Tulkinta vuodelle 2018

Hei,

Haluaisiko joku katsoa minulle teemaa vuodelle 2018.Olen 42. V nainen,joka asuu kahden kisun kanssa.
6459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tässä sinulle korttien kertomaa...

Nykyisyyttä edustava kortti kertoo, että olet valoisa ja iloinen persoona; luot myös ympäristöösi positiivista energiaa. Lähelläsi on hyvä olla. Nyt kuitenkin elämäsi epäselvyydet, tai tulevat sellaiset, luovat varjoa peruspositiivisen persoonasi päälle ja motivoi myös kysymään.

Koko pöydän yllä leijuu kahden eri maskuliinisen persoonan energia. Tämän voisi tulkita siten, että elämässäsi on kaksi eri henkilöä, jotka ovat kiinnostuneet sinusta. Oletkohan itse huomannut sen? Ehkäpä se onkin tämän vuoden teema.

Tuoreempi tuttavuus, joka tuo muutosta elämääsi, on romanttinen ja jalo. Saa kyllä sukat pyörimään jaloissa, mutta vaikuttaa ehkä liiankin hyvältä ollakseen totta. Vapauden tunne on hänelle erityisen tärkeää ja sitoutuminen pelottaa. Hän vaatinee sinulta nopeita päätöksiä, mutta muista, että aikaa on ja teet päätökset vasta sitten kun olet valmis.

Tietoisuutta ja kokemuksiasi edustava kortti kertoo, että olet saavuttanut paljon hyvää elämääsi ja olet perustyytyväinen. Arvostat turvallisuuden tunnetta. Mutta muistatko antaa itsellesi tunnustusta siitä? Kortti kehottaa arvostamaan sitä hyvää, mitä ympärilläsi on.

Alitajuisesti ja ehkä jo tietoisestikin, murehdit tulevia valintoja. Tunnet ehkä syyllisyyttä siitä, että joudut loukkaamaan jonkun sydäntä. Mutta muista kuitenkin, että pelko tulevasta on usein paljon pahempaa kuin itse lopputulos. Älä anna pelkojesi ja huolien lamaannuttaa itseäsi.

Menneisyyden kortti kertoo tästä toisesta henkilöstä, joka on hiukan erilainen kuin tuoreempi tuttavuus. Nuorekas ja vilpitön, joka suhtautuu elämään pelottomasti. Sinun mielestä on ehkä liiankin sinisilmäinen. Pelkäät loukkaavasi tämän luonnollisen, vilpittömän ja iloisen ihmisen sydäntä.

Jotta osaat tehdä oikeita päätöksiä, kortit kehottavat pysähtymään ja mietiskelemään. Ota aikaa ja anna itsellesi mahdollisuus nähdä asiat uudella tavalla. Tulee aika, jolloin asiat eivät etene, mutta jokaisella hetkellä on tarkoituksensa. Luota itseesi ja omiin tuntemuksiisi ja sitä kautta löydät vastauksen valinnallesi. Sisältäsi löytyy tarvittava voima tehdä oikeita päätöksiä, ehkä järkkymättömiä mutta kuitenkin jaloja. Tässä kannattaa miettiä asioita myös järkiperäisesti, eikä antaa tunteiden sumentaa liikaa.

Edellä mainitut asiat aiheuttavat vääjäämättä myös surun, kivun ja ahdistuksen tunteita. Kaikella on kuitenkin tarkoituksena, sydänsuruillakin, ja lopputulos tulee olemaan juuri oikea kaikkien kannalta. Muista, että vain avoin ja haavoittuva ihminen tuntee tällaiset tunteet syvällisesti. Kun uskaltaa kohdata suoraan asiat, jotka satuttavat, uskaltaa myös rakastaa ja vastaanottaa rakkautta enemmän. Kipu muuttuu rakkaudeksi. Tämä on haaste sinulle ja henkiselle kasvulle.

Yhteenvedon kortti näyttää sinut voittajana. Kortti symboloi positiivista itseensä luottamista ja tasapainoa, jotka ilmenevät kaikilla tasoilla elämässäsi. Saavutat sen minkä haluat ja sinulla on myös oikeus nauttia hyvästä olosta. Hyvä olo luo luonnollisesti lisää hyvää.

Voimia elämääsi ja paljon rapsutuksia ja lämpimiä ajatuksia kissoillesi, jotka rakastavat sinua yli kaiken ja joiden henkisyys luo kotiisi erityisen hyvän energian :)

Äänestä
  • Voi luoja miten voikin olla noin paikkaansa pitävä teksti ja tulkinta! Olen äimistynyt ja kiitollinen. Aivan täysin oikein ja tällä hetkellä kipuilen monien asioiden kanssa...sydänsurua ja uutta muutosta kodin ja työn osalta tulossa...kisut ja minä kiitämme ja olisi oikeasti kiva saada vaikka meiliosoitteesi niin voisin joskus antaa palautetta...kiitos :)

    Äänestä

Ja sitten pelastuspuolelle. Noituus on pahuutta ja taikauskoa myös valetta. SIELUNRAUHAN saa yksinkertaisesti uskomalla Jeesukseen ja polttamalla kaikki noitakortit amuletit kurjat spiritismilaudat enkelikorit tarot huivit seinänaamat patsaat sormukset käärmekuviot faaraot ja muu uskontokirjat mitkä on lähinnä noituutta kuten meditointi joga. Samalla voi grillata pornovideot ja lehdetkin . Sekä palauttaa varastetut tavarat . Ristiä seinälle rauhottamaan tunteita. Evankeliumi on hyvä sanoma vapaudesta ja tulevasta elämästä taivaassa.

Äänestä
  • Tuota,tuota......mitäs ne olikaan ne raamatun profeetat,profetiat,maailmanlopun ennustajat ym,ym liekö ollut ennustamista? Siehän se metka oot,kun kaiken nuin varmaksi tiiät hahahahahahaa,heitätkö peräti ekan kiven synnitön kun oot????? Uskonlahkot kaikkein karmeinpia hyväksikäyttäjiä ja tuomitsijoita joka asiassa.Siivotkaa ensin omat pesänne ja suunne,joukoissanne alistamista,lasten hyväksikäyttöä,pedofiliaa hyi hitto,siitten ollaan kuitenkin niiiiiiiiiin hurskaita ja ainoita synnittömiä maan päällä.Mene sinä sinne kaltaistesi sivuille,piruako sinä täällä roikut,hellurei ja kasva henkisesti sinäkin tuomitsija.....

    Äänestä

hei katsoisitko korteista onko satunnainen suhde loppu miehen puolelta ja mitä on muuta luvassa

Äänestä

kortit kertoo kohtalomme,onnemme ja ahdinkomme...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nanna75 kirjoitti:

Hei,

Haluaisiko joku katsoa minulle teemaa vuodelle 2018.Olen 42. V nainen,joka asuu kahden kisun kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu