Beautiful Nokia

Nokia-puhelinten uudistettu verkkosivu kertoo päivitysten julkaisusta
Nokia-puhelinten takana oleva HMD Global on avannut hiljattain Nokia-puhelinten verkkosivuille laajennetun tietosivun, jolla kerrotaan päivitysten julkaisusta yhtiön älypuhelimille. Asiasta kertoo NokiaMob-sivusto.

Päivityksistä kertovalta sivulta löytyvät tiedot kuukausittaisten Android-tietoturvakorjausten julkaisuaikatauluista eri laitemalleille.

Vastaavaa ei ole nähty muilta Android-valmistajilta. Syy on todennäköisesti siinä, ettei muilla Android-laitevalmistajille ole juuri päivitystensä osalta kehumista. HMD Global puolestaan on nostanut kuukausittaiset, ajantasaiset Android-tietoturvakorjaukset yhdeksi koko mallistonsa markkinoinnin keihäänkärjistä.

Esimerkiksi tammikuun 2018 tietoturvakorjauksen HMD Globalin sivut kertovat julkaistun 15. tammikuuta niin Nokia 3:n, Nokia 5:n, Nokia 6:n kuin myös Nokia 8:n eri varianteille.
https://mobiili.fi/2018/01/29/nokia-puhelinten-uudistettu-verkkosivu-kertoo-paivitysten-julkaisusta/
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saisivat hävetä muut valmistajat. Viimenen tietoturvakorjaus elokuu 2017

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nokiaantakaisin kirjoitti:

Nokia-puhelinten uudistettu verkkosivu kertoo päivitysten julkaisusta
Nokia-puhelinten takana oleva HMD Global on avannut hiljattain Nokia-puhelinten verkkosivuille laajennetun tietosivun, jolla kerrotaan päivitysten julkaisusta yhtiön älypuhelimille. Asiasta kertoo NokiaMob-sivusto.

Päivityksistä kertovalta sivulta löytyvät tiedot kuukausittaisten Android-tietoturvakorjausten julkaisuaikatauluista eri laitemalleille.

Vastaavaa ei ole nähty muilta Android-valmistajilta. Syy on todennäköisesti siinä, ettei muilla Android-laitevalmistajille ole juuri päivitystensä osalta kehumista. HMD Global puolestaan on nostanut kuukausittaiset, ajantasaiset Android-tietoturvakorjaukset yhdeksi koko mallistonsa markkinoinnin keihäänkärjistä.

Esimerkiksi tammikuun 2018 tietoturvakorjauksen HMD Globalin sivut kertovat julkaistun 15. tammikuuta niin Nokia 3:n, Nokia 5:n, Nokia 6:n kuin myös Nokia 8:n eri varianteille.
https://mobiili.fi/2018/01/29/nokia-puhelinten-uudistettu-verkkosivu-kertoo-paivitysten-julkaisusta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu