Hei, oletteko päätyneet samaan kuin minä? Itsellä on aikuinen doggi ja sen kakulit ovat niin suuria, että sellaisen sisältävä pussi ei mihinkään taskuun mahdu. Yleensä annan doggin vain kakuloida ja peitän kakulin esim potkimalla hiekkaa sen päälle. Tai jos koira kakuloi puistoon, kakulihan ei haittaa ketään koska se maatuu tosi nopeasti. Talvisin on helpompaa, koska kakulin voi haudata hankeen ja se katoaa heti näkyvistä.
Vastaukset 5
- Pinkki.Pippuriina
Juu lumen peittoon vaan. Kesäisin en tiedä, kun vasta viime kuussa sain pentulin.
- enolerobottien
Voisit kuljetella kotiisi,,kokeileppa paistaa vaikka pannulla,,saat siitä ilmaisen muonan itsellesi.
- Kyllästynyt
Kuules nyt, tätä varten ne kakkapussit on. Asun Etelä-Helsingissä ja lähellämme on paljon puistoja, joista useimmat ovat valittevasti ruskeiden kasojen peitossa...ettekö voi vaan kerätä niitä ja viedä roskiin?!? Muistakaa että talvella lumen alle peitetyt pökäleet tulevat esiin keväällä, ei se maatuminen niin nopea juttu ole, varsinkin kun kyseessä on iso koira ja sen jätökset. Tietysti jossain maalla voi noin tehdä, jos kyse on harvaan asutusta paikasta jossa pökäleet voi potkia vaikka ojaan. Mutta oikeesti! Satun itse omistamaan labradorinnoutajan, ja tiedän mistä puhun.
- Dgjkiytd
Ei kai kukaan oikeasti tunge taskuun (täysiä) kakkapusseja? Ite ainakin ihan kädessä kannan roskikselle saakka. Suosimassani merkissä on kahvatkin
- Koirulitt
Minä syön ne. Hänen kaki on niin hyvää!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389