniikkihäiriötä eikä fibromyalgiaa.

        Minulla oli sairaskohtaus 2000 luvun alussa, jonka alkuperä jäi osittain tuntemattomaksi. Sen jättämät oireet poistuivat melko nopeasti. En näe tuossa sairaskohtauksessa mitään erityisen hauskaa itse, että sitä pitäisi toistella pilkkakirveenä.

        Kuten olen sanonut, niin aina voit tulla testaamaan "sensein" taitojasi minun kanssani. Olen hyvinkin reipas ja vapaamielinen pienen katuottelun suhteen. Pienen siksi, että se ei kestä kauaa. Mutta kuten sanoin, niin en ala vammaisia pieksemään. Terve et nimittäin ole missään nimessä.

      • Jarppababa
        365x kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Odottelemme edelleen valokuvaa, jossa on tietty Harley Chiang Main maisemassa kuvattuna. Keskustellaan sitten boltsien marinaadikastikevaihtoehdoista, kun todiste on aijattu ja hyväksytty. Varsin yksinkertainen toimenpide. Yksi pieni kuva riittää.

        Resu nyt sinä yrität päteä lääketieteessä, mutta tapasi mukaan taas olet väärässä... paniikkihäiriöllä ja hyperventilaatiolla ei ole myöskään mitään tekemistä toistensa kanssa paniikkihäiriö on psykiatrinen häiriö ja hyverventilaatio on ylihengittämisestä johtuva veren liikahappisuus, paniikkihäiriötä hoidetaan psyykenlääkkeillä ja hyperventillaatiota taas hengittämällä paperipussiin, jolloin hengistysilmassa oleva hiilidioksiidia kierrätetään että veressä oleva happitaso laskee...

        resu tämä oli hyvin yleinen ongelma alokaskoulutuksessa, siksi meillä oli aina mukana muutama paperipussi autossa, jos joku alkoi oirehtimaan, tiedätkö yleisin ryhmä jotka näitä saivat on hyvä kuntoiset nuoret miehet palveluksen ensimmmäisen kahden viikon aikana, yhtään ainoaa ns. siiderivalasta ei ole koskaan moista saanut, jos alokas saa paniikkihäiriö kohtauksen, tuli lähtö kotiin ja siirto c luokkaan... siis paniikkihäiriö ja hyperventilaatio ei ole sama asia, resuperse.

        Fibro on taas aivoperäinen kipuoireyhtymä joka on varsin hankala, jos se pahaksi sattuu lisäksi se on yksi suurimmista naisten eläkkeelle johtavista sairauksista...

        Resu sinä olet oikeasti helvetin tyhmä "mies" kaikki sinun väitteesi on yleisesti ottaen paskaa et tiedä mikä on alv, kerrot ylpeänä käyttäväsi osakaslainaa, on siinä meillä yrittäjä, reppana...

      • 35NumBall
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Jos vaimosi saa tuollaisen sairaseläkkeen Thaimaahan, niin sinun tulosi täytyy olla aivan mitättömät. Miten niin nuori thainainen voi olla niin huonossa kunnossa, että pääsee kolmekymppisenä sairaseläkkeelle?

        Skolioosit on suomalaisten kansanvaiva, eikä thaiden. Enpä tunne yhtään selkävaivaista thaita. Siksi ne on hyviä marjanpoimijoitakin kun selkäruoto skulaa paremmin kuin suomalaisten. Skolioosi on laiskojen sohvaperunoiden vaiva. Oletpas itsellesi vaimon valkannut?

        Nyt taitaa todellisuudessa olla niin, että olet sepittänyt itsellesi mielikuvitusvaimon (jos olet edes mies) ja laittanut hänelle suomiexäsi selkävaivat somisteeksi yksinäisyytesi keskellä. Ei tuollaisella ukkelilla ole vaimoa. Ei kukaan katselisi tuollaista sairaalloisen pihiä nettihöperöä kiukuttelijaa, joka esittää.

        PS: Käyttäkää omia nimimerkkejänne. Minä en ole ollut missään pulkkamäessä, kun on vähänlaisesti tuota lunta taas täällä Pattayalla.

        Resu minun eläkkeeni ei vaikuta mitään vaimoni eläkkeeseen, kummallekaan ei makseta takuu tai kansaneläkettä vaan työeläkettä... sinä olet tyhmä "mies" ... tuo eläkemuoto on vain osakaslainan saajien asioita, joilla ei ole kertynyt työeläkettä, resuperse....

        Aivan kaikki mitä kirjoitat on täysin päin persettä, lopettaisit jo.... resuperse.

      • 365x
        Jarppababa kirjoitti:

        Odottelemme edelleen valokuvaa, jossa on tietty Harley Chiang Main maisemassa kuvattuna. Keskustellaan sitten boltsien marinaadikastikevaihtoehdoista, kun todiste on aijattu ja hyväksytty. Varsin yksinkertainen toimenpide. Yksi pieni kuva riittää.

        Jassoo ne kenen kanssa nyt keskustelen ?
        Laantuko paniikkihäiriö ?
        En tee mitään kauppuja jonkun Jarppababan kanssa.
        En aijaile Harrikkakuvia syystä että ei kuulu vedonlyönnin ehtoihin.
        En siis ensin toimi ja sitten keskustele anonyymin kanssa ehdoista, enkä ylipäätään tee mitään kauppuja anonyymien kanssa, jotka ei pysy omissa puheissaan.
        Tulen sinne suomeen viikolla 6 ja luovutan kopiot perheeni passeista ilman sensurointia luettavaksi jonka jälkeen mustalla tussilla suttaan jotain pois ennen paperien luovuttamista.
        Ehtosi oli sinulle, ei palstalle,eikä aijaten, joten jos ei sovi, niin unohda.
        Myös sinun ja paniikkihäiriöisen palleille hinta tai tietoon tapa miten syönnin voi todeta.

        Joo mutta kun minä asun Pattayalla enkä ole tulossa Suomeen. Suomessa et voi todistaa olevasi Chiang Maissa, ymmärrätkö? Papereillasi ei ole mitään arvoa. Nyt marssit pihalle ja otat sen foton siitä hoodeesta jossa on sellainen perä ja satula kuin kerroit, niin homma on selvä. Voin luvata minäkin vaikka syöväni oman pääni vielä kaupanpäällisiksi.
        Tiedän nimittäin sadan prosentin varmuudella että olet Suomessa asuva feikki.

        No mutta mode ei tykännyt totuudesta joten:
        Laita kaikki hintasi 10 lisäksi mainitsemistasi elimistä, myös ystäväsi Maijan kun olette pulkkamäessä yhdessä.
        Siihen asti voit kuolata Harrikan kuvia netistä ajatellen kuinka mukava minulla, kun Electran perä ja Kingin keula, kun en pidä Electran etupään härpäkkeistä täällä.
        Mitä tarkoittaa HOMMA SELVÄ?
        Voitte sitten yhdessä tulla tänne Chiang Maihin vuokraten yksityiskoneen ja vähentää elimienne hinnasta kuluja, mutta vuokratkaa sellainen jetti missä Maijaa2010 voi kuljettaa makuuasennossa takas tyttölään, koska voi käydä käyskentely vaikeaksi.
        Ps.Kuten huomaat lennähdin tänään Chon Burista tänne kotoisempiin maisemiin.

      • Hesan-Sianmaija

        Lerppa on kuljetettu Siuntiosta (kutsuu itse sitä Chon Buriksi) Simpeleelle (Kutsuu itse sitä Chiang Maiksi) suljettuun mentaalisairaalaan.
        Mukana kulkee muovikassissa ikivanha V8 Magazine, jossa on kuva NIIN siististä Harleysta, että Lerppa meinaa tulla hulluksi joka kerta kun sen keskiaukeaman avaa. Tai siis vielä hullummaksi.
        Ensi kuussa Lerppa kuljetetaan Helsinkiin ja Lerpalle tehdään Töölössä operaatio pääkopan alueelle. Silloin Lerppa todistaa olevansa Chiang Maissa. Hedelmäpelirahat on olleet loppu jo pitkään ja yksi kiltti hoitsu kuljettaa Lerpan aina jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina ostarille pelaamaan vähän hetukkaa.
        Kerran Lerppa sai pelissä kolme mansikkaa peräkkäin. Sitä tarinaa hän kertaa laitoksella päivittäin.

      • 365x
        Hesan-Sianmaija kirjoitti:

        Ai että mulla on hauskaa Dille2010DingDongPaniikkihäiriöinen sun ja sun fanittajien Pattayan viisaimpien ja fiksuimpien takia.

        Onko toi ylläoleva ihan tervepäisen tuotosta ?

      • jahuu2018
        365x kirjoitti:

        Voitin juuri härän sisäfilepiffin kun löin vetoa seureeni kanssa, että alle tunnin tulee juuri tuon kaltainen kommentti.

        Kiitos.

        Hmmmm.... Täällä on siis ihmisiä jotka kertovat ystävilleen... Että kommentoivat tällä palstalla?

        Hmmmmm. Itse en kehtaa. Olenko erilainen?

      • suvereenithai
        365x kirjoitti:

        No mutta mode ei tykännyt totuudesta joten:
        Laita kaikki hintasi 10 lisäksi mainitsemistasi elimistä, myös ystäväsi Maijan kun olette pulkkamäessä yhdessä.
        Siihen asti voit kuolata Harrikan kuvia netistä ajatellen kuinka mukava minulla, kun Electran perä ja Kingin keula, kun en pidä Electran etupään härpäkkeistä täällä.
        Mitä tarkoittaa HOMMA SELVÄ?
        Voitte sitten yhdessä tulla tänne Chiang Maihin vuokraten yksityiskoneen ja vähentää elimienne hinnasta kuluja, mutta vuokratkaa sellainen jetti missä Maijaa2010 voi kuljettaa makuuasennossa takas tyttölään, koska voi käydä käyskentely vaikeaksi.
        Ps.Kuten huomaat lennähdin tänään Chon Burista tänne kotoisempiin maisemiin.

        Elektran perä ja kingin keula?? kertoo jo paljon omistamastasi KING ROADistasi . Kiitos

      • kohta42x

        Chiang Main korsettikallen 50 tuhannen euron Harleyssa oli alunperin Electran perä siksi että hammaslääkärivaimon on mukavampi istua siinä. Perän merkitys unohtui kun vaimolle ilmestyi oma Harley Sportsteri, 30 tuhatta euroa, jolla hammaslääkärivaimo ajaa miehensä perässä.
        Hua Hin moottoripyöräkeskustelussa Chiang Main korsettikalle esiintyi taasen vaihteeksi naisena.
        Kotipsykologina on hahmottunut aika hyvin kuva tuosta trollaajasta. Hän on lyhytkokoinen poikatukkainen paksupeppuinen rekkalesbo, joka on joskus ajellut moottoripyörällä. Ei aja enää, koska on kotona sairauden tai pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi. Popsii masislääkkeitä ja jotakin opiaatteja, jotka aiheuttavat mielialanvaihteluita hilpeydestä psykoosiin ja kaikkeen siltä väliltä.
        Nahkaiset hapsuhousut eivät ole mahtuneet enää vuosiin ja tyttöystävä häippäsi aikoja sitten. A-oluen ja vahvan lonkeron saapuminen lähikauppaan on pahentanut tilannetta. Pollansa on aikasenlailla hajoamispisteessä.

      • kohta42x
        35NumBall kirjoitti:

        Resu minun eläkkeeni ei vaikuta mitään vaimoni eläkkeeseen, kummallekaan ei makseta takuu tai kansaneläkettä vaan työeläkettä... sinä olet tyhmä "mies" ... tuo eläkemuoto on vain osakaslainan saajien asioita, joilla ei ole kertynyt työeläkettä, resuperse....

        Aivan kaikki mitä kirjoitat on täysin päin persettä, lopettaisit jo.... resuperse.

        https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/laske-arvio-elakkeestasi/#title

        Tuohon laskuriin kun paukauttaa 1970 syntyneen lähihoitajan palkan, joka on työskennellyt koko ikänsä Suomessa 65 vuotiaaksi saakka, niin eläkkeelle päästyään 65 vuotiaana hän saa 460 euroa kuukaudessa brutto.
        Lerpan kihtivaimo pistää tietenkin paremmaksi. On työskennellyt vain muutaman vuoden Suomessa ja saa 700 kouraan kuukaudessa ja toisen mokoman kukkabisneksestä. Miten sairaseläkkellä oleva nainen voi tehdä töitä kukkasten parissa laillisesti? Sehän on laitonta.
        Jos kukkia nypräämällä Thaimaassa tienaisi 700 kuukaudessa kouraan, niin sille alalle olisi tunkua. Lerppa sanoi ettei ole varma rakkaudesta.

        Höpöähän nuo lerpan jutut ovat, mutta koettakoon keksiä vastauksen.

      • 35NumBall

        lueppas resuperse tuolta https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/tyokyvyttomyyselake-tyokyvyn-heiketessa/ varsinkin kohta tulevan ajan eläke... tai no laitan sen tähän lue ja ymmärrä .... resuperse...

        Tulevan ajan eläke
        Tulevan ajan eläkkeen osa tarkoittaa sitä, että eläkettä karttuu todellisen työskentelyajan lisäksi myös laskennalliselta ajalta eli työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta ikäluokan alimpaan vanhuuseläkeikään saakka. Tulevan ajan eläkkeen osan tarkoitus on korvata työkyvyttömyyden vuoksi työansioista pois jäävää eläkekertymää.

        Sinulla on tulevan ajan eläkeoikeus, jos olet ansainnut työansioita vähintään 17 480,28 euroa (vuonna 2018) työkyvyttömyyden alkamisvuotta edeltäneiden kymmenen kalenterivuoden aikana.

        Eläkettä karttuu tulevalta ajalta työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta omaan alimpaan vanhuuseläkeikään saakka. Tulevalta ajalta eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuodessa eläkettä edeltäneestä vakiintuneesta ansiosta.

        Tulevan ajan ansiota laskettaessa otetaan huomioon työansiot ja sosiaalietuuksien perusteena olevat ansiot. Sosiaalietuuksia ovat muun muassa sairaus-, työttömyys-, vanhempainpäiväraha ja vuorotteluvapaakorvaukset....

        Sitten resu sinun kannattaa vielä lukea sinun eläkevaihtoehtosi takuu ja kansaeläke, kelan sivuilta...

      • 365x
        kohta42x kirjoitti:

        Chiang Main korsettikallen 50 tuhannen euron Harleyssa oli alunperin Electran perä siksi että hammaslääkärivaimon on mukavampi istua siinä. Perän merkitys unohtui kun vaimolle ilmestyi oma Harley Sportsteri, 30 tuhatta euroa, jolla hammaslääkärivaimo ajaa miehensä perässä.
        Hua Hin moottoripyöräkeskustelussa Chiang Main korsettikalle esiintyi taasen vaihteeksi naisena.
        Kotipsykologina on hahmottunut aika hyvin kuva tuosta trollaajasta. Hän on lyhytkokoinen poikatukkainen paksupeppuinen rekkalesbo, joka on joskus ajellut moottoripyörällä. Ei aja enää, koska on kotona sairauden tai pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi. Popsii masislääkkeitä ja jotakin opiaatteja, jotka aiheuttavat mielialanvaihteluita hilpeydestä psykoosiin ja kaikkeen siltä väliltä.
        Nahkaiset hapsuhousut eivät ole mahtuneet enää vuosiin ja tyttöystävä häippäsi aikoja sitten. A-oluen ja vahvan lonkeron saapuminen lähikauppaan on pahentanut tilannetta. Pollansa on aikasenlailla hajoamispisteessä.

        Jassoo että Dille2010DingDong päätti nyt olla jopa pian 42 kertaa käynyt tyttölässä, mutta ajatuksensa minussa, mutta niinhän olen määrännytkin.

        Selvennetäämpä raas hieman että voi oireilla paniikissaan lisää.

        Harrikkani perä sellainen kuin on siksi, että minulla on laukuille käyttöä ja takani istuu pääasiassa poikani, joskus vaimoni ja joskus jopa joku toinen jonka sukupuolen paniikkihäiriöinen voiitse päätellä.

        Vaimollani oli oma Sporansa jo aikana kun minä ajelin vanhalla kingilläni, jota muuten nykyisin ohjastaa yksi poliisiystäväni.

        Ei minulla ole tarve esiintyä sinun tavoin naisena.

        Olen jo pidemmän aikaa ollut tietoinen, että pidät itseäsi kotipsykologina, mutta sehän on normaalia mielisairaille.

        Mukavaa päivänjatkoa sinulle DilleKotipsykologi sinne junttilaan täältä Chon Burista.

      • rakkauttaveliseni
        365x kirjoitti:

        Moikka.
        Ota se puhelinsoitto ja lataa Pojun nimi palstalle, on jo riittävästi uhkailuja ja herjaa sen tekemiseksi.
        Jos et laita, niin voin avata itselleni sähköpostin tuon tiedon vastaanottamiseksi.
        Mulla on ryhtiä napata kaverin nimi palstalle niin katsotaan minne puskaan sitten menee luimimaan marinoitujaan nauttimaan, Pulkkamäkeen..........

        No en viitsi, periaatteesta. Sinä olet samanlainen mielikuvituksissa eläjä kun tuo toinenkin. Mä en hyödy paskaakaan kummankaan höpinöistä? Vai lyökkö tuosta henkilötiedosta 5 numeroisen tililleni? Euroina? Nähään kuinka tärkeä tieto on sinulle ja muijasi 7 numeroisille tileille, pikkurahana pitäisin, jos osakin jutuistasi perustuu realiteetteihin? Paskaa osaa jauhaa kaikki.

      • tuubaatulee
        35NumBall kirjoitti:

        lueppas resuperse tuolta https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/tyokyvyttomyyselake-tyokyvyn-heiketessa/ varsinkin kohta tulevan ajan eläke... tai no laitan sen tähän lue ja ymmärrä .... resuperse...

        Tulevan ajan eläke
        Tulevan ajan eläkkeen osa tarkoittaa sitä, että eläkettä karttuu todellisen työskentelyajan lisäksi myös laskennalliselta ajalta eli työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta ikäluokan alimpaan vanhuuseläkeikään saakka. Tulevan ajan eläkkeen osan tarkoitus on korvata työkyvyttömyyden vuoksi työansioista pois jäävää eläkekertymää.

        Sinulla on tulevan ajan eläkeoikeus, jos olet ansainnut työansioita vähintään 17 480,28 euroa (vuonna 2018) työkyvyttömyyden alkamisvuotta edeltäneiden kymmenen kalenterivuoden aikana.

        Eläkettä karttuu tulevalta ajalta työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta omaan alimpaan vanhuuseläkeikään saakka. Tulevalta ajalta eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuodessa eläkettä edeltäneestä vakiintuneesta ansiosta.

        Tulevan ajan ansiota laskettaessa otetaan huomioon työansiot ja sosiaalietuuksien perusteena olevat ansiot. Sosiaalietuuksia ovat muun muassa sairaus-, työttömyys-, vanhempainpäiväraha ja vuorotteluvapaakorvaukset....

        Sitten resu sinun kannattaa vielä lukea sinun eläkevaihtoehtosi takuu ja kansaeläke, kelan sivuilta...

        Päätäs nyt sekoboltsi Huan insinööri, saako kuviteltu vaimosi työeläkettä vai työkyvyttömyyseläkettä? Vai kumpaakin? Olet nimittäin kirjoitellut välillä saavan toista ja välillä toista?? Pelkkää stuubagagaako koko vaimosi ja sen eläke?

    • Hoitoon-hopusti-lerppa

      Onpa lerpat olleet kirjoitustuulella tänään. Aivan uskomattomia juttuja, pirunvanaha vaimo on lerpalla kun työeläkettä saa.
      Nuoremmat saavat työkyvyttömyyseläkettä, kunnes loppuu ja työeläke alkaa.
      Kaikenlaista muuta soopaa kaksosilerppa Numball ja 365x ovat jälleen palstalle ahkeroineet myös.
      En ala kaikkia hulluuksiaan kertaamaan, totean vain, että kuuluvat pikaisen hoidon tarvitsijoihin...

      • napsoleon

        " pirunvanaha vaimo on lerpalla kun työeläkettä saa.
        Nuoremmat saavat työkyvyttömyyseläkettä, kunnes loppuu ja työeläke alkaa."

        Totta nyt työeläkettä ja puolivuotta sitten kertoi vaimonsa saavan sairaseläkettä. Sen kai joku sitten osoitti mahdottamaksi niin nyt vaihtui työeläkkeeksi. Vaimon ikäkin humsahti sinne 60 yläpuolelle. eli on nyt kymmenisenvuotta lerppaa vanhempi... Niin se aika kuluu ja eläkkeet muuttuu, tilanteiden mukaan.

      • Menee-Oudoksi

        Huomaako kukaan tässä 35NumBallin tuossa ylempänä kirjoittamassa vaimonsa bisneksistä kertovassa lauseessa mitään erikoista?

        ""Käytännössä maksan kuitenkin asumiskulut ja elämisen... minun eläkkeestä.
        vaimo käyttää kaikki rahansa kukkiin ja muutenkin busneksiinsä... että pystyy kasvattamaan tuotantoa tarpeen mukaan, hänellä on noin 28.000b eläke ja saman verran kukat tuottavat nettona huonona kuukautena...""

        -35NumBall maksaa molempien elämisen eläkkeestään.
        -Vaimonsa käyttää KAIKKI rahansa kukkiin.
        -Kukat tuottavat saman verran huonona kuukautena.

        -Vaimo siis saa Suomesta 28000 bahtia työeläkettä, oltuaan muutaman vuoden Suomessa töissä lähihoitajana ennen työkyvyttömyyttään. Ok.
        -Vaimo käyttää sen 28000 bahtin eläkkeen kukkabisnekseen kokonaan. Ok.
        -Vaimo tienaa kukkabisneksellään takaisin sen 28000 bahtia.

        Tulos ja palkka "kukkabisneksestä" on siis nolla bahtia huonona kuukautena.

        Kysymykset kuuluu; Miksi vaimo tekee töitä työeläkkeellä? Onko se työkyvyttömyys jo siis poistunut ja siitä ei ole ilmoitettu Suomeen? Mitä järkeä on tehdä töitä työeläkkeellä, jos siitä ei saa lainkaan palkkaa eikä yritys tee myyntivoittoakaan? Miten sellaista toimintaa voi kutsua bisnekseksi kun sitä ei voi edes kutsua työksi, kun siitä ei saa palkkaakaan?

        Oletko sinä se sama henkilö, joka puhuu alituiseen ostovaimoista, tasa-arvosta, vuokramorsiamista ja h-kirjaimella alkavista thainaisista? Onko tuo teidän järjestely mielestäsi sinua kohtaan reilu ja tasa-arvoinen ja sinulla on sinusta taloudellisesti riippumaton vaimo, jota kuitenkin käytännössä elätät ja asutat 100%?

      • MaatalousKosmetologi
        Menee-Oudoksi kirjoitti:

        Höh! Et ymmärrä Thaimaalaista markkinataloutta etkä numeromiehen bisnesmatematiikkaa.
        Siemeniin ja uuteen, selkävaivaisille sairaleläkeläisille suunniteltuun kastelukannuun, menee helposti 736 euroa kuukausittain.
        Siksi numeromies joutuu kustantamaan vaimonsa asumisen, kuljettamiset ja riisit. Rakkaus pitää suhteen kasassa ja rakastelu, jota on vain kun on rakkautta.

      • 35NumBall
        Menee-Oudoksi kirjoitti:

        Huomaako kukaan tässä 35NumBallin tuossa ylempänä kirjoittamassa vaimonsa bisneksistä kertovassa lauseessa mitään erikoista?

        ""Käytännössä maksan kuitenkin asumiskulut ja elämisen... minun eläkkeestä.
        vaimo käyttää kaikki rahansa kukkiin ja muutenkin busneksiinsä... että pystyy kasvattamaan tuotantoa tarpeen mukaan, hänellä on noin 28.000b eläke ja saman verran kukat tuottavat nettona huonona kuukautena...""

        -35NumBall maksaa molempien elämisen eläkkeestään.
        -Vaimonsa käyttää KAIKKI rahansa kukkiin.
        -Kukat tuottavat saman verran huonona kuukautena.

        -Vaimo siis saa Suomesta 28000 bahtia työeläkettä, oltuaan muutaman vuoden Suomessa töissä lähihoitajana ennen työkyvyttömyyttään. Ok.
        -Vaimo käyttää sen 28000 bahtin eläkkeen kukkabisnekseen kokonaan. Ok.
        -Vaimo tienaa kukkabisneksellään takaisin sen 28000 bahtia.

        Tulos ja palkka "kukkabisneksestä" on siis nolla bahtia huonona kuukautena.

        Kysymykset kuuluu; Miksi vaimo tekee töitä työeläkkeellä? Onko se työkyvyttömyys jo siis poistunut ja siitä ei ole ilmoitettu Suomeen? Mitä järkeä on tehdä töitä työeläkkeellä, jos siitä ei saa lainkaan palkkaa eikä yritys tee myyntivoittoakaan? Miten sellaista toimintaa voi kutsua bisnekseksi kun sitä ei voi edes kutsua työksi, kun siitä ei saa palkkaakaan?

        Oletko sinä se sama henkilö, joka puhuu alituiseen ostovaimoista, tasa-arvosta, vuokramorsiamista ja h-kirjaimella alkavista thainaisista? Onko tuo teidän järjestely mielestäsi sinua kohtaan reilu ja tasa-arvoinen ja sinulla on sinusta taloudellisesti riippumaton vaimo, jota kuitenkin käytännössä elätät ja asutat 100%?

        Resu resu... tk eläkkeellä saa tehdä työtä, tiettyy jokaiselle erikseen määrättyyn summaan asti, jos menee yli eläke pienenee... toki minä maksan asumisen ja vaimoni kulut kuten omanikin... vaimoni käyttäköön rahansa miten parhaaksi näkee, ja usko resu minulla on siihen varmasti varaa... ollut jo vuosia... lisäksi vaimoni vielä perii minun eläkkeen kun minusta aika jättää, hän saa 60% meidän yhteenlasketusta eläketulosta, joten minä maksan hänen elämisensä vielä kuolemani jälkeen... näin on menty jo liki 20 vuotta toivottavasti on samanmoinen vielä edessä...
        tai tarkalleen ottaen sen maksaa eläkevakuutusyhtiö joka tapauksessani otetaan valtionkassasta...

      • ostomiess

        Et ilmeisesti ymmärrä mitä itse kirjoitat. Kirjoitit että vaimosi bisnes kukkien parissa vie hänen kaikki tulonsa ja sitten hän saa samanverran takaisin huonona kuukautena.
        Kannattaisiko siis lopettaa se laiton "bisnes"? Miten suhtautuu Kela siihen että vaimosi onkin työkykyinen?

        Ei tuo nyt ihan kuules kuulosta tasa-arvoiselta rakkausliitolta. Sinulla on maksullinen nainen nurkissasi, jos kertomasi on totta. Ei siinä mitään, anna olla vaan ja hyvää jatkoa teille, mutta älä puhu enää mitään muiden maksullisista naisista, kun itselläsi on asiat noin.

    • 654767567657

      Uskooko kukaan noita lerppojem juttuja.

      • Kylläuskoolerpat

        Ei kukaan normaalijärkisistä, vain lerpat itse uskovat vakaasti.

      • hulluseon
        Kylläuskoolerpat kirjoitti:

        Tai siis lerppa snadisti jakaunut persoonallisuus.

      • Aaahhahhaaaaaaaaaa
        Kylläuskoolerpat kirjoitti:

        Ei kukaan normaalijärkisistä, vain lerpat itse uskovat vakaasti.

        Normaalijärkisistä.....aaahhahhahhaaaaaaaaaa🐒
        Dille2010DingDongPaniikkihäiriöinen.
        Ei oo tarkotuskaan että joku uskois, vaan tarkotus on antaa idiooteille ajatuksia ja tekemistä...........villalankaa....aaaahhaahhhaaaaaaaaaa.

      • Dongshow
        Aaahhahhaaaaaaaaaa kirjoitti:

        Miksi kielenkäyttösi on useimmiten tuollaista pikkulapsen jokellusta ja lällättelyä? Hoet varsin usein myös naisen sukuelimen nimeä, selkeästi kiihtyneessä mielentilassa. Oletko tullut siis itsekin siihen tulokseen, että uskottavuutesi on kärsinyt inflaation kaikilla nimimerkeilläsi?

      • Pessi
        aahhahhaaaaaaaa kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Asia selvisikin jo. Kiitoksia ja mukavaa päivänjatkoa.

      • tarantellaalalla
        Aaahhahhaaaaaaaaaa kirjoitti:

        Normaalijärkisistä.....aaahhahhahhaaaaaaaaaa🐒
        Dille2010DingDongPaniikkihäiriöinen.
        Ei oo tarkotuskaan että joku uskois, vaan tarkotus on antaa idiooteille ajatuksia ja tekemistä...........villalankaa....aaaahhaahhhaaaaaaaaaa.

        Tämä on hyvä saitti, täällä puliukot on miljonäärejä ja pillua saamattomat onnellisia aviomiehiä. Yksinäiset nörtit suosittuja seuramiehiä. Tätä lisää. kaikki ovat tyytyväisiä, itse luomiinsa virtuaali todellisuuksiin, ja masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa laskenut, eikä itsemurhia enään tehdä.

      • hulluseon
        tarantellaalalla kirjoitti:

        Tämä on hyvä saitti, täällä puliukot on miljonäärejä ja pillua saamattomat onnellisia aviomiehiä. Yksinäiset nörtit suosittuja seuramiehiä. Tätä lisää. kaikki ovat tyytyväisiä, itse luomiinsa virtuaali todellisuuksiin, ja masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa laskenut, eikä itsemurhia enään tehdä.

        1 miljonääri miten säälittävä toi numball oikeasti on hahmo on nolouden huippu vihainen sankari hua hinnistä 5555.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe