Oon jo reilun vuoden ajan potenu vauvakuumetta ja joo olen pian 15v.
Minulla on 7 nuorempaa sisarusta ja tiedän ihan hyvin mitä äitiyteen kuuluu ja tiedän pystyväni ja osaavani hoitaa vauvaa. Myös muut ovat huomanneet sen ja kyselleet olenko äiti eikä asiaa helpota ollenkaan se, että hoidan päivittäin vauvoja. Eikä ainakaan se että kiertelen jatkuvasti vauvan vaate hyllyijä läpi ja mietin millaisia vaatteita pitäisin. Nuorin sisarukseni on jo vuoden mutta vauvahan sekin on. En kestä tuntuu ettei mikään olisi sen ihanampaa kuin oma lapsi. Olen koittanut pakottaa itseni ajattelemaan ettei se ole järkevää vielä tässä iässä,mutta se tuntuu niin väärältä. Haluaisin vain oman pienen vauvan, jonka tuudittaa uniin joka ilta. Ja tiedän että siihen kuuluu myös yö herätyksiä,vaipanvaihtoa ja vastuuta jne.
Olen kuitenkin aika varma että olen täysin valmis äidiksi, vaikka harva suvustani hyväksyisi sen.
Pliis auttakaa mitä pitäisi tehdä!
Kohta 15v. korkea vauvvakuume
2
2186
Vastaukset 2
- voisinkyllä
Hei ! voisimme tehdä yhdessä!
- raimblik
olen kaksymppinen, perusterve, kuntoileva, parisuhteessa, komea, ei sairauksia taikka mitään vikaa muutenkaan, kuin pieni yksinäisyys. haluaisin luovuttaa sperma pankkii sittiötäni ja olisin valmis näyttämään kuvani jos on kiinnostusta. muuten naiset joutuvat sokkona valitsemaan luovuttajansa ovumiassa taikka mehiläisessä. jos on kiinnostusta lähetä viestiä [email protected] en pyydä rahaa, eikä tarvitse muuten olla yhteydessä jos lapsi välttämättä haluaa tietää. olen parisuhteessa ja todennäköisesti teemme lapsen parin vuoden päästä vasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen281552- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101074Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291045- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.91909Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok143737Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623- 146614
- 50599
- 28598
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23581- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553