Hullun miekkamiehen bisnes

tosiasiat

Hullun miekkamiehen kannattaisi perustaa haarakonttori Pariisiin.

16

180

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosiasiat

      Kaupungin työntekijät pelkäävät tyhjentää roskiksia, joissa muhii massiivinen rottaongelma.
      Turistien rakastama Ranskan pääkaupunki Pariisi kärvistelee tulvan kourissa, kun joulu–tammikuun ravakat sateet ovat nostattaneet kaupunkia halkovan Seine-joen pintaa. Tulvahuippua ennustetaan lauantaiksi.

      Tulvat ovat muuttaneet liikenteen painajaismaiseksi ja peruneet turistien suosimia jokiristeilyjä, minkä lisäksi joen tuntumassa sijaitsevat museot ovat peruneet näyttelyjensä avajaisia. Tulvakaaos on tuonut mukanaan harmien lisäksi myös ällöttävän lieveilmiön: kaupungin kaduilla vilisee rottia, jotka ovat tulvien takia joutuneet pakenemaan koloistaan.

      Rotista ovat uutisoineet kuluvan viikon aikana muun muassa France24 ja Le Parisien. Lisäksi sosiaalisessa mediassa leviää lukuisia kuvia ja videoita rottia pursuilevista roskiksista. Tilanne on säikäyttänyt kaupungin siisteydestä huolehtivat työntekijät, joille kohtaamisista rottien kanssa on tullut arkipäivää.

      – Rottien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kollegani kertoi, että rotta hyppäsi hänen kurkkuunsa ja toinen käsivarteen, kertoi Davidiksi esittäytynyt henkilö Le Parisienille.
      Hän vaatii kaupungilta kovia otteita ongelman ratkaisemiseksi, sillä rotat ovat suuria, eivätkä paljon välitä ihmisistä. Lehden mukaan Pariisissa aloitettiinkin syyskuussa ohjelma rottien torjumiseksi, johon on varattu rahaa 1,5 miljoonaa euroa.

      France24:n haastatteleman asiantuntijan mukaan ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse siitä, että rottia olisi enemmän kuin ennen.

      – Niitä vain näkyy enemmän, sanoo Pierre Falgayrac, jonka mukaan Pariisissa on 1,75 rottaa jokaista kaupungin asukasta kohti.

      • 365x

        Jassoo että Dille2010DiingDongilla ei ollut muuta puuhaa junttilassa kun lumet suli pulkkamäestä kuin kirjoittaa ensin wordille kopsaten ensin taas niin korkeatasoisen aloituksen ja vastauksensa minuutin kuluttua.
        Miten se menikään, voiko mielisairas piipahtaa Pattayalla?

      • 365x

        "Miten se menikään, voiko mielisairas piipahtaa Pattayalla? "
        Uudistan kysymykseni. Olen avohoitopotilaana Niuvanniemestä ja haluaisin matkustaa Pattajalle? Onko tämä mahdollista?

    • Pattayan_ihmisrotat
    • RottakaupunkiOK

      EI kannata ainoastaan pattayalla rotat on riitttävän laadukkaita ja "harvinaista puissa kiipeilevää lajiketta", johtuen joka paikassa olevien jätteiden laadusta ja määrästä. Parhaita burgereita saa rantakadun rottapopulaatiosta, onhan niitä nelisen kymmentä yhtä asukasta kohden,joten materiaalin hankinta on turvattu vuosiksi.

      Sairaseläkkeellä oleva rottaburgeryrittäjä, jyväskylästä... 734 euroa/kk, loput rotista

      • Ekoburgerit

        Miten muuten rotta uppoaa juutalaisille ja muslimeille? Saako halal ja kosher merkinnät. Muuten pitää vaan myydä vesipuhvelin lihana.

        Myllyllä kun vetää luineen lihat niin ei siitä enää päällepäin erota mitä se on, ja jurriset haisevat ihramahat ei sangsom ja chang päissään shorttareilta tullessaan niin välitä mitä napaansa tunkee, kunhan rasvaa on paljon

    • Lerpatvauhdissa

      Niin tämäkin päivä on sujunut tuplalerpan nimissä, vuoroin puheenvuoron saanut ja aloituksia tehtaillut Ballinumba, jolla ei nimestään huolimatta ole Balleja, joilla jotain tekisi, vuoroin PerseiCM jonka vaimo paljastuikin yllätys, yllätys vieraisiin meneväksi neitsythammaslääkäriksi, joka orpolapsia kouluttaa katutytöiksi.

      Heillä sitä sielunkauneutta aina löytyy lämminhenkisistä vastauksistaan!

      Voiko kauniimmin sanoin enää päivää jatkaa?

      "Tyylikkäällä" kerronnallaan yrittävät uskotella kirjoittelevansa totuuden, vain totuuden, mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä!

      Uskokoon ken haluaa...

      Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.

      Hui Hailaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, apunaan Chiang Main baariapulainen, katutyttöorpolapsineen, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Hui Hain nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

      Don Quijoten tavoin Hui Hailaiset yrittävät Lerppaharjun ja Chiang Main baariapulainen, sekä baariapulainen katutyttöineen, jotka on kouluttanut vieraisiin menevä hammaslääkärineitsyt,Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Hui Haita kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Pattayan, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

      • KuivallaPakariin2010

        Oooohhhoohhooooo🐒 ei ole palleja.
        No ei olis palleja Jarillakaan eikä DingDong 2010 Maijalla, jos tulisivat ulospuskistaan jonne luikki vedonlyöntinsä jälkeen.

        Ps. Tuo juttu on jo ladattu palstallevuosien mittaan muutaman sadan kerran.

        Quiote......jepjep......Pattayan rakkaiden viisain ja fiksuin.

      • Lerpatvauhdissa

        Kopioin vahingossa väärän kommentitn. Tämä on oikea.

        Niin tämäkin päivä on sujunut tuplalerpan nimissä, vuoroin puheenvuoron saanut ja aloituksia tehtaillut Ballinumba, jolla ei nimestään huolimatta ole Balleja, joilla jotain tekisi, vuoroin PerseiCM jonka vaimo paljastuikin yllätys, yllätys vieraisiin meneväksi neitsythammaslääkäriksi, joka orpolapsia kouluttaa katutytöiksi.

        Heillä sitä sielunkauneutta aina löytyy lämminhenkisistä vastauksistaan!

        Voiko kauniimmin sanoin enää päivää jatkaa?

        "Tyylikkäällä" kerronnallaan yrittävät uskotella kirjoittelevansa totuuden, vain totuuden, mitään siitä poisottamatta ja mitään siihen lisäämättä!

        Uskokoon ken haluaa...

        Dissosiatiivinen identiteettihäiriönsä (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on dissosiaatiohäiriöistä monimutkaisin eikä enää ole lukuisien lääkärien kertoman mukaan hallinnassa ja parannettavissa.

        Pattayalaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, apunaan Chiang Main baariapulainen, katutyttöorpolapsineen, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellenPattyan nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

        Don Quijoten tavoin Pattayalaiset yrittävät Lerppaharjun ja Chiang Main baariapulainen, sekä baariapulainen katutyttöineen, jotka on kouluttanut vieraisiin menevä hammaslääkärineitsyt,Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Pattyaa kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Hua Hinin, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

        Pattyalaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, apunaan Chiang Main baariapulainen, katutyttöorpolapsineen, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Pattayan nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

        Don Quijoten tavoin Pattayalaisett yrittävät Lerppaharjun ja Chiang Main baariapulainen, sekä baariapulainen katutyttöineen, jotka on kouluttanut vieraisiin menevä hammaslääkärineitsyt,Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Pattayaa kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Hua Hinin, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

      • VastausSaatuKiitos
        Lerpatvauhdissa kirjoitti:

        Tämä Lerpatvauhdissa Dille2010DingDong kiistatta on Pattayan rakkaiden viisain ja fiksuin, sekä näin myös osoittaa pohdinnalle vastauksen, voiko mielenvikainen matkustaa Pattayalle.
        Kyllä voi mikäli ei ole pulkkamäessä.
        Ps. Hänellä tosin hieman vippaa mielipiteet, mutta sehän on piripäille normaalia.

      • Antaamennäalamäessä
        VastausSaatuKiitos kirjoitti:

        Tämä Lerpatvauhdissa Dille2010DingDong kiistatta on Pattayan rakkaiden viisain ja fiksuin, sekä näin myös osoittaa pohdinnalle vastauksen, voiko mielenvikainen matkustaa Pattayalle.
        Kyllä voi mikäli ei ole pulkkamäessä.
        Ps. Hänellä tosin hieman vippaa mielipiteet, mutta sehän on piripäille normaalia.

        Persläpilerpat todella lujalla menopäällä, varmaan Hua Hinin, CM:n, Phuketin, Ameriikan valloituksen jälkeen on vuorossa kuulento, vahinko, että google tiputti kilpailupalkintonsa pois
        lerpan saatavilta. Olisi pian maailman rikkain lerppa ollut viihdyttämässä palstalaisia.

    • Asiaaontutkittu

      Rotat eivät olleet syyllisiä mustaan surmaan.

      Sen aiheutti joku muu.

    • Kysymys.Piripäälle

      Tunnet Pirin. Voisitko kertoa mitä Piri on?

      • Lerppahanse

        Piri=lerppa ;)

      • Lerppahanse

        "Piri=lerppa ;)"
        Tämä on harhaanjohtavaa, koska piri tarkoittaa pirteää ja minun lerppani ei ole pirteä, koska se on pysyvästi lerppa.

    • hullumiekkamies

      Tein pikavisiitin Pariisiin ajatuksella perustaa sinne oma rottaburgeribaari. Homma kaatui siihen kun ei löytynyt tarpeeksi hyviä rotanpyydystäjiä ja Sancho Panza, minun luotettu apulainen ei halunnut muuttaa Pariisiin Pattayala.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe