Toimitusjohtaja Lauri Kivisen tie Ylessä päättyi ajolähtöön. Lähtöön ei sisälly dramatiikkaa. Eipä tietenkään. Koskapa sitä olisi suurten pomojen lähtöihin liittynyt.
Kivisen tie Ylen toimitusjohtajana päättyi oikeastaan jo paljon ennen hänen ilmoitustaan lähdöstä. Se päättyi käytännössä siihen, kun Kivisen alaiset ottelivat pääministeri Sipilän kanssa siitä, kuka päättää mediavallasta Suomessa.
Silloinen Ylen vastaava päätoimittaja ei älynnyt erota, vaikka antoi vain toimitukselle kuuluvia valtuuksia Sipilälle. Päätoimittajan oli pakko erota myöhemmin älyttömien möläytystensä takia.
Toimitusjohtaja Kivisen olisi pitänyt viimeistään silloin myös erota, koska hän ei tajunnut, että journalistinen päätösvalta on aina toimituksella, ei koskaan sen ulkopuolella, vaikka vastassa olisi pääministeri tai vaikka presidentti.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mielenkiintoista, että Kivinen jättää paikkansa juuri nyt, presidentinvaalien alla. Ylen toiminta ei ole ollut tasapuolista ehdokkaita kohtaan.
Jenkkeihin eivät saaneet valittua haluamaansa johtajaa, kuten yhä jatkuvasta, päivittäisestä Trump-myllytyksestä voi päätellä. Meidän presidentinvaaleissamme Ylen tehtäväksi on tullut mollata niitä ehdokkaita ja heidän taustaryhmiään, joiden vallanpitäjät eivät halua menestyvän.
Viimeinen ponnistus oli Kiviseltä koota televisioon faktantarkastajien nimikkeellä joukko sekopäisiä Natottajia.
Heiltä puuttui häveliäisyys totaalisesti.
Totuus on populisteille vaikea asia.
Kivinen oli entisen kansanedustajan ja hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Sasin valinta. Sasi oli RKP:n bulvaani Kokoomuksessa. Sasin ainoa vaatimus Kiviselle oli se, että YLE suoltaa ruotsalaisuus-propagandaa kaikin tavoin. Jotta keinotekoisen kaksikielisyytemme ja pakkoruotsituksen kannatus lisääntyisi kansan keskuudessa.
Kivinen tekikin työtä käskettyä. Mutta YLE hieman vähensi svekopropagandaansa, kun Sasi putosi eduskunnasta. Katsotaanpa, millainen tyyppi seuraavaksi tulee. Ruotsinmielinen varmasti, koska se on svekokratiassamme tapana. Mutta kuinka kiivas sveko, siinäpä kysymys!
Kivinen on myös entinen sekoomusmuslainen.
Kokoomus alistettiin RKP:n apupuolueeksi, kun Katainen nousi valtaan.
RKP:n hallinnoimat säätiöt maksoivat Kokoomuksen jättivelan.
Näin tämä svekokratiamme toimii käytännössä...
Ehkä Kivinen lähtee nyt, kun annettu tehtävä alkaa olla suoritettu. Niinistön valinta presidentiksi näyttää varmalta.
Itse tuote vaan on jo liian vanha ja väsynyt.
Kivinen sai lähtökäskyn samaan aikaan kuin Jääskeläinen. Hyvä, että yle puhdistuu latvasta alas päin. Seuraavaksi uusiin haasteisiin ja reality elämän tulee vapauttaa poliittiset toimittajat ja viihde ohjelmien käsikirjoittajat. Nuo tuntuvat elävän Pasilan alaisissa tunneleissa näkemättä koskaan muuta kuin läppärin keinovalon.
Yle heikentää ulkopoliittiisa suhteita mm. USA:han nälvimällä brexitistä Englantia ja juutalaisvihassaan Israelia, joka Englannin kanssa on USA:n tärkein liittolainen. Trump on luvannut tehdä massiivisen kauppasopimuksen Englannin kanssa kunhan tämä vain jättää EU:n
Yle harjoittaa provoa http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg246578#msg246578 Netanyahu on nyt valtansa huipulla ja kerää kiitosta siitä, että Israel on pitänyt kutinsa Lähi-Idässä (Esim. Suomen Yle on käyttäytynyt kummallisesti tässä suhteessa, nälvii Brexitiä eli Britanniaa ja lähetti provokatiivisesti palestiinalaisen kirjeenvaihtajaksi Jerusalemiin. Yle harjoittaa epäsuorasti USA:n vastaista kritiikkiä provosoiden USA:n lähimpiä ystäviä Englantia ja Israelia vastaan)
Lähteekö Heikel Kivisen mukana? Syytä olisi, jos haastateltavia leimaa sairaaksi ja luottamusta puolueettomuuteen ei ole.