Perjantai iltana Jämsänkosken Nesteen ravintola oli ääriään myöten täynnä noin 150 ihmistä. Lauran teema on Suomi takaisin. Puhe herätti ajatuksia, sata vuotta sitten saavutettiin itsenäisyys jota on vähinerin menetetty. Markka takaisin, rajat kiinni, totuuskomissio selvittää 90- luvun laman syntipukit ja lasten tulevaisuus ja omien kansalaisten sosiaaliturva ensin.
Laura Huhtasaari hurmasi Jämsäläiset.
entinentemari
20625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aloittajan kertomiin asioihin ei presidenttinä voi vaikuttaa kuin arvojohtajuudella. Ulko- ja tutvallisuuspolitiikassa Huutasaari on ulkona kuin lumiukko, vaikka niiden hallitseminen on presidentille tärkeää presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Populistihan puhuu siitä, mistä kansa haluaa kuulla, vaikka hänen valitsemansa aiheet ovat hallituksen ja edeskynnan päätäntävallassa eivät presidentin, johon virkaan hän nyt on ehdolla.
Populistihan on silloin oikeassa! Demokratiassahan pitäisi täyttyä kansan tahto. Ja kansahan tahtoo kuulla puhuttavan siitä mitä se haluaa. Kaikki poliitikothan lupaavat aina jotain, jota kansa haluaa. Eli ovat kaikki populisteja. Eikö vain!
Kannattaahan sitä vatvoa presidentinvaaliehdokkaana asioista, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan. Sinäkin brutukseni menit tähän vipuun ja puolustat ehdokkaan idioottimaisia aihevalintoja. Pakkohan sen Huhtasaaren on jostakin puhua ja valinta on sisäpoliittiset asiat, koska ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hän ei ymmärrä mitään. Tämän hän on jo eduskunnassa osoittanut olemalla hiljaa kun näistä aiheista puhutaan, vaikka sisäpolitiikassta keskusteltaessa on aina äänessä. Sama käytäntö on ollut pressanvaalitenteissä. Uskomatonta, että noin tietämätön hakee ulko- ja tyrvallisuuspolitiikkamme johtajaksi. Taitaa Huhtasaaren itsetuntemus olla vähän hakusessa., jos ei ymmärrä, että pelkällä sisäpolitiikan "tietämyksellä" ja populistisilla puheilla ei Suomen pressana pärjää.
Just, ja se numerohan oli siis 9, eli yhdeksän!
Jämsänkosken nesteen ravintola:) :). Laura Huhtasaari on liian nuori näihin vaaleihin. katotaan 12v päästä. Pitäs sitä toistakin suomenkieltä osata eis alkeet. (vaikkei sitä missään tarvitakkaan, mutta presitentin pitää se hallita). 100 v tuli jämsässäkin täyteen.. Ei nämä ehdokkaat tiedä miten jämsässä satavuotta sitten elettiin ja toimittiin? Kirkollepäin yöllä kävellytettiin. Ja se on jättänyt jäljen vielä syntymättömän pojan pojan pojan polkuun. punikki siitäki tulee.2kk päästä.Kirkon tiloissa semmoset verityöt..
vähänkö sekoja höpiset?
Lukekaa historiaa..punikit Jämsäsässäkin aloitti....siinä kahakassa tuli ns. Merkityt miehet..
lue historiaa...ennenkö tuomitset..saatan höpistä sekoja.mutta historia on ja pysyy..esim 1918 kivipankki on luotisuojattu kivirakennus
Sydän toisensa perään kun samuu...
Käykää katsomassa ttt tre.
Ääni pakolaismyönteisyydelle on ääni suomalaisten tulevalle pahoinvoinnille.
Ja kohta saa 2 ääntä.
Kuinka sä voit antaa kaks ääntä??? Vaikka kuinka lähtiessä muijaas vannotat äänestämään,niin kuin sä sanot,niin siellä kopissa se on yksin.....silloin se voi pettää sua,niin kuin aina kun et vahdi,hölmö
Kyllä koskella valvotaan, meijä muija ottaa lapusta kuvan ja minä tarkastan. Jalkapannasta nään missä kulkee.
Jämsänkoskellahan asuukin Jämsän seudun suurimmat juntit!
Mieluummin juttu Jämsänkoskelta kuin surkimus/luuseri Jämsästä.
Nämä Huhtasaaren Junttikannattajat ovat itse niitä niitä joille työnteko ei maistu ja pelkäävät ,että mamut vievät edut!
Ai kaikki paikalliset yksinkertaiset peräkammarin pojat olivat tulleet katsomaan elävää naista.... pitkissä poplareissa, oletan.
Pääasia ettei puppelipojasta tullut presidenttiä. Olisin hävennyt Suomen puolesta ja muu maailma olisi nauranut suomelle. Vaikka ei ehdokkaani voittanutkaan niin on tämä nykyinen pressa paras ehdokas oman ehdokkaani jälkeen. Saulihan on sellainen mitään sanomaton joka ei osaa sanoa omaa kantaansa asiaan kuin asiaan, niin näin tehden ei saa huonoja asioita aikaan suomelle. Mukava mies mutta politiikassa pelkkää ilmaa.
Huhtasaari on saanut hyvät arviot mediassa, niihin meidän Jämsässä on hyvä yhtyä. Ministeriainesta joka selviytyi politiikan testistä hyvin.
Neutri on tehnyt hyvän arvion, Lauraa seuranneena uskon hänen yltävän presidentiksi v. 2024. Suomalaiset ovat heränneet ja PS. on silloin kärkipuolueita.