perrui siksi kun Helsingissä on niin paljon lunta ettei kannata ajella. Uutta 'Tuntematonta' oli tarrkoitus vaan nyt siirretään huomiseen se. Hirviän vapaaehtonen en kyllä ole kun oiken luota jos on liikaa raakuutta sinä näkyvissä. Olenhan pasifisti vaikka sen kissan hukutinki.
Eläviinkuvviin melkein pääsin, mutta kyytimies
3
76
Vastaukset
- kerro-sitten-näkemäsi
" vaikka sen kissan hukutinki."
Kyllä tämän ikäisen luulisi olevan niin rohkea, että sotakuvan pystyy katsomaan, vaikka ei sodassa olisi ollutkaan itse mukana, muuta kuin tuttavien kanssa jossain "turpakäräjillä" ja sitten tietenkin täällä palstalla, jossa on ikuinen sota meneillään.
Kissanko olet kelvoton hukuttanut? Minä olen vain kanoja kassaralla tappanut, mutta kun se yksi lähti päättömänä lentoon, niin loput kaksi jäi elolle. Vanhoja, munimattomia kanoja olivat.
Olen minä pienarilla ampunut räkättejä ja voi sitä pesien määrää, jota nuorena tuhosin!
Tuntematon, tuo uusin, jäi minultakin katsomatta ja kyllä täällä Etelä-Hämeessäkin lunta tulee, että ei oikein selvää saa tuleeko se ylhäältä, vai alhaalta. On nimittäin sellainen ilmansotku.
Siinäpä sulaa lumet, koska nyt mittari on jo nollassa.
ps. Hesassa kulkee aika tiheään noita busseja, ratikoita ja jopa metro harvasepäivä! - res.vänrikki.70v
Kävin tämän uusimman version viikko sitten katsomassa. Kouluarvosana 8. Jos sitä vertaa alkuperäiseen versioon niin lähestymistapa on hieman toisenlainen - minun mielestäni.
Hienosti kuvattu ja muutama erittäin hyvä näyttelijäsuoritus. Mieleenpainuvin oli kersantti Rokka. Hieman oli liian pitkä kuitenkin - 3 tuntia oli hieman liika meikäläiselle.- aloittaja2
Huomenna on tarkoitus käydä katsomassa. Toivottavasti nyt onnistuu, sitä pituutta pelkään, mutta jospa väliaika korjaa sen rasituksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933631Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292383Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422039Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34891- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30810Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61785Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5765- 40697
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686