Mikä rikos on kyseessä, jos
- mieshenkilö salakuvaa naishenkilön sukuelimiä
- levittää kuvia eteenpäin
- kertoo naishenkilön nimen
Jos joku tekee tuollaisia tekoja, niin mikä voisi olla motiivi?
Näin älypuhelinten aikana on helppo vielä levittääkin kuvia eteenpäin.
Tilanne voisi olla esim. sellainen, että mies salakuvaa nukkuvan, sammuneen tai muuten puolustuskyvyttömän naisen tai tytön intiimialueita, kasvoja ja koko vartaloa tämän tietämättä.
Televisiosta tuli jokin aika sitten dokumentti, jossa levitettiin internetiin intiimejä kuvia naisista, jotka olivat ottaneet kuvia itsestään tai entinen miesystävä oli ottanut kuvia. Tästä käytettiin kostoporno-nimitystä. Teot olivat tahallisia ja niillä retosteltiin internetissä ja yllytettiin muita miehiä vihaamaan ja levittämään tietoja eteenpäin nimet mainiten sekä kirjoittelemaan väkivaltaisia kommentteja. Salaa otettujen kuvien levittäminen on kai astetta vakavampaa toimintaa? Minkähän rikosten tunnusmerkistöt täyttyvät? Entä jos tekijä valehtelee, että uhri on itse suostunut tällaisten kuvien ottamiseen? Ja ne, joille kuvia jaetaan, saavat uhrista sellaisen käsityksen, että tämä on seksuaalisesti päästään vialla? Ja uhrin mainetta mustataan pahasti.
Axel Smith ei kai kovin laajalle joukolle levittänyt niitä kuvia joita salaa otti, mutta kärsimykset uhreille ovat olleet ja ovat varmaan edelleenkin huomattavat.
Tämäkin on seksuaalista väkivaltaa
3
570
Vastaukset
- OsanottoUhrille
Rikos tuo on, tarkkaa rikosnimikettä en osaa arvata.
Teko on laaja-alainen jos kuvat ovat levinneet muillekin. Jos ne muut tietävät, että kuvat on otettu salaa, käsittääkseni hekin syyllistyvät rikokseen.
Uhrin pitää mennä tekemään poliisille rikosilmoitus. Esittää sekä rangaistus- että korvausvaatimukset, kovimman mukaan mitä laki sallii.
Ota vaikka ensin yhteyttä Rikosuhripäivystykseen. Heidän yhteystietojaan löytyy täällä useassa ketjussa.
Jos olet itse tällaisen uhri, niin osanottoni. Mutta sinulla ei ole hävettävää, sillä olet rikoksen uhri, yhtälailla kuin raiskatutkin. Sinua on tarkoitettu julmasti häpäistä, mutta sinä et ole syyllinen. - Jää.arvoitukseksi
Aloittaja kysyy seksuaalirikollisen motiivia.
Seksuaali- kuten minkä tahansa väkivaltarikollisen motiivit eli syyt ovat mahdottomia ulkopuolisen arvata.
Yleensäkin toista ihmistä ja hänen ajatusmaailmaansa emme tunne.
Kyseessä on sairas, kieroutunut ihminen joka näkee todellisuuden ja uhrinsa aivan omalla tavallaan. Uhrin ja tekijän käsitykset tapahtumien kulusta melko usein poikkeavat täysin toisistaan.
Tekijä myös saattaa, omista syistään saada sadistista, seksuaalista nautintoa vahingoittaessaan uhriaan.
Jos uhri saisi tietoonsa sen miten rikollinen tekijä tuolloin omassa mielessään ymmärsi tapahtumien kulun, hän saattaisi järkyttyä entistäkin pahemmin. - qwqwwwq
Rikosnimikkeinä saattavat olla salakatselu, kunnianloukkaus ja törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101450Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59815
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26708Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699