Maahantulosäännöksiä.

StadinLusinein

Kesäkuun alusta lukien suomalaisen tulee hankkia Thaimaan Suomen suurlähetystöstä maahantulolupa Thaimaahan, mikäli on kirjaus rikosrelisterissä.
Lähetystö arvioi mahdollisen rikoksen vakavuuden vaikutuksen maahantuloluvan myöntämiselle.
Jos on merkintä pahoinpitelystä, seksuaalirikoksesta, tai talousrikoksesta, juttu on soronoo.

21

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DingDong2010

      Totta. Minulla on kaksi pahoinpitelytuomiota. Vain kaksi, vaikka olen kurmuuttanut melkoisen monta miestä myös kehän ulkopuolella.

      Toinen tuomio tuli kun löin kerran jättikokoista bodaria, joka pyyhki nuorella pienellä kikkarapäisellä puolustuskyvyttömällä pojalla kapakan lattiaa. Löin kerran ja paikalle tuli nukkumatti ja ambulanssi. Hammasremonttinsa maksoi 32000 euroa, kivusta ja särystä 5000 euroa. Päälle neljäntonnin sakot. Löisin uudelleen vastaavassa tilanteessa.

      Toinen tuomio tuli perinteisellä suomalaisella tavalla tanssiparketilla. Löysin selkäni takaa minua tuuppivan miehen, joka elehti siellä jo valmiina kuin American Ninja. Eleistä ei ihan kamalasti ollut sitten hänelle käytännön hyötyä, totesi hän itsekin, kun istuskeli hetken kuluttua siinä parketilla verilammikossaan. Nenä tuli paljon halvemmaksi kuin hampaat.

    • 35NumBall

      Noin se on ollut pidemmissä viisumeissa jo vuosia, siksi resuperseet eivät voi olla maassa kuin kolme kuukautta, minkä jälkeen pitää hakea uusi leima passiin, taas kolmeksi kuukaudeksi... siksi ulkomaan matkaili tietyissä piireissä on yleistä... kolmen kuukauden välien... Viranomaiset myönsivät jossain vaiheessa myös maateitse kolmen kuukauden leimoja... mutta luopuivat siitä koska paratiisiin pyrkivät rikolliset aiheuttivat varsin paljon ongelmia, nyt tulee passiin kahden viikonleima... lentäen saat 3kk kerran vuodessa jatkoa,,,

      osa rottakaupungin asukkaista puipaut välittää moisesta, kiinni jääminen ilman maassaolo lupaa johtaa aina pidätykseen, karkoitus ja maahantulokielto... Bangkokin karkoituskeskuksessa on kokoajan satoja resuperseitä, odottamassa rahaa paluulippuun, josta heidät saatetaan lippukourassa lentokoneeseen, ja maksimissaan 10 vuoden maahantulokieltotaskussa...

      Kalliit on reppanoiden laulujen lunnaat... Köyhää Eino Leinoa mukaillen...

      Sitä se lähes ilmainen perse teetättää... reppana.

      • Lerppakisällinä

        Kaks lerppaa kerran
        Chiang Maissa ajeli.
        Oli heillä allaan Harrikat
        ja suussaan sikaarit.
        He kypärät otti päästään
        ja ryhtyi kehumaan.
        Niin että Hua Hiniläisetkin
        kurkoitti kuulemaan.

        He laulussansa tuossa
        ylisti rikkauttaan,
        joka kaiken tarjoaa,
        mut lerppaa pystyyn ei saa.
        He ajelivat kohti Huaa
        ja olit rehvakkaat.
        Ja siellä ladyboyt ja al`ikäiset,
        heit viel odottaa.

        Niin viisaammat tuota
        kysyivät toisiltaan:
        Keitä olit nämä narrit,
        kun kuvittel kaiken mielissään?
        Niin joku muistella sen
        ties viisaampi Suomessa:
        He olit yks lerppa vaan
        joka Jyväkyläs asustaa...


      • 35NumBall

        Osasit resuperse ottaa hienosti kantaa avaukseen, sekopää... olet selvää mielisairaalatasoa reppana.


