Automaattiset kaukovalot

Automiesajelee

Nykyään uusissa autoissa alkaa järjestään olla toiminto joka vaihtaa automaattisesti lähi- ja kaukovalot. Ajelin ystävän uudehkolla autolla ja ihan vahingossa kytkin tuon toiminnon päälle, ja uskomattoman hyvin toimivat. Vaihtoi valot aina silloin kun itsekin olisin sen tehnyt ja ajamisesta tuli paljon mukavampaa kun ei tarvise jatkuvasti käyttää valoviikseä.

Tuli sitten mieleen että minkälainen homma olisi rakennella samanlainen järjestelmä omaan 2000-luvun puolen välin autoon.

Millainen anturi tähän tehtävään olisi sopiva ja hyvin toimiva? Jonkinlainen LDR-vastushan tuo anturi kai on, mutta mikä osa tarkalleen olisi paras toimimaan tällaisessa sovelluksessa? Onko olemassa jonkinlaista komponenttia, joka suhtautuu valomäärään lineaarisemmin kuin LDR, olisi nimittäin helpompi toteuttaa herkkyyssäätö. Anturin voisi sijoittaa taustapeilin eteen tai vaihtoehtoisesti keulamaskiin josta johdot olisi helpompi vetää.

Käyttämällä jonkinlaista mikrokontrolleria voisi saada systeemiin tarpeellisia toimintoja, esim. että pitkiä käytetään vain kun nopeus on yli tietyn raja-arvon ja potentiometrin voisi asentaa jolla saisi herkkyyttä säädettyä. Ohjaus sitten releillä auton omiin johtoihin. Nämä eivät kuitenkaan ole varsinaisia ongelmia vaan lähinnä tuo anturi alkoi mietityttää.

22

2210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anturi
      • automiesajelee

        Autossa on valmiina automaattisesti himmenevä taustapeili johon kuuluu päivänvaloa eteenpäin mittaava anturi. Sitä voisi periaatteessa käyttää hyödyksi...

        Minkälainen komparaattori tuohon sitten pitäisi ostaa/rakentaa? Vai olisiko järkeä käyttää jotain helposti ohjelmoitavaa mikrokontrolleria (pic tai arduino tms.)

      • Automiesajelee

        Niin ja millainen sen toisen anturin tulisi sitten olla, eli sen anturin mikä varsinaisesti mittaa vastaan tulevan auton valoja

      • rollaati.rollaa
        Automiesajelee kirjoitti:

        Niin ja millainen sen toisen anturin tulisi sitten olla, eli sen anturin mikä varsinaisesti mittaa vastaan tulevan auton valoja

        Suosittelen käyttämään anturia, joka on tarkoitukseen suunniteltu. Sellainenhan löytyy niistä autoista, joissa mainittua järjestelmää jo käytetään. Anturin kun pitää toimia sääolosuhteista riippumatta.

        Anturin osalta neuvoa kannattaa kysellä autoharrastajien palstoilta. Kun tiedät anturin tyypin ja ominaisuudet ja haluat suunnitella elektroniikkaa sen ympärille niin sitten täältä tai murobbs:n puolelta löytyy apua.

      • jsdfhujdfjh
        Automiesajelee kirjoitti:

        Niin ja millainen sen toisen anturin tulisi sitten olla, eli sen anturin mikä varsinaisesti mittaa vastaan tulevan auton valoja

        Tuo linkin anturi käy molempiin tarkoituksiin. Eteenpäin katsova tulee putkeen, lialta suojaan tuulilasin taakse ja tuulilasia pitää välillä muutenkin pestä.

      • Automiesajelee

        No niin. Ajatellaan siis että ostan pari tuollaista anturia ja yritän niillä toteuttaa systeemin.

        Minkälaista elektroniikkaa ja millaisia kytkentöjä tarvin, jos ajatellaan että haluan säätää potentiometrillä systeemin herkkyyttä? Voisiko komparaattorina käyttää operaatiovahvistinta?

      • Joakim1

        En kyllä usko, että noin yksinkertaisesti saa tehtyä hyvin toimivaa systeemiä. Tuonhan pitäisi kuitenkin huomata lyhyillä valoilla vastaan tuleva auto, jos ei ole tarkoitus häikästä sitä kunnes lyhyidenkin valojen valoa tulee merkittävästi tuulilasiin.

        Eiköhän noissa ole jonkinlaista hahmontunnistusta, joka havaitsee auton valot ja katuvalot näköpiirissä. Tuohon riittävä systeemihän on kaikissa kameroissa ja kännyköissä, joten ei ole monimutkaista nykyaikana, mutta varsin vaikeaa elektroniikkaharrastelijalle.

        Saattaa tietysti olla myös jotain tietoa noista välimatkaa autoihin ja muihin kohteisiin mittaavista antureista, mutta tuskin niiden kantama riittää niin pitkälle, kuin ainakin itse haluan vaihtaa lyhyille auton lähestyessä viereisellä kaistalla.

        Eikä tuo pelkkä valoanturi voi mitenkään reagoida ohitettavaan autoon. Vai luuletko takavaloista tulevan tarpeeksi valoa?

      • Automiesajelee

        Ei tässä nyt varsinaisesti olekaan tarkoitua rakentaa heti hyvin toimivaa systeemiä vaan harrastella ja kokeilla mitä saa aikaan, oppia uutta ja parannella laitteistoa myöhemmin.

        Tuo auto millä ajoin reagoi varsin hyvin myös takavaloihin. Olettaisin että anturi on erityisen herkkä punaiselle valolle.

        Yksi mahdollisuus olisi tietysti katsella ebaysta tms. halvalla jonkun vanhemman edustusauton anturi ja selvitellä minkälaisia johtoja tarvitsee vetää.

    • Yökuski

      Minulle tuli ajatus että anturina toimii kamera, jonka kuvasta haetaan kirkkaita , muusta kuvasta erottuvia kohtia, jotka sitten tulkitaan vastaantulevaksi ajoneuvoksi.

      • Automiesajelee

        Varmasti hyvä tapa mutta itse tehtäväksi vaatinee jo turhan monimutkaista elektroniikkaa...

    • unohda.koko.juttu

      Epäilen että tällaisia kotitekoisia kötöstyksiä ei hyväksytä katsastuksessa koska huonosti toimiessaan häikäisevät vastaantulijan.

      • Automiesajelee

        Asiasta ei ole tietoa mutta uskoisin ettei näitä ole kovin tarkkaan säädelty. Kuitenkin ainahan kuljettajan on valvottava järjestelmän toimintaa ja kuljettajalla on aina myös mahdollisuus suorittaa valojen vaihto itse.

    • elektronikko

      Johan tuo systeemi oli 70-80 luvun taitteessa TM:n elektroniikkapalstalla ja sillä ohjailtiin huomio/ajovaloja ja lisukkeeksi oli helppo laittaa tuo kaukovalojen haistelu valoherkällä trankulla putkessa...

    • iltapimenee

      Kyllä varmaan tarvitaan myös optiikkaa anturin eteen jos ajatellaan että tunnistus täytyy tapahtua 200-300m päästä. Elfan 110-44-313 tunnistaa punaisen alkupäästä, 630nm. Kuitenkaan ilman kontrolleria ei ohittavan auton tunnistus onnistu. Esim. ultraääni tai kamera tunnistus sitten. Ilmeisesti alkuperäis systeemit toimii kameratekniikkalla ainakin tässä laatulehden jutussa.
      http://www.iltalehti.fi/iltvautot/201611250125604_v1.shtml
      Ei muuta kun anturia kiinni ja dataloger tallentamaan ja testiajoon.

    • vjfdjmhyujd
      • Automiesajelee

        Tuossapa on kytkentäkaaviokin valmiina niin voisi vaikka rakennella tuollaisen piirin ja testata miten pelittää. Eipä tule iso vahinko vaikkei toimikaan.

        Kiitokset linkistä.

      • Joakim1
        Automiesajelee kirjoitti:

        Tuossapa on kytkentäkaaviokin valmiina niin voisi vaikka rakennella tuollaisen piirin ja testata miten pelittää. Eipä tule iso vahinko vaikkei toimikaan.

        Kiitokset linkistä.

        Kannattaa ehkä ensin kokeilla vaikkapa kännykällä. Niihin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät Luxit. Vahvasti kyllä epäilen, ettei pelkkiä Luxeja mittaamalla saa järkevää toimintaa eri tilanteisiin. Vastaan pitkillä valoilla tuleva auto aiheuttaa valtavasti suuremmat Luxit kuin lyhyillä ajava puhumattakaan ohitettavan takavaloista.

        Miten tilanne, jossa vastaantulija vaihtaa lyhyille? Vaihtaako silloin Lux-systeemi takaisin pitkille? Tuossa kytkennässä taitaa olla aika olematon hystereesi eikä lainkaan viivettä tai keskiarvotusta.

    • sdfsfh

      Tässä vielä herkkä näkyvälle valolle optimoitu anturi ja sopiva vahvistinkytkentä, niin tolla sitten mittailemaan mitä tuloksia tulee. Putkeen vielä linssi joka suuntaa anturiin. Ei kyllä ihan halpa, partcolla melkein 12€.
      https://meettechniek.info/diy-instruments/lux-meter.html
      Joakim1, kännykkään on vaikea liittää optiikkaa ja pitkät vaihtuu pois olisitten vastaantulialla pitkät tai lyhyetvalot päällä. Ne on mulkkuja jotka vaihtaa vaan jos toinen vaihtaa lyhyet.

      • Joakim1

        Tarkoitin, että kännykän Lux-näytöllä voi helposti kokeilla millaisia arvoja saa lyhyistä, pitkistä ja takavaloista eri etäisyyksiltä. Voihan siihen mittauskohdan eteen laittaa vaikka kiikarin optiikaksi suuntaamaan ja vahvistamaan.

        Oletusarvoisesti vastaantulevat autot vaihtavat suunnilleen samaan aikaan pitkiltä lyhyille. Luxiin perustuva suora vaihtologiikka toimii helposti niin, että havaitsee vastaantulijan pitkät ja vaihtaa lyhyille. Vastaantulija sitten vaihtaa jossain välissä lyhyille ja Luxit tippuu, jolloin omat valot vaihtuvat pitkille kunnes vastaantulija on paljon lähempänä ja lyhyidenkin Luxit ylittävät kynnyksen.

      • sdfsfh

        Tuskin moni muu kun sinä kuvittelit tuon komparaattorin olevan valmis laite. Tietenkin siinä täytyy olla viivettä ettei samantien vaihdu kaukovalot takas. Ja lähivalojen täytyy riittää että valot vaihtuu. Tuolla nyt lähinnä halutaan demostroida tilannetta. Voihan siihen vaikka pistää vaan merkkivalon.

      • Joakim1
        sdfsfh kirjoitti:

        Minä en toistaiseksi usko lainkaan Lux-mittaukseen perustuvan laitteen toimintamahdollisuuksiin. Tässä on paljon tietoa ajovalojen mittauksista: http://www.iihs.org/media/714fb5d9-b769-48ae-9fec-49bca8fd8ada/G2TuBg/Ratings/Protocols/current/headlight_test_rating_protocol.pdf

        Glare-mittauspiste vastaa hyvin suunniteltua mittapaikkaa. Hyväksytyt lyhyet valot tuottavat 45 m etäisyydeltä alle 1 lux tuohon mittapisteeseen ja yli 10 lux ei saa mennä millään etäisyydellä. Hyvät pitkät taas valaisevat 5 Lux yli 150 m päähän. Jos siis laittaa lux-rajaksi 1 lux pitkillä vastaantulevalla vaihdetaan lyhyet jostain yli 300 m (etäisyyden 2-kertaistaminen tiputtaa Luxit 1/4-osaan) päästä ja lyhyillä vastaantulevalla alle 45 m päästä. Kumpikaan ei ole lainkaan järkevä vaihtopaikka. Perävaloista tullee vielä vähemmän luxeja kuin lyhyiden hajavalosta.

        Arviodaan nyt vielä tuota vaikkapa tällä laskurilla: http://www.ledstuff.co.nz/data_calculators.php

        Perävalojen valoteho lienee n. 100 lumenia. Perävalojen pitää näkyä koko 180 asteen sektoriin, mutta lasketaan vaikkapa 90 asteella, jotta noissa on jonkinlaista suuntausta. 1 luxin raja ylittyy vasta 7 m etäisyydellä. 50 m etäisyydellä tulee 0,02 luxia. Vaikka kulmaa pienentää kotihalogeenispottien tyypilliselle 35 asteen kulmalla 50 m etäisyydelle tulee vain reilut 0,1 Luxia.

        Noita kahta voi verrata laskemalla myös pitkät valot. H7 polttimo tuottaa n. 1500 lumenia. Sillä saa 150 m päähän 5 luxia 7,5 asteen keilaan, jonka halkaisija on tuolla 20 m. Kahdella valolla saa tuplasti luxeja tai 10,5 asteen keilan (27 m halkaisija). 0,1 luxia tulee sitten jo kilometrin päähän.

        Tuosta voi sitten pähkäillä miten mahdotonta on tehdä Lux-mittaukseen perustuva valoautomatiikka, joka edes jotenkin huomioisi nuo kolme perustilannetta pitäen vaihtoetäisyyden mielekkäänä. Onko jossain autossa toimiva systeemi ilman kuvantunnista ja/tai etäisyysmittausta?

        Hellan systeemi osaa jo muuttaa valokeilan muotoa siten, ettei muita häikäistä. Tuossa mainitaan kamera, joka tunnistaaa autot. https://www.hella.com/techworld/uk/Technical/Automotive-lighting/High-beam-assist-583/

      • Automiesajelee
        Joakim1 kirjoitti:

        Varmasti näinkin on, ja tuo selviää vasta kun rakentaa systeemin ja testaa.

        Olisikohan jossain sitten myytävänä jotain älykkäämpää kameraan tms perustuvaa anturia valmiin elektroniikan kanssa...

        Onhan noita kaukovaloassistentillisten autojen taustapeilejä halvallakin myytävänä ebayssa joissa on kiinni tuo kamera. Kuitenkin taitaa olla niin että nuo on liitetty CAN-väylään kaikissa autoissa joten melko vaikeaksi menee.

        Esimerkiksi tuossa on BMW:n (itsellä eri merkki) anturillinen peili:
        https://m.ebay.com/itm/BMW-7-Series-E65-E66-Rear-View-Mirror-Mirror-With-High-Beam-Assist-6979540/222788629307?epid=1828531049&hash=item33df3cb33b:g:f4oAAOSwgeBaVCah

        Vaihteeksi taas himan asiallisempaa settiä palstalla. Jatkakaa samaan malliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe