Korkean hyllyn edessä oli työpöytä. Pöydän ääressä, paperipinojen taakse hautautuneena istui silmälasipäinen mies. Hän näytti keskittyneeltä ja kurtisti kulmiaan. Harmaan parran peittämä leuka sointui oudosti yhteen kirkuvanpunaisen t-paidan kanssa. Pöydällä olevasta epämääräisestä läjästä työntyi esiin paperi jonka mies veti hitaasti erilleen ja nosti pinon päällimmäiseksi. Paperissa oli vastaukset tenttiin joita mies korjasi. Paperikasan vierellä oli avoin salkku ja virkaetuna saatu samsungin kannettava tietokone.
Puhuttuaan kahdeksan tuntia luokan edessä, mies nautti kiviseinien mykästä myötätunnosta. Seinän takana kadulla liikenne puuroutui perjantairuuhkaksi.
Korjattujen papereiden pino kasvoi tasaista tahtia. Piirrettyään viimeiseen paperiin arvosanan, mies tarttui nippuun, kopautti sitä vasten pöytää ja siirsi avoinna olevaan salkkuun. Tentti oli mennyt keskivertoa paremmin. Osa oppilaista sai aina hyviä arvosanoja, toiset lusmuilivat rimaa hipoen tentistä toiseen ja syyttivät jälkeenpäin opettajaa epäonnistumisestaan.
Suljettuaan salkun mies veti kannettavan koneen lähemmäksi, liikautti osoitinta käynnistä valikkoa kohti ja avasi verkkoyhteyden. Torstai-iltana, saatuaan perjantain tunnit suunniteltua, hän oli keskustellut verkossa viisitoista minuuttia. Hän oli tavannut naisen, siirtynyt tämän kaappiin ja unohtunut sinne. Naisen kadottua puolilta öin, mies oli kirjoittanut lyhyen viestin yön pehmentämin aivoin. Lisännyt liitteeksi kuvansa, jossa oli parhaimmillaan, ajopuvussa ja kypärä päässään 750-kuutioisen kawazakin satulassa.
Listassa näkyi uusi viesti. Tummennetut kirjaimet erottivat sen jo luetuista. Kirje oli mukava, niin lämmin, että tympi lukea sitä kauniina iltana. Tietää että sanat olivat vain sanoja näytöllä. Lukaistuaan tekstin toistamiseen, mies siirsi sormensa näppäimille ja naputteli vastauksen. Sulki koneen, lukitsi työhuoneen oven ja harppoi portaat alakertaan. Pääovessa oli turvalukitus jonka avaamiseen mies ei ollut virkasuhteensa aikana perehtynyt. Sisäpihan puolella oli toinen ovi. Kapea vanha ovi, jota käyttivät vain keittiöhenkilökunta ja opettajat joiden parkkipaikka oli oven läheisyydessä. Oveen oli kiinnitetty tussilla sutaistu A4 paperi.
Kuului hiljaista puhetta. Mies kurkisti kaiteen yli kellariin, käytävä oli hämärä. Perimmäisestä luokasta hohti kellertävää valoa. Luokan ovelle päästyään mies ymmärsi, mitä ulko-oven lapussa oli nurinpäin lukenut. Sama teksti oli ovenpielessä. Näyttötutkinto/ somistajat/ messuosaston suunnittelu.
Nainen kirosi tarkkaillessaan miten miniatyyrihylly valui vasten vihreää seinää, valkoinen liimavana perässään. Irrotettuaan hyllyn hän pyyhki liiman seinästä vanupuikkoon ja siirsi pahvinpalan pöytää suojaavalle sanomalehdelle.
Messuosaston pienoismalli oli valaistusta vaille valmis. Hopeanvärisen helmen ympärille oli liimattu kuparinsävyinen kartio. Samanlaisia spottien pienoismalleja oli pieni keko pöydällä paperisilpun keskellä. Kartioiden sisään pujotettua rautalanganpätkää käyttäen, nainen näpräsi spotit pahvisiin kannatinkiskoihin. Kun spotit asettuivat paikoilleen, nainen kokeili kurittoman hyllyn liimapintaa ja painoi sen paikoilleen, piti pahvinpalaa viisi sekuntia aloillaan ja irrotti otteensa. Enää puuttuivat vain värillisistä paperiliittimistä väännetyt esitetelineet ja verho.
Pienoismallin takaseinällä oli pieni erotettu tila, messunjärjestäjien toimistohuone. Lautasliinasta leikattu verho näytti edelleen liian kankealta. Kurtistaen kulmiaan nainen tarttui mattoveitseen ja työnsi sen verholaudan ja seinän väliin.
Naisia oli seitsemän. Mies laski astuessaan luokkaan. Kolme näistä oli ammattilaisia, hakemassa pätevyyttä ja paperia, nostaakseen palkkaansa. Kolme opiskelijaneitoa parsivat luultavasti päiväopiskelijana reputettua näyttöä. Takanurkassa oli työhönsä uppoutuneena nainen, jonka ikää tai ammattia oli mahdoton sanoa. Hiukset pikaisesti poninhännälle vedettynä, silmät punoittaen ja risainen flanellipaita yllään, nainen ei näyttänyt variksenpelätintä kummemmalta.
Vasemmalla kädellään nainen tarttui liittimestä väännettyyn häkkyrään. Tipautti pisaran liimaa merkitsemäänsä kohtaan ja painoi telineen tarkasti paikoilleen. Asetettuaan telineet miniesitteineen oikeisiin kohtiin, nainen tarttui lautasliinaan. Irrotti siitä kerroksen ja leikkasi sopivan kokoisen palan verhoksi. Hammastikkua apunaan käyttäen nainen laskosti verhon vekeille ja painoi paikoilleen. Viimeisteltyään työn, hän laski kasvonsa mallin lattian tasalle. Katsoi työtään sivusta, edestä ja päältä.
– Kyllä tuolla näytön läpäisee, mies sanoi.
– Tiedän, tarkistin vain että siinä on kaikki mitä papereissa vaaditaan.
– Kunnioitan opiskelijoita, jotka tekevät parhaansa eikä vain sitä mikä vaaditaan riman ylittämiseksi. Oletko aina noin pedantti töissäsi?
– Kun teen töitä, teen töitä. Näettekö tässä virheitä?
– En.
– Katso tuota kaappia, se on liian kaukana takaseinästä. Väärässä kohtaa.
– Eihän tuota kukaan näe.
– En korjaa sitä, koska joutuisin rakentamaan mallin uudelleen. En saa kaappia irti lattiasta jälkiä jättämättä, mutta minun täytyy muistaa. Kuvauksessa voin häivyttää virheen mutta jos unohtaisin sen, saattaisin tietämättäni korostaa sitä.
– Virheitä saa jäädä mutta ne täytyy pitää mielessä, vaikkeivät toiset niitä näkisi?
– Kenkäkauppaketju, jonka osasto tämä on, tahtoo kuvia osastosta nettisivuilleen.
– Oletko tehnyt kauan töitä alalla?
– Ensimmäinen osasto, jonka olen suunnitellut ja toteutan alusta loppuun, nainen sanoi, siristellen punoittavia silmiään ja jatkoi. - Piilolinssit, ilmastointi ja liimahöyryt kuivattavat verkkokalvoni.
– Jätän teidät viimeistelemään työnne.
– Tämä tuli valmiiksi, pakkaan kamani ja poistun näyttämöltä, kunnes on aika vastaanottaa todistus suorituksesta.
Mies katosi käytävään. Nainen pakkasi laukkunsa, siirsi pienoismallin odottamaan maanantaina paikalle tulevaa tutkintolautakuntaa ja astui keväiseen iltaan. Paloautonpunainen kawazaki oli parkkipaikan nurkassa. Mies pyörän selässä hymyili.
– Että tuollainen lelu, näyttää samalta kuin kuva jonka aamulla näin, nainen mutisi katsellen pyörää.
– Älä ivaa, ei minulla ollut varaa tällaiseen, silloin kun olisin näyttänyt mielenkiintoiselta ilman kypärää.
– En minä sano, että näytät säälittävältä, mutta keskustelu oli mielenkiintoisempi kuin kuva.
– Kelpaako kyyti? mies kysyi ojentaen naiselle kypärän.
Nainen istui miehen taakse mustalle nahalle, kietoi kätensä tämän vyötärölle ja kokeili kypärän mikkiä.
– Kanttaan kehnosti oikealle, että aina vasemmalle tai suoraan kiitos.
– Päädymme kiertämään kehää.
– Ei väliä, kunhan ympyrä on riittävän suuri.
Puhuttuaan kahdeksan tuntia luokan edessä, mies nautti kiviseinien mykästä myötätunnosta. Seinän takana kadulla liikenne puuroutui perjantairuuhkaksi.
Korjattujen papereiden pino kasvoi tasaista tahtia. Piirrettyään viimeiseen paperiin arvosanan, mies tarttui nippuun, kopautti sitä vasten pöytää ja siirsi avoinna olevaan salkkuun. Tentti oli mennyt keskivertoa paremmin. Osa oppilaista sai aina hyviä arvosanoja, toiset lusmuilivat rimaa hipoen tentistä toiseen ja syyttivät jälkeenpäin opettajaa epäonnistumisestaan.
Suljettuaan salkun mies veti kannettavan koneen lähemmäksi, liikautti osoitinta käynnistä valikkoa kohti ja avasi verkkoyhteyden. Torstai-iltana, saatuaan perjantain tunnit suunniteltua, hän oli keskustellut verkossa viisitoista minuuttia. Hän oli tavannut naisen, siirtynyt tämän kaappiin ja unohtunut sinne. Naisen kadottua puolilta öin, mies oli kirjoittanut lyhyen viestin yön pehmentämin aivoin. Lisännyt liitteeksi kuvansa, jossa oli parhaimmillaan, ajopuvussa ja kypärä päässään 750-kuutioisen kawazakin satulassa.
Listassa näkyi uusi viesti. Tummennetut kirjaimet erottivat sen jo luetuista. Kirje oli mukava, niin lämmin, että tympi lukea sitä kauniina iltana. Tietää että sanat olivat vain sanoja näytöllä. Lukaistuaan tekstin toistamiseen, mies siirsi sormensa näppäimille ja naputteli vastauksen. Sulki koneen, lukitsi työhuoneen oven ja harppoi portaat alakertaan. Pääovessa oli turvalukitus jonka avaamiseen mies ei ollut virkasuhteensa aikana perehtynyt. Sisäpihan puolella oli toinen ovi. Kapea vanha ovi, jota käyttivät vain keittiöhenkilökunta ja opettajat joiden parkkipaikka oli oven läheisyydessä. Oveen oli kiinnitetty tussilla sutaistu A4 paperi.
Kuului hiljaista puhetta. Mies kurkisti kaiteen yli kellariin, käytävä oli hämärä. Perimmäisestä luokasta hohti kellertävää valoa. Luokan ovelle päästyään mies ymmärsi, mitä ulko-oven lapussa oli nurinpäin lukenut. Sama teksti oli ovenpielessä. Näyttötutkinto/ somistajat/ messuosaston suunnittelu.
Nainen kirosi tarkkaillessaan miten miniatyyrihylly valui vasten vihreää seinää, valkoinen liimavana perässään. Irrotettuaan hyllyn hän pyyhki liiman seinästä vanupuikkoon ja siirsi pahvinpalan pöytää suojaavalle sanomalehdelle.
Messuosaston pienoismalli oli valaistusta vaille valmis. Hopeanvärisen helmen ympärille oli liimattu kuparinsävyinen kartio. Samanlaisia spottien pienoismalleja oli pieni keko pöydällä paperisilpun keskellä. Kartioiden sisään pujotettua rautalanganpätkää käyttäen, nainen näpräsi spotit pahvisiin kannatinkiskoihin. Kun spotit asettuivat paikoilleen, nainen kokeili kurittoman hyllyn liimapintaa ja painoi sen paikoilleen, piti pahvinpalaa viisi sekuntia aloillaan ja irrotti otteensa. Enää puuttuivat vain värillisistä paperiliittimistä väännetyt esitetelineet ja verho.
Pienoismallin takaseinällä oli pieni erotettu tila, messunjärjestäjien toimistohuone. Lautasliinasta leikattu verho näytti edelleen liian kankealta. Kurtistaen kulmiaan nainen tarttui mattoveitseen ja työnsi sen verholaudan ja seinän väliin.
Naisia oli seitsemän. Mies laski astuessaan luokkaan. Kolme näistä oli ammattilaisia, hakemassa pätevyyttä ja paperia, nostaakseen palkkaansa. Kolme opiskelijaneitoa parsivat luultavasti päiväopiskelijana reputettua näyttöä. Takanurkassa oli työhönsä uppoutuneena nainen, jonka ikää tai ammattia oli mahdoton sanoa. Hiukset pikaisesti poninhännälle vedettynä, silmät punoittaen ja risainen flanellipaita yllään, nainen ei näyttänyt variksenpelätintä kummemmalta.
Vasemmalla kädellään nainen tarttui liittimestä väännettyyn häkkyrään. Tipautti pisaran liimaa merkitsemäänsä kohtaan ja painoi telineen tarkasti paikoilleen. Asetettuaan telineet miniesitteineen oikeisiin kohtiin, nainen tarttui lautasliinaan. Irrotti siitä kerroksen ja leikkasi sopivan kokoisen palan verhoksi. Hammastikkua apunaan käyttäen nainen laskosti verhon vekeille ja painoi paikoilleen. Viimeisteltyään työn, hän laski kasvonsa mallin lattian tasalle. Katsoi työtään sivusta, edestä ja päältä.
– Kyllä tuolla näytön läpäisee, mies sanoi.
– Tiedän, tarkistin vain että siinä on kaikki mitä papereissa vaaditaan.
– Kunnioitan opiskelijoita, jotka tekevät parhaansa eikä vain sitä mikä vaaditaan riman ylittämiseksi. Oletko aina noin pedantti töissäsi?
– Kun teen töitä, teen töitä. Näettekö tässä virheitä?
– En.
– Katso tuota kaappia, se on liian kaukana takaseinästä. Väärässä kohtaa.
– Eihän tuota kukaan näe.
– En korjaa sitä, koska joutuisin rakentamaan mallin uudelleen. En saa kaappia irti lattiasta jälkiä jättämättä, mutta minun täytyy muistaa. Kuvauksessa voin häivyttää virheen mutta jos unohtaisin sen, saattaisin tietämättäni korostaa sitä.
– Virheitä saa jäädä mutta ne täytyy pitää mielessä, vaikkeivät toiset niitä näkisi?
– Kenkäkauppaketju, jonka osasto tämä on, tahtoo kuvia osastosta nettisivuilleen.
– Oletko tehnyt kauan töitä alalla?
– Ensimmäinen osasto, jonka olen suunnitellut ja toteutan alusta loppuun, nainen sanoi, siristellen punoittavia silmiään ja jatkoi. - Piilolinssit, ilmastointi ja liimahöyryt kuivattavat verkkokalvoni.
– Jätän teidät viimeistelemään työnne.
– Tämä tuli valmiiksi, pakkaan kamani ja poistun näyttämöltä, kunnes on aika vastaanottaa todistus suorituksesta.
Mies katosi käytävään. Nainen pakkasi laukkunsa, siirsi pienoismallin odottamaan maanantaina paikalle tulevaa tutkintolautakuntaa ja astui keväiseen iltaan. Paloautonpunainen kawazaki oli parkkipaikan nurkassa. Mies pyörän selässä hymyili.
– Että tuollainen lelu, näyttää samalta kuin kuva jonka aamulla näin, nainen mutisi katsellen pyörää.
– Älä ivaa, ei minulla ollut varaa tällaiseen, silloin kun olisin näyttänyt mielenkiintoiselta ilman kypärää.
– En minä sano, että näytät säälittävältä, mutta keskustelu oli mielenkiintoisempi kuin kuva.
– Kelpaako kyyti? mies kysyi ojentaen naiselle kypärän.
Nainen istui miehen taakse mustalle nahalle, kietoi kätensä tämän vyötärölle ja kokeili kypärän mikkiä.
– Kanttaan kehnosti oikealle, että aina vasemmalle tai suoraan kiitos.
– Päädymme kiertämään kehää.
– Ei väliä, kunhan ympyrä on riittävän suuri.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tykkäsin tästä, hyvin kirjoitettu :)
Alku oli tosi mukaansa tempaavasti kirjoitettu. Olen huomannut itsestäni, etten pysty kiinnostumaan kun ihan tietynlaisesta "suorasta-kertovasta" kirjoitustyylistä ja alku oli juuri sellaista. Olisin halunnut ensimmäistä kertaa tällä palstalla lukea jutun loppuun, mutta ikäänkuin putosin kärryiltä, kun opettaja oli menossa koulusta ulos. Mutta tykkäsin kovasti kirjoittajan tyylistä. Se oli sopivasti ympäristöä kuvailevaa menemättä kuitenkaan siinä liioitteluun.
Huomaan että tuossa ulosmeno kohdassa on joku pieni tyhjiö. Siitä puuttuu jotain. Hionpa vielä tuon ennen kuin laitan opettajalle. :) Kiitos huomiosta, ja kiitos kehuista. Vaikka niitä lukiessa ei kehity, hyvältä ne tuntuvat.
Mulla on ilo ajella kesäisin moottoripyörällä. Mikään ei ole hienompaa kuin ajaa visiiri auki ampiaiseen.
japanilaisia samuraisukuja käsiteltäessä: Honda, Yamaha, Suzuki ja Kawasaki, on alituiseen varottava suututtamasta näiden sukujen mukaan nimensä saaneiden moottoripyörien omistajia. Varsinkin jos joku saattaa omistaa Kaeasaki GPX 600 R:n kaltaisen paholaisen.
Samuraiden sivistyksellisyys, sotataito ja kuolemaa palkäämättömyys tekivät heistä legendoja. Nämä legendat ja heidän arvonsa elävät yhä.
Anteeksipyyntö samurailta, ja omistajilta.
Totuus on että tarkistin tuota netistä, molempia tapoja löytyi, sekä z että s, koska en omista kuin vanhan Hondan...
Muistan seuraavalla kerralla kysyä asiantuntijalta asiaa, ennen kuin julkaisen.
alku ja loppu oli ihan hyvät, mutta keskiosa tökki. siinä oli vaan lauseita toistensa perässä, eikä teksti ollut niin sujuvaa..
voit olla sinäkin, en kiellä. Varmaankin hioin alkua ja loppua enemmän kuin keskikohtaa.
Taidanpa vastaisuudessa katkaista tekstin kahtia ja tutkia tuon leikkauskohdan molemmat puolet tarkemmin.