      • hulluseon
        35NumBall kirjoitti:

        Osasit resuperse ottaa hienosti kantaa avaukseen, sekopää... olet selvää mielisairaalatasoa reppana.

        Tunnistat mielisairaat olethan sellainen itsekkin.


      • 35Numball
        hulluseon kirjoitti:

        Tunnistat mielisairaat olethan sellainen itsekkin.

        Ei sinullakin resu ole diagnoosi kaukana, puhut nikissäsi itsestäsi kolmannessa persoonassa, vai oletko resu kopioinut äitisi sinulle antaman nimen... Nikiisi...


      • hulluseon
        35Numball kirjoitti:

        Ei sinullakin resu ole diagnoosi kaukana, puhut nikissäsi itsestäsi kolmannessa persoonassa, vai oletko resu kopioinut äitisi sinulle antaman nimen... Nikiisi...

        Sun näytöt on annettu. Tekisit itsellesi ja sukulaisillesi palveluksen jos sellaisia vielä on läheisiä sulla ei ole.
        Meinaatko trolli siis kauan vielä jaksaa.


      • 35Numball

        Laita resu tulee vähän näyttöjä... Reppana...


      • hulluseon
        35Numball kirjoitti:

        Ei sinullakin resu ole diagnoosi kaukana, puhut nikissäsi itsestäsi kolmannessa persoonassa, vai oletko resu kopioinut äitisi sinulle antaman nimen... Nikiisi...

        Kerrot jatkuvasti olevasi resuperse reppana joka käyttää jatkuvasti huoran palveluita ja olet kovin rattayan matkailija.
        Pitäiskö tollaista terveenä pitää.


      • UteliasCM-citymarket
        35Numball kirjoitti:

        Ei sinullakin resu ole diagnoosi kaukana, puhut nikissäsi itsestäsi kolmannessa persoonassa, vai oletko resu kopioinut äitisi sinulle antaman nimen... Nikiisi...

        Onko lerpan nykyinen ladyboyrakas Niki, kun kyselee Nikistä?
        Vai lieneekö taas oppimattoman vanhusressun suomenkieli- ja kirjoitustaidon puutetta?


      • 35Numball

        Jep resuperse mutta omalla rahalla....


      • Lerpanomaraha
        35Numball kirjoitti:

        Jep resuperse mutta omalla rahalla....

        Kela ja sossu antavat omaa rahaa nykyisin hallitummin, joten katso tarkkaan , mistä saat halvimmat hiivat ja sokerit, kiljuntekoon, muuhun ne eivät sinulla riitäkään.
        Toki haavematkailuun...


      • 35Numball

        Resu tässäkö sinun ns.. näyttö, taso el ole kovinkaan korkea... Yritä poju paremmin...


      • Lerpallaeinäyttöjäanneta
        35Numball kirjoitti:

        Resu tässäkö sinun ns.. näyttö, taso el ole kovinkaan korkea... Yritä poju paremmin...

        Tekussa annoin näyttöni ja se on riittänyt, itselläs taitaa uupua paljonkin...


      • DingDongNäyttö
        Lerpallaeinäyttöjäanneta kirjoitti:

        Tekussa annoin näyttöni ja se on riittänyt, itselläs taitaa uupua paljonkin...

        Pahasti on sulla kilahtanu tekun jälkeen.


      • Oikeaarvio
        DingDongNäyttö kirjoitti:

        Pahasti on sulla kilahtanu tekun jälkeen.

        Niin pahasti ei takuulla, näin ulkopuolisen mielestä, kuin CM- ja HuaHinlerpalla.


      • SamaaMieltäViisain
        Oikeaarvio kirjoitti:

        Niin pahasti ei takuulla, näin ulkopuolisen mielestä, kuin CM- ja HuaHinlerpalla.

        Oikeassa olet ulkopuolinen.

        Onhan sitä aika kilahtanu jos ei kykene edes laulunlurituksia lataan tälle matkailupalstalle.


    • Soi.16

      Alkaakohan Bulevardillakin raha vaihtaa omistajaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe