Maataloutta ei pidä ajaa alas vaan maksaa enemmän korvauksia jotta saadaan ruokaa koko suomelle!
Lisäksi varmuusvarastot pitää nopeasti täyttää suomalaisella ruoalla.
Nato oli jo kiinnostunut asiasta.
Lisäksi varmuusvarastot pitää nopeasti täyttää suomalaisella ruoalla.
Nato oli jo kiinnostunut asiasta.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Hehtaari tuet heti 1000e/ha ja ULKOMAISEN TUOTANNON TUKEMINEN OMAA VASTAAN SEIS. 800 MILJOONAA JOKA VUOSI ULKOMAILLE.
MILLÄ MUULLA ALLALLA VALTIO TUKEE ULKOMAAN KILPAILUA?
Ei millään muulla alalla!
Nyt ollaan oikialla asialla. Kansakunta saattaa jopa pelastua
Kansa vaatii omaa maataloutta!
9/10 kannattaa pitää mielessä!
NATO kartoitti hiljattain ruoansaantia ja varmuusvarastointia suomessa.
Myös suomi kiinnittää tähän huomiota. Syytä onkin.
ARVOISAT TALOUSPALSTAN LUKIJAT
VOITTEKO YMMÄRTÄÄ VILJELIJÖIDEN AINAISTA RUIKUTUSTA SAADA VALTIOLTA RAHAA
VAIKKA ITSE OMISTAVAT FIRMAT JA PÄÄTTÄVÄT ITSELLEEN MAKSAMISTAAN TUOTANTOHINNOISTA
MINÄ EN VOI YMMÄRTÄÄ TÄLLÄISTÄ PORUKKAA JOKA TIETEN TAHTOEN MYY TUOTTEENSA TAPPIOLLA JA SAMAAN AIKAAN VAATII VALTIOTA KOMPENSOIMAAN TAPPION
VIELÄPÄ SILLOIN KUN KAUPPA NOSTAA VAPAASTI TUOTTEEN HINTAA JA ESIMERKIKSI LEIVÄN HINTAA KOROTTAMALLA VAIVAISET 10 SENTTIÄ VILJELIJÖIDEN TULOT 3 KERTAISTUVAT
Sinä olet niitä ainoita ruikkuja! ruik ruik...
Sinäpä et kilpailekkaan tilanteessa, jossa Valtio tukee TOISTEN MAIDEN kilpailua ja eri tuotanto säännöillä.
Joten niin kauan kuin, tämä VÄÄRYYS KORJAUTUU, PIDÄ PÄÄSI KIINNI.
Duunareille sama palkka, kuin PUOLASSA JA VIROSSA.
Kilpailu samalle viivalle.
Samaa mieltä, loppuu keikarointi tulolistoilla.
Duunarit oikein kilpailee sil listal jättituloillaan
ETTE OSAA HINNOITELLA TUOTTEITANNE KUN MYYTTE NIITÄ MEIJERILTÄ KAUPPAAN !!!
EI MILJARDIA LITRAA TUODA ULKOA....ETTEKÖ NÄÄ KUN KAUPPA NAURAA TEILLE PÄIN NÄKÖÄ
JOKA VUOSI TAMMIKUUSSA HINNAT KOHOAA JA TE ITKETTE ETTETTE VOI NOSTAA HINTOJANNE KUN TULEE LIIAN KALLISTA
ETTEKÖ NÄÄ ETTÄ OLETTE PELKKIÄ NARREJA
Maatalouskorvauksia+pitäisi+lisätä+portaittain,+ensin+40%+lisää+ja+puolen+vuoden+päästä+taas+lisää+esim+20%.+Ihan+samalla+tavalla+kuin+duunareidenkin+palkat+nousee+automaattisesti,+esim+kaksi+kertaa+vuodessa!
Puolan ja Viron kanssa samat hehtaarituet heti suhteess duunarin palkkaan..
Kilpailu samalle viivalle.
Eli indeksikorotukset, jos energia, polttoaineet tai muut pakolliset tuotantoon liittyvien hinnat nousee niin korvaukset nousseet myös automaattisesti. Tämä olisi "jopa"vähintäänkin kohtuullista..
TUET HETI SAMALLE TASOLLE KUIN RUOTSISSAKIN ON...JOHAN TULEE VIPINÄÄ TEIHIN
Elintarviketeollisuuden pitäisi maksaa hiukan enemmän tuottajille raaka-aineista. Teollisuus ja kauppa voisivat olla ahnehtimatta niin paljoa kuin tekevät nyt. Kuluttajahintoja voitaisi silti laskea vaikka tuottajille maksettaisi nykyistä paremmin. Monille ruoka on liian kallista. Tärkeää on myös taata kotimaisten elintarvikkeiden omavarasuus.
Ei, vain suhtauttaa maatalous korvaukset, palkkatasoon joka maassa. Vasta silloin voidaan puhua oikeasta kilpailusta. Toinen vaihtoehto on laittaa palkkataso samalle tasolle kaikkialla euroopassa.
Paras tapa olisi palkkataso samalle tasolle jokaisessa maassa. Euro valuutta maissa olisi helppo toteuttaa.
JOS TUET POISTETTAISIIN TUOTTAJAT NOSTAISIVAT HETI TUOTTAJAHINTAA JA
HEPS
MITÄÄN ONGELMIA HINTOJEN NOSTOON EI OLISI...MUTTA SINÄ KUN OLET TYPERÄ VALIOLAINEN NIIN VALIOLAISUUTESI TULEE HYVIN ILMI NYT
VALIO=LAUMA AASEJA
Demulle kovaha paikraaha. Palkat Euroopas ja sosiaalituret samoil tasoill, ja jos laatrua teköö duunarihi, nostaraahan sitrehen palkroi.
fygvhbknjlm
tguhbinkjolkmpö,lä
Ai liian vähän? No se on helppo korjata. Vastikkeettomat tuet pois ja siirto vastikkeellisiin kuten maatalouteen!
erittäin kannatettava ehdotus. asuntotuet ja harkinnanvaraiset tuet pois ja siirretään ne aidosti vastikkeellisiin, esim maatalouteen.
tyguhijk
Onneisi jotkut noista maatalousloisista ymmärtää tehdä itsemurhan,niin kovin heitä itseäänkin hävettää tuo loisiminen sukupolvesta toiseen veronmaksajien rahoilla.
Maataloutta pitää ylläpitää verovaroin koska kansalla alkaa olla jo nälkä. Hallinto onneksi tukee viljelijöitä arvokkaassa työssään!
Maataloudelle heti muutama miljardi lisää jotta ruokatuotanto jatkuisi ongelmitta. Kansalla on jo nälkä.
Varmuusvarastot eivät ole riittävällä tasolla. Nato selvittää.
ONKO SUOMALAISILLA NÄLKÄ VAI OLETKO MUSTAIHOINEN JA KANSALLASI ON NÄLKÄ
Ai Jumalankevät sentään. Kuka jaksaa syödä enemmän kuin Hursti?
Jos+Suomi+tukee+kannattamatonta+maataloutta+190+%;tia+sen+tuottamasta+arvosta,eli+että+maatalousloisetkin+tajuaisivat+teitä+mustalaisia+ja+mamuja+kalliimpia+loisia+pitää+tukea+1,90+eurolla+että+te+tukiaisten+laiskistuttamat+pummit+saatte+aikaiseksi+1+euron+tuloksen,+EU:n+keskiarvo+on+30%:tia+ja+mikään+muu+maa+ei+ylitä+yli+100%:tia!+Ja+nämä+elätit+ilkeää+vielä+pummata+lisää+rahaa,milloin+alkaa+aktivointi+malli+teillä+yhteiskunnan+suurimmat+ja+kalleimmat++loiset,jopa+maanviljelijöiden,mustalaisten+ja+matujen+elättäjät+joutuu+leipäjonoihin+teidän+kolmen+yhteiskunnan+velanoton+lisääjien+takia,yrittäkääpä+elää+joskus+omalla+työ+panoksella+eikä+aina+sosiaaliavustuksilla.
NATO selvittää varmuusvarannot. Näyttää tässä vaiheessa siltä että ovat riittämättömät.
Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon Helsingistä, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat.
VALIO EI NOSTA TUOTTEEN HINTAA EDES KUSTANNUKSIA KATTAVAKSI ELI
PITÄÄ HINNAN SELLAISENA JOLLA EI EDES KANNATA TUOTTAA------ TÄSTÄ HUOLIMATTA TILAT EIVÄT LOPETA VAAN LAAJENTAVAT KANNATTAMATONTA TUOTANTOAAN
Tänään lätkää: Suomi-Norja
Suomi voitti 5-1!
selkee voitto
Naisleijonat voitti ruottin 7-2!
VALIO VOITTI VILJELIJÄT 100 - 0 SELKEE SELÄTYS
Valio on helsinginseudun tärkeimpiä ruoantuottajia.
Maatalous pitää ajaa alas, ruokaa saa kaupasta!
Lienee tärkein.
EI VALIO MITÄÄN TUOTA KUIN TAPPIOO SE JALOSTAA RUOKAA
Maatalous pitää Suomen hengissä
Suomen pitää muistaa että varmuusvarastot pidetään suurina. Koko ajan.
Viljavarastot pitäisi kaksinkertaistaa heti, kovaan hintaan!
puolasta pitäs ostaa,
kovaan hintaan...?
Miksi Puolasta?
peltoon sotkettuna,
eihän niistä tullt edes rehua...
Valtio voisi ostaa viljelijöiltä suoraan esim hintaan 350€/tonni. Kaikki hyötyisivät.
Ja sitten seuraavana syksynä kaatopaikalle homeisena?
Säilyykö vähän pidempään perinteisesti elohopealla peittaamalla?
Sinä olet ensimmäisenä syömässä kun kriisi iskee?
uutisissakin oli,
"huonon laadun vuoksi ei voi syöttää eläimille"...
Ja höpönhöpö Jopa.
palstan 6-vuotias taas jokeltelee omiaan...
Enemmistö EU-kansalaisista hyväksyy maatalouskorvaukset
Suomen pitää muistaa että varmuusvarastot pidetään suurina. Koko ajan. Ja jatkuvasti
Niitä ei enää ole
Mitä höpiset?
Tietenkin varmuusvarastoja on.
Ehdottomasti liian vähän!
VALIO MAKSAA EHDOTTOMASTI LIIAN VÄHÄN TUOTTAJALLE MAIDOSTA
Onneksi suomen päättäjät seuraavat mitä maailmalla tapahtuu. Ruotsi maksaa viljelijöille korvauksia. Saksa maksaa viljelijöille korvauksia.......
Suomi tekee samoin tietenkin ja oikeutetusti!
lesta ottaa taas,
lapsilta, sairailta, hoitsuilta,
ja antaa junttieinarille kriisiapua,
pitäähän yrittäjän saada voittoa,
ja korkoa sijoitetulle pääomalle...
Ei voi enää otta kun demut on ulosmitannut jo kaiken lapsilta, sairailta, hoitsuilta ja koulutuksesta...
Maataloustuet tulee asteittain ajaa täysin alas, eli lakkauttaa. 10 vuotta olisi riittävä siirtymäjakso sopeuttamaan suomalainen maanviljelijä tulemaan omillaan toimeen. Missään tapauksessa tuotanto-, satovahinko-, ym vastaavia korvauksia ei tule korottaa. Kyllä suomijussikin oppii, kun sitä sopeutetaan.
Maataloustuet tulee nousemaan automaattisesti koska maailman väkimäärä pitää ruokkia!
Huomaan että suomessa kirjoitukset ja puheet on jo hermostuneita, joten ministeritason politiikot ovat jo järjestämässä rahoitusta maatiloille.
Ihmiset muuttuvat hermostuneeksi kun ruoan saanti vaarantuu kuivuuden tai muun sellaisen takia.....
Ja nyt on kuivaaa....
KAUPPA ALKAA HERÄÄMÄÄN VALIOO KYVYKKÄÄMILLÄ JOHTAJILLAAN HUOMAAMAAN ETTÄ PIAN ON JAOSSA MILJARDI EUROA ILMAISTA RAHAA JOKA PITÄÄ KOTIUTTAA MARKKINOILTA
Kauppa tarvittee tukea jotta voi myyrä kuluttajille edullista ruokaa.
VALIOHAN TUKEE KAUPPAA
MITÄ SINÄ KAUPPIAANA LUULET JOKO TUKI OLISI RIITTÄVÄÄ VAI PITÄISIKÖ VALION LASKEA LISÄÄ TUOTTAJAHINTAA
VALTIOLTAHAN EI VOI SAADA PALJON ENEMPÄÄ MUTTA VILJELIJÄT KYLLÄ VOISIVAT HAKEA PANKISTA TÄHÄN TARKOITUKSEEN SUHDANNE LAINAA
Kaupunkitörsät ovat alkaneet kyseenalaistamaan omat tukensa. Money for nothing- meno ei tyydytä aidosti tuottavia harvoja kaupunkilaisia.
Hyvää kehitystä. Valtio alkaa taatusti tiputtamaan täysin vastikkeettomia tukia!
Se sijaan vastikkeellista maataloustukea pitää vastaavasti rajusti lisätä. Cappi lienee 7 miljardia.
VALIO KUULEMMA LASKEE HINTAA SYKSYLLÄ MILJARDEILLA EUROILLA
VALIOS TIERETÄHÄ MIKÄ MAATALOURE TORELLINE TILAANNE ON
Valtio vai valio?
MITÄ HINTAA VALTIO LASKIS...NO PUHUTAAN ETTÄ 2 SENTTIÄ JA JOS VALIO OLIS AINA MAKSANU OIKEAA HINTAA NII NYHHÄ SE TEKIS JO MILJARDEJA
"VALIO KUULEMMA LASKEE HINTAA SYKSYLLÄ MILJARDEILLA EUROILLA"
-voi luoja, olet ihan pihalla!
TOTTA
VALIO+MAKSAA+TUOTTAJILLE+1,7+MILJARDIN+LIIKEVAIHDOSTA+0,8+MILJARDIA
SIIS+42%+LIIKEVAIHDOSTA++EI+SIINÄ+MILJARDEJA+LEIKATA
MUTTA+TÄÄLLÄ+OLLAAN+TYYTYVÄISIÄ+MAIDONHINTAAN+JA+VALIO+JOHTAJIEN+AMMATTITAITOON
VALION KÄSITYS ON ETTÄ KUIVUUS ON OLLUT PAHEMPI RUOTSISSA JA NORJASSA
Valion alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen puolestaan toteaa, että hänen käsityksensä mukaan tilanne on kuivuuden takia Ruotsissa ja Norjassa jopa Suomea pahempi.
VALION MIELESTÄ PARAS TAPA SIIS PARAS TAPA AUTTAA SUOMALAISTA VILJELIJÄÄ ON :
Hänen mukaansa paras tapa auttaa suomalaisia Valion viljelijöitä on hoitaa liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.
PARAS TAPA EI SIIS VALION MIELESTÄ OLE HAKEA TUKEA VALTIOLTA TAI YLIPÄÄTÄÄN MISTÄÄN VAAN
PARAS TAPA ON KUN VALIO HOITAA LIIKETOIMINTAANSA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA
NÄIN VALION MIELESTÄ AUTETAAN VILJELIJÄ OMISTAJAA PARHAITEN NYT KRIISISSÄ
VOIKO TÄHÄN MITÄÄN LISÄTÄ
" VALIOSSA ON ERITTÄIN AMMATTITAITOINEN JOHTAJISTO "
TÄMÄ LAUSE ON VILJELIJÖIDEN KESKUUDESSA TULLUT SELVÄKSI
kepuveivari.oot veijari.millä alalla toimit.kysyn?koska naapurissani on maidontuottajia.ja olen sinun näkemystäsi VASTAAN!!katoha ettet vaan ku...omaan nilkkaas.
ruoan hinnasta:katsokaa nuoret maanviljelijät että maksatte työeläkemaksuja tarpeeksi!minä vanhana emäntänä neuvon kokemuksesta.olen nyt ruoan ostaja ja vuokrani maksaja.ruoka;vihannekset,maito,liha,ei ole kallista,kala on ja muut höysteet.mut en eläissäni ostanut juurikaan näistä tein itse.siksi ostan peruselintarvikkeita. juhlaan ei ole varaa kun jouluna.siksiMAKSAKAA eläkettä minkä rahkeet kestää.mekin teimme pitkän työrupeaman ja voimia teille KAIKILLE.