Jesse on paras ystäväni. Olemme tunteneet toisemme jo pari vuotta, lukion alusta asti. Luonteemme ovat kuin toistensa vastakohtia: minä olen hillitty, "sivistyneempi" ja ehkä hieman ujompi. En kuitenkaan mikään tylsimys. Jesse puolestaan käy välillä hieman ylikierroksilla, hän tahtoo aina olla esillä, hän on urheilullinen ja suosittukin. Itse olen 180 cm pitkä, ruskeahiuksinen, normaalivartaloinen, aika söpö tyyppi ja Jesse on saman pituinen, mutta hänen vartalonsa jokaisesta kohdasta näkyy, että hänet on kuin tehty urheilemaan. Lisäksi siniset silmät ja kasvojen charmikas olemus tekevät hänestä todellisen hurmurin. Hän on joka tytön unelma ja onnellinen sen suhteen. Näin itsekin luulin, kunnes eräs ilta kesälomalla muutti kaiken, myös ystävyytemme.
Kesäkuu oli lopuillaan, ilta alkoi jo hämärtää kun istuin Jessen kanssa kesämökkimme rannassa. Juttelimme kuten kaverukset yleensä, nauroimme päättömille jutuille ja välillä istuimme vain, ajatuksiimme uponneina. Tämä ilta oli jotenkin ainutlaatuinen, useiden koleiden ja sateisten päivien jälkeen sattui olemaan aurinkoinen, lämmin päivä, ikäänkuin poikkeuksena muuten kylmästä kesästä. Aamulla olin soittanut Jesselle ja kysynyt, tahtoisiko hän lähteä mökille. Olimme saaneet eräältä ystävältämme kyydin, Jesse oli pakannut mukaan olutta ja saunapyyhkeen ja minulla oli kaikki muu tarvittava mukanani. Iltapäivällä saunoimme ja kävimme uimassa laiturilta.
Myöhemmin istuimme rannalla ja katsoimme kohti horisonttia, missä lokit kaartelivat vielä ja riemuitsivat nekin kauniista kesäpäivästä, joka tosin oli jo lopuillaan. Kello alkoi olla jo lähellä puoltayötä, järveltä päin kävi viileä tuulenhenkäys ja Jesseä puistatti. "Käy hakemassa sisältä takki, vartioin sillä aikaa näitä kaljoja" sanoin ja Jesse suunnisti kohti mökkiä. Olo oli todella raukea, onnellinen. En tiedä miksi, mutta siinä tilanteessa ajattekin ensimmäistä kertaa, kuinka söpö tämä Jesse olikaan. Valloittavat kasvot, kaunis vartalo ja upea huumorintaju... Kuitenkin tunsin pientä haikeutta, koska tiesin etten koskaan tulisi saamaan häntä. Hän ei ole kiinnostunut pojista, ainakaan en uskonut niin. Aiemmin en ollut tuntenut tällaista seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan, kuten sydänystäviä kohtaan yleensäkään. Olin hieman hämmentynyt ja ehkä peloissanikin.
Pian Jesse kiiruhti takaisin rantaan ja istui aavistuksen lähemmäksi minua kuin äsken. Hän oli jättänyt takin auki, ja tuuli heilutteli sen liepeitä. "Oletko koskaan ollut rakastunut keneenkään?" Jesse kysyi ja rikkoi hiljaisuuden. Ahdistuin kysymyksestä, mutta sain kakistettua vastaukseksi "Joo, ehkä nyt jotain pientä on ollut.." Jesse oli nyt kääntynyt kokonaan minuun päin ja hänen kasvoillaan oli totinen ilme. Siniset silmät näyttivät huolestuneilta ja tuuli riepotteli hänen tummanruskeita hiuksiaan pitkin otsaa. "Mä olen tainnut rakastua erääseen henkilöön. En tiedä onko viisasta kertoa siitä.." "Kerro vaan, ei se nyt niin salaista voi olla" vastasin ja uteliaisuuteni alkoi herätä. Jesse oli hetken vaiti, mutta katsoi silti silmiini. Tunteeni ja ajatukseni olivat ristiriidassa keskenään, toivoin, ettei Jesse huomaisi ilmeestäni mitään. "Kerron siitä myöhemmin, en oikein tiedä vielä itsekään siitä..." "Okei" kuittasin hieman pettyneenä, ilmapiiri oli jo ollut aika sähköinen. Jotenkin aikaisempi hilpeys oli saanut väistyä vakavamielisyyden tieltä, kun jatkoimme keskusteluamme elämästä ja tulevaisuuden odotuksista.
Aika oli kulunut kuin varkain, auringon säteet valaisivat enää heikosti ja järvi heijasteli valonsäteitä silmiimme. Taivaalle oli kerääntynyt pilviä, muutama sadepisara putoili taivaalta. "Voi hitto, alkaa sataa vettä. Mennään tuonne koivun alle, ennenkuin kastutaan kokonaan." "Hyvä idea" vastasin Jessen ehdotukseen. Emme olleet vielä väsyneitä. Ulkoilma ja sähköinen tunnelma tekivät ajatuksenkin nukkumisesta mahdottomaksi. Istuimme nyt selät vanhan koivun runkoa vasten, vierekkäin. Jotenkin, ehkä alkoholin vaikutuksesta, tunsin, että voisin tehdä ratkaisevan siirron. Haukotellessani laitoin käden suuni eteen, mutta laskin sen kuin huomaamatta Jessen reiden päälle. Keskustelimme vielä urasuunnitelmistamme ja opiskelukaupungeista, mutta aavistin, että Jesse oli huomannut merkin. Emme kuitenkaan vielä olleet huomaavinamme sitä. "Eikö sinua jo väsytä?" kysyin ja siirsin käteäni hieman lähemmäs kohti jalkoväliä. "Voisin valvoa vaikka kuinka pitkään vielä, kaljaakin on." Jesse vastasi, ja hän otti rennomman asennon. Samalla hän jännitti hieman reisilihastaan käteni alla ja puristin aivan vähän, aavistuksen, hänen reittään. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Jesse olisi nyt ymmärtänyt aikomustani, mutta jatkoimme peliämme. Itse olin jo aika kiihottunut. Jesse päätti nostaa hieman jalkojaan, jolloin käteni laskeutui entisestään ja nyt se oli aivan hänen peniksensä kohdalla. Jesse ei eleelläkään ilmaissut, että käteni olisi ollut tungettelevassa paikassa, vaan pikemminkin tunsin, että hänellä oli jo puoliksi kovana. Koska hänen elimensä alkoi selvästi kovettua, päätin hieman painella sitä kämmenelläni ja Jesse levitti haarojaan. Jessen löysien farkkujen läpi otetta oli kuitenkin hieman vaikea saada. Liuutin kättäni vatsalihaksille, Jessellä oli sopivasti trimmattu vatsa, ei mikään kehonrakentaja vaan sellainen poikamainen. Tunnustelin vatsalihaksia t-paidan läpi ja siirsin kättäni housujen sisälle. Olin vielä itsekin yllättynyt, että Jesse oli antanut tehdä kaiken tämän. Hän oli sittenkin kiinnostunut pojista. Ujutin sormeni hänen tiukkien boksereidensa alle ja sormenpäissäni tuntui hänen karkea häpykarvoituksensa. Jesse avasi housujensa napitusta ja antoi minun ottaa koko komeuden esiin. Se oli normaalin pituinen, ehkä hieman kapeampi kuin minulla, hänen elimensäkin vaikutti "urheilullisemmalta". Emme juurikaan puhuneet toisillemme, keskityimme täysin tilanteeseen ja tiesimme mitä tehdä. Jessen hengitys muuttui tiheämmäksi runkatessani häntä. Samalla hyväilin itseäni vaatteideni läpi. Jessen silmät olivat kiinni, mutta tiesin, että kohta hän laukeaisi, sillä elin muuttui entistäkin kovemmaksi ja Jesse nosti hieman lantiotaan maasta, aikaisemmin hänen paljas pyllynsä oli ollut nurmikkoa vasten, nyt se tärisi hieman ja Jesse jännitti jokaista kehonsa lihasta. Sitten hän huokaisi ja sperma lensi maahan, kumarruin hieman ja nuolin hänen elimensä puhtaaksi. Tämän jälkeen Jesse päätti päästää minut paineistani, avasi housuni ja otti kullini esiin. Hän runkkasi sitä nopeatempoisesti ja suuteli minua intohimoisesti. En voinut enää pidätellä vaan minultakin tuli ja vapisin kiihkossani. Hengästyneinä lysähdimme maahan ja suutelimme. Jesse hankasi leikkisästi leukapartaansa rintaani vasten. Nyt ystävyytemme oli edennyt romanttiseksi suhteeksi ja olin maailman onnekkain poika.
Luonto oli jo hiljentynyt ja muutaman tunnin päästä se heräisi jälleen uuteen päivään. Päätimme mennä nukkumaan, päivä oli meille molemmille taatusti elämämme ikimuistoisin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
voi jumalauta mikä stoori toiha on iha perseestä tommoset hom jutut on iha syvältä veikkaa vaa et sä olit se toinen homo poika hyi saatana
öö... jos te ootte kerran heteroita, niinkun nimimerkistäkin näkyy, niin mitä vittua te teette tällä palstalla?
Tossa yläpuolella kun lukee, että `miesten kesken´. voisin muuten väittää, että te ootte lukutaidottomia, mutta hyvin näköjään pystyitte lukemaan tän tarinan. Eli joko menette muualle lukemaan tai kidutatte täällä itseänne ilman, että haukutte näitä tarinoita
ihan hyvä tarina, ja sais jatkuakin.... Eli mitä tapahtu aamulla tai myöhemmin....
Todella hyvin kirjoitettu, toivottvasti jatkoa on tulossa!?
Jatkoa olen kyllä suunnitellut, palsta vaikuttaa nimittäin aika kuolleelta... Odottelen tässä vain seuraavaa kirjoituskärpäsen puraisua, olen ajatellut vähän enemmän toimintaakin pistää kehiin, toivottavasti kuitenkin tykkäsitte tämän novellin tunnelmasta ;)
Jessen kanssa - novelliin oli kaksi urosta, "korret" ja "hetero (?)"kunnostaunut vastaamalla niin että niistä voi päätellä, etteivät herrat tiedä mitä sanayhtälö Gay-tarinoita tarkoittaa. Vai häikäisekö kaapista uloskurkistus niin että homofobia iskee?