paljonko voi pyytää hinnan alennus

omistaja3

Kauppahinta 145 000 talo myyty hyväkuntoisena ja kuivaksi todettu . Ei vesivuotoja nyt löytyi kylpyhuone remontin yhteydessä homekasvustoa ja seinä on ollut ihan selvästi joskus auki on jopa kestopuun pätkillä paikattu tukipuita. Myyjä kieltää tietäneensä ongelmasta. Eli kyse on piilevästä virheestä. Totesi kuitenkin että edellisen omistajan piti hoitaa asia kuntoon.
Montako prosenttia pyytäisitte kylpppäri remppa on kuitenkin sen 10 000e

7

608

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkikäteen_ostaessa

      Olisit mitannut kosteudet ja homeet ennen ostamista!
      Turha itkeä jälkikäteen etkä sinäkään tiedän kaikkien omistajien aikaisempia toimia omistamissasi asunnoissa?

    • eipä.piilevä.ollutkaan

      Kysehän ei ole piilevästä virheestä kun myyjä on todennut, että edellisen omistajan olisi pitänyt hoitaa asia kuntoon. Eli myyjä on pimittänyt tietämänsä "korjauksen".
      Hänen olisi pitänyt rehellisesti kertoa asia myydessä ja neuvotella talon kauppahinta sen mukaisesti.
      Ymmärrettävästi houkutus jättää mahdollisesti kaupat kokonaan torppaavasta virheestä kertomatta on suuri. Jonka takia myyjän virhevastuu nimenomaan on lakiin säädetty.

      Jos siis todistettavasti myyjä tiesi edellisen omistajan viritelmistä, maksakoon koko laskun. Paino sanalla todistettavasti, muutoinhan käräjillä voisi kiistää asian.
      Käräjillä uhkailuun ei kannata lähteä kuin viime hädässä, mutta mikäli myyjä ei ole tiennyt vastuistaan (joka on mahdollista, valitettavasti) niistä valistaminen ja asiasta asiallisesti neuvotteleminen ratkaisee asian. Ellei koko talo osoittaudu olevan pilalla.

      Tietenkään ei sitten kannata yrittää "rankaista" myyjää laittamalla esim. kullatut hanat ja käyttää muutenkin kalleimpia mahdollisia materiaaleja remontissa, vaan tolkulla. Vaikka mieli tekisi näyttää ne kuuluisat närhet mynät ;)

    • näitä.on.paljon

      Vie asia oikeuteen ja vaadi 50 000 hinnan alennusta. 3 vuoden päästä tulee hovioikeuden tuomion jossa saat korvausta 5 000 € mutta maksat omat kulusi 30 000 euroa.

    • Aloittaja voisi nyt ihan aluksi kerto minkä ikäisestä kylpyhuoneesta on kyse. Vasta sen jälkeen on edes mahdollista ottaa kantaa asiaan.

    • omistajat3

      Kohteen rakennus vuosi on 1998

    • KohtuusKaikessa

      "nyt löytyi kylpyhuone remontin yhteydessä homekasvustoa ja seinä on ollut ihan selvästi joskus auki on jopa kestopuun pätkillä paikattu tukipuita"

      Eli remonttia lähdettiin tekeen ja sen yhteydessä löytyi vikaa rakenteista, joka on ihan sinänsä normaalia märkätiloissa.

      Sen osuuden voi (yrittää) pyytää myyjältä plajonko rakenteiden korjaukseen palaa rahaa. Yleensähän näissä joudutaan uusimaan runkopalkkeja, joten kovin isoista kustannuksista tuskin on kyse.

    • viitisen.kymppiä_

      Tuollaiseen korjaukseen ei saa menemään viittä tuhatta vaikka kuinka yrittäisi. Omana työnä alle 2000 €.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe