Moi. Oon 14 vuotias poika ja murrosikä näyttää olevan hyvin käynnissä. Mutta kiveksissäni on jotain outoa. Oikean puolinen kives on ns ” kaatunut” että se makaa siellä pussissa. Ja se on koko ajan niin. Ja vasen kivekseni tekee sitä samaa joskus mutta vain muutamaksi sekunniksi. Ja vasenta kivestä särkee välillä sen muutaman sekunnin ja sitten menee kokonaan pois. En oo uskaltanut kertoa tästä kellekkään koska oon todella ujo.
Vastaukset 4
- Liäkäriin
Lääkärin vastaanotolle oitis. Muuta neuvoa ei ole antaa.
- awsedrtfghjn
Kiveksiä voi vihloa aina toisinaan ilman mitään varsinaista syytäkään. Lisäksi ne on hyvin tavallisesti eri korkeudella, saattaa olla eri kokoiset jne...
On ihan tavallista että kivekset ovat keskenään hieman erilaisia, erikokoisia ja erikorkeudella. Kivekset myös liikkuvat kivespussissa kehon reagoidessa esimerkiksi lämpötilaan. Koska sinulla ei ilmeisesti ole turvotusta tai aristusta kosketuksessa, kuulostaa siltä että kiveksesi ovat kunnossa.
Näin internetin välityksellä on mahdotonta ottaa tarkemmin kantaa tilanteeseesi. Jos asia vielä sinua mietityttää kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.
Kivekset pystyy tunnustelemaan sormin kivespussissa. Terve kives tuntuu ”kovalta kuoritulta kananmunalta”, sileältä ja pyöreältä. Kivesten lisäksi kivespussin sisältä pystyy tunnustelemaan lisäkivekset. Ne ovat kiinni kivesten pinnalla ja tuntuvat pehmeämmiltä, mutta kuitenkin kiinteiltä. Myös siemenjohdin on mahdollista tuntea. Se tuntuu sormissa keitetyltä spagetilta. Onkin hyvä opetella tunte- Anonyymi
Paskat, RUNKKAA ENEMMÄN NIIN PÄÄSET EROON TUOSTA JA KIVESTESI AJATTELUSTA YLEENSÄKIN!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59880Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47503- 37486
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386