Yllätys yllätys!

En ole ikinä nähnyt nimenantoilmoitusta, jonka mukaan lapsi olisi saanut nimen Päivi tai Tuula, enkä myöskään ole tavannut yhtäkään sennimistä pikkutyttöä. Kuitenkin - yllätys yllätys! - Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan vuosina 2000-04 on syntynyt 33 pikkuista Päiviä ja 47 pikkuista Tuulaa! Tunnetteko te yhtään pientä näiden nimien kantajaa? :)
6722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muita kuin aikuisia tämän nimisiä. Nimethän eivät välttämättä ole ensimmisiä nimiä.

Äänestä

Tosin nämä nimet voi olla toisia tai kolmansia etunimiä, sillä väestörekisterikeskus ilmoittaa ne samoin kuin ensimmäiset etunimet.

Ilmeisesti väestörekisterikeskuksen sivuilta löytyy myös muut kuin kirkkoon kastetut nimen saaneet, joita ei tapaa lukea lehdessä,(kuten kastettuja), ellei vanhemmat erikseen ilmoita sitä omavalintaisella ilmoituksella, kuten mm. syntymäpäivistä ilmoitetaan, kun täytetään niitä pyöreitä :)

Äänestä

Kumpiakin tunnetaan - ja useita.
Kauniita nimiä.

Äänestä

En tunne näinä vuosina syntyneitä. Nuohan voivat olla toisina niminä, niitä harvemmin kuulee puolitutuilta.

Äänestä

En kyllä pienillä tytöillä ole nimeen törmännyt, mutta tunnen kyllä Päivejä, jotka ovat ikähaarukaltaan 20-40. Eiköhän nuokin nimet pian uudelleen suosioon tule, ja mielestäni Päivi sattuu vallan mainiosti myös pienelle tytölle nimeksi. Tuula on lähinnä nykyään keski-ikäisten nimi, eikä mielestäni kovin kaunis.

Äänestä

nimiä,mutta tunnen yhden n.2v Tarja tyttösen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S.P. kirjoitti:

En ole ikinä nähnyt nimenantoilmoitusta, jonka mukaan lapsi olisi saanut nimen Päivi tai Tuula, enkä myöskään ole tavannut yhtäkään sennimistä pikkutyttöä. Kuitenkin - yllätys yllätys! - Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan vuosina 2000-04 on syntynyt 33 pikkuista Päiviä ja 47 pikkuista Tuulaa! Tunnetteko te yhtään pientä näiden nimien kantajaa? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu