Väyrysen malli

Miten jatkuu Väyrysen poliittinen vapaaehtoistyö? Vaalitaistossa lupasi Hurstille 50 000 euroa, JOS pääsee presidentiksi. Tällä hän sai edullisesti hyväntekijän maineen, sillä eihän tietenkään kukaan epäillyt hänen sanojaan.
Ilman pennin pyörylää hän sai varmaankin lisää äänestäjiä tämän jalon eleen ansiosta.

Oikeus ja kohtuus olisi, että hän lahjoittaisi summan, vaikka tällä kertaa ei onnistunutkaan presidenttikisassa.
Muutenhan kansalle jää se kuva, että hän kostaa köyhimmälle kansanosalle häviönsä.
14216
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ivaillaan ja pilkataan yrittänyttä.

Plipponenko oli parempi.

1Äänestä

Ei olisi Väyrysen tarvinnut leipäjonoihin luvata rahaa, jos niitä häpeällisisiä jonoja ei olisi. Jostain pitää säästää kun toisaalle mätetään avokätisesti. Laittomasti maassa oleville Helsinki antaa elatuksen ja kaikki palvelut ilman että heidän tarvitsee leipäjonoihin mennä palelemaan . Omille sairaille ja köyhille on keräyksiä ja almuja , jopa sotaveteraaneille, mutta laittomasti oleville budjetista tulee kaikki suoraan. Väyrynen muistutti omalla tavallaan vääryydestä, siinä makriinankaan tarvitse ylemmyyden tuntisesti virnuilla.

Äänestä
  • Onko tietoa, kuinka monta tuhatta paperitonta Helsingissä on? Enemmän kuin leipäjonoissa? Vähemmän? Ajavatko leipäjonolaiset heidät pois, vai miksi paperittomia ei näy Hurstin jonoissa?

    1Äänestä

Väyrysestä enään viis, itseään kiusaa.
Meiltä lopuu kohta laittomasti olijat, mistä persut sitten elämöi.

1Äänestä
  • Miten niin loppuu ? Nyt on jo tuhansia ja lisää tulee kun lopullisia kielteisiä päätöksiä on paljon tulossa . Tarkoitatko että kaikki saakin lopulta jäädä laillisesti, sitähän vihervasemmiso ajaa. Siinäpä meille vetovoimatekijä, tulee taas kunnon vyöry jolle ei loppua näy.

    Äänestä

Kukaan ei ole virnuillut, Väyrynen itse pilaa k a i k e n mihin ryhtyy, suurilla sanoilla ja tyhjää jää käteen luvatuille. Liekö korkea ikä vai luonne joku kuitenkin vastenmielistä lupailla ja pettää ihmiset, onneksi monikaan ei usko joutaviin.
Loppuun asti vielä laskennan aikaan hän puhui saavansa äänienemmistön???? mihin se hävisi???

1Äänestä

Mikriinalle, höpön höpö,
lopeta typeträ mollusjuttusi,
oletko jotenki kateellinen kaikesta Väyryselle,
Väyrynen oli tosissaan, jos olisi päässy presidentiksi taatusti olisi lahjoittanu lupaamansa raha summan,

Väyrystä on aiheetta silkasta kateudesta mollattu liikaa,
puhuttu paskaa, ja suuria valheita, eikö panettelijoita yhtään hävetä, oletteko muka jotenki parempia kuin Väyrynen, vai mistä johtuu jatkuva panettelu vimma,

Väyrynen on ollu aina oikeassa kaikissa eu politiikaa koskevissa asioissa,
suomi todellakin on tehny paljon suuria tyhmyyksiä koskien eu politiikaa,

jos Väyrystä olisi aikoinaan kuultu, ei suomi olisi joutunu vaikeuksiin eu politiikassaan,
kuin nyt on joutunu ,

nyt on myöhästä katua eu politikassa tehtyjä suuria tyhmyyksiä,
nyt on vain koitettava selviytyä niistä parhaalla mahdollisella tavalla,
toivoa voi vain ettei päättäjät enään tekisi yhtä suuria tyhmyyksiä
vaan pelastaisivat suomen itsemaarämisoikeuden ja itsenäisyyden
jos se vielä on mahdollista,
kuuntelisivat edes nyt Väyrystä siitä että katsoa ruotsin ja tanskan ja norjan mallia '
ja pistää samoin rajat tiukempaan valvontaan,
tyhmyys on loputtava,
muuten suomen kansa nousee parrikaadeille ,
Väyrynen on edelleen vateenotettava politikko,
harmi vaan kun keskusta on jakautunu kahtia, on Sipilän mijonääri rikkaat tavallaan ovat oikeesti kokoomulaisia,
Väyrynen edustaa enemmänki tavallista kansaa, eläkeläisiä jopa työttömiäki,
ja työtätekevää kansaa
ja huomatkaa, tätä kansanosaa on suomessa eniten,
jos kaikki tavallinen ihmisjoukko avaa silmänsä
ja menevät Väyrysen taakse,
niin Sipilä miljonääri johtajineen ja joukkoineen jäisi mini puolueeksi,

jokatapauksessa on harmillista että keskustan on pitäny jakutua kahtia,
Sipilä on piikki monen keskustalaisen lihassa, " valitettavasti ", vaikka en ole Ahtisaani,

valitettavasti sana oli Ahtisaaren ikioma slougan,

Äänestä

Ei kukaan ole Väyryselle kateellinen, vähän alkaa säälittää ukko pahan touhu josta ei tule lasta eikä paskaa.
Joutuisimme turmioon ilman EU:uta, ja hallitustakaan en pahemmin moittisi koska ei ole asettaa parempaa vaihtoehtoa enkä usko seuraavan hallituksen olevan nykyistä kummoisempi koska reilun vuoden kuluttua ei ongelmat ole juuri mihinkään hävinneet.

2Äänestä
  • pertikk,
    tiedät itsekki, olet naurettava raukka,

    tuota se kateus teettää,
    ihmisestä kuten sinustaki kaikkien yhteinen naurun kohde heh heh hee,

    Äänestä

  • Väyrysen erottamsta pohditaan-Kaikkonen: "Toivon, että Väyrynen luopuisi Kansalaispuolue-hankkeestaan"
    Kestustalaisten taholta ei pitkään katsella väykyn sekoilua.

    1Äänestä

  • Aika ihmeellistä Väyryseltä haastaa esimerkiksi Sipilä puolueijohtaja kisassa kun hallitsee omaa kansalaispuoluetta samanaikaisesti, siis ajelee kahdella rattailla, kohta osallistuu sdp puheejohtaja kisaan.

    1Äänestä

  • Ei.uskoisi kirjoitti:

    Aika ihmeellistä Väyryseltä haastaa esimerkiksi Sipilä puolueijohtaja kisassa kun hallitsee omaa kansalaispuoluetta samanaikaisesti, siis ajelee kahdella rattailla, kohta osallistuu sdp puheejohtaja kisaan.

    Olet naurettava tiedät sen itsekki, hah,
    otahan lääkkeesi ettet sekoa lopullisesti,

    Äänestä

  • sulla-piipaa-pahasti kirjoitti:

    Olet naurettava tiedät sen itsekki, hah,
    otahan lääkkeesi ettet sekoa lopullisesti,

    Öhöm..Sipilä on onnistunut hallituskautenaan, voitko myöntää :)

    1Äänestä

Keskustan johto on suivaantunut Väyrysen politikointiin. Eivät haluaisi että Paavo osallistuisi ollenkaan keskustan puheenjohtajavaaliin.
Taviskansalaisesta tuntuu erikoiselta Paavo npitkäaikainen haave näyttää todelliset suomileijonankyntensä Suomen johtamisessa.
Hän on poliittinen taiteilija, joka ei voi käsittää että junansa on ajautunut pelkälle museoraiteelle.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Makriina.ek kirjoitti:

Miten jatkuu Väyrysen poliittinen vapaaehtoistyö? Vaalitaistossa lupasi Hurstille 50 000 euroa, JOS pääsee presidentiksi. Tällä hän sai edullisesti hyväntekijän maineen, sillä eihän tietenkään kukaan epäillyt hänen sanojaan.
Ilman pennin pyörylää hän sai varmaankin lisää äänestäjiä tämän jalon eleen ansiosta.

Oikeus ja kohtuus olisi, että hän lahjoittaisi summan, vaikka tällä kertaa ei onnistunutkaan presidenttikisassa.
Muutenhan kansalle jää se kuva, että hän kostaa köyhimmälle kansanosalle häviönsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu