Tämä on ainoa matkakirjoitukseni pariin päivään.

AnsaitseeOmanAloituksen

Tämä on ainoa kirjoitukseni pariin päivään, joten koetahan opetella erottelemaan kirjoittajat.

On varmasti vakipaikka Espajassa(kin) teillä. Todennäköisesti vieläpä monikossa. Nuo kesäpaikat, kiinteistöt, lomakohteet ja lennot lisääntyvät teidän perheellä kuin sienet sateella. Ilmaa on kyllä ja reilusti siipiesi alla.

Aina kun palstalla mainitaan jokin kohde, niin jo on sielläkin kohta huvilat kallellaan Onnellisen Aviomiehen perheellä ja seuraavaksi aletaan rahoittaa alueen toimintaa.

Alunperin sulla oli vain suomalaisen yksiön hintainen talo Chiang Maissa.

Sitä seurasi huvila ja jahti Phuketissa. Tontti on salaisella paikalla.

Tuli Kulosaareen merenrantahuvila ja jahti.

Paukahti sitten sulle ravintola Chiang Maihin. Muuttui baarista ravintolaksi. Nimi ja sijainti salainen.

Oma MC klubi sulta löytyy tietenkin. Salainen MC klubi tietenkin. Thaimaan kalleimmat HD: t pärisee kilpaa Moparisi kanssa ja RR- poika tulee perässä.

Tatuointisalonki on oma sellainenkin. Salainen.

Sitten se olikin ravintolakonserni joka muuttui vaimon siskoilta vaimon veljille kunnes lopulta se onkin salarahoittajan, eli sinun salainen bisnes. Näes kun sulla ei ole sitä työlupaa eikä oleskelulupaa salaisista syistä.

Ne salaravintolat lisääntyi, ja niitä on nyt sitten enemmänkin kuin kolme niitä ravintoloita. Omissa omistuskiinteistöissä kaikki tietenkin. Tarjoilijatkin asuu omistusasunnoissa ja töitä on 12 kuukautta vuodessa ja palkalliset vuosilomat. 

Orpotyttöjen värväys pois baaritöistä. Koulutat niitä itse baaritöihin, etteivät joutuisi baaritöihin.

Vaimosi hammaslääkärin ammatti vaihtuikin omaksi hammasklinikaksi.

Oma salainen moottoriratakin löytyy Onnelliselta Chiang Maissa ja sinne ei resupepuilla ole asiaa vuokramoottoripyörillä. Paikka on niin salainen, ettei edes Google tunne sitä.

Cha amissa on vaimon perimä salainen miljoonatontti ja salaisen ystävän salainen merenrantahuvila salaisella paikalla, joka ei olekaan rannalla ja sinnekään ei ole resupepuilla asiaa.

Chon Burissa Onnellisella on nyt myös loma-asunto ja jahti. Salaisella paikalla.

Espanjassa taitaa olla nyt sitten oma salainen aurinkoranta? Thaivaimosi kun tykkää käydä Espanjassa vilvoittelemassa. Hieman erikoinen thaivaimo sinulla.

Runsaat matkailusi (puoli vuotta vuodesta) ja lentelysi ympäri maailmaa tapahtuvat Suomen aikaa öisin. Päivisin kun olet täällä päivystämässä aamu seiskasta ilta ysiin. Joka ikinen päivä ja viikonloput vielä aktiivisemmin. Pyhäpäivinä asut täällä.

Kyllä on ehtivä "mies" tämä Chiang Main onnellisin aviomies. Tuosta jos pitäisi arvio heittää, niin omaisuutesi alkaa olla sellainen 15-30 miljoonaa euroa. Tuollainen suomalainen HD miljonääri Thaimaassa olisi kuuluisa mies, jos et olisi salaa kuuluisa.

Sitten syytät minua kehuskelusta, jos kerron rehellisesti firmani liikevaihdon olevan vain muutaman satatonnia vuodessa ja minun ajelevan vuokramoottoripyörällä. 

Miten meni noin niinkuin omasta mielestä tuo elämäntarinasi? Salainen elämäntarinasi henkilökohtaisista syistä.

42x tulee kylään alkuviikosta. Laitanko aijaa- kuvia? Sinulta niitä ei ole näkynyt ja meinasit Hesassa todistaa olevasi Chiang Maissa jollakin salaisella tavalla.

54

7394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nisukkala

      Onhan siinä melkopaljon tekemistä yhdelle aviomiehelle huolehtia tuosta kaikesta, perheestä, kavereista, harrastuksista, henkilökunnasta, lomailusta, bisneksistä... samalla kun joutuu vielä huolehtimaan Pattaya sivuston valvonnasta 15 tuntia vuorokaudessa. Vaikuttaisi siltä että tämä palstavalvonta on sulle se ykkönen ja nuo muut jutut tulee sitten palstavalvonnan jälkeen, jos sattuu jäämään aikaa. Oleksä tuplannut sun vitapro annoksen, vai miten sä jaksat ja ehit?

    • Aloittaja2010

      Todistin silloin marraskuussakin olevani Chiang Maissa käymässä reilun viikon. Ehdotin tapaamista, mutta sinä et suostunut, koska et halunnut nähdä vaivaa moukan vuoksi. 

      Lupasin kaverilleni Chiang Maissa, että tulen taas tässä kuussa. Menee kylläkin loppupuolelle. Ajelen taas vuokraprätkällä siitä länteen ja etelään.

      Minulla ei ole suurempia ongelmia, eikä paniikkihäiriötä, kiitos. Pistä vaan tulemaan kapakan nimi tai sen vuoristokylpylän nimi ja aika, niin tavataan sitten kuun lopussa. Voit ottaa prosenttipoikia mukaan jos pelottaa. Minua ne ei häiritse lainkaan. Sitten pääset todistamaan kaiken. Stadiin en ole menossa ennen kesää.

    • Aloittaja2010

      Edelleen kirjoitan tällä nimimerkillä vain tänne. En vaan sinun vuoksesi järjestä mitään nettipäivystystä.

      Minulle passaa oikein hyvin pikku mopokilpailukin. Laitat vaan sen ajan ja paikan. Olen Chiang Maissa noin 22.02.-02.03.
      Ei muuta kuin ilmoitat ajan ja paikan. Saat ottaa vaikka koko "teidän MC:n" mukaan.

      Sitä ennen löydät minut Pattayalta. Katsotaanpas nyt sitten kuka luikkii ja missä. Vaihdan kanssasi samalla pari sanaa vuokramorsiamista. 

      Kauniita unia ja mielikuvia, sensei. Jään odottelemaan sitä aikaa ja paikkaa.

    • Vaimotvaihtuvat

      Lerppa jaksaa kaikki hoitaa, onhan hänellä apuna kaksoisveljensä, joka auttaa kaikessa. Heillä on jopa yhteinen vaimo, joka pohjoislerpan kanssa ollessaan on hammaslääkäri ja Hua Hinin lerpan kanssa sairaeläköitynyt apuhoitaja. Molemmat ovat siis perehtyneet erinomaisesti lääketieteeseen. Sopivat siis todella erinomaisesti lerpan hoitajiksi.

    • sonpuli

      chianmainmiehet jutut ovat köyhän suomalaisen supersankarin tarinoita elämästä, mistä aviomies nimimerkki haaveilee. On jengiä, harrikkaa, huvilaa, matkoja, fiksu vaimo, lapsi ja rahaa? Tarinat on kun suoraan työttömän, syrjäytyneen, netti eläjän haaveesta. En pidä koko ukkoa minään, mutta kiva lueskella kaverin tarinoita.

      • SherwoodK

        Ei riitä pelkkä työttömyys ja syrjäytyminen. Siellä on muutama tunnettu mielisairaus vielä lisäksi. Saattaa olla muutama ihan uusikin. Heebo on kuin olisi kasvanut yksin metsikössä koko ikänsä. Uskon ettei kukaan haluaisi oikeasti nähdä millainen surullinen ihmisraunio siellä pohjoisen aviomiehen taustalla oikeasti on. Hän on syvästi rakastunut unelmaansa itse, eikä luovu siitä. Ihmisellä pitääkin olla unelmia, mutta jokin raja niissäkin on, ettei mennä suoraan satumetsään.

    • 42KertaiselleKusipäälle

      Terve 42 kertainen JeuNuppi. Ryhdyit antamaan Dillelle 2010 vertaistukea alla olevasti ja SmurffiMaija kirjoitti tapaavansa sinut muutaman päivän kuluttua.
      42x 3.2.2018 18:01 Luikit siis pakoon? Sulta kysyttiin aika ja paikka. Sinähän sitä mopokisaa ehdotit. Nyt et luiki pakoon. Kai sä voit omalta radalta varata ajan?

      Tarjoankin sinulle täten Jarin täten lupaaman kympin mikäli jatkat vertaistukituomarointiasi seuraavasti:

      Selvitä Jarin ja Dillen evoluution alffaurosten tuotoksien ajatuselinten hinnat marinoituna ja marinoimattomina.
      Selvitä Jarin nupin hinta myös vai aikooko sen syödä.
      Näin selviää vedonlyönnin perusehdot.

      Että et olisi epätietoinen, niin kerron yllä olevan koskevan Jarille toimitettavia todisteita, siis Jarille avioliitostani ja asuinpaikastani, ei muuta, äläkä vaivaudu aikaasi käyttämään aijaaselityksiin.

      Kuitenkin koska olen reilu mies ja sanojeni mittainen, lupaan veloituksetta täten myös selvittää kaiken joita Dille aloituksen tekstissä mainitsee salaisuuksiksi ja taas, että ymmärrät, livenä en siis aijaten.

      Olen ehdottanut potin tuplausta rr-kisalla poikani vs. Smurffi, sopiiko vaiko eikö sovi ja jos ei sovi tuplaus, niin asiasta kirjoittelun voi lopettaa.

      Että bablagagaa tuuban voi lopettaa, niin tämä kädenojennukseni on voimassa ajan jolloin paskanäppipaniikkihäiriöinen on kertonut olevansa täällä Chiang Maissa, ei sen jälkeen.

      Koska te olette estyneitä tällä palstalla kirjoittamaan keskenänne Pattayan rakas -Pattayan rakas, niin kehotan ottamaan skypepuhelun Montrealiin Peltosen Maijalle, faceliven ravintola Helmeen, Helmestä sadan metrin säteellä asuviin satoihin suomalaisiin ja olihan tuossa osoitekin johon olet tervetullut ja jossa tarjotaan jopa bisset, kyllä se sitten siittä selviää.

      Eikös olekin simppeliä, mutta jos sinulla ongelmia niin ole yhteydessä.

      Dillen ruskeakielelle ( Miljoonan nimimerkin Perskärpänen ) en vastaa tässä asiassa, mutta mikäli sinua kiinnostaa rakkaan Dillesi kanssa, niin voisin kyllä harkita kympin palkkiota hänen henkilöllisyytensä selvittämiseksi, kiinnostaako vai onko mieluista että hän jatkaa ?

      T: Aviomies 365x

      • jallajallajalla

        Pohjois-Thaimaan miehen kannattaisi taas tarkistaa lääkityksensä, alkaa olemaan tuo viestintä aika puuroutunutta.

      • Aviomiess
        jallajallajalla kirjoitti:

        Pohjois-Thaimaan miehen kannattaisi taas tarkistaa lääkityksensä, alkaa olemaan tuo viestintä aika puuroutunutta.

        Kuten kirjoitin, sinä Perskärpänen voit jatkaa ihan itsekses.

      • Aviomiess
        Aviomiess kirjoitti:

        Kuten kirjoitin, sinä Perskärpänen voit jatkaa ihan itsekses.

        Näyttää tuossa koko päivän Dille ja / tai Dillen sihteeri piruilleen minulle esiintyen varsin monena henkilönä rakennellen riitoja myös itse itsensä kanssa.

        Ihan vain tiedoksi, että en osallistu niihin enkä vaivaudu edes kaikkia otsikoita avaamaan, joten jos tahtoo minun kanssani sanailla, niin se onnistuu parhaiten tämän otsikon alla.

        Tosin mielisairaalatasoisiin en vastakommentoi tässäkään, kuten yllä ilmoitan.

      • 35NumBaIl

        ..älä välitä noista resuperseistä.. me ollaan sun kanssa ihan eri tasolla kuin ne... just nyt haluisin sun tulevan tänne tasolle 3, psykiatrian osasto B2.. illalla täällä ei oo ysin jälkeen kun yks hoitsu ja se kattoo telkkaa kontrollihuoneessa... ekkös sä ole siellä kakkostasolla ja pääse käymään täällä kolmosessa "kahvilla"..? ..kakkonen on täällä kolmosessakin... heh... ota se äänikasetti mukaan missä se tuiskun poika laulaa hiihtämisestä.. mulla on olumppia viilis..

    • Aviomiess

      😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨😨
      Sitten syytät minua kehuskelusta, jos kerron rehellisesti firmani liikevaihdon olevan vain muutaman satatonnia vuodessa ja minun ajelevan vuokramoottoripyörällä. 
      🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒
      Fundeeratkaa pojut, rehellisesti.
      🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃🐂🐃

      • Aviomiess

        😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍
        Miljoonaprojekteja kokoajan vireillä, 100.000 osakaslainaa vuodessa puolet liikevaihdosta ja siitä 10% baarityttöjen uudelleen ammatinvalinnanohjaukseen, ISOpomo lähettää 50 kilodonaa 6-7 kertaa vuodessa.
        👹👹👹👹👹👹👹🏍🏍🏍🏍🏍🏍🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺

      • 35NumBaIl
        Aviomiess kirjoitti:

        😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😆😎😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍😍
        Miljoonaprojekteja kokoajan vireillä, 100.000 osakaslainaa vuodessa puolet liikevaihdosta ja siitä 10% baarityttöjen uudelleen ammatinvalinnanohjaukseen, ISOpomo lähettää 50 kilodonaa 6-7 kertaa vuodessa.
        👹👹👹👹👹👹👹🏍🏍🏍🏍🏍🏍🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺

        ..voi höpsö sun kanssas.. mutta on sulla kyllä hienot hymiöt! mä olen kans ollut nyt pelkkää hymyä kun kävit kolmosessa kakkosessa... heh... hoitsu vinkkasi mulle silmää kun toi iltalääkkeet.. se on sellainen huministi.. ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä... suukkoja... tämä taxitero panee nyt maaten ja ajattelee... ajattelee sinua... määräyksestäsi..

    • äpäriämolemmat

      Palstan pellet, aviomies ja lerppa, ovat todellakin kaksi erillistä surkimusta, naapurukset hiekkaharjun slummista. Kumpikaan ei todellakaan ole ollut lähelläkään thaimaata. Luultavasti homokavereita, lerppa ymmärrettävästä syystä löysine munineen ottavana osapuolene, aviomies saa vielä sosiaalitoimiston maksamilla viagroilla katkarapumsa puolijäykäksi niin lerppa voi hampaattomalla suullaan imeä.

      • Äpäräsi

        Taidat olla oikeassa, eivät ole kaltaisiasi viisaita ja fiksuja evoluution huipputuotoksia alffaheteroija, joiden mielessä pyörii 24/7 löysät munat / stondispillerit ja sossu.

      • KevätmieltäköIlmassa

        Lerpattaja ja kaikki rakkaat tuhannet aktiivit tänään kovin hiljaisia, lienevät näin alkuviikosta tapaamassa Dilleä ja 42kertaista kusipäätä, vai onko tämä yksi ja sama kaikilla nimimerkeillä oksentava pulkkamäessä kun aurinkokin junttilan etelässä mollottaa?

    • Aviomiess

      Taas on palstalle tuikattu sen verran hauskaa tuubaa, että laitan hieman gagaa takaisin.

      Love Pattaya Clubin moottoripyöräjengivastaiset kärpäsen näköisillä kuttaperkavuokramoottoripyörillä ajelevat puheenjohtaja Dille2010 ja sihteeri 42xJeuNuppi on käyny kuikuilemassa enkeleillä ottaen valokuvia ja tekemässä supporthankintoja bileitä varten.

      No siinä välissä JeuNuppi jetlaginsa takia kävi välillä päikkäreillä, joka toki sekin tuli matkailupalstalle ilmoittaa.

      Menevät laatupyöräomistajien bileisiin koska siellä on hyvä meininki.

      Onhan se toki hyvää vaihtelua kun evoluution huipputuotoksina, eli heteroalffoina muuten käyvät gaybileissä, kun niissäkin on hyvä meininki.

      Siis Dillen ja Jeunupin bileily suoritetaan ryhmissä ja tapahtumissa, joiden vannoutuneita vastustajia ovat, mutta hyvä meininki vetää puoleensa.

      Pohdin mahtoiko Jeunuppi hinnoitella Dillen ajatuselimet siinä päiväunien tiimellyksessä vai vasta viiskiyömyssyn jälkeen?

    • Aviomiess

      Tässä Helsingissä aamukaffiani kuksastani juoden henkilökohtaisista syistäni naureskelen taas palsta-antia, kun vaimo ja poika nukkuu jetslagiaan.

      Tuossa toisessa keskustelussa kysyttiin mihin clubiin peppukärpänen kuuluu ja minäpä kerron, koska sattumoisin olin kerran kaverin pihalla ja kaveri kertoi.

      Love Pattaya Club on äärimmäisen järjestäytynyt yhteisö jakautuen eri jäsenten arvoasteikoin nössösivariryhmittymällä ollen mm. seuraavat:

      Puheenjohtaja Dille2010 ja sihteeri 42xJeuNuppi.

      Memberiksi pääsee kun on kaks kiloo kultaa, jota joka jätkällä tuee olla ja puolet siitä aina kaulassa ja ranteessa.

      Prospektiksi pääsee kun hallitsee suomenkielen kieliopin ja clubin käytösmallin.

      Supporttina prospektiksi pyrkivän tulee osallistua päivittäin matkailupalstalle lerpattaen.

      Kaikilta edellytetään vankkumatonta paikkakuntarakkautta Pattayaa kohtaan.

      • äpäriämolemmat

        Tarjooks hursti nykys jo aamukahvejaki spurguille, ku oot hiekkaharjusta iha "isolle kirkolle" lähteny? Jätitkö naapurisi lerpan kotii hiekkaharjuu kljujen kans lotrailee?

      • Aviomiess
        äpäriämolemmat kirjoitti:

        Tarjooks hursti nykys jo aamukahvejaki spurguille, ku oot hiekkaharjusta iha "isolle kirkolle" lähteny? Jätitkö naapurisi lerpan kotii hiekkaharjuu kljujen kans lotrailee?

        Sait supportpisteen.

      • CaliforniaParadoxus

        Sulla on niitä lapin kuksia joka puolella. Toistaiseksi olet juonut kuksista Rellua ja kahvia Chiang Maissa, Phuketissa ja Kulosaaressa.
        Juoppo kotalappalainen, joka haaveilee Pattayasta kuksa kourassa. Kyllä tuosta sun elämästä on ilo ja nauru kaukana.

        Oletko huomannut, että ollessasi Chiang Main baareissasi töissä edustamassa yö kolmeen saakka, aloitat kaskuilun tällä palstalla seitsemältä aamulla Suomen aikaa?

        Oletko huomannut, että ollessasi Abu Dhabissa, aloitat kaskuilun tällä palstalla seitsemältä aamulla Suomen aikaa?

        Oletko huomannut, että ollessasi Chiang Maissa lomalla, aloitat kaskuilun tällä palstalla seitsemältä aamulla Suomen aikaa?

        Oletko huomannut, että ollessasi "Hesassa" Kulosaaressa, aloitat kaskuilun tällä palstalla seitsemältä aamulla Suomen aikaa?

        Oletko huomannut, että prosenttijengin kylpylässä illalla oltuasi rentoutumassa, aloitat kaskuilun seuraavana aamuna tällä palstalla seitsemältä Suomen aikaa?

        Oletko huomannut, että kun teillä on edellisenä yönä ollut juhlat, aloitat kaskuilun tällä palstalla seitsemältä Suomen aikaa?

        Kovin olet uskollinen tuolle Suomen klo aamu seitsemälle, vaikka olisit missäpäin maailmaa tahansa, tai olet sitten töissä tai lomalla. Hieman haiskahtaa?

        Mutta onhan sulla kaveri, joka syö aamiaista hotellilla Vegasissa keskellä yötä ja kerroit itse että aikaero kesällä Suomeen on viisi tuntia, joten teille nuo kellonajat eivät vaikuta olevan merkityksellisiä matkustaessanne ympäri maailmaa ja mantuja. ;)

      • Aviomiess
        CaliforniaParadoxus kirjoitti:

        No mutta hei taas aivokääpiö.

        Kovasti olet kiinnostunut nytte mun kuksasta, joka on mun mukana aina kuten sun pillerit sulla.

        Hankin sen vuosia sitten itse valmistajalta lapista ja siinä on hieman mulle henkilökohtaisia kaiverruksia luuosassa.

        Jos sua kiinnostaa niin Hesan kauppatorilta voit ostaa itsellesi oman Thaimaassa sorvatun.

        Ei Pattayassa mitään haaveilemista ole.

        Olen tietoinen vuorokausirytmistäni niin Thaimaassa kuin nyt täällä Hesassakin, oletko itse huomannut että olet kovin kiinnostunut minusta?

        OLETKO HUOMANNUT ETTÄ OLEN MÄÄRÄNNYT SINUT AJATTELEMAAN MINUA JA SINÄ TOTTELET ???

      • 35NumBall

        Tuuthan nääs sit illal varmaa käymään.

      • Aviomiess
        35NumBall kirjoitti:

        Tuuthan nääs sit illal varmaa käymään.

        Nääs varmana tuun, sain hommattuu sitä hiehotummeliikin, ko mulla viäl joskus voi toimiiki.

      • CaliforniaParadoxus
        Aviomiess kirjoitti:

        No mutta hei taas aivokääpiö.

        Kovasti olet kiinnostunut nytte mun kuksasta, joka on mun mukana aina kuten sun pillerit sulla.

        Hankin sen vuosia sitten itse valmistajalta lapista ja siinä on hieman mulle henkilökohtaisia kaiverruksia luuosassa.

        Jos sua kiinnostaa niin Hesan kauppatorilta voit ostaa itsellesi oman Thaimaassa sorvatun.

        Ei Pattayassa mitään haaveilemista ole.

        Olen tietoinen vuorokausirytmistäni niin Thaimaassa kuin nyt täällä Hesassakin, oletko itse huomannut että olet kovin kiinnostunut minusta?

        OLETKO HUOMANNUT ETTÄ OLEN MÄÄRÄNNYT SINUT AJATTELEMAAN MINUA JA SINÄ TOTTELET ???

        Oletko huomannut että satusi ei kiinnosta ketään ja sinulla ei ole mitään tekemistä Pattayan kanssa, joten mitä ihmettä sinä teet täällä?
        Vuorokausirytmisi johtuu siitä että se mikkihiirikellosi siinä lipaston päällä näyttää aina Suomen aikaa, jotta tietäisit milloin odottaa aampuuroa. Suomessa kun on Suomen kellonajat.
        Isäni oli metsuri ja äärimmäisen taitava käsistään. Veisteli kahvitauoilla kuksia, pahkoja, puu-ukkoja, kulhoja, pajupillejä, patsaita jne. Yhdestä tekemästään pahkapöydästä on tarjottu 15000 euroa, mutta mitään ei myydä. Veistipä kerran myös puisen vitun. Saat siitä kuvan lahjaksi, kun teissä on samaa näköä ja luonnetta.

        Sulla on kummallinen kuvitelma jostakin "määräämisestä". Siihenkö se perustuu se fantasiasi upseerin urasta? Sinulla on monipuolinen pakko-oireinen mielialahäiriö. Sinä määräät itsesi höpisemään levottomia ja koetat senkin vääntää toisten syyksi. Pystytkö olemaam edes kahta vuorokautta poissa Pattaya sivulta? Et ole ainakaan toukokuun jälkeen ollut yhtäkään päivää täältä poissa. Soitat turpaasi joka rakoon. Kukaan ei halua kuulla mitään juttujasi, joten painuhan nyt vittuun kakara.

      • 35NumBaIl
        Aviomiess kirjoitti:

        Nääs varmana tuun, sain hommattuu sitä hiehotummeliikin, ko mulla viäl joskus voi toimiiki.

        ..sä resuperse alat vihdoin viimein käsittää... ettet sä tarvii lupaa keneltäkään et hoitsultakaan... oot liian kaunis häpeemään.. etkä voi yhtään mitään menettää.. joten anna tulla.. anna tulla mun selkään resuperse sitä kuumaa.. kaunis rietas onnellinen.. kaunis rietas onnellinen...

      • Aviomiess
        CaliforniaParadoxus kirjoitti:

        Oletko huomannut että satusi ei kiinnosta ketään ja sinulla ei ole mitään tekemistä Pattayan kanssa, joten mitä ihmettä sinä teet täällä?
        Vuorokausirytmisi johtuu siitä että se mikkihiirikellosi siinä lipaston päällä näyttää aina Suomen aikaa, jotta tietäisit milloin odottaa aampuuroa. Suomessa kun on Suomen kellonajat.
        Isäni oli metsuri ja äärimmäisen taitava käsistään. Veisteli kahvitauoilla kuksia, pahkoja, puu-ukkoja, kulhoja, pajupillejä, patsaita jne. Yhdestä tekemästään pahkapöydästä on tarjottu 15000 euroa, mutta mitään ei myydä. Veistipä kerran myös puisen vitun. Saat siitä kuvan lahjaksi, kun teissä on samaa näköä ja luonnetta.

        Sulla on kummallinen kuvitelma jostakin "määräämisestä". Siihenkö se perustuu se fantasiasi upseerin urasta? Sinulla on monipuolinen pakko-oireinen mielialahäiriö. Sinä määräät itsesi höpisemään levottomia ja koetat senkin vääntää toisten syyksi. Pystytkö olemaam edes kahta vuorokautta poissa Pattaya sivulta? Et ole ainakaan toukokuun jälkeen ollut yhtäkään päivää täältä poissa. Soitat turpaasi joka rakoon. Kukaan ei halua kuulla mitään juttujasi, joten painuhan nyt vittuun kakara.

        Anteeksi että olen olemassa ja häiritsen sinun harmoonista elämää 😨😨😂😂😂😂🐒

      • CaliforniaParadoxus
        Aviomiess kirjoitti:

        Anteeksi että olen olemassa ja häiritsen sinun harmoonista elämää 😨😨😂😂😂😂🐒

        Saat anteeksi.

      • Omasi35NumBall
        Aviomiess kirjoitti:

        Anteeksi että olen olemassa ja häiritsen sinun harmoonista elämää 😨😨😂😂😂😂🐒

        Oi lerppuliinini oot nääs niin kova leitipoi, laitat luun kurkkuu kaikill, ootan nääs sua illal.

    • JoensuunJokeri

      Lerppa kirjoituspäällä jälleen mielikuvitusjuttujaan levittäen. Hoitajat ihmettelevät miksi äijärähjä näyttäisi saavan orkkuja puhelin kourassaan, vaikka jo vuosia, vuosia sitten totesivat kyvyttömäksi, siksipä usein vanhojen naisten huoneeseen vietiin kertomaan uskomattomia juttujaan Thaimaan seikkailuistaan ja varakkuudestaan.
      On siinä hoitajilla ja 80 -kymppisillä mummuilla pitelemistä, etteivät nähtensä hörönaurua päästäneet.

    • Aviomiess

      Dille2010 tai hänen sihteerikkönsä hilluu palstalla päivittäin Kampin keisarina, Töölön tsaarina, jos ei ole Californiassa tai pulkkamäessä.
      Meikä istuu päivittäin Hesan Citykäytävän sillä ainoalla "terassilla" jossa infrapunalämmittäjät ja hörpin pikkulilli pystyssä naistenkin suosimia lämpöisiä alkoholipitoisia kahvijuomia.
      Nyt olisi niin simppeliä Dillen tai valtuuttamansa tulla pelipaikalle dallaten Kampista Manskun yli vaihtaan sanaa ja niin kaivattuja todisteita.
      Minä ottaisin valokuvan "sihteerin" henkkarista ja vastavuoroisesti siinä istuessamme laittaisin sähköpostin hänelle, jonka liitetiedostona kaikki salaiseksi väitetyt.
      Sitten niin hän kuin minäkin vastaisimme jatkossa kuka aijaa ja mitä aijaa, sekä aiheuttaako mahdollinen aijaus esim. vakavampaa tutkintaa.
      Muutama asia vain avoin, hinta marinoiduille ja marinoimattomille, sekä yhdelle kaalille, sekä tahtooko Dille tuplata tuon mainitsemallaan pikku mopoilulla.
      Niin ja toki Dillen täytyy tuo potti sihteerille mukaan järjestää, jonka nipun sihteeri näyttää ennen sanailun jatkumista hyvää päivää jälkeen.
      SIMPPELIÄ.

      • onneahesanmatkalle

        Kaskas. 2 minuuttia ennen seiskaa heräsit konserninjohtajan uuteen aamuun. Meinaatko sijoittaa tänään mihin? "Pikkulillikin" on pystyssä. Upeaa. Se on mahtava tunne kun pääsee Hesaan saakka.
        Tarinastasi päätellen olet päässyt Töölön sairaalaan tutkimuksiin ja hoitoihin. Se on hyvä, sillä Töölön sairaala on HUS-alueen suurin traumatologinen päivystyspiste ja siellä on huippuluokan henkilökunta. Parane pian!

      • Aviomiess
        onneahesanmatkalle kirjoitti:

        Pitää paikkansa, minulla on kyseisen sairaalan sydänspesialisti omalääkärinä ja minulla on aika myös hänelle.
        En sijoita tänään, mutta matkani tarkoitus on vastaanottaa myymäni firman viimeinen kauppahintaosuus.
        Kysy vain ihan omin sanoin, mikäli mieltäsi jokin muu asiaa painaa minun elämässäni.

      • Säälittäväolet

        Aika suuruudenhullua puhua kiljuntekovehkeiden myymisestä "firman" myymisenä.

      • Aviomiess
        Säälittäväolet kirjoitti:

        Aika suuruudenhullua puhua kiljuntekovehkeiden myymisestä "firman" myymisenä.

        Tervetuloa Citykäytävään katsomaan kauppakirjaa.

      • myntilmoitus

        "mydään jopo polku pyörä. hyvä nokkapyörä ja kettinki. ei ravastettu. käteselä."
        "ps. moneen tokmanni on auki? sielä on tosi hyvä hetelmäpeli"

      • Säälittäväolet
        Aviomiess kirjoitti:

        Tervetuloa Citykäytävään katsomaan kauppakirjaa.

        Mikä kaupungin vuokraröttelön porraskäytävä hiekkaharjussa on "citykäytävä"? Tekeekö spurgut kiljuvehkeiden myynnistä kauppakirja?

    • 35NumBall

      Tämä sininen resuperse ei ole koskaan kirjoittanut yhtään matkakertomusta palstalle, tuskin muuallekaan, matkailu kertomus ei ole kuva omasta keskisormesta, vuokramorsiamen profiilista ja kahdesta tornitalosta hua hinisssä, on tämän vuodesta 2010 smurffi todellinen resuperse.

    • Aviomiess

      Alkaa käymään varsin selväksi että Dille Vuodesta 2010 on kellitön tyyppi, joka palstalle ainoana Pattayaan rakastuneena kirjoittelee lukuisilla itselleen rakentamilla henkilökuvilla ja pääsääntöisesti noilla nimimerkeillään joiden alla niin viisaita ja fiksuja letkautuksia.
      Lieneekö Ossi jotain oliko se Vilander tai jotain sinne päin.

      • Turnauksia

        Katos poikaa, taitaa pohjoisen mies olla tietoinen Pattayan asioista enemmän kuin on antanut ymmärtää, taitaako olla golfmiehiä.

      • PojutKoviaDallaan

        Vilander ja Koikkalainen tuolla enemmän rotista kiinnostuneita kävellen 300 kertaa vuodessa samaa katua, milloin ehtii muualle.

      • Astupoiskaapistasi

        Lerppa, eikö sinua kutsuttu eunukiksi nuorempana, kun et naisten päälle mitään ymmärtänyt.

    • Aviomiess

      Olen antanut kavereitteni kertoa minulle ja sitten olen antanut itseni ymmärtää, että koska vedonlyöjät Jari N ja Dille2010 tarjosivat omat pikku palleroisensa itsensä syötäväksi marinoituna ja ilman Jarin kaalin syönnin ja 10.000 egen ohessa nyttemmin viettävät pääosan ajastaan pulkkamäessä, puskissa ja dallaten Pattayan kevyenliikenteenväylää 300 x vuodessa, sen sijaan että olisivat miehiä sanojensa takana kertoen popsiiko vai hinnoitteleeko miehisyytensä, päädyin hinnoittelemaan omalta osaltani mainitut.

      Koska näiden henkilöiden mainittujen ajatuselimien ainut kosketuskontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa on maksunaiset, minä hinnoittelen ne tasan tarkkaan 0 thaimaan euron arvoisiksi.
      Tosin he lienevät pitävän niitä joita pitävät keltaisen punaisin kukkasin hameensa alla arvokkaampina, mutta asiaan ei voi tällainen heteromies ottaa kantaa, koska hameet hulmuavat pulkkamäessä kun eivät huutele puskista.

      😨😨😨Repikää siitä🐒🐒ja Perskärpänen jatkanee😲😲

    • selkosuomeksi

      Voisitteko kirjoittaa SELKOKIELELLÄ...!!! Eihän noissa ylläolevista raapustuksista ymmärrä mitään...

    • Vuokramopoilijatjuhlissa

      Kiinnostuksen kohteena miten mahtoi Prmn:n, 42kertaisen ja Vuodesta2010 herrojen motoristijuhlat sujua viikonloppuna Pattayalla?

      • Kaverinpihaltanäin

        Krapulan ja vuokrapillua saivat.

      • CityHDaitoAvioSiam

        Mitä eikös siellä ollut sun liivikaverit ja rosenttijengit jotka ei oo rikollisia kun niitä vaan yhdistää MP ja tulpanhattu? Kysy niiltä kuulumisia tai googlaa, kuten tähänkin asti elämässäsi.

      • Aviomiess
        CityHDaitoAvioSiam kirjoitti:

        Mitä eikös siellä ollut sun liivikaverit ja rosenttijengit jotka ei oo rikollisia kun niitä vaan yhdistää MP ja tulpanhattu? Kysy niiltä kuulumisia tai googlaa, kuten tähänkin asti elämässäsi.

        Kyllä oli kavereitani joilla liivit, sekä niin täällä Thaimaassa kuin siellä Suomessakin tuomioistuimet ratkaisee kuka on ja kuka ei ole rikollinen.

        Kiva nimimerkki sulla.......onko pääppönen pipi ?

      • Liivilerppa

        Lopeta lerppa haaveilu, milloinkaan et tule Thaimaahan pääsemään, rahavarasi ja pieni älysi eivät sitä salli.
        Pääsi pipiyttä ei voi kukaan auttaa, ei edes haaveilu liiveistä, kaverisi ovat siellä naishoitajia, joilla kyllä on liivit, niistäkö haaveilet.

    • Aviomiess

      Onko tietoa mitä Viiriäisen munat maksaa Pattayalla ???

      • Haaveilijalerppa

        Lerppa aloitti aamun jälleen asiallisella kysymyksellä, todennäköisesti haaveilee ostosmatkasta Pattayalle.

      • Pallimieslerppa

        Kova homo tuo lerppa, aina vain palleista haaveilee.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1686
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1186
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1061
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      997
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      976
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      864
    Aihe