Metsäkeskuksen merkilliset tieurakat

Tiepenkka

Kahden suuren metsätiekunnan osakkaat katsovat, että metsäkeskus harrastaa kyseenalaista yhteistyötä urakoitsijan kanssa.
Rovaniemen metsäkeskuksen toimiston valmistelee kemera rahoituksella vanhojen metsäteiden perusparannukset.
Kuvio on ainakin kahdessa tiehankkeessa ollut voittaneen urakoisijan kanssa samanlainen:
Metsäkeskus lähettää urakkatarjouspyynnöt paikallisille urakoitsijoille. Normaalin tarjouspyynnön lisäksi tarjouspyyntöön on kirjattu, että urakkahintaan on lisättävä metsäkeskuksen maanomistajien laskutuskustannukset ja metsäkeksuksen urakan valvontakustannus 2,35 euroa/tiemetri. Hankkeessamme voittaneen tarjouksen työkustannus oli n. 82 000 ja valvonta 26 000 E. Valvota maksoi meille siis yli 32 % työkustannuksista. Metsäkeskuksen valmistelemassa urakkasopimuksessa valvontakustannus oli muuttunut urakoitsijan kulukorvaukseksi ja urakka "avaimet käteen" urakaksi. Vielä erikoisemmaksi asia paljastui, kun metsäkeskus ilmoitti, että myös valvontakustannus maksetaan urakoitsijalle, koska kyseessä on" kokonaisurakka" ja urakoisija on palkannut oman valvojan.
Hankkeessamme urakka tehtiin käytännössä ilman valvontaa. Arvioimme urakoitsijan kustannuksiksi muutamia tuhansia.
Valvontakustannuksen maksamisen urakoitsijalle tiesi ilmeisesti vain molemmat urakat voittanut yritys. (yhden urakoitsijan lausunto)
Molemmat tiekunnat ovat valittaneet urakoitisjan ala-arvoisesta työstä, metsäkeskukselle ja urakoitsijalle, ainakin toistaiseksi tuloksetta. Löytyykö vastaavia kokokemuksia ?
Tiekunnan on riskialtista lähteä hakemaan oikeutta käräjiltä.
Hyviä neuvoja lakimiehiltä kaivataan.

1

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hilipatiheijaa2018

      Metsäkeskus ei muuten ole tehnyt teitä ja ojia 6 vuoteen, eli taitaa olla Otsosta kyse? Eli sellainen neuvo, että tarkista nyt ainakin ensiksi kenen kanssa urakka on menossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe