Työttömien suita ei ruokkia ilmaiseksi

Aktiivimalli ei paljoa leikkaa työttömältä perusturvaa 4.65% noin 30 euroa kuukaudessa eli yhden ruokakassin verran. Työttömiä pitäisi ohjata tehokkaasti elämänhallintaa miten menoja pitäisi karsia minimiin. näitä ovat harrastukset, kotivakuutus, auto, polkupyörä,lääkemenot terveydenhoito sanomalehdet, puhelin, netti, ruokamenoja yksinäinen käyttäisi viikossa 20-25 euroa kuukaudessa 100-150 euroa. käteen vielä jää. loput rahat säästäisi tosi pakolliseen menoihin sosiaalityöntekijä voisi valvoa menoja. tupakka ja viina pois siinä vasta menoja onkin te-toimiston työnhakijoissa on alkoholi- päihdeongelmasia työttömyysturvaa maksetaan edelleen työkyvöttömille kun ei muuta konstia ole. Suomessa ei osata työttömyyttä hoitaan haetaan oppia ulkomailta työttömyysturva järjestelmästä. esim.Tanskasta. työttömiä on ruokittu verorahoilla vuosikymmenet ilmaiseksi kun toiset raataa töissä kustantaan työttömien elätyksen työtön ei edes älyä hävetä. Leipäjonot ovat työttömien omaa syytä kun sinne joutuvat työpaikan saaminen on itsestään kiinni. työttömyysturva ja perustoimeentulotuki pitää muuttaa pakkotyöksi.
25314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Käyttäkee kortonkia niin ei tule lisää työttömiä .

Äänestä

Saanko lainaa jos en pysty maksaa takas. EN.

Äänestä

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 295 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 62 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 24 200:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 91 600, mikä on 30 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 110 900 eli 20 700 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 9 800 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa eli yhteensä 38 300. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-joulukuussa keskimäärin 68,0 prosenttia, mikä on 5,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin joulukuun aikana 40 300 eli 3 200 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli joulukuussa avoinna 78 300 työpaikkaa, mikä on 9 900 enemmän kuin vuosi sitten.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

ETIPÄ KUULE TÖITÄ TOSSA PORUKASSA.

Äänestä

Mitä täällä pitäs enää hävetä...eikö vituta jos pakolaanen vie kämpätkin nenän edestä ei voi muuttaa eri paikkakunnallekaan enää...voi voi.

Äänestä

Hursti+kyynelhti++mtv3+videohaastattelu+25.1.+Kallista+ruuan+jakelua+isossa++kiinteistössä++sähköä+menee+Helsingin+sossuvirasto+maksaa+vuokrat.+rahojen+ilmainen+jakelu+on+vähenytynyt+ja+kannatan+vähennystä++Ruuan+jakelu+olisi+halvempaa+jos+jaetaa+ulkona+ruoka-apu+tai+pieni+kiinteistö+olisi+käytössä.+Autolla+ajaminen+ei+ole+halpaa+polttoaineisiin+menee+rahaa.+kyllä+säästöt+olisi+tästäkin+toiminnasta+tehtävä+verorahoilla+katettua+toimintaa+työ+on+parasta+sosiaaliturvaa++työttömille+työttömät+ovat+oppineet+valmiille+eväile+hyvä+sosiaaliturva+estää+työhaun.+turha+itkeä+ruokaa+saa+työtön+ostettuna+vähintään+30%+alennuksella++kaupoista+ihan+syömäkelpoista+omaa+syytä+jos+nälkä+kurnii+olemattoman+työttömyysturvan+ne+käyttävät++viinaa+ja+tupakkaa+nekin+ostot+kun+jättäisivät+jäisi+vähän+ruokaostoihin++vaan+ei+viitsitä+sitäkään+tehdä.+vaan+onko+työttömällä+aktiivimalli,+ruoka-apu+kela,+sosiaalitoimisto+ja+te-toimisto+niitä+viranomaisten+käyttörinkejä.+työttömät+ovat+syyllisiä+itse+aiheitettu+eriarvoisuus.+miksi+maksaa+joka+suunasta+yhteiskunnan+tukia+näitä+ovat+työttömyysturva+ruoka-apu+jne.

Äänestä

Mikäs pakko siellä Helsingissä on asua jos on työtön ?? Unohdit muuten että on myös työttömiä joilta se työ on loppunut syystä että on tullut YT,n kautta potkuja perseelle eikä ole työllistynyt uudelleen. Toimeentulotuella oleva on joutunut laittamaan omaisuuttaan lihoiksi jo aikaa sitten muutenkin jos sitä on ollutkaan.

Äänestä

Ja muutenkin ketäs vittua kenenkään työt kiinnostaa. Ainut mikä kiinnostaa on että menis yhtä päin persettä kun itelläkin.

Äänestä

Aloittaja on itse avohoidossa ja katkeruus paistaa läpi, myös kirjoituksen ulkoasu paljastaa paljon, en kyllä näin työttömänä, kun taas loppukuusta ei voi leivän päälle laittaa juuston ja ehdan voimakassuolaisen voin ja juuston lisäksi laittaa kuin kolmea eriä leikkelettä, kyllä niin vituttaa kun kuukaudessa kuluu tupakkaan yli sata ekee ja juominkeihinkin vain vaivaise 140ekee, nii osta siinä sitten neljää erilaista leikkelettä, ai niin , alkukuusta on neljää, mutta ei voi mitään, köyhää on, niin paljoa korvaani lotkauta tuollaisille aloituksille vai onko aloittaja vihreiden puheenjohtaja?

Äänestä
  • Alkais itse työttömäksi. Kuka työttömälle olis kateellinen voi voi voi näitä kjähättely köhisijöistä alkaen.

    Äänestä

  • Aloittaja hoitolaitos voi olla vaikka Niuvanniemessä kun sieltäkin joskus päästävät välillä pois pakkopaidasta nettiin ja jopa kaupungille. Asuin aikoinaan yli 10 vuotta ihan tuon Niuvan sairaalan naapurissa ja sen potilaita tuli joskus bussiin ja niillä oli tuollaisia juttuja joita kovaan ääneen kailottivat takapenkiltä. Muutenkin siellä meno oli hurjaa ja sieltä kuului idiottimölinää joka päivä ja ampuivat ilotulitusrakettejakin huhtikuussa.

    Äänestä

eikös se kokoomuksen toitottamasta eu paratiisista ole vieläkään työttömyys hävinnyt. niinhän ne aikoinaan mesos.

Äänestä

Aktiivija prkl kun kaduilla toisiaan muksitaan kohta. On siinä poliisikin ihmeissään voi voi.

Äänestä

Eu ei ole paratiisi vaan parasiitti. On se kumma kun koko ajan pakolaista vaan lappaa sisään. Ihme touhua.

Äänestä

Sitten työkkäri tarjotkoon töitä. On kyllä munaton pulju siinäkin vttu.

Äänestä

"Työttömiä pitäisi ohjata tehokkaasti elämänhallintaa miten menoja pitäisi karsia minimiin. näitä ovat harrastukset, kotivakuutus, auto, polkupyörä,lääkemenot terveydenhoito..."

Kjäh kjäh... Toimeentulotuki maksaa kotivakuutuksen, lääkkeet ja terveydenhoidokulut. Meistä työttömistä pidetään huolta. Ollaan useimmat myös oltu työyssäkäyviä ja veronmaksajia. Myös työttömyyskorvauksesta maksamme veroa 20 prosenttia.

Äänestä
  • Vai että polkupyöräkin pitäisi karsia?
    Vesurilla, kirveellä vai moottorisahalla?
    Entäs jos vaikka on potkukelkka, pitäisikö sekin karsia ja miksi?
    Mulla on sähköpyörä jonka sähkön maksaa Kela toimeentulotukena ja eilen kävin taas Alkossa "kelakyydillä".

    Äänestä

  • sähköfillaristi kirjoitti:

    Vai että polkupyöräkin pitäisi karsia?
    Vesurilla, kirveellä vai moottorisahalla?
    Entäs jos vaikka on potkukelkka, pitäisikö sekin karsia ja miksi?
    Mulla on sähköpyörä jonka sähkön maksaa Kela toimeentulotukena ja eilen kävin taas Alkossa "kelakyydillä".

    kesälläkin voi käyttää potkukelkkaa alkon matkalla. <O.

    Äänestä

  • pyörätalle.sähkö.säästys kirjoitti:

    kesälläkin voi käyttää potkukelkkaa alkon matkalla. <O.

    Mulla on suunnitteilla siihen potkukelkkaankin sähkömoottori, YouTubessa oli video sellaisesta jonka joku suomalainen oli tehnyt sähköpyörän rakennussarjasta, sitten oli ulkomaanelävien tekeleitä jotka oli polttomoottorikäyttöisiä. Sähkövehje sen olla pitää kun bensoja ei Kela maksa. Olishan se näky kun ajaisi 120km/h jalkakäytävällä potkukelkalla kesällä ja poliisit pillit päällä perästä. Potkukelkkailija rinnastetaan tielikkennelaissa jalankulkijaan, koska sähkömoottorikäyttöistä potkukelkkaa ei laki erikseen tunne niin voisi olla ettei poliisilla olisi lakipykälää jonka perusteella voisivat sakottaa. Jalankulkijaakaan ei voi sakottaa ylinopeudesta.

    Et sit häpeä, pitää kannustaa yrittäjiä, tilaa sipilältä jatkojohdoilla varustettu sähkömoottorinen kottikärry, kyllä sipilä sen nyt lomillaan tekee neljän vuoden aikana, insinööri kun on ja jos ei tulosta tule, niin sanot vaan sipilälle että, "ulos".

    Näin sevaan menee, kjäh kjäh kjäh

    Äänestä

30 * 12 * 250000 = 90 000 000
Valtio säästää vuodessa 90 miljoonaa kun 250000 työttömältä viedään 30 euroa /kk. Tuo raha ei tietenkään kata kaikkia työttömien kyykytyksiä, mutta kun rahaa on, niin sitten kyykyttävät.

Äänestä

Työkkäri vois etsiä sen asunnonkin ,työkkäri vois tulla kaveriksi muuttamaan jne.

Äänestä

Suomalainen työmies ei kelpaa suomalaiselle yritykselle. Tekisin lähes mitä vaan töitä ihan kohtuu palkallakin jollei tarttis kelasta anoa rahaa. Ei yrittäjillä ole minkäänlaista kiinnostusta edes haastatella työtöntä. Kun on pari sataa hakemusta laittanut niin usko on loppunut.

Äänestä

työttömien mollaajien kirjoitukset voi jättää täysin huomiotta. Miksi niihin ylipäätänsä kukaan vaibautuu vastaamaan? EI mollaajien mielipiteillä ole mitään merkitystä eikä vaikutusta mun elämään. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Helppoa. Mua ei kiinnosta muiden puheet eikä tekemiset yhtään.

Äänestä

Muista äänestää, vain äänestämällä voit vaikuttaa, tai sitten et ! ! !

Äänestä

Näkyy varsin selkeästi mihin aloittaja itse käyttää rahaa. Ehkä hänen olisi syytä varata aika velkaneuvojalle ja pyrkiä holhouksen alle jota se sosiaalityöntekijät valvonta on.
Ei ole mitään käsitystä siitä mitä sieltä suustaan päästää joten taitaa olla yksinkertaisempi tapaus kirjoittelemassa.

Työttömät ovat muuten mestareita käyttämään rahaa siten että ne riittävät koko kuukauden. Johan se on nähty mitä nuo ovat julkisuudessa kokeilleet elää kuukautta peruspäivärahalla että ei kestä pää ja syödään vain puuroa.
Jotkut sillä elävät kuukausia jotkut vuosia eikä pelkällä puurolla lapsiakaan kauaa elätetä.

Vieläkö olis aloittajalla jotain arvosteltavaa työttömistä?

Ai niin työttömäthän eivät hoida Suomen työttömyyttä joten sen hoidosta voi mennä toiselle palstalle rutkuttamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

laoakkajjauaa kirjoitti:

Aktiivimalli ei paljoa leikkaa työttömältä perusturvaa 4.65% noin 30 euroa kuukaudessa eli yhden ruokakassin verran. Työttömiä pitäisi ohjata tehokkaasti elämänhallintaa miten menoja pitäisi karsia minimiin. näitä ovat harrastukset, kotivakuutus, auto, polkupyörä,lääkemenot terveydenhoito sanomalehdet, puhelin, netti, ruokamenoja yksinäinen käyttäisi viikossa 20-25 euroa kuukaudessa 100-150 euroa. käteen vielä jää. loput rahat säästäisi tosi pakolliseen menoihin sosiaalityöntekijä voisi valvoa menoja. tupakka ja viina pois siinä vasta menoja onkin te-toimiston työnhakijoissa on alkoholi- päihdeongelmasia työttömyysturvaa maksetaan edelleen työkyvöttömille kun ei muuta konstia ole. Suomessa ei osata työttömyyttä hoitaan haetaan oppia ulkomailta työttömyysturva järjestelmästä. esim.Tanskasta. työttömiä on ruokittu verorahoilla vuosikymmenet ilmaiseksi kun toiset raataa töissä kustantaan työttömien elätyksen työtön ei edes älyä hävetä. Leipäjonot ovat työttömien omaa syytä kun sinne joutuvat työpaikan saaminen on itsestään kiinni. työttömyysturva ja perustoimeentulotuki pitää muuttaa pakkotyöksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu