Pitäkää hyvänänne. Älkää enää melskatko niinistöstä. Me kansalaiset olemme kurkkuamme myöten täynnä tätä sairasta liehakointia.
Suurin osa äänestysoikeutetuista ei äänestänyt niinistöä, joten saa riittää hänen julkinuoleskelunsa.
Vaalien alla median toiminta oli järkyttävän ala-arvoista, puolueellista ja röyhkeän törkeää. Tuntui kuin vain niinistö olisi ollut ehdokas, muut seitsemän rekvisiittaa.
Onnittelut Media, saitte presidenttinne
8
143
Vastaukset
- suomi-diktatuurissa
Median meno näissä vaaleissa oli kuin neuvostoliitossa aikoinaan. Niin vaalituloksetkin. Väärennetyjä tai ei.
- kscd
Et ole oletettavasti Neuvostoliittoa nähnytkään kun tuollaisia väität.
- puntaroidaanpa_asiaa
"Pitäkää hyvänänne."
Kiitos, kiitos.
"Älkää enää melskatko niinistöstä."
Kansallisrasistit ja Putin-nuoret melskaavat.
Niinistön kannattajat ovat sivistyneitä ja kohteliaita ihmisiä.
"Me kansalaiset olemme kurkkuamme myöten täynnä tätä sairasta liehakointia."
Yksi ihminen ei ole "me kansalaiset" vaan "minä kansalainen".
Jos liehakointi tuntuu sinusta rasittavalta, on syytä pitää pieniä taukoja.
"Suurin osa äänestysoikeutetuista ei äänestänyt niinistöä, joten saa riittää hänen julkinuoleskelunsa."
Äänestäminen on vapaaehtoista ja vain niiden äänet lasketaan, jotka äänestävät.
Samalla kaavalla Huhtasaari ja Väyrynen olisivat saaneet vain 4-5%, mutta eihän se niin mene.
Etu- ja sukunimi kirjoitetaan isolla > Niinistö
"Vaalien alla median toiminta oli järkyttävän ala-arvoista, puolueellista ja röyhkeän törkeää."
Tasavallan presidentin vaativa virka edellyttää kovahermoisuutta sekä kykyä sietää paineita, ja vaalitenteissä jyvät seuloontuvat akanoista.
Medioita on useita ja niiden toimintatavat vaihtelevat. Mitään röyhkeää, puolueellista tai ala-arvoista kohtelua ehdokkaita kohtaan ei ole huomattu.
"Tuntui kuin vain niinistö olisi ollut ehdokas, muut seitsemän rekvisiittaa."
Kaikista ehdokkaista tehtiin juttuja ja varsinkin Yle kunnostautui tasapuolisuudessaan ja ammattitaidossaan.- kaput.jo.ennen.6vuotta
Etkö yhtään tajua, miksi sukunimi kirjoitetaan tekstin keskellä pienellä kirjaimella. Ai -et. No, mietippä sitä sitten.
Järkyttävää sinun oikeudentuntosi, jos sitä onkaan. Miljoonista riitti maksaa, ja se huomataan.
Niinistö ei todellakaan ole koko kansan presidentti.
- tätämediahalusi
Putin oli Suomen vaalien suuria voittajia.
Sai lännestä Trumpin rinnalle toisen sätkynuken lännestä SAULI NIINISTÖ.- laskutikkunen
Putinille tekee tiukkaa päästä niinistön lukemille. Siellä kun vaaleissa ei tehdä laskuvirheitä.
- maskottilennu
Media yrittää ottaa valtaa politikoilta ja on osin onnistunutkin. Sen osoittaa niinistön valinta presidentiksi.
Vapailla työmarkkinoilla ei noilla lahjoilla paljon pärjättäisikään.
Senpä takia "yhteiskunnan elätti" jo vuosikymmeniä.
Politikot pitää puolenne mediaa vastaan! - seant
Ettei media vaikuta esimerkki Ranskan ko. vaaleista
https://www.google.fi/search?tbs=sbi:AMhZZis52qa38R_1lTcgUl_1fIWNBekMlXSBD1FkUgoWyKZaTwQ6fIM1fxMKO5BboIhJIGVYKO9-tH_1aD_1HFjku1B6vLrmsBKjgHBgFGGQxRkxsCq9eo9Xqifie3Ke-ceJxCu2waJgoIRRBsklRr7tfDp8N48sJICXfYwYg1xNcAJMkGlh7_1Kd4uDudRZPqmdWDMHimVyxzFFMs0aUvTszbIBEPDIgBmHyREqAMOrQ4el0euU6Ime-bsWvjZfoZGabdWJ99oh79MBT749uX3LAIcijOvIv7Kol01-1GcVKk-bG1jW4YrUfD5cBtIk9Ctz5cfvozHLQfQQubo0YOo3e4MkLoQpsvSvK7w
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820