Kokemus aktiivimallista

työkkärijäbä2305

Olen parikymppinen mies ja kävin tänään työkkärissä, ja sain ensimmäisen kokemuksen tästä uudesta aktiivimallista.
Olen raitis ja savuton mies, joka harrastaa aktiivisesti lumilautailua, salillakäyntiä ja uintia. Opiskelen myös iltalukiossa hakeakseni yliopistoon. Tiukkaa tekee, koska tuet ovat niin pienet ettei niistä juuri harrastella. Työkkäri olikin sitä mieltä, että iltalukio on lähinnä "oma valinta", eivätkä he tue sitä lainkaan. Ilmeisesti haravointi kehitysvammaisten työpajalla on työllistymistä edistävää toimintaa, mutta pitkän matikan suorittaminen ei.

Noh, vastassani oli työkkärin ja sossun työntekijät. Täysin terveellä ihmisellä on nyt oma sossukäsittelijäkin, kiva. Palaveri oli aktivointiin ja elämänhallintaan liittyvä, vaikka urheilijana sanoisin että elämänhallintani on varmaan paremmassa kuosissa kuin työkkärin henkilöillä! Mutta sillähän ei ole väliä, koska urheilu ei ole aktiivisuutta, vaan työpaikalla peukkujen pyörittely.
Olen itseasiassa hakenut mm. työkokeilupaikkaa aivan kaikkialta, mutta en ole sellaistakaan saanut. Palkkatöistä puhumattakaan. Aktiivimalli toimii niin, että sinut määrätään hommiin jos niitä et itse löydä. Ennen riitti pelkästään hakeminen. Nyt ei haku riitä, kun on pakko saada duuni. Jos et saa töitä, rangaistaan. Ja arvaa määrätäänkö sinulle enää edes ilmaiseksi tehtäviä töitä? Ei. Sinulle määrätään kursseja ja kuntouttavaa työtoimintaa sosiaalihuollon valvonnassa, eikä tämä ole työtä. Minut laitettiin samantien työnhakukurssille, jossa olen nyt siis kolmatta kertaa. Kertaus on opintojen äiti?

Jos suoritan työnhakukurssin, en menetä rahaa tuistani. Mutta kiitos Sipilän, kolmen kuukauden päästä sama alkaa uudestaan. Silloin katsovat olenko saanut töitä ja jos en ole, pallo on taas heillä ja he voivat käskeä minut mihin tahansa. Ei siinä mitään jos antaisivat töitä, mutta sieltä tulee taas kuntouttavaa tai jotain valmennusta joka ei valmenna kuin vetämään itsensä kiikkuun!
Sanoin työkkärille suoraan, että tämä ei ole lainkaan motivoivaa ja erityisesti miehillä sellainen miehinen ylpeys pistää vastaan jos joku itseään alemmin koulutettu sosionomi tulee päättämään elämästäni ja käskemään mihin menen töihin. Tosimies on sitä mieltä, että jos tehdään töitä niin siitä maksetaan työn palkka. Eli todennäköisesti ensi jaksolla kieltäydyn kuntouttavasta työtoiminnasta ja tukeni pienenevät.
Ja tämä kaikki jatkuu kunnes saan töitä. Mutta entä jos en saakkaan? Sitten kai Sipilän uusi laki näännyttää minut hengiltä, 5% kerrallaan. Nerokasta, kerrassaan nerokasta. Ensin poistetaan valtiosta työpaikat, sitten pistetään vaan kisa pystyyn kuka selviää hengissä ja ketkä näännytetään hengiltä. Tämä se korjaa työttömyysongelman jos mikä.

Jos et ymmärrä minkä takia tämä on aiheuttanut lakkoja, olet vain liian tyhmä.

54

3852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemustaon2

      Aktiivimallin pahin porsaanreikä on tämä:

      Asiakkaan omalla työnhaulla ei ole enää MITÄÄN väliä. Eli ironisesti aktiivisuus ei enää merkkaa. Ei auta vaikka hakisit kymmentä työtä per päivä.
      Tämä johtuu siitä, että jos kieltäydyt työkkärin määräämistä kursseista ja pakkotoimenpiteistä, tuet lähtee siitä huolimatta vaikka olisit hakenut kuukauden aikana sataa paikkaa.
      Ennenpitkää kukaan ei kohta hae enää minnekään koska se ei vaikuta tukien pysymiseen mitenkään. Ei taaskaan Sipilä miettinyt asioita loppuun asti.

      • TuomioTulee

        Uutisten mukaan Sipilä on hyvin suosittu.
        Sinulla on vain väärä näkökulma elämään. Vähän positiivisuutta peliin. Kyllä se siitä.


      • Lueuutisia

        Mitä mielipiteitä olen lukenut niin Sipilä ei todellakaan ole suosittu kuten eivät myöskään muut aktiivimallia puolustavat julkisuuden henkilöt.
        Aktiivimalli ei ole yhdenvertainen malli eikä johda työpaikkojen lisääntymiseen vaan ilmaistyön lisääntyvään käyttöön.
        Jo nyt työehtosopimusten sopimuksessa halutaan heikentään työntekijöiden oikeuksia.
        En tiedä koska suurempi työssäkäyvä osa ihmisistä huomaa työehtojen heikennyksen tulevan heti jatkumona työttömien etujen heikentämiseen mutta näin voi jo nyt lukea lehdestä.
        Tässä on se syy jonka takia moni menee lakkoon. Omalla palkalla ei kohta enää työaikalain mukaista työaikaa tekemällä elä.
        Ylitöitä pitää tehdä jotta yltää samaan palkkaan kuin ennen vaikka työpaikka ei olisi muuttunut.


      • mielivaltaa

        Täysin mielivaltaista pätöksentekoa ja hyvän hallintotavan vastaista .Kansalaisten ei pidä hyväksyä moista diktatuuriaa vaan valittaa leikkauksista jotka on kyseisellä tavalla tehty ihmisarvojen vastaisesti puhtaasti työttömyteen perustuen,johon asianomainen ei voi milläänlailla vaikuttaa.


      • loppuaktiivitoimille

        Kyllä ne on asiat miettiny aivan loppuun saakka ja toiminta on tarkoituksenmukaisat vaikka toimet ei ehkä olekkaan. Tuo aktiivimalli sai voimakkaan vastustuksen ja syytä on myös huomioida eduskuntavaaleissa kelle äänensä antaa jos ei ei jatkoa tuolle aktiivimallille tai sen kannattaja kunnalle halua. Kansan ääni torpattiin kansalaisaloitteessa,mutta kansa päättää ketkä Arkadian mäellä istuu ja ketkä päättävät asioista .Eduskuntavaaleissa voimme vaihtaa kansaakuuntelemattomat päättäjät .


    • dgsthse
      • kiittivaan

        Olin töissä kolme viikoa ajanjakson sisällä. Silti en ollut aktiivinen, koska aktiivisuus kuulemma otetaan vain huomioon silloin kun sinulle maksetaan tukea. No tuen maksamiseen on kokopäivätyössä max 2viikkoa. Ja minä olin kolme viikkoa töissä, joten tukea ei maksettu, ja nyt minua rangaistaan käytännössä siitä että olin enemmän entä 2 viikkoa töissä. Tästä lähin saan vähennettyä rahaa joka ei muutenkaan ole paljon, juuri riittää vuokraan. Että kiitos kun kannustetaan ottamaan töitä vastaan.


    • qwqwwwq

      Hallituksen aktiivimalli romuttaa sen, etteivät työttömät voi enää viettää koko talvea Kanarian saarilla, tai Thaimaassa.

      • fyrkat_veks__kelalta

        Juu ei voi, nyt vain loppusyksystä&kevättalvella 2*3 viikkoa phuketissa. Ennen 4vk:n reissuja.


      • llaola

        Aktiivimalli on hyvä ulkomailla matkustaminen vähenee työttömiä valvotaan tehokkaaminen työttömän on oltava vireillä viranomaisten tavoitettavissa. aktiivimallia pitäisi kehittää jouluaatot, juhannus pääsiäiset jne. esim. työtön osallistuisi vaikka laulamaa joululauluja vanhusten palvelukodeissa niillä on yksinäistä viettää joulu yksin. myös laualantai ja sunnuntait aktivointippirin valvontaan vaikka työttömyystukia ei makseta onhan se asumistuki käytössä


      • näppis

        Kyllä omaishoitaja voi (kyykytykset eivät koske heitä), kun järkkää kaverin hommiin vähäksi aikaa tietysti omaishoidettavan suostumuksella. Viimeksi viikon Vilnassa Liettuassa. Jaa muutoinkin on kuukaudessa 3 lomapäivää, jolloin kotimaan kylpylän 3 päivän tarjousreissu on mahdollista.


    • mee.töihin

      Kuulostaapa juuri hyvältä tämä aktiivimalli., oikealta tavalta.
      Hienoa että elämänhallintaakin opetetaan, se usein hakoteille menee jos pitkää työttömänä.
      Ei tietenkään iltalukiota tueta, ei yliopiston opiskeluakaan tueta työttömyysvaroista. Sitä varten on erikseen edullinen opintotuki -systeemi.
      Miksi ihmeessä hyväkuntoinen parikymppinen mies ei mene töihin vaan yrittää elää työttömyystuella??? rakennusala esimerkiksi tarvitsee kipeästi sinunkaltaista reipasta työvoimaa juuri nyt

      • Taxilupaonvieläkin

        Niimpä, meikä ajoi taxia , kun olin iltalukiossa, sain lakin ja nyt valmistun insinööriksi ja vakityö jo plakkarissa


    • no-joo-JOO

      tunnen erään parikymppisen putkiasentajan. Hän mieluummin pelaa päivät tietokonepelejä kun menee töihin, vaikka alalla huutava pula.... sanoo työhaussa ettei oo ajokorttia tai että on huumeisiin menevä tai viinaan menevä...kun nuo pelit niin kivoja ja saa nukkua pitkään

      • Pitkäaikaistytötön

        Käypkö katteeks?


      • Aivopierutsuukiinni

        Mitä saavat ne työttömät joilla on kelpoisuus opettaa tätä elämänhallintaa ja sosiaalista vahvistamista jos heidän täytyy osallistua siihen kouluttamattoman ohjaajan vetämälle kursseille?
        Menikö AMK-opinnot 3,5 vuotta täysin hukkaan kun saman opin saa työkkärin kuntoutuskursseilta apinaoppimisena?
        Täyttä herjausta työttömiä kohtaan että heillä ei olisi elämänhallintaa ja tätä viljellään poliitikkoja myöten unohtaen täysin sen että mukana on tuhansittain lapsiperheitä joiden lapsia ei ole sijoitettu tällaisten ongelmien takia pois kotoa kuten kuuluu!!!


      • 4ewwfwfwefwef

        Niin ja tuollainen tyyppikö sitten pitäisi olla niitä putkia vääntelemässä yrittäjän riesana?


    • VerotEliitille

      Älkää välittäkö pilkkaajista. Heidän vuoronsa tulee........

    • Ikuinen_työtön

      En ymmärrä ollenkaan näitä juttuja.Minulla työllistymissuunnitelma vastaa aina sitä miten ja mistä haluan töitä hakea ja millaisen paperin olen allekirjoittanut.
      Unohdan kuitenkin suunnitelman ja sitten saan olla rauhassa sillä kukaan ei kontrolloi sitä että haenko töitä vai en.

      • rthrhhrt

        Eikä työkkäristä liiemmin lappuja tule.


    • mummeliakkaa

      Hyvä nuori olipa hyvä kirjoitus tästä mielipiteestä ihan hymyilytti kun luin. Minä olen yli 60 vuotias vanha piika olen ollut kuntouttavassa työtoiminassa 8 vuotta ja työelämävalmennus kaksi. eivät ole johtaneet työsuhteeseen en ole työrajoitteinen ikää nähden vielä perusterve piika en minäkää tupakoi ja juo viinaa. Semppiä olet kunnon nuori et tupakoit ja käytä alkoholia hyvät on liikuntaharrastukset arvostan kovasti toivoisin että saisit oikeita töitä te-toimistosta ei saa mitään on työttömien kyykytyspaikka
      minusta on iltalukio hyvä opiskella ja hakea yliopistoon ei kuntouttava työtoiminta on ala-arvoista sosiaalityöntekijät kyttäävät orjuutta. Te-toimiston henkilökunnasta ovat tupakanpolttajia käyttävät alkoholia ja ovat huonokuntoisia eräässä te toimistossa työntekijältä haisi viinan haju
      Kuntouttavassa työtoiminassa on ruuan jakoa syrjäytyneille nälkäisille jotka eivät saa edes ruokaa valmistettua. huonekalut ovat leviämispisteessä ei vasara pysy kädessä kun jouduin tekemään toiselle työttömälle muuttohommaa asunto oli pirun paskainen ja haiseva
      varsin iäkäs työtön . käytettyjä huonekaluja saa halvalla ostettua kirpputoreilta on siistejä ja hyväkuntoisia toisen työttömän hyyssäämiset paskan haistelut ja
      haravointi kehitysvammaisten työpajalla on työllistymistä edistävää toimintaa viranomaisen mielestä

    • Kyseenalaistakaa

      Työttömyys ei voi olla peruste kuntouttavalle työtoiminnalle. Jos ehdottavat kuntouttavaa niin kysykää, miksi? Itse olen aikaisemmin sanonut, että en tarvitse kuntouttavaa, mutta seuraavaksi itsekin kysyn, että miksi. Jos peruste on työttömyyteen liittyvä, niin se on laiton peruste.

    • Kiukkuinen

      Olin pätkätöissä 17.50 tuntia vaikka olisi pitänyt olla sen 18 tuntia.Kela leikkasi 10 minuutin takia työttömyysturvasta 4.65%.

      • Voivoivoijavoi

        Oma moka.


    • female77

      mulla oli ihan sama aikoinaan, ei mitään tukea iltalukion käymiselle. onneksi kävin loppuun ja minusta tuli ylioppilas. on todella erikoista että työkkärin piirileikit ja haravointi ja mutterien pyörittely olisivat jotenkin kehittäviä asioita, etenkään opiskeluun verrattuna!

      • female77

        koita pimeitä töitä ja alennettua tttukea, jotta saat opinnon sujumaan :) turha työkkärille eikä varsikaan typille on mitään järkeä puhua, ne tekee kaikkensa tilastojen kaunistamiseksi, ei niitä kiinnosta kenenkään opinnot tai menestyminen elämässä. ei niitä kiinnosta se ettei älyttömät orjatyöt tai kurssit edistä juuri kenenkään pärjäämistä. mee 0-hakijaksi työkkäriin ja alennetulle.


      • Mielensä.pahoittaja

        Kuulostaa tosi karmealta, että et saa iltalukiossa opiskellessasi muuta kuin työttömyysturvan. Ei varmaan paljon lohduta, että päivälukiossa opiskeleva saa peräti 250 euroa/kk opintorahaa.


      • female77

        no saisi sitten sen opinrahan edes iltalukiossa.sama yo-tutkinto sielläkin suoritetaan. ongelmahan oli se ettei tmtukea meinata antaa, eikä sa myöskään opintotukea. valitsin iltalukion koska siellä on rauhallisempi ja parempi oppimismotivaatio ryhmän kesken. halusin myös olla töissä päivisin osan kolmesta vuodesta.


    • Pärskis71

      Aloittaja on OIKEASSA. Suomessa on IHMISARVO VIERAS KÄSITE. SUOSITELEN LUKIO-JA YLIOPISTO. EIKÄ MITÄÄN KUNTOUTTAVAA. Viranomaiset Suomessa kohtellevat ihmisiä aivan kun paskaa.

    • Jekyllhyde

      Fenale ja pärskis ovat tyhjänpäiväisiä pötköpölvästejä, kaksisuuntaisia, jotka aktivoituvat täyden kuun aikaan. Kirjoittelevat ja vastaavat toiselle persoonalleen.

    • Laurin

      Aloittajan kokemus kuvaa aika hyvin sitä työkkärin kurssien varjopuolta, josta kirjoitin blogissani (alla). Avaudun siitä, että monet pakotetaan kursseille, joille he antavat enemmän kuin saavat. Lisäksi kerron näkemykseni, miksi esim. keskisuomalaista työnhakijaa kuritetaan ankarammin kuin varsinaissuomalaista.
      https://laurinurro.wordpress.com/blog/

      • rteryretuyty

        Lauri, kirjoitat asiaakin, esimerkiksi siitä, että maaseutua tosiaan yritetään tyhjentää niin työttömistä kuin muistakin. Tuon yrittäjyyden suhteen voisit etsiä lisätietoa. Hyvä, että olet saanut omasta työstäsi hiukan tuloja. Muista kuitenkin, että neljän kuukauden päästä työttömyystoimisto voi tuomita sinun olevan 'kokoaikainen yrittäjä' ja katkaista työmarkkinatukesi, ja sinun täytyy alkaa tienata tosissasi, jotta tulet toimeen. Samoin on osuuskunnan kautta työskentelyn kanssa. Muutama vuosi sitten sekin alettiin määritellä 'yrittämiseksi'. Nyt annetaan tuo neljän kuukauden armonaika, tai paremminkin syötti. Sen jälkeen olet toimeentulotuella yrityksinesi. Siksi minä ja monet muut eivät voi alkaa yrittelemistä. Olin yrittäjä ulkomailla. Luulin jatkavani sitä Suomessa, mutta eipä vain onnistu. Suomen systeemi on täysin mätä.


      • Laten
        rteryretuyty kirjoitti:

        Lauri, kirjoitat asiaakin, esimerkiksi siitä, että maaseutua tosiaan yritetään tyhjentää niin työttömistä kuin muistakin. Tuon yrittäjyyden suhteen voisit etsiä lisätietoa. Hyvä, että olet saanut omasta työstäsi hiukan tuloja. Muista kuitenkin, että neljän kuukauden päästä työttömyystoimisto voi tuomita sinun olevan 'kokoaikainen yrittäjä' ja katkaista työmarkkinatukesi, ja sinun täytyy alkaa tienata tosissasi, jotta tulet toimeen. Samoin on osuuskunnan kautta työskentelyn kanssa. Muutama vuosi sitten sekin alettiin määritellä 'yrittämiseksi'. Nyt annetaan tuo neljän kuukauden armonaika, tai paremminkin syötti. Sen jälkeen olet toimeentulotuella yrityksinesi. Siksi minä ja monet muut eivät voi alkaa yrittelemistä. Olin yrittäjä ulkomailla. Luulin jatkavani sitä Suomessa, mutta eipä vain onnistu. Suomen systeemi on täysin mätä.

        Kiitos palautteesta, sitä ei tule koskaan liikaa. On totta, että sivutoimisella yrittäjällä on riski liukua täysipäiväsen yrittäjän kirjoihin, mutta mun kokemuksen mukaan se ei käy kovin helposti. Kun aloitin, joku mainitsi että työttömänä aloitettu yrittäjyys/kevytyrittäjyys luokitellaan aina täysipäiväiseksi. Itse sain kuitenkin heti TE-keskukselta sivutoimisen yrittäjän statuksen, ja sellaisena se on pysynyt jo yli vuoden. Periaatteessa asia määräytyy hommaan käytettyjen tuntien mukaan, jotka pitää antaa aina työmarkkinatukea haettaessa. Tottakai jos ihminen tienaa yrittäjänä vaikka 2500 kuukaudessa ja väittää käyttävänsä siihen aikaa 10 tuntia viikossa, homma tuskin menee läpi. Mulla tienestit ovat olleet niin realistisia työaikaan nähden, ettei ongelmia ole tullut. En sitten tiedä, onko työkkäri tiukempi niiden kanssa, joilla on oikeasti oma yritys perustettuna.


    • peanpe

      mitenkö käsitinkö oikein tuon aktiimallin laskennan, lasketaanko kertymään kuukauden jokainen päivä,eli myös lauantai ja sunnuntai, niin ainakin omassa laskennassa totesin, eikö nuilta päiviltä pitäs myös sitte maksaa työttömyyspäiväraha kerran pitää olla viikonloppunakin aktiivinen.

    • Raksamies42---

      Mitään työkokeilupaikkaa tai palkatonta työtä ei kannata ottaa vastaan. Sen verran pitää olla munaa ja itsekuria ettei kaikkeen suostu mitä työkkäri vaatii. Työstä pitää maksaa palkkaa sen verran ettei tarvii tukia hakea. Palkaton työ ei tuo sulle palkallista työtä kuin todella harvoin, itse opin sen kun tein 4 vuotta palkattomia töitä eri firmoille. Olin tyhmä kun luulin että hakeruus palkitaan ja saan sitten palkallista työtä. Viimeisen 4 vuotta olen kieltäytynyt kaikista palkattomista töistä, työkkäri niihin vaatii menemään jos suostut edes yhteen niin ne olettaa että suostut kaikkiin. Sen verran ammattiylpeyttä pitää olla ettei enää suostu. Näytin jo että olen palkan arvoinen.

    • Mikäoliammattisi

      Jos ei ole mitään ammattia niin hankalaa on töitäkään saada. Ihan turha rehvastella urheiluharrastuksilla.

    • Laurin

      Toi 65 päivän kertymä koostuu arkipäivistä eli käytännössä tarkoittaa kolmea kuukautta. Sillähän ei ole oikeasti mitään merkitystä, tienaako/kiertää kursseja arkipäivinä vai muulloin, kunhan määrä täyttyy. Tukea maksetaan joka tapauksessa vain maanantaista perjantaihin.

    • Kiitoseienää

      Tämä hallitus on päätöksiensä kautta syyllitäneet ihmiset työttömyydestään ja luoneet työttömille maanpäälisen helövetin. Ei enää koskaan tällaista hallitusta joka polkee työväestön maanrakoon.

    • Mattivaan

      Olen mieleltäni aina nuori
      Vaikka rypistyykin ulkokuori
      Mua ei panna väkipakollakaan
      Yhteiskunnan karsinaan

      Olen ikuinen kapinallinen
      Ja tää elämä on farssia
      Antaa rauhassa tyhmempien
      Käydä konsensuksen "hanhen marssia"

      Minä pidän aina oman pääni
      Eikä toiset ohjaa eläämääni
      Muita poliitikot johdella saa
      Mua on turha kusettaa

      Olen ikuinen kapinallinen
      Ja tää aktiivimalli on farssia
      Antaa rauhassa tyhmempien
      Käydä konsensuksen "hanhen marssia"

      Tämä yhteiskunnan pakkovalta
      Voi vain viedä multa kämpän alta
      Mutta suutani ei vaikenemaan
      Voida saada laillakaan

      Olen ikuinen kapinallinen
      Ja tää aktiivimalli on farssia
      Antaa rauhassa tyhmempien
      Käydä konsensuksen "hanhen marssia"

      Sillä mitäs' muuta pellet mahtaa
      Syyttää, sakottaa ja meitä vahtaa
      Mutta sekään kiusa muuta ei tee
      Joskus vähän riipaisee

      Olen ikuinen kapinallinen
      Ja tää aktiivimalli on farssia
      Antaa rauhassa tyhmempien
      Käydä konsensuksen "hanhen marssia"

      • Runoltaja-83

        Tuo oli hiton hyvä biisi! Onko sun oma kirjoittama? :) Vähän samantapaista tekstiä kuin omakin lyriikkani.


    • revi.siitä

      Jos on pelkkä ylioppilas ei sekään ole ammatti.

    • gösterbbyyy

      Pitäisin pääni ainakin kiinni asioista jolle ei mitään mahda, ei kenenkään toisen ihmisen jutut kellekään kuulu varmaan yhtään mitään, tuletteko te niissä auttamaan niin tuskin. Ai niin työtön ei edelleenkää saa lainaakaan mihinkään mikä on ihan helvetin hyvä asia. Eikö olekin hienoa vai mitä.

    • Innokas.työtön

      Metsässä on töitä. Sinne vaan vaikka kuntouttavaan työtoimintaan risusavottaan vanhusta ulkoiluttaaan mummua kääntään mansikoita noukkimaan. Ja kun se Aktiivimalli 2 tulee niin niitä hakemuksia töihin 5kpl/kk voi tehä vaikka kannon nokassa evästauvolla.

    • tapa.ne

      Vaikka noita hakemuksia laittelis, lopputulos on kuitenkin sama (ei paikkaa). Kummasti sitä autoakin noissa ilmoituksissa vaan vaaditaan, ni. Toimeentulotukea saavalla ainakin on lähteny kaikki jo hevon vittuun kun ei saa omistaa edes mitään.

    • dtyjyjyjr

      Luuletteko te pellet muutenkaan että ykskään kelan asiakas sais lainaa mistään niin ei takuulla saa. Buhahhahah.

    • Huuhaata

      Siis eihän työtön ole koskaan saanut olla viikkoa enempää ulkomailla per vuosi. Tai ainakaan joihinkin vuosiin.
      Täällä nyt kuntouttavassa stressataan työasioita paikan päällä että kotona, onneksi palkaksi saa yht 34€/päivä, miinus tietysti verot

    • turhaavalitusta

      Yhteiskunnan pitäisikö kustantaa päiväharrastelut. Miksi tuonikäinen ei ole pääasiallinen opiskelija jos sulla ei vielä ole mitään ammattia. Jossain urheiluopistossa voisi varmaankin päivisin viihtyä ja saa urheilla ihan ilmatteeksi.

      Jos ei ole mitään ammattia niin ei kukaan ota töihin. Työttömyyskorvaus on vastikkeellista kaikille ja ihan turha valittaa jos joutuu haravoimaan. On se vaan nöyryyttävää noin nuorelle pellelle joka itsestään kuvittelee liikoja. Voihan sitä haravaa kuvitella joksikin kalliiksi urheiluvälineeksi jos se vähän helpottaa.

      • gfhghjghk

        Siinä oli taas asioista tajuamattoman vahingoniloinen kommentti. Haravointi ei nyt varmaan tässä ole se karsastuksen aihe, vaan se, että normaali, terve, työkykyinen ihminen saadaan paperilla näyttämään jotenkin kehitysvammaiselta tai juopolta tai mielenvikaiselta. Vapaaehtoistyön salliminen 'aktiivisuutensa' osoituksena olisi inhimillinen askel eteenpäin. Sitähän ei kuitenkaan lasketa. Jos vaikka olet tehnyt vapaaehtoistyötä pitkäänkin, sossu/työttömyystoimisto vaativat, että se muutetaan keharipuuhasteluksi sillä, että vapaaehtoistyönantajan kanssa laaditaan 'kuntouttava työtoiminta' -sopimus.

        Tämän systeemin tarkoituksena EI ole auttaa ihmisiä työllistymään tässä suurtyöttömyyden maassa, vaan saada työkykyiset ihmiset näyttämään mielenterveyspotilailta. Varmaan seuraava askel on se, että työttömyys oikein lailla määritellään 'mielenterveysongelmaksi'! Tai 'rikokseksi'!


      • yhteiskunnallinevaikutus

        Aktiivimalli on vienyt uskon Suomen poliittiseen päätäntävaltaan, sekä siihen että politiikka pohjautuisi realiteetteihin. Ainoa asia siis mitä sen kautta on saatu realisesti aikaiseksi on se, että yhteiskunnassa on menetetty usko oikeudenmukaisuuteen ja kohtuullisuuteen sen päätöksenteossa.


    • Kojoottikopla

      Olin Kelan järjestämällä työvoimakuntoutuksen salvitysjaksoilla. 2osainen yhteensä 14päivää. Joka todellakin oli aktiivisuutta, koska siinä mietitään tarkkaan mihin työhön/opiskelemaan kykenisin, koska on monenlaisia käsi ja jalka vaivoja. No aktiivileikkuri iski. Eli en tee tämän yhteiskunnan hyväksi enää ikinä mitään. Nyt olen loppuelämän lomalla. Tämä nykyinen Suomi on täysin sairas ja ahne maa. Ei maa vaan sitä hallitsevat Sipilät, Orvot yms. Henkisesti sairaat ahneet ihmiset.

    • gfdhhggfjh

      Paremmin toimisi aito aktiivimalli, jossa jo valmiiksi pientä työttömyyskorvaustaan voisi hieman korottaa, jos tekisi jotain, joka on kunkin työttömän omassa päätäntävallassa: tekisi hiukan omaa työtä, vapaaehtoista työtä, opiskelisi, pitäisi blogia, ottaisi osaa ystäväpalveluun tms.

      Nythän on vaadittu, että työtön ei vain hakee vaan myös SAA töitä. Eikä mitä tahansa töitä, vaan vähintään 18 tuntia yhden viikon aikana. Eikä millä tahansa palkalla, vaan vähintään sen vajaat 8 euroa (onko se nyt sitten uusi minimipalkka?) tunti. Mutta jos ei löydä palkallista pätkätyötä, ollaan kohta pakottamassa palkattomaan työhön. Aktiivisuuden osoitukseksi se ei kuitenkaan kelpaa. Vieläkö olette kärryillä?

      Tajuan kyllä, että tarkoitus on aiheuttaa se talousromahdus ja kaaos, josta sitten nousee se maailmanhallitsijahärpäke. Mutta jos yrittäisitte edes teeskennellä, että haluatte sallia meidän suomalaisten nostaa itsemme teidän aikaansaamastanne suosta, niin romuttakaa nyt aluksi tuo pahin mokanne, leikkurimalli.

      • härpäke

        Mitä tarkoitat talousromahduksella ja kaaoksella? Oletko uskis?


    • Oolofi-69

      Itse olen 36 vuotias mies ja elänyt pelkällä toimeentulotuella jo vuosia. 20.02.2019 minut on kutsuttu TE-toimistoon aktivoimishaastatteluun.

      Ei kai ne voi ihmiseltä kaikkia rahoja leikata? Voi leikata, mutta kai jonkun verran saa rahaa, vaikka kieltäytyisikin kaikista aktivoimisista?

      En itse aio suostua mihinkään työharjoitteluihin yms. kehitysvammaistason juttuihin, enää. Olen niitä aikoinaan tenyt ihan tarpeeksi. Kuuluisin eläkkeelle ,lähinnä mielenterveysongelmien vuoksi. En ole ollut ikinä työelämässä eikä minulal ole ammatillista koulutusta. Liäsksi liikkuminen on vaikeaa jalkavamman takia, joka on synnynnäinen ja parantumaton.

      • Anonyymi

        Heikkoa johtamista suomalaispoliitikoilta. Pitää olla johdonmukainen. Aktiivimallia ei voi poistaa. Itse olen työtön ja siitä on paljon kokemusta.


    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